Journal

Verkostot ratkaisivat viisuvoiton

Janne Mäkelä kirjoittaa Helsingin Sanomissa (23.05.06) kuinka "Hard Roch Hallelujah" oli jäähyväisviisu luuseri-Suomelle. Viisuhistorian 40 vuosikymmentä jatkunut tappiollinen sarja oli muodostanut jo yhtenäisyyttä luoneen kertomuksen. Tappiohin oli helppo samaistua ja hyväksyä viisuhäpeä. Ryhmät, yhteisöt ja alueet tuottavat kollektiivista identiteettiä ja sitä ilmaistaan erilaisilla käytännöillä ja symboleilla. Mielikuva yhteisestä yhteisöstä syntyy, kun rakennetaan kertomuksia ja tarinoita yhteisistä yhteisöistä ja alueista. Yhteinen viisuhistoria oli kansakunnan yhteistä häpeää joka muuttui rituaaliksi. Alueelliset henget (spatial identity) ja sosiaaliset muistit ovat tätä samaa perustaa. Huono menestys toistuvasti on kertomus, joka luo yhteisyyttä ja yhteisyys turvallisuutta. Oman huonon menestyksen ja epäonnistumiset oli mahdollista projisoida yhteisön kehnouteen ja päinvastoin. Näin menestys ruokkii voittajia ja epäonni seuraa samana kaavan mukaan.

Forssalaiset kutsuvat omaa epäonneaan ja jatkuvaa tappioden kierrettä "helvetin tulirotkoksi" jne. Alunperin taustalla on ollut naistyövaltainen kutomateollisuus ja pihtisynnytyksellä syntynyt yhdyskunta sekä sen toistuvat vaikeudet ilman "oikeaa" kaupungin lokaalista sijaintia ja olemasaolon oikeutusta. Sellaisen on miltei mahdotonta saada infrastruktuuriaan kuntoon ja talouttaan pelaamaan.

Mitä tapahtuu kun onni kääntyy eikä yhteisöllisyys perustukaan enää huonoon viisuhistoriaan. Tai kiekkoilijat voittavat yhtenään mitaleja? Forssa alkaa menestyä eikä voi enää haukkua heikkoja päättäjiään Forssan lehdessä?

Voiton myötä suomalaiset voivat kansallistaa monikulttuurisen hevy -musiikin aivan kuten tangon aikanaan. Innovaation omaksujasta tulee kulttuuristen innovaatioiden kohdalla pääsääntöisesti niiden tekijöitä etenkin jälkiomaksujina. Sama koskee alueita ja paikallisia yhteisöjä. Tappiollisen kulttuurin hyväksyneet jälkiomaksujat tulevat mukaan aikanaan ja voitot alkavat kertautua. Demokratia edellyttää enemmistön tukea ja myös jälkiomaksujia.

Mäkelän mukaan ilmiö johtaa vaihtoehtoisena lajityyppinä ja alakulttuurina esiintyneen metallimusiikin joutumista musiikkigenrenä tango- ja humppakansan myötä tuuliajolle. Vastaavasti Forssassassa paikallisesti uuden linjan valitseva lehti joutuisi puristukseen muiden suurempien maakuntalehtien paineessa. Negaatioista elänyt kaupunki ei lukisi positiivisen kehityksen käynnistyessä vanhaa valtamediaansa. Lordista tulisi salonkikelpoinen ja periaatteensa myynyt kavaltaja sekä Forssasta niin ikään kansallinen tai kansainvälinen kulttuurikeskus. Mäkelän mukaan fanit eivät ottaisi tätä myöhemmin hyvänä uutisena. Eivät forssalaisetkaan välttämättä pidä kulttuurikaupuninsa maineesta saati yliopistoista. Forssan tapauksessa ainakin osa äänestäisi uudella tavalla, sisäänmuuttajat eivät ymmärtäisi vanhaa ja valittavaa virttä. Mäkelä alustaa näin perisuomalaista kateutta ja sen voimaa.

Tätä samaa keskustelua käytiin sähköisissä verkoissa ympäri Eurooppaa viisuyönä. Nämä verkostot ratkaisivat Lordin voiton. Ei niinkään Lordin parodioiva musiikki ja sen asettuminen kahden populaarimusiikin välimaastoon, kuten Lordi itsekin on todennut. Tieteessä välimaasto on usein innovaatioiden tärkein lähde ja läpimurron väline. Lordi toimi tieteellisen täsmällisesti. Forssa (alueet) toimivat aniharvoin tieteellisen täsmällisesti. Alueella asuvilla ihmisillä on eroavia intressejä ja kunnilla monenlaista vallankäytön muotoa.

Innovaatioprosessissa marginaalissa elävät uuden musiikin tuottajat eivät poikkea muusta esim. teknisestä innovaatiosta. Sen "marginaalit" synnyttävät koko ajan uutta ja tässä tapauksessa äänestäjille, jotka olivat poikkeuksellisen nopeasti reagoivia. Oli äänestettävä nopeasti kymmenen minuutin aikana verkostot mobilisoiden. Näiden verkostojen vierailu viisuohjelman äänestyksessä teki Lordista sankarin. Ännestys poikkesi oleellisesti niistä vuosikymmenistä, jolloin ratkaisun tekivät kansalliset "raadit". Niiden käyttäytyminen muistutti EU:n parlamenttia. Suomessa vuoroin tango- ja humppakansan makua tai pouplaarikultturin eliitin arvoja ja konventiota. Sen seuraus ei voinutkaan olla muu kuin kansallinen häpeä.

Lordin voitto ei johda hevyn monialaisen musiikin ajautumista kriisiin, päinvastoin. Kyse ei ole nytkään enää vaihtoehtoisista lajityypeistä saati alakulttuureista kuin normaalista innovaation synnystä, kehittymisestä ja leviämisestä. Alakulttuuri ei voi voitta euroviisuja ja vielä sen historian suurimalla marginaalilla. Tässä Mäkelä on täysin väärässä. Kyseessä on jo hyvinkin myöhäinen ja kauan levinnyt musiikkimaku. Tässä tapauksessa myös aivan uusi tapa meille äänestää ja mobilisoida verkostot Lordin taakse. Verkostojen ulkopuolella oli odotetustikin Monacon ruhtinaskunnan vanhukset ja Albania. Välineet ja musiikkimaksu eivät siellä menneet yksiin muun Euroopan kanssa.

Forssalaiset sen sijaan olisivat hyvinkin saattaneet äänestää Lordin voittajaksi myös jo kotimaan karsinnassa. Nuorten kyky operoida ja hyväksyä innovaatioita Forssassa on epäilemättä hyvää hämäläistä tasoa. On muistettava että Lordin voitto oli samalla nuoren informaatioyhteiskunnan sukupolven voitto suuresta ikäluokasta ja sen viisuhupailusta. Se oli kai suurin shokki koko tapahtumassa. Vallan vaihtuminen tietoyhteiskunnan osaajille. Verkostoja ei voi manipuloida, ei lahjoa, ei palkita poliittisin viroin.

Miten tämä prosessi vaikutti sitten viisuhistoriamme jälkiomaksujiin ja niihin ikäluokkiin, joiden kohdalla hevy musiikkina oli alunperinkin mahdotonta ja jotka äänestivät tangoa ja tähtitanssijaa. Siis siihen sukupolveen, jota kutsutaan jääkiekkopiireissä "sekava tilanne Suomen maalilla -sukupolveksi" erona "se on siellä" -sukupolveen. Edellinen sukupolvi koki tappiot Neuvostoliitolle luvuin 12-0 ja jälkimmäinen voitot Venäjästä ihmettelemättä lainkaan. Edellinen seurasi Juha Jokisen anteeksipyytelevää selostusta ja jälkimmäinen Mertarantaa.

On luonnollista että nämä "hävityn sodan" sukupolvet hyväksyvät menestyksen hieman hämillään. He eivät tiedä tai ymmärrä miksi " meitä" äänestettiin ja kuka sen teki. Hevy musiikkia nämä eivät ala harrastaa sen enempää kuin kiekkovoitosta innostuneet vanhenevat ihmiset alkaisivat jääharjoitukset. Jälkiomaksujat ovat aina etääntyneet innovaatioaallon kärjestä ja nykyisin tämä kärki ei edes seuraa paperimediaa. Paperijutut ovat sisällöltäänkin erilaisia kuin sähköiset. Jokaiselle on tarjottava jotakin vaikka tarjoaja olisi sama media.

Jälkiomaksujille voitto ja mukanaolo on tärkeämpää kuin substanssi - hevy musiikin sisältö. Oleellista on olla mukana juhlassa, jonka kulttuurivientiä tämä voitto voi edistää oleellisesti laajemmin kuin mitä nyt on vielä Suomessa ehkä pohdittu. Lordin omassa viennissä "naamiot" eivät ole yhtään sen oudompia kuin vaikkapa tohtorikaronkan hassut hatut ja miekat tai mikä tahansa klusteritaiteen (Cluster Art) elementtejä yhdistävä osaaminen tai oopperassa tapaamamme konvention merkit. Tässä Lordi on ammattilainen, jonka harkintakykyyn voimme luottaa ja joka ei pettänyt kisassa minkään osaamisen alueella. Se on vähintä mitä innovaatiokansan kärkiosaajat voivat tehdä ja Rovaniemellä oppia. Siperia opettaa. Tässä nykynuoriso on paljon edellä niitä, joita jatkuva ja paisuva tietomäärä ei ole tehnyt tuskaiseksi. Tämä suuren ikäluokan olisi syytä oppia ja nähdä voitto heitä tuskaisamman ja työläämmän nuoruuden eläneen sukupolven tuotteena. Tieto todellakin lisää tuskaa ja kilpailu on nyt oleellisesti ankarampaa kuin sotavuosina syntynetitten kohdalla. Yliopistoon ei mennä humaltumaan muusta kuin tiedosta ja edessä on pätkätöiden arki tohtoreillakin. Tästä huolimatta malja Lordille.

Matti Luostarinen
23-05.2006