Journal

Missä lymyää matemaatikko Grigori Perelman?

Pietarilainen Grigori Perelman sai matematiikan arvostetuimman palkinnon. Jostakin syystä miehelle eivät rahakkaatkaan palkinnot kelpaa ja mainen kunnia ei kiinnosta. Hänelle on tarjottu virkoja Stanfordin ja Princetonin yliopistoissa, mutta hän on kieltäytynyt ja eronnut pietarilaisesta matematiikan Steklov-instituutistakin. Miksi yhteiskunnan normeja ja ahneutta, narsismia ruokkivaa kahletta pakeneva mies on mielestämme outo? Hänhän on huippuälykkö, joka osaa varoa tapaamme kulkea typerien teitä. Voisiko hänestä ehkä ottaa mallia? Otaako ehkä monikin?

Tutkija ei julkaise töitään tieteellisissä lehdissä vaan internetissä anonyymien palvelemien kautta. Hänen mielestään tiede kuuluu maailmalle ja sen löydökset eivät ole hänen omaisuuttaan. Onkohan tämä tukinta hänen omansa vai median tekemä? Tunteeko media tiedeyhteisö kateuden ja säännöt? Oikaiseeko huippuälykäs Grigori käyttäen järkvämpää tapaa saada tieteelleen julkisuutta. Hänhän tuntee tieteen pelisäännöt ja löydöstensä ongelmat niitä tulkittaessa.

Perelmanista tehdyt medialöydökset ovat tyypillistä tieteen mystifiointia ja henkilöimistä romantisoiden. Ilman tätä hän olisi yhtä tuntematon kuin kakki muutkin matematiikan neroina pitämäämme tutkijat. Tai oikeammin hänestä on tehty nero poikkeuksellisena kuvatun käyttäytymisen seurauksena. Matematiikka ja hänen työnsä saa tätä kautta valtavasti enemmän mediahuomiota kuin mitä olisi tapahtunut jos hän hakisi kiltisti palkintonsa. Perelman toimii hyvin rationaalisesti sekä julkaistessaan että hakiessaan julkaisuilleen valtaisaa huomiota. Jopa pienet pitäjälehdet kertovat matematiikasta hänen kauttaan ja tunnemme oudot topologiset mallit nyt ensimmäisen kerran hakien vastineita kahvikupille, omenalle ja donitsille. Henri Poincare (1854-1912) on noussut sadan vuoden takaa täydestä tuntemattomuudesta kiinnostavaksi henkilöksi. Perelman onnistuu siinä, missä useimmat nobelistit lopulta epäonnistuvat. He eivät saa tiedetään julki ja popularisoiduksi. Topologi Perelman ymmärtää, miten puhkaistaan eri tasoilla ja ulottuvuuksissa olevat lasiset taivaat. Näin ratkesi myös Poincaren konjenktuuri. Samalla Perelman varmisti ettei matkalle tule tieteellisiä varkauksia kun kyseessä oli valtaisa työ ja sen esittely. Tieteessä on osattava myös markkinointi vaikka aihe olisi kuinka vieras suurelle yleisölle.

Tuhansien sivujen mittaisten tulosten julkaisu tieteellisissä sarjajulkaisuissa ei olisi itsestään selvää. Niitä käytäisiin edelleen läpi ja Grigori odottaisi vuoroaan, jota ei ehkä koskaan tulisi. Missään ei varasteta niin paljon kuin tieteessä. Internet ja media oli hänen tapansa saada asialleen julkisuutta, josta myös matemaatikot tiedeyhteisönä toki nyt hyötyvät. Perelman kuvataan Rasputinin näköiseksi jöröjukaksi. Näin siitäkin huolimatta että hän valmistui aikanaan pietarilaisesta eliittilukiosta ja on toki vieraillut Yhdysvaltain johtavissa yliopistoissa. Siellä hänestä esiteltävät kuvatkin on tallennettu.

Toki Perelmainilla oli tyypilliset Neuvostoliiton aikaiset vaikeudet valtionyliopistossa. Hän oli liian lahjakas juutalaiseksi ja tietysti hänellä oli kadehtijoita sekä suuri määrä opettajia, joiden tuli myös ymmärtää, mistä oli kyse. Perelman oli jo kokenut, miten yliopisto jakoi hedelmät hiearakiassa siten, että nuori innovaattori jäi nuolemaan näppejään. Grigori eristettiin pikemminkin kuin että hän olisi itse eristäytynyt Neuvostoliiton hajottua. Oletettiin jo että hän on lopettanut koko tieteen ja imetty kuivaksi kuin suppupaarma hämähäkkien verkostossa.

Pietarin naapurissa Helsingissä eristäydytään toisella tavalla. Kirjailija ja työterveyslääkäri Juhani Seppänen paljastaa Helsingin Sanomissa (HS 27.8), millaista itsepetosta ja kaunistelua on suomalainen kohtuullinen alkoholinkäyttö. Seppäsen mukaan koko yhteiskunta, tiede ja valtiokin, tukee kohtuutonta juomista. Vuoden salaraittina ollut Seppälä kertoo kuinka kansaa holhotaan alkoholin avulla ja pidetään porukat hiljaisena. Seppäsen mukaan raitistuminen ja sen paljastaminen teki hänestä työpaikalla ja omassa hyvinkin elitistisessä ympäristössä hylkiön. Hän oli paljastanut itsessään tosi pahan ja kipeä ongelman ja hänet siirrettiin entisen yhteisön ulkopuolelle.

Etanoli on solumyrkky, jota sellaiseksi luokiteltuna saisi tutkimusten mukaan olla elintarvikkeissamme vain parin teelusikallisen verran viiniksi muutettuna vuorokausiannoksena. Raskasmetallien kohdalla me ymmärrämme nämä ohjeet ja varomme myrkkyjä ja jopa harmittomia rasvoja. Grigori Perelman ymmärtää niin ikään ettei hän voisi ratkaista matemaattisia ongelmia, jos hänen älykkyysosamääränsä yllättäen laskisi etanolin seurauksena. Hänelle ei ole paljonkaan apua tieteen ”huipputiimistä”, jossa professorin pojat ovat juoneet jo vuosikymmenet Helsingissä tai Pietarissa, kuten professorin poika Seppänen juomisensa kuvaa. Grigori ei siis langennut juopottelemaan kiitos älynsä ja eristetyn sosiaalisen asemansa. Grigori ei ollut slaavilainen vaan juutalainen ja juutalaisen yhteisön tuote. Venäläisenä hän olisi luultavasti jo juonut itsensä hengiltä.

Juopottelevasta tiedesarjan toimittajasta tai opettajasta ei olllut hänelle suurtakaan hyötyä. Tuskin edes täysraittiina. Grigori Perelman eli puhtaasti oman älynsä ja internetin varassa sekä operoiden Yhdysvaltojen suuntaan markkinoinnissa. Siellä hän vieraili vielä niinkin myöhään kuin 2003. Sienimetsän peikot eivät kulje maailmalla kongresseissa esitelmöiden.

Kun puhumme tiimeistä, joissa on kuusi henkilöä, miten se voi toimia uskottavasti ja tehdä huippusuorituksia, jos sen jäsenistä alkoholin käyttöämme kuvaavien tilastojen mukaan kaksi juo kaiken aikaa yli 30 litraa olutta tai viiniä viikossa ja yksi ainokainen raitis joutuu piileksimään ja peittelemän raittiuttaan hylkiöksi joutuneena ja lopuksi eristetään Grigori Perelmanin tapaan? Eikö ole yhteiskunnalle hyödyllisempää lakkauttaa tällainen tiimi ja vapauttaa Perelman sen kahleista tekemään tiedettään mieluummin sienimetsässä kuin odotellen maanantaiaamuna turhaan alkoholin rampauttamia kollegojaan? Seppäsen mukaan ihmisen fysiologia edellyttää lääkärinä tulkiten täysraittiutta ja kun kyseessä on huipputiede, se on itsestäänselvyys. Huippuälykkäät ihmiset eivät työssään myrkytä itseään vapaaehtoisesti. Perelman on venäjänjuutalaisen yhteisön tuote ja hän ymmärtää ettei voi hyötyä millään tavalla lähiympäristönsä tuesta ja varoo sellaisia sosiaalisia tilanteita, joihin Juhani Seppänen omassa työssään yhtenään joutuu. Jokaisen raittiin suomalaisen tieteen harjoittajan on helppo samaistua sekä Juhani Seppäsen että pietarilaisen matemaatikon tarinaan. Voisikohan tämä selittää jotain yliopistojemme hieman kehnosta selviytymisestä kansainvälisessä vertailussa, jossa vaaditaan huippusuoritusta? Vielä 1970-luvulla yliopistoa suorastaan mainostettiin tiedon lähteenä, jonne mennään juomaan. Juominen ei ollut nuorille vapaa valinta vaan siihen painostettiin. Niin tehdään tänäänkin.

29.08.2006

Matti Luostarinen