Journal

Pukeutuva apina – Adamin ja Eevan mysteeri

Monitieteisyys on eri asia kuin poikkitieteisyys. Monitieteisessä operoidaan verkostoissa yhdistäen monen tieteenalan edustajien tietoja. Poikkitieteisessä sama verkosto, tai usein yksi henkilö, kykenee yhdistämään usean tieteenalan tietoja ja ylittää niiden konvention. Otan esimerkin.

Kielitieteilijät väittelevät keskenään suomalais-ugrilaisen kansan alkukodista. Siitä on tullut suorastaan muoti-ilmiö. Johanna Laakso kirjoittaa Helsingin Sanomissa kuinka kyseessä on ”alaston halu päteä luomalla yleisöön vetoava visio: jääkautinen Suur-Suomi,”. Kalevi Wiik vastaa kuinka ”joka ei ymmärrä arkeologiaa ja genetiikkaa, hän joutuu luonnostaan vastustamaan kiivaasti”. Tieteen näkökulmasta rohkea oletus on parempi kuin konventio, jolla pidetään kiinni apurahoista.

Suomalaisista on kiintoisaa tietää, ovatko he suomalais-ugrilaista alkukotia ja lähtöisin Volgan-mutkasta. Pauli Saukkosen (2005/ Suomalais-ugrilaisten kansojen ja kielten alkuperäongelma) kuvaamana olemme sittenkin lähtöisin Moskovan seudulta tai ehkä alkukotia ei ole olemassakaan. Ehkä kieli on lähtöisin jostakin, mutta eivät Suomi tai suomalaisuus. Kalevi Wiik (2002/Eurooppalaisten juuret) kertoi kuinka olemme pohjoisen Euroopan alkuperäisväestöä ja kielikin kansojen vanha välittäjäkieli.

Kielen historiaa tutkittaessa oleellista on että tutkijat turvautuvat vertailuun ja päättelyn. Sen ainekset loppuvat jossakin vaiheessa ehkä 10 000 vuoden kohdalla. Ihmiskieli on kuitenkin vanhempi. Ilmiönä sen ikä voisi olla jopa 200000-300000 vuotta. Jos kielemme onkin Volgalta, mistä me sinne jouduimme? Jää peitti alueen eikä se ketään kiinnosta? Sitä ei voi tutkia?

Eräiden tutkijoiden mukaan ihmisten nykykieli on niin mutkikas, että on väistämätöntä, että sen alkeismuotoja löytyi myös sukulaislajeiltamme. Niinpä esim. ihmisen ja simpanssin yhteisellä esi-isällä on täytynyt olla jo jonkin verran geneettisiä valmiuksia käsitteiden käyttöön. Muuten emme olisi voineet kehittyä nykyiselle tasolle geneettisesti. Kognitiotutkija Robert Worden mukaan aikaa tarvitaan myös kielen hahmottamiseen muuttuvien geenien evoluutiossa. Hänen mukaan nykyihmisen oletettu ikä olisi siihen aivan liian lyhyt.

Kielen tulkinta on usein yksiselitteinen. Tulla ymmärretyksi. Entä jos sen metrkitys onkin pääsääntöisesti hämätä ja peittää? Saaliseläin pyrkii päsääntöisesti peittämään ja salaaman, ei paljastamaan.

Yhteinen esi-isämme on 5-6 miljoonan vuoden takana. Missä suomalaiset seikkailivat nuo vuodet? Suomesta ei jälkiä voi hakea. Jääkausi peitti alueen lukuisia kertoja ja välillä muuttui maapallon akselikin. Olisiko rohkeaa olettaa meidän liikkuneen hieman samaan tapaan kuin mutkin jään reunan suunnassa edenneet lajit kasveista eläimiin?

Pääsääntöisesti tulimme etelästä ja idästä, joku myös hieman lännempää ja lounaasta.

On luotettava geneettiseen tutkimukseen ja se käyttämän metodiikkaan. Käytännössä se on puhdasta matematiikkaa, valtavan suuria tietokoneita, luonnollisesti biotieteitä ja niiden sovelluksia. Kun tällä alueella tiede etenee huikean nopeasti, jollakin toisella konvention alueella se aiheuttaa päänvaivaa. Vanhan konvention ja metodiikan ylläpitäjä joutuu puolustamaan joskus sellaista, jossa ei ole mitään puolustettavaa.

Monitieteisessä konvention puolustaja on jälkiomaksuja ja innovaatioprosessissa hankala ohitettava. Näin joku tieteen ala saattaa jäädä vanhan metodinsa vangiksi, välineistö vanhenee ja koko kuva tieteestä muuttuu. Monitieteisissä prosesseissa käy helposti näin. Poikkitieteisessä välineistö on uusittava ja vanha konventio hylättävä. Väittely suomalaisten juurista näyttäisi olevan vaiheessa, jossa vanha konventio hylätään tavalla, jossa kasvot on kuitenkin säilytettävä.

Poikkitieteisessä prosessissa semiotiikasta, arkeologiasta, genetiikasta ja antropologiasta on jo aikoja tullut yhteinen prosessi. Siellä ei kiihkoilla suomalaisten juurista Volgan mutkassa. Kyse on paljon suuremmasta asiasta.

Helena Telkänranta on tehnyt Helsingin Sanomien tiedesivulle (18.7) ansiokasta työtä kootessaan ihmisen esi-isää koskevaa nykytietoa genetiikasta ja antropologiasta sekä kognitiotutkijoilta ja psykologeilta (etologia).. Antropologiasta ja genetiikasta on tullut hyvin keskeisiä monitieteisen keskustelun välineitä mutta myös poikkitieteisen työskentelyn avaajia.

Näyttäisi siltä että ihmisen esi-isä on oleellisesti vanhempi ja hänen kielellinen taustansa on hyvinkin kaukana perinteisen kielitieteen jäljitettäväksi. Meillähän jäljet peittyvät aina jääkausien myötä. Arkeologiset löydökset ovat kuitenkin välttämättömiä, jotta edes jonkinlaista geneettistä siltaa voisi rakentaa.

Kun tällainen silta puuttuu mukaan tulevat antropologit ja eläinten käyttäytymistä tutkivat. Miltei kaikessa monitieteisessä ja poikkitieteisessä törmää nykyisin antropologeihin. Geeneistämme on saatu viitteitä Afrikasta jo liki 2 miljoonan vuoden takaa. Geenien vaihdossa on tapahtunut vilkasta vaihtoa muiden Homo-lajien välillä Afrikan ja Aasiasta välillä ainakin 1.5 miljoonaa vuotta. Robin Dennell kutsuu nykyihmisen kantamuodon seutua Savannitaniksi, koska alueella on nykysinkin -stan loppuisia valtioita (Afganistan, Pakistan). Tämä Keski-Aasian ruohikko syntyi yli kaksi miljoonaa vuotta sitten, kun ilmasto kylmeni. Metsiköistä tuli laidunmaita. Kertoo Helsingin Sanomat (18.7)

Ei ihminen toki eläimiään laiduntanut 2 miljoonaa vuotta sitten. Suomalaiset saivat peltojensa kasvit ja ketojen sekä niittyjen kukkaloiston paljon myöhemmin. Mutta ensimmäisiä kivityökaluja ihminen oli oppinut jo käyttämään niin Kiinassa kuin Afrikassakin. Sosiaalinen eläin oli oppiva ja symbolikielen käyttö alkoi kehittyä myös geneettisenä valmiutena. Savannit antoivat riistaa mutta olivat myös melkoinen ansa. Ihminen oli saaliina melkoisen hidas ja kömpelö verrattaessa nelijalkaisiin. Yhdessä esiintyminen, saalistaminen ja puolustaminen, olivat elinehto säilyä hengissä. Untinen-Auelin romaanit ovat mainio suomensukuisen kirjoittama fiktio tuon ajan sosiaalisesta elämästä, mutta jo paljon myöhemmin kuvattuna. Vanhaa historiaa tutkiessamme tahtovat vuosituhannet ja miljoonat mennä sekaisin. Tähän virheeseen geneetikot ja matemaatikot menevät harvemmin kuin supertietokoneita vähemmän käyttävät loogikot. Kirjailija saa vapaasti rakennella fiktionsa. Tieteestä on vaikea repiä suuria otsikkoja. Tiede on siten "tylsää". Ei välttämättä sen harrastajat tai ammattilaisiksi vihityt.

Poikkitieteisessä työskentelyssä oleellista on uuden innovaation synty. Sen oivallukseen vaaditaan usein myös tiedeyhteisön sisäinen keskustelu jo etukäteen. Kritiikki ja polemiikki kuuluu enemmän monitieteiseen löydökseen ja yhden tieteenalan sisäisen konventioon ja se ylläpitoon. Poikkitieteisessä ”vallankumous” on tapahtunut jo aiemmin ja prosessi etenee evolutionaarisena toisin. Harvoin siinä haetaan tai saadaan suuria otsikkoja. Usein sen tuloksetkin otetaan nopeasti käyttöön ja hyvää teoriaa seuraa hyvää käytäntöä. Jos teoria olisi puutteellinen, väärä käytäntökin olisi huonosti toimiva.

Ihmisen alkukoti ei ole sellaisenaan kiintoisa. Vielä vähemmän suomalaisten alkukoti alkaen tietystä ajanlaskusta jääkausien välillä. Se ei johda mihinkään. Se muistuttaa kaaosteoriaa, jossa kaikki vaikuttavat kaikkeen ja lähtötilanne ratkaisee lopputuloksen. Syvennän esimerkkiä.

Kun lenkillä oleva nuori nainen kaatuu kompastuen käpyyn ja lyö päänsä kiveen, onko siihen syyllinen mahdollinen käpylintu, joka on pudottanut kävyn lenkkipolulle, vaiko jääkauden virran kuljettama kivi? Entä jos hän joutuu sairaalaan, tapaa siellä mieshoitajan, johon rakastuu, onko syy edelleen lenkkipolun tapahtumissa vai ambulanssin valitsemassa sairaalassa? Entä kun heille syntyy lapsia ja myöhemmin tiet eroavat, olisiko tuomarin tuomittava lapset äidin hoivaan sellaisesta riidasta, jonka alkuperä on lenkkitossut valmistaneessa urheiluasusteita valmistavassa yhtiössä? Jos tossut olisivat olleet hiukankin painavemmat, askel olisi ollut lyhyempi eikä onnettomuutta olisi tapahtunut. Lapsia ei olisi syntynyt. Elatusvelvollisuudesta ei olisi kiista. Mistä tuomarin on aloitettava juttunsa käsittely? Ketä kuultava? Ehkä hän aloittaa käpylinnusta ja sen lentoradasta, jääkauden kuljettamasta kivestä? Ehkä tarina alkaa miehen tuomasta olutkorista tai uskottomuudesta? Jos hän on viisas, ehkä hän onnittelee molempia siitä että ovat syntyneet ja elossa, heillä on yhteisiä lapsia, ovat miljoonien sattumien summana hänen edessään ja voivat jopa niin hyvin että jaksavat vielä riidellä.

Oleellista on että olemme oppineet puhumaa varsin varhain ja kommunikoimme tavalla, johon kykenevät myös monet muut nisäkkäät ja kädelliset. Kiintoisaa on että haemme juuri nyt juuriamme, jotka ovat kauempana kuin muutaman tuhannen vuoden takana. Ilmiö on lisäksi globaali ja sen poikkitieteiset keinot ovat oleellisesti parantuneet. Supertietokoneet käsittelevät jo nyt laskentanopeudella 280 terafloppia sekunnissa. Prosessoreja tuollaisessa laitteessa on yli 130 000. Kaksijärjestelmässä suorittimia on siis 2 potenssiin 17. Suomesta ei löydy yhtään maailman 500 suurimman tietokoneen joukkoon mahtuvaa. Meiltä ei pidä odottaa laskutoimituksia, joihin nämä yltävät. Tai sitten ostamme koneen ja saamme liki 300 biljoonaa – siis tuhatta miljardia – liukulukulaskusuoritusta sekunnissa. Käyttöjärjestelmä 70 % varmuudella Linux ja Microsoft vain 2 % tapauksista. Kun meillä ei ole varaa eikä välineitä, ei pidä vaatia että yliopistomme olisivat maailman huipulla. Suomalaiset voivat silti hoitaa näiden laskentajättien käyttöjärjestelmät. Mutta ei Suomesta käsin. Ilmiö on sama kuin jääkiekossa tai jalkapallossa.

Oma kotitietokoneemme vuonna 2006 olisi ollut siinä sarjassa joskus vuonna 1990-92. Siis 500 maailman kärkikoneen joukossa. Nyt nekin (280 terafloppia) ovat yhtä suuria kuin 1970-luvun alun huoneita täyttäneet rumilukset. Vajaassa vuodessa niiden suorituskyky kuitenkin taas tuplaantuu ja kymmenen vuoden kuluttua ne ovat taskussamme tai ainakin pöydällä.

Geneettinen kykymme käsitellä aineistoja ja laskutoimituksia ei ole parantunut tuona aikana. Olemme täsmälleen samoja alastomia apinoita kuin viimeiset 20 000 vuotta. Toki älykkäämpiä, mutta suorituskykymme jopa lyhyen muistin kohdalla on huonompi kuin Simpanssilla. Se on lapsillamme parempi kuin meillä aikuisilla. Sama koskee simpanssin pienokaisia. Myös ne lyövät lyhytkestoisessa muistissa vanhempansa japanilaisen psykologi Tetsuro Matsusawan mukaan. Emotionaalisesti olemme kuitenkin edellen menossa turvaan luoliimme mukana 280 teraflopin tietokone. Nyt me ymmärräme mistä tutkijat riitelevät?

Samalla kun osa aivoistamme kasvaa ja kehittyy, menetämme ja kadotamme toisaanne. Toimimme kehityksessä toisin kuin tietokone. Freud koulukuntineen kutsui sitä piilotajunnaksi ja etsi sinne oikotietä unen kautta. Hänen tapansa ratkoa ihmisen traumoja oli sen kulttuurin ja ajan tuote. Sitä ei olisi ymmärretty lainkaan ihmisen alkukodissa eikä tänäänkään Intiassa, jossa naisilla ei ole samoja ongelmia kuin tuon ajan Euroopassa oli ja on edelleenkin. Kun ne poistuvat poistuu myös Freud ja hänen tieteensä korvautuen uusilla ongelmilla ja niiden ratkaisuilla. Mitä mutkikkaampi on kielemme ja kulttuurimme, sitä mutkikkaampia ovat myös ongelmamme ja tapamme peittää ne kielellä. Kieli ei ole siis ratkaisu; se on ongelma.

Pyrkimyksemme käydä läpi globaalia traumaa, ihmiskunnan omaa muistia ja piilotajuntaa, on kiintoisa prosessi. Sen alkukoti on yhtäällä omassa piilotajunnassamme ja aivojemme tallentamassa kodissa. Ja toinen osa on siinä alkukodissa, jonka juuret ovat jossain abstrakteja symboleja tutkivan simpanssiyhteisön tavassa kommunikoida, käyttää työkaluja. Tuon prosessin tutkimisen yhteydessä törmäämme paikallisiin tuloksiin, joista tyypillinen ”virhe” tai ”sivuhaara” on tarina suomalais-ugrilaisesta alkukodistamme. Olisiko suomalainen tutkija tyytyväinen, jos hän saisi luolaansa 280 teraflopin tietokoneen? Kalewi Wiikin mukaan hän ei saisi sitä auki. Tätä tarkoitta monitieteisyys.

Jos näistä tulee ”päähaara” tieteemme ja sen rahoitus ohjautuvat väärille löydöksille ja henkilöille. Alamme jäädä tärkeimmästä tutkimuksesta ja sen päähaarasta poikkitieteisenä prosessina. Usein nämä ”riidat” ovat tarkoituksella synnytettyjä ja tavoite popularisoiden saada huomiota ja rahoitusta tutkimukselle, joka sitä ei muuten ansaitsisi. Samaa näky toki myös taiteessa ja kulttuurissa yleensäkin, urheilussa kenen tahansa havaitessa sen. Kaupallisuus on osa tiedettä, kulttuuria, kaikkea ihmisen toimintaa. Mediajulkisuus on osa kaupallista tiedettä.

Ihmisen halu palata juurilleen ja käydä läpi omaa traumaansa on yhtä epätoivoinen kuin hänen tajuntansa sulkea tämä tieto. Sen oivaltaminen, tapamme poissulkea ja mystifioida, hämätä itseämme tai muita on yhtä ilmenen kuin kykymme nähdä vain se minkä evoluutio on meille suonut nähtäväksi. Me kykenemme erottamaan tämän lajitovereistamme, saaliin ja saalistajan suhteista toisiinsa ja tavasta piiloutua. Sen sijaan me emme näe sitä peilistä, emme katsoessamme puolisoamme tai lapsiamme. Se on meiltä suljettu. Se on lajin sisäinen tapa suojata jälkeläisensä ja naaras koiraan agressiolta monien homo-lajien taistelussa.

Parhaiten eivät säilyneet ne, jotka tuottivat eniten jälkeläisiä vaan ne, jotka pystyivät pitämään syntyneet jälkeläisensä hengissä. Parhaiten eivät säilyneet ne, jotka kykenivät siirtämään tietoa ja kopiomaan käyttäytymistä vaan kokonaan uuden toimintamallin kehittäneet. Parhaiten eivät säilyneet ne, jotka kykenivät tallentamaan tietoa ja sitä käsittelemään vaan ne, jotka kykenivät myös oppivaan unohtamiseen ja aivokapasiteetin käyttöön uudessa tilanteessa uudella tavalla.

19.7.06

Matti Luostarinen