Journal

Innovaation monet kasvot - insinööritieteistä kohti naisvalta-aloja

Innovaatio on käsitteenä laaja ja mielletään usein teknologioiden muutoksiin, tieteen saavutuksiin, informaatioteknologiaan, yritysten innovaatioprosesseihin, mutta ennen muuta toimintaympäristömme alituiseen muutokseen. Viimeksi on käyty keskustelua pääkaupunkiseudun innovaatioyliopistosta, jossa tieteiden välinen kasvava yhteistyö on osa verkottumista, klusterirakenteita ja uutta taloudellista kilpailuetua.

Innovaatioiden luonne talouden ja yhteiskunnan kehittäjänä on usein evolutionaarinen. Evoluutio viitta juuri talouden klustereihin. Meillä Suomessa käsite liitetään yritysten verkostoihin, kulutukseen ja sen tapaan ohjata innovaatioita. Tällöin tarkoitamme pikemminkin innovaation omaksumista ja vastaanottamista kuin uuden luomista. Uusi syntyy lähinnä kulutuksesta tulevana viestinä kuin yrittäjän keksintönä ja sen ”pakkomyyntinä”. Kuluttajasegmentit voivat olla joko innovatiivisia, ensiomaksujia tai myöhäisiä omaksujia, ehkä jopa vitkastelijoita. Meillä on tapana jakaa näin myös yhdyskuntia, organisaatioita ja alueita. Verkostoitumisen ja informaatioteknologian valtaisan kasvun myötä tähän on yhä vähemmän perusteita. Yhdysvalloissa lanseerattu ”magneetti” ei oikein istu pohjoismaiseen hajautetumpaan aluerakenteeseen ja yrittäjyyden verkostoon. Sen sijaan monet multiklusterit ja virtuaaliklusterit sitäkin paremmin. Asymptoottinen ja kitkaton vaihe yritystemme yhteistyössä on jo pitkällä (terminologiasta ks. pääsivu tai Luostarinen 2005; Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka)

Tutkimusten mukaan yrityksemme eivät ole olleet erityisen valikoivia rekrytoidessaan henkilöstöään ja johtoa suhteessa innovaatioihin ja luovuuteen. Aluepolitiikassa tällaista valikointia ei ole käytetty lainkaan. Sama koskee pienyrityksiä ja niiden tapaa verkostoitua tavoitteena innovointikyvyn nostaminen. Verkostot syntyvät pikemminkin sattumalta ja palvelevat muita tarkoituksia. Sama koskee yritysten tapaa rekrytoida henkilöstöä. Aluehallinnossa innovaatioprosessin ja luovuuden on korvannut poliittinen tarkoituksenmukaisuus ja valtapolitiikka. Innovaatiopolitiikalla tarkoitetaan nykyisinkin lähinnä yrityksiä, ei esim. kuntia itseään. Erityisen outoa tämä on ollut nyt kun keskustelemme kuntien palvelurakenteista ja liitoksista. Miksi tärkein taloutemme ohjaaja on jäänyt ulkopuolelle?

Varhaisimmillaan innovaatio oli suppeimmillaan keksintö tai tuote ja prosessi- innovaatio, joka liittyi korkean teknologian aloihin. Tällainen rajaus jätti ulkopuolelleen pääosan yhteiskunnan toimijoista ja etenkin innovaation kulutusta lähellä olevat diffuusiset mallit. Näissä malleissa uuden löytämisen sijasta painopiste on innovaation vastaanottokyvyssä, sitä kuvaavissa omaksumismalleissa, vuorovaikutus-, verkosto- ja klusterimalleissa. Erityisesti palveluala ja monet välittömästi kulutukseen liittyvät naisvaltaiset työt ovat lähellä tätä innovaatiotyyppiä. Marketin kassalla, erikoisliikkeissä ja gallerioissa pääosa valinnoista tehdään naisten toimesta. Sama koskee kouluja ja vanhusten hoitoa, sairaaloita, hoitoalan ammattilaisia yleensä. Innovaatioprosessin laajentaminen naisvalta-aloille on suuri kansallinen projektimme.

Teollisen yhdyskunnan miesvaltaisen insinöörityön seurauksena omissa malleissamme korostuvat etenkin teolliset prosessin kohteen tai syntytavan mukaiset innovaatiot. Edellisessä me puhumme yleensä tuote- ja prosessi-innovaatioista sekä joskus organisatorisista tai markkina- ja markkinointi-innovaatioista. Jaamme innovaatiot tällöin myös vastaanottokyvyn mukaan kuluttajalähtöisiin vaativuustasoihin. Jälkimmäisessä taas keskitymme ajoittaisiin tai jatkuviin, interatiivisiin prosesseihin sekä kehittäviin järjestelmiin. Tämä on lähellä hyödynnettävän tiedon tai taidon mukaa tapahtuvaa luokitusta. Tällöin innovaation luokitus tapahtuu lähinnä teknologisen kehityksen ja tarjonnan tai vaihtoehtoisesti markkinoiden vedon luokituksina. Usein tässä yhteydessä puhutaan myös innovaatio tyypeistä ja persoonallisuuksista.

Innovaatioaalto kertoo kuluttajien kyvystä käyttää uusia tuotteita, palveluja tai ymmärtää eri kulttuureista tulevia nykyisin päällekkäisiä tietoja ja taitoja. Aallot eivät vain etene vaan muodostavat nekin ryhmiä tai ryppäitä, joista valinta tapahtuu. Nuoret valitsevat usein ”korkeammalta” johtuen yksinomaan heidän kyvystä käyttää uutta teknologiaa ja tämä on luonnollisesti epäkohta, joka on korjattavissa myös ikäihmisten koulutuksella. Jälleen olemme tekemisissä naisvalta-alan ja jatkuvan koulutuksen kanssa. Tämä on suuren ikäluokan viimeinen " vallankumous" ja palvelus kansakunnalle. Nyt kuitenkin vaativana kuluttajana, ei niinkään tuottajana ja sorvin ääressä.

Eri tieteenaloilla innovaatiotutkimus poikkeaa lähinnä alakohtaisten erityispiirteiden vuoksi, jolloin tyypillistä on ollut luokitella innovaatiot joko perus- tai radikaali-innovaatioihin tai sovellettuihin ja vähittäisinnovaatioihin. Usein poikkitieteisissä prosessoinneissa tieteiden väliset löydökset ovat pikemminkin diffuusisia ja siirtyviä kuin kokonaan uusia löydöksiä. Yliopistojen yhteistyössä paranevat etenkin viestintä- ja kommunikaatiojärjestelmät, jolloin samalla monet synergiset prosessi- ja oppimisjärjestelmät paranevat. Tässä mielessä innovaatioyliopiston perustaminen tosistaan kohtuullisen etäisten tieteenalojen välillä on erityisen perusteltua. Oma innovaatiojärjestelmämme on ollut kohtuuttoman kauan tieteellistekninen prosessi ja painottunut liiketaloudellisen merkityksen tuotantojärjestelmiin ja autonomisiin innovaatioihin. Tätä on syytä laajentaa ja pyrkiä vastaavaan kehitykseen myös maaseudulla pääkaupunkiseudun lisäksi.

2.11.06

Matti Luostarinen