Journal

Regionalismin vaarat ja karttojen harhat

Kuntakeskustelumme yhteydessä kuntien koko ja rajat ovat ohittaneet kaiken muun järkevän pohdinnan. Sen taustalla on ikävä kahden alue -käsitteen (regionaalinen, spatiaalinen, mentaalinen) päällekkäisyys. Meillä kun kielessämme on vain yksi aluetta tarkottava käsite (regionalismi ja pragmaattisena karttana). Ilmiö on jakanut ikävällä tavalla kaksi eri tavalla aluen kokevaa kulttuuria eikä heillä ole edes mahdollisuutta ymmärtää ja puolustaa sitä, mistä ero syntyy. Kyse ei ole "tuntesta".

Puolueet käyttävät tätä lähinnä vaalivoimanaan jakaen kansan joko regionalisteihin (kepu) tai spatiaalisen yksikön sisästäneisiin (demarit ja kokoomus). Ilmiö on samankalatainen kuin kulttuurien yhteentörmäyksessä globaalina ilmiönä uskonnoista puhuttaessa ja pilkattaessa. Siinä loukataan toisen sisäistä ymmärrystä ja pyhiä arvoja pahanilkeästi ja tahallaan.

Julkisten palveluiden saatavuus ja tarjonta sekä kuntien rajat ovat olleet suomalainen ikuisuuskysymys. Kun suomalaiset puhuvat rajoista, tarkoitamme joko regionaalisia yksikköjä tai sitten enemmän tai vähemmän mentaalisia tai spatiaalisia mielikuva-alueita. Erityisesti kun kyse on maahan sidotuista elinkeinoista ja toiminnoista, luonnonvarojen käytöstä, regionalisimi rajoineen korostuu. Näin myös maankäytön suunnittelussa käytetään aina konkreettisia välineitä, karttoja. Vastaavasti kun kyse on lokaalisista elinkeinoista tai nykyisin verkostoista ja gobalismista, alueet alkavat rajoineen kadota.

Suomalainen keskustelu kunnista ja kuntien rajoista on ollut leimallisesti kahden koulukunnan välistä väittelyä. Edellinen on perinteisempää regionalismiin sidottua ja sen taustalla on maan omistus ja agraarinen ja historiallinen tapa kokea alue. Samalla tähän liittyy alueen sosiaalinen merkitys, paikkaleimautuminen tai -sidos. Arkikielessä käytämme käsitettä juuret, kotiseutu tai sitten puhumme sosiaalisesta pääomasta ja alueellisesta muistista. Kaikissa näissä mukana on regionaalinen aluekäsite ja sen käyttäminen keskustelun pohjana. Kyse ei ole suinkaan ”tunteista”, kuten usein väitetään. Kuntien ja maakuntien kohdalla regionalismia ja ”aluehenkeä” ovat tukeneet ja rakentaneet mm. maakunnallinen kirjallisuus ja media. Alueella on siis oma ”henki”, imago, mutta myös selvät kartalle piirrettävät rajat.

Jälkimmäinen näkökulma alueesta on lähempänä informaatioyhteiskunnan rajoja, jossa mukana ovat myös alueeseen sitoutumattomat ammatit. Niiden määrä on jatkuvasti kasvamassa ja fyysiset rajat ovat hämärtyneet. Palvelun tarjonta tai elinkeinon harjoittaminen, palkkatyö, ei ole sidottu regionaalisen yksikköön eikä sitä korosteta myöskään mentaalisena, sisäsyntyisenä ja juuret antavana alueellisena muistin tai sosiaalisena pääomana. Alueen yhteisöllistä olemusta nämä ihmiset eivät tunnista lainkaan. Heille spatiaalisia ja rajattomia metropolialueita tai maaseutualueita on rajattomasti eikä niihin liity alueellisia ”henkiä” tai imagoa. Näin myös palvelun tarjonta on tässä käsitteistössä regionalismista vapaata ja mistä tahansa hankittavissa.

Kaikilla toiminnoilla on kuitenkin myös globalisaatiossa ja informaatioyhteiskunnassa rajattomuudesta huolimatta aina dimensio alueeseen, jossa ilmiöt tapahtuvat tai rakenteet syntyvät. Se miten esim. Suomessa alueelliset rakenteet jatkossa muotoutuvat on siten pikemminkin evoluution mukanaan tuomaa kuin esim. juridista ohjailua. Ihmiset valitsevat vapaasti asuinpaikkansa ja hakevat palvelunsa, jossa toki alueet voivat kilpailla suosiostaan.

Regionalismi ja sen tapa kokea kunnat ja niiden rajat sekä ihmisten tapa hakea palvelunsa on siten kompromissi kahden ajattelutavan välillä. Tällöin oleellista ei ole niinkään rajat ja niiden sijainti tai kunnan koko kuin esim. ekologisesti järkevä tapa tuottaa tuotetta ja käyttää sitä kulutuksessa sen koko elinkaaren aikana. Tässä käsitejärjestelmässä kaupungin ja maaseudun välinen vuoropuhelu ja globalisaatio sekä informaatioteknologia ovat poistamassa vanhan regionaalisen maailmankuvamme, halusimme sitä tai emme. Sosiaalisesti ja kulttuurisesti kotiseutuunsa tai synnynalueeseensa sidotut ihmiset ja heidän juurensa säilyvät joka tapauksessa ja niiden taustalla ei ole kuvitteellisia regionaalisia rajoja vaan pelkästään ympäristöpsykologiset tai -sosiaaliset, alueeseen ja sen kulttuuriin sidotut prosessit, elämykset ja mieltymykset. Tässä ei ole juurikaan eroa oli kyseessä valtioiden tai kansakuntien rajat sekä nationalismin ”aluehenget” ja Euroopan Unioni kuin kotoiset kuntamme ja tapamme kertoa, mistä olemme syntyisin. Synnyinpaikka on aina muuta kuin kartalle piirretty regionaalinen kuva kartasta. Pääsääntöisesti se on lapsena hankittu arvokas ympäristöpsykologinen ja -sosiaalinen kokemus ja samalla syvintä itseämme.

6.9.2006

Matti Luostarinen