Journal

Kasallisteatteri osui oikeaan aikaan

Siinä missä emeritukset historiankirjoittajat tekevät lopun myyteistä 1800-luvun Suomessa ja itsenäistyvän Suomen kansallisista ikoneista, siinä kansallisteatteri tekee lopun Väinö Linnan sotien jälkeisestä Suomesta. Kristian Smedsin räiskyvä ilotulitus tabujen tappajaisena ansainnee vuoden teatteritapauksen maininnan. Ehkäpä meillä osataan taas tehdä teatteria ja politiikkaa? Tahallinen provosointi yhteiskunnallisen viestin välineenä kertoo teatterin keinoista ja loistavasta spektaakkelista oivaltavana taiteena.

Teatteri on nykyisin visuaalinen ja tekninen väline. Esityksessä nähdään metsää ja vettä, Mannerheimia ja Sibeliusta, suomalaisuuden symboleja, joista tärkeimmät ovat itse sodan elementit, raivo, kauhu, epätoivo, lunastus, tuska ja sadismi. Hietanen, Lehto, Rahikainen ja Rokka ovat mukana esiintyen uusissa hahmoissaan, mutta ei niin tunnistettavissa kuin kaikkien niin rakastama kasarmielämän Lammio ja täydennysmies Honkajoki CP-vammaisena. Upeita videoheijasteita, korsuorkesteri, testosteronin tuoksu ja vielä yöllä valvottavat järkyttävät kuvat rintamalta. Suomen Kuvalehti ehti niitä jo näyttää. Edvin Laine ei ehkä ajatellut ihan tällaista? Oikein tehdyt leikkaukset ovat silloin nerokkaita kun niillä viedään lukuisista yksityiskohdista yleiseen henkeä salpaavan vikkelästi sekä hyödyntäen jokaisen ulkoa osaaman teoksen sitaatit. Mitäpä niitä toistelemaan?

Suomen kolmas kuolema esiteltiin talonpojan kertoessa Forssan lehdessä löysän hirren strategiasta. Marraskuinen Suomi ei voisi olla enää surullisempi. Kun Anne Brunila kertoo Helsingin Sanomien taloussivulla kuinka metsäteollisuudesta EU-komissiolla ei ole edes perustietoja, lobbaustilanteet ovat turhauttavia ja johtavat ”täydelliseen äimistykseen”, viestin vienti EU:n suurimmalta metsäviejältä ja maaseutuvaltaisimmalta maalta on jäänyt EU:n ytimessä vieraaksi.

Kun kansallisteatteri esittää moraalisen väitteen kalliisti lunastetusta ja halvalla myydystä maasta, siinä ei jätetä kiveä kiven päälle. Kaikkein kipeimpänä se kohdistuu siihen väestönosaan, joka on joko yhteiskunnan ulkopuolelle ajautunutta nuorisoa tai tukien varaan joutuneita viljelijöitä. Jatkuva epävarmuus ja toivottomuus syö nyt uskoa. Nyt ei ole tukena edes vennamolaista talonpojan tappolinjana koettavaa liikettä, porsaiden mentäviä aukkoja. Tulevaisuudessa entistä suurempi osa ruuasta ei tule Imatra-Pori linjan pohjoispuolelta vaan maan rajojen takaa. Kanaloissa munijat pannaan lahtipenkkiin hieman samalla tunnelmalla kuin vänrikki Jalovaaran itkun sekaisessa Tuntemattoman sotilaan kaoottisessa finaalissa. Impivaarasta ei tullutkaan kaikkien yhteistä Jalovaara.

”Arctic Babylon” on kirja kolminkertaisesta petoksesta. SE on myynnissä lähipäivinä nettikirjakaupoissa. Sen kirjoittaminen vei aikaa 30 vuotta. Se on Tuntematonta hieman laajempi kuvaus maanosamme menneisyydestä ja tästä ajastamme. Sen apokryfiset ennustukset eivät ole niin suomalasia kuin Tuntemattomassa.