Journal

Traumatisoitujen geenien muistin jäljillä

Epigenetiikalla tarkoitetaan uutta tulkintaa geeneistämme. Geenit eivät vain tallennat elämän koodia sukupolvesta toiseen muuttumattomana tai vain hyvin hitaasti muuntuvana ketjuna ja DNA -emäsjaksoina. Epigenetiikan mukaan geeneihimme näyttäisivätkin vaikuttavan ihmisen elinolot ja ympäristömme muutokset, kokemamme traumat hyvinkin läheisestä menneisyydestä. Geenit menevät näiden kautta lukkoon ja tätä geenien epäaktiivista tai aktiivista tilaa jälkeläisemme jatkavat. Näin geneettiset muutokset perimässämme ovatkin nopeita ja kertovat epigeneettisestä torjunnasta tai geenien muistijäljestä, epigeenisestä traumasta. Tiededokumenttina britti Marcus Pembrey ja ruotsalainen Lars-Olov Bygen esittelivät ilmiötä BBC:n tiededokumentissa ”The Ghost in Your Genes”. Ruotsalainen aineisto oli tutusta Överkalixin kylästä ja sen kirkonkirjoista. Siellä nälänhätä ja kirkonkirjojen isovanhempien kuolinsyyt sekä lasten ja lastenlasten kuolinsyyt ja elinajat näyttivät osoittavan epigeneettista perimää.

Itseäni kiinnosti itse webympäristö (blogosfääri) ja siinä toisensa löytäneet lääkärit. Havainnot eivät olleet tiedemaailman julkaisuista tai kongresseista. Lääkäreiden aineistot ja tutkimukset sekä mediaympäristö (BBC) olivat ohittaneet tieteen tavan operoida luovasti ja vertailla aineistoja myös laboratoriokokeisiin hiiren alkioilla. Traumaattiset kokemukset näyttivät periytyvän myös hiirten kohdalla ja tukivat lääkäreiden tekemiä havaintoja. Eteneekö innovaatio jatkossa yhä näkyvämmin webympäristössä ja tiedeyhteisön ulkopuolella? Onko tiedeyhteisö ja kouluopetus jopa monen tutkijan ympäristönä traumaattinen? Onko nerous pimeiksi menneiden geenien tuotetta muiden lahjojen ja geenien korvatessa niiden valon?

Kun seuraa suomalaista keskustelua kuntien rakennemuutoksesta, syntyy vaikutelma epigeenisestä ilmiöstä. Aivan kuin joillakin geenit olisivat sulkeutuneet ja kieltäytyvät avautumasta uuden ajan sarastukselle. Sama näky tulee eteemme, kun alamme keskustella Euroopan Unionista ja maataloudesta. Jälleen joillakin näyttäisi menevän geenit pimeäksi ja maaseudusta tulee suoranainen trauman ja joskus jopa vihan kohde. Poismuutto on ollut traumaattinen tapahtuma, ja monelle maalla asuvalle taas Unioni on kaiken pahan alkukoti. Pimeitä geenejä voi käyttää populistisesti hyväksi, eikä omaa asiaansa tarvitse mitenkään perustella. Kovin pitkiin perusteluihin eksyvä poliitikko ei ole oikeassa ammatissa epigeenisen ihmisen herättelyssä. Me tunnemme tämän ilmiö hyvin, mutta emme sen tieteellistä syntytapaa. Me saamme aikaan pimeitä geenejä tarkoituksella. Jotkut suorastaan rakastavat pimeitä geenejämme.

Ympäristö ja luonto on koettu Pohjolassa aina uhkana ja voitettavana esteenä. Innovaatio on meille kapea tekninen sovellus ja pääsääntöisesti luontoa muuttava ja valtaansa ottava konehirviö. Muualla valoisammassa maailmassa innovaatio käsitettään koko elämän kattava ksi (esprit) eikä sitä tarvitse rajoittaa tai kahlita teknologiaan. Selviytyminen hengissä ei ole ollut traumaattinen tapahtuma kehdosta hautaan ja sukupolvesta toiseen.

Nyt kun joudumme luontoamme suojelemaan keskellä ekokatastrofia, jälleen osalla meistä on pimeä aukko geneettisessä muistissamme. Traumaattinen luontosuhde ei anna epigeeniselle pimeälle DNA-pätkälle valoa. Hyväksymme pitkin hampain sellaisia muutoksia, joita terveen järjen mukaan olisi tullut hoitaa jo vuosikymmenet sitten. Luonnon kanssa kamppailevalle kansakunnalle epigeeninen trauma on vaikeasti poispyyhittävä virhetoiminta.

Filosofit ja psykologisoivat tieteet antavat tälle prosessille eri nimen kuin biologit, mutta tarkoittavat samaa asiaa. Synkkä kansakunta ja sen vähäpuheisuus selittyy siis opituilla ja pimeäksi menneillä geeneillämme, epigeenisellä torjunnalla. Voisiko näitä pimeitä geenejä avata ja valaista sokean kansan luovaa ja innovatiivista torjuntaa psykologisoimatta? Pragmaattiselle älylle sellainen on välttämätöntä. Sen kohdalla konstruktiivien tai kyberneettinen tiedon haku on pimeiden geenien puolella. Konvergoiva on hyväksyttyä mutta divergoiva siirtyy jälleen pimeään osaan traumaattista perimäämme.

Innovaatoiden kohdalla kyse on avaamisesta ja löytämisestä, ei keskimisestä. Newton tai Einstein eivät keskineet vaan löysivät. Pimeä puoli DNA -emäsjaksosta ei avaa. Vain valoisa.

Ihmisten asuminen ja viihtyminen maaseudulla, kulku kirkonmäelle ja sosiaalisen muistin ydinalueille, on meille kesäisin paikkaleimautumisestamme tuttu ilmiö. Monelle se on valoisa kokemus ja kesäinen maaseutu kohokohta valoisille geeneille. Joku pimeämpikin on näkevinään valoa ja kokee tunnekuohun. Epigeneettisesti syntynyt trauma saa HOITOA.

Kunnat ja kuntien rajat ovat meille joko regionaalisia, kartalle piirrettäviä, tai sisäsyntyisiä ja vaikeammin rajattavia asuinympäristömme sielunmaisemia. Yhteistyötä tarvitaan, mutta kunnioittaen naapurikuntien vanhaa historiaa ja loukkaamatta sosiaalista pääomaa ja juuria, usein vielä avoinna olevia geenejä omaan lähiympäristöön.

Tässäkin osalle meistä toinen geenipareista on mennyt pimeäksi ja vain toinen näyttää avautuvan. Puhumme joko taloudesta ja järjestä tai kotiseuturakkaudesta ja tunteesta. Geenit ovat takana silloinkin, kun puhumme tunteista tai niiden puuttumisesta, taloudesta ja sen kestävyydestä. Epigeneettinen torjunta on tunnevammaa, jossa toinen emäspareista on pimeänä. Sukupuoleen se ei ole sidottu muuten kuin mahdollisen traumaattisen kasvatuksen kautta.

Kansallisesti sama epigeeninen trauma syntyy, kun joku avaa suunsa Natosta. Menemme vaaleihin kaikissa tärkeissä ja itsellemme traumaattisissa kokemuksissa sammutetuin lyhdyin. Aivan kuin geenimme olisivat mennet lukusissa sodissamme lukkoon ja haluamme selviytyä kaikessa yksin, kuten sukupolvet aikaisemmin. Haemme mutkikkaita selityksiä ymmärtämättä aina itsekään niiden taustoja. Politiikan pimeä ja mitään sanomaton kieli tulee äänestäjän ja politiikan ammattilaisen välille. Tarvitaan työntekijäjärjestöjen ja mainostajien keinoja herättää äänestäjiä ja tehdä itsestään siten tarpeellisia. Vaalit ovat kuin pimeiden geenien herättelyä.

Joudumme sukupolvesta toiseen samaan epäaktiiviseen tilaan aina, kun meidän tulisi tehdä sellaisia tärkeitä päätöksiä, joilla on merkitystä myös lastemme elämään. Moni nuori pitää tällaista epä-älyllisenä, eikä jaksa lähteä vaaleihin lainkaan. Monella on niistä vain kielteisiä kokemuksia sukupolvesta toiseen. Verkostot ja webympäristö tarjoaa sellaisia kokemuksia, joiden sisältö ei avaudu heidän vanhemmille. Uuden oppimisessa ja poisoppimisessa joku geenipari on mennyt epigeeniseen tilaan. Koulu ei ole rohkaissut heitä oppimaan, vaan sulkenut traumaattisesti luovan innovaatioprosessin sukupolvesta toiseen.

27.2.2007

Matti Luostarinen