Journal

Helsingin Sanomat 31.08 2006

Maan päälehti (HS 31.08) kertoo kuinka Ollilan huoli suomalaisten varusmiesten kunnosta on turha. Lihaskunto ja kyky juosta 12 minuuttia hölkäten on samaa luokkaan kuin ennenkin. Toki 1970-luvulla me juoksimme noin 300 metriä pidemmän matkan mutta luultavasti mittaustapa oli hieman toinen ja vaihteli varuskunnittain. Me saimme hieman harjoitella muutaman viikon aikana. Jo viikossa oppii juoksemaan sellainen, joka ei ole aiemmin juoksuaskelta ottanut. Ero on joka tapauksessa pienempi kuin suomalaisen kestävyysjuoksun Euroopan mestarin ero kenialaiseen estejuoksijaan seitsemän minuutin aikana juosten. Ja sinnehän näitä varusmiehiä pitäisi verrata elleivät käy sotaa meitä jo varttuneempia ikäluokkia vastaan. Jotain tällaista vastakkainasetteluahan keski-ikäisten ja suurten ikäluokkien juopottelun ja nuorten alkoholin ystävien välillä tässä kai haetaan. Se on tuskin kovinkaan hyödyllistä. Vanhempien tavoista on vaikea päästä irti. Varsinkin jos sairaus on hankittu jo kohdussa.

Helsingin Sanomat kirjoittaa pääkirjoitussivullaan kakkosjuttuna, kuinka suomalaiset naiset ovat synnyttämässä sairaita lapsia runsaan alkoholin käytön seurakusena odotusaikanaan. Olen tähän joskus puuttunut ja saanut vihaiset naiset niskaani. Tällaisia vaikeasti ongelmaisia riskisynnyttäjiä lehti oli saanut tietoonsa noin 3000 ja vaikeasti sairaita lapsia syntyy vuosittain satoja. Kuinka paljon näitä synnytyksiä sitten on tehty aiemmin ja miten 1970-luvulla syntyneet mahtoivat kärsiä suurten ikäluokkien alkoholitottumuksista, lehti jättää pohtimatta. Voisi kuitenkin olettaa heitäkin olleen yhtä paljon ellei enemmän heikommasta valistustyöstä johtuen, jolloin märän sukupolven seurauksena on syntynyt vuosikymmenen aikana varovastikin arvioiden 30- 50000 sairasta lasta, joista vaikeasti vammautuneita useita tuhansia. Olisiko tässä yksi varteenotettava selitys sille, miksi tänään näiden nuorten aikuisten kohdalla saattaa olla vaikeuksia sopeutua normaaliin yhteiskuntaan ja sen vaativaan kilpailuun? Kyky selviytyä nykyisin edellyttää hyviä lähtöpisteitä jo kohdussa.

Lehti puuttuu oikeaa asiaan vaatiessaan vaikeasti alkoholisoituneille äideille ohjattua hoitoa, jolloin ainakin tämä kohtuuton kierre ja inhimillinen tuska saadaan hoidettua kuntoon asiaa sen kummemmin moralisoimatta. Lehden mukaan tämä jo suurimmissa kaupungeissa toimiikin mutta varat puuttuvat maaseudulta.

Kuulantyöntäjä Ville Tiisanoja jäi kiinni vilpistä. Se tuskin oli uutinen kenellekään urheilua seuraavalle. Uutinen ei ole sekään että suomalaiset lähtevät kisoihin joukkueena ja palaavat sitten jokainen erikseen, kuten Martti Vainio tai Lahden kisamontusta. Se kai kuuluu suomalaiseen luonteeseen ja joukkueurheilun sielunmaisemaan suomalaisittain. Missä on se joukkue, jossa työskentelevät valmentajat, urheilujohtajat, sponsorit? Sääliksi käy niitä toimittajalegendoja, joiden sinivalkoinen ääni peittyi punaiseen nenään. Urheilutoimittajan kyky katsoa lajiaan ulkopuolelta ja osana muuttuvaa yhteiskuntaa on kritiikittömyydessään lähellä politiikan toimittajan paatosta. Olisiko aika syventää urheilun yhteiskunnallista pohdintaa ja huippu-urheilun analyysiä myös toimituksellisin keinoin? Yleisurheilu on parhaimmillaan loistavaa viihdettä. Kentällä esiintyy lisäksi aiempaa lahjakkaampia viihdetaiteilijoita.

Eniten suomalaiset huiput käyttivät vilppiä kultaisella 1970-luvulla. Miltei kaikki tuon ajan huiput ovat myöntäneet tämän. Vuosien varrella urheilu on muuttunut pelkästään markkinavoimien vetämäksi viihteeksi. Sen kielteiset lieveilmiöt huipulla ovat pian vakavempia kuin saavutetut edut kansanterveydessä tai kuvitellussa imagossa, taloudellisessa tuotossa. Ilmiö alkaa muistuttaa päihteitten varassa elävää kulkuria. Selitykset ovat yhtä uskottavia kuin keskiverokuluttajana itseään pitävän juopon itsepetos ja jatkuva kaunistelu. Juopon kassa elävä raitis ymmärtää mistä on kyse. Juoppojen keskinäinen jutustelu tai nahistelu ei tahdo tuoda kovin hyvää tulosta nyky-yhteiskunnassa. Huippu-urheilu ei saa ola AA-kerho. On noloa seurata mediasta toimittajalegendaa, kenkiään katselevia urheilujohtajia ja valehtelevia valmentajia, lääkäreitä. Siinä pilkataan katsojaa.

Hesari muistaa 70 vuotta täyttävää professori Matti Klingeä. Matti Klinge ei seuraa urheilua vaikka harrastaakin tennistä. Matti Klinge ei lue blogeja mutta kirjoittaa syntymäkaupunkini Iisalmen historiikkia. Matti Klinge on ollut uskollinen valitsemalleen tielle, mutta unohtaa samalla suomalaisen yhteiskunnan ja myös Iisalmen syvimmän draaman, joka kulkee kaukana eliitin ulkopuolella ja on lähempänä Sven Dufvaa kuin Döbeliä tai Sandelsia. Soisin hänen lukevan ainakin Juhani Ahoa ja kansakouluaikaisen opettajani tilistystä kukkivista roudan maista, tai iisalmelaisista lehtoreista, opettajistamme. Varmaan hän on Eino Säisään tutustunutkin. Lainauksissa ne näkyvät vain niin harvoin. Niitä voisi olla enemmänkin. Iisalmelaisia kiinnostaa nyt lähihistoria. Muuten ei Ylä-Savo talousalueena selviä poismuutostaan. Se tarvitsee uuden herättäjän ja hertysliikkeen Paavo Ruotsalaisen tapaan. Nyt Döbeln ja Sandels ovat iisalmelaisille nuorille vain tapa sammuttaa olutjanoa.

Matti Klinge kuvataan lehdessä ikään kuin hän olisi henkipatto vanhus, joka vielä jaksaa kirjoittaakin. Ei 70-vuotias ole lähelläkään vanhusta. Jos hän ei ole juonut itsestään sellaista. Matti Klinge kirjoittaa vielä historiankirjoitusta tästä ajasta 90-vuotiaana, kuten moni muu historioitsija on tehnyt jo ennen häntä. Hesari kaupunkiliitteellä seikkailee lenkkeillen myös lehden vakiovieras ministeri Max Jakobson. Vaikuttaako hän dementoituneelta? Ei varmaankaan. Media harrastaa huomaamattaan ikärasismia. Sukupuolirasismi näkyy etenkin kuvissa. Miltei 80 % uutsikuvan henkilöistä on miehiä. Media luo miehiset sankaritarinat. Värien symboliikka on mediassa miesten maailmasta sekin.

Iisalmen kesän tärkein juhla ovat oluset. Olvi on suurin työnantaja ja sen kesäinen kulttuuritapahtuma muistuttaa nykyisen kotikaupunkini vastaavaa Holjat –markkinoita Forssassa. Holjat tarkoittaa suomeksi känniä , bilettämistä, hiprakkaa, tolkutonta juopottelua luvallisesti julkisella toriaukiolla. Molemmissa on normaalin viikonlopun käyttöön liian suuren torin sisälle ahdettu tuhansia ihmisiä ja kaksi valtaisaa telttakatosta. Vieressä pauhaa orkesteri tai oikeammin äänentoistolaite.

Toiseen telttaa kiemurtelee jono olutjanoisille ja toiseen taas viiniä juoville. Toinen on hieman vanhemmille ja paikalliselle eliitille, toinen rahvaalle. Vuosien saatossa ne ovat menneet sekaisin ja se on hyvä se. Runsas alkoholin käyttö ja reipas poismuutto on yhdistänyt kaupungin. Nykyisin sitä markknoidaan Suomen negatiivisimpana kaupunkina ja helvetin tuliorotkona.

Jonot yhtyvät taaempana useiden ammoniakin säilytyspaikkojen katkuun. Mukana kiemurtelevissa jonoissa on myös lapsia ja odottavia äitejä, lastenvaunuja. Alkohlia vähemmän käyttävät kulttuurin ystävät ovat siirtyneet Tammelan suuntaan.

Kaupungin kunniakansalainen on sirkusta ylläpitävä holjanteri. Yhtenä viikonloppuna kulutetaan vielä hieman enemmän kuin normaalina viikkona, jolloin kulutus on 50 litraa janoisen sielun sammuttamiseen. Ensimmäiset liki 10 promillen puhaltajat on tavattu autojensa ratista ja uutta maailmanennätystä odoteaan kuten aikanaan Someron suunnalta Pentti Nikulalta. Laji on vain vaihtunut Ollian ja Seppäsen kiusaksi. Hiljaisin paikka Forssassa on kesäisin aivan upeassa ympäristössä ja loistavaan kuntoon saatettu urheilukenttä. Käyn siellä joskus juoksenetelemassa ja hyppämässä pituutta, loikkaamassa korkeutta. Vanhasta muistista. Siellä saa olla yksi ja rauhassa aivan kuten tutkija kammiossaan.

Helsingin Sanomien yleisöpalstalla kirjailija moittii kollegaansa lääkäri Juhani Seppästä. Moitteita saa Seppäsen tapa syyllistää sairaita ihmisiä. Etanolia tarvitaan koska siitä ollaan riippuvaisia, sairaita. Sairaille on toimitettava lisää lääkettä ja ymmärrystä. Siitä on kirjoitettu tuhansia kirjoja. Ne ovat myyneet hyvin. Holjanterilla myy hyvin. Kunhan hoidamme edes syntymättömät lapset. Ja niiden oikeudet, jotka eivät ole olut- tai viinijonossa. Raittiin tehtävä ei ole kustantaa juoppojen elämänvalintaa ja sen seurauksia. Oli ne mitä tahansa. Sama koskee mitä tahansa mielettömyyttä. Tupakan savun kohdalla me tämän jo oivallamme. Tiisanoja maksaa itse sakkonsa. Seuraukset koko huippu-urheilun uskottavuus.

31.08.2006

Matti Luostarinen