Journal

Se joka alkaa juhlia voittoaan on jo hävinnyt

Suomi palasi nopeasti arkeen. Vain formulasirkuksen tuleva kestotähtemme jatkaa juhlaansa kohti Monacoa ja Maranelloa. Kimille nuo juhlat ovat rankkaa työtä. Viihtyisi paremmin sorvin ääressä. Se on hyvin suomalainen ilmiö. Monet sodat hävinnyt kansakunta osaa voittaa vain rauhan. Se on jalo taito. Nuoremmat osaavat toki jo tuulettaa voittoaan, eivätkä sitä häpeile tai pelkää akkamaisten keski-ikäisten miesten kateutta. Kateus on miesten tauti Suomessa.

Suomalaisen elokuvan tuntija ja monen tarinan kertoja antoi tieto-finlandia ehdokkaana mielestäni parhaan haastattelun linnan juhlilta. Hän kertoi ensin kuinka itsenäisyyttä ei tulisi juhlia palaten joka vuosi sen surullisimpaan kohtaan kuin trauman juurille itkien. Se kertoo vain saman asian surullisesta toistosta aivan kuten epäonnistuneessa psykoanalyysissä ja sen surutyössä. Oma isäni, talvisotaan suoraan armeijan palveluksesta lähteneenä varusmiehenä ja sen ensimmäiset ruumiit nähneenä, kertoi tuon saman jo vuosia takaperin. Itsenäisyys tulisi olla iloinen juhla myös Suomessa. Vapauteen liittyy toki muutakin kuin uhri.. Uhri on hyvin vanha uskonnollinen myytti.

Haastateltu kirjan tekijä kertoi kuinka meidän tulisi juhlia pikemminkin taidetta ja kulttuuriamme. Taiteista hän ei taas nostanut mitään muiden yläpuolelle vaan katsoi niiden yhdessä edustavan suomalaisuutta. Puhui siis klusteritaiteesta (cluster art). Taiteiden yhteisestä synergiasta.

Kun olen tuon saman taiteen manifestin kirjoittanut, olen liikuttuneen samanmielinen. Siksi en kerro myöskään tieto-finlandia ehdokkaan nimeä. Taide ja sen mainifesti pilaavat nimineen uuden syntyvän innovaation, altruistisen aatteen ja sen verkosto-osaajat. Tämä aate on ainut joka voi pelastaa egoistisen maailman ja sen tuhlailevan ahneuden. Muuten edessä on oikeasti arktinen Babylonia (Arctic Babylon).

En mainosta nyt kirjaani. Siitä kun tuli nyt apokryfisine ennusteineen suomalaisille turhankin ajankohtainen. Edellinen kirjani oli sitä enteilevä ja puhtaasti tieteenä sen ennakoiden sekä hakien ratkaisuja niiden oikaisemiselle. Myönnän että sen loppuosa on hieman vaikea ja tarkoitettu klusterit tunteville. Sen sijaan Arctic Babylon 2011 on kenen tahansa luettavissa ja lukijansa mittainen romaani. Romaani saa sisältönsä siinä missä maalattu taulu taideteoksena lukijansa ja kokijansa kautta.

Verkostot toimivat toisin kuin kuvittelimme vielä hetki sitten ja klustereita rakentaessamme ilman kokemusta webyhteisöjen blogeista. Me olemme nyt kaikki toisissamme kiinni ja jätämme sormenjälkemme webyhteisön monenkirjavaan maailmaan. Vastuu kasvaa, mutta ei kasaudu ja suma seiso, kuten hierarkkisessa maailmassa. Hierakiassa yksi tunari pilaa kaiken ja tieto kulkee vain yhteen suuntaan. Reaaliaikainen tutkimus ja siihen vuorovaikutteinen reagointi on tämän päivän osaamista. Lounais-Häme on käynnistänyt oman verkottumisensa, mutta vielä on paljon työtä tekemättä.

Superministeriön tuleva kansliapäällikkö vieraili kotikunnassaan ja paraatipuheen sijasta haukkuikin kuntapuolueen. Monet kerrat tuossa puolueessa operoineena, miltei jokaisessa suomalaisessa maakunnassa paikallisia poliitikkoja ja byrokraatteja piinaten, pidin puhetta lämminhenkisenä. Enemmänkin olisi voinut Humppilan suuri poika sanoa.

Virtanen on vanhentumassa ja pehmenemässä. Kertoi kuinka tämä maailma on hänellä vain lainassa ja kohta on aika siirtää viestikapula seuraajalle, lapsille ja näiden lapsille. Edeltäjä Buntta Wahlroos ei ollut noin vaatimaton siirtäessään poikansa kautta valtion pankin Tanskaan. Eikö Suomi ole oppinut Kourin opettamana mitään?

Köyhä siirtomaa on ohjannut voimavarojaan työväenluokan toimesta ja sen lasten käsistä surrealistiseen tapaan ja sumeilematta valtiokapitalistilta oikealle kapitalistille. Entinen valtionpankki on nyt tanskalainen ja sinivalkoisen pääoman ruotsalaisten omistuksessa. Stora Enso tekee rahaa amerikkalaisten eläkerahastojen eteen. Häviääkö Suomi nyt myös rauhan? Itsenäisyyspäivä ei ole sama kaikille. Joidenkin työn arvo on tuhatkertainen toisen työhön mitattuna. Mikä teki Suomesta näin eriarvoisen maan?

Suomi ei itsenäistynyt 90 vuotta takaperin vaan paljon aiemmin. P.E. Svinhufvudin johtama senaatti jätti itsenäisyysjulistuksen tasavaltaisesta hallituksesta eduskunnalle jo 4 päivä joulukuuta eikä kukaan ollut ikuistamassa eduskunnan itsenäistymispäätöstämme 6 joulukuuta salamavalojen loisteessa vuonna 1917. Aikaa olisi ollut järjestää kamerat kuntoon ja juhlat pystyyn kaksi päivää hitaallekin medialle. Poissa oli jopa tuon ajan nimekkäin valokuvaaja Eric Sundström, poissa olivat paikalta Uusi Suometar, Hufvudstadsbladet ja Suomen Kuvalehti. Meillä ei ole yhtään kuvaa ikuistamassa tuota merkkipäivän suurta hetkeä!

Professori Matti Klingen mukaan Suomi ikään kuin totesi jo aiemman kehityksen ja Venäjä siirtyi omalle raiteelleen vallankumouksensa myötä. Venäjä itsenäistyi siinä Suomesta ja jatkoi omia latujaan, toteaa Klinge Helsingin Sanomissa. Oikeammin Suomi ei kiinnostanut ja silloin oli hyvä olla hiljaa. Juhlija olisi ehkä huomattu ja juhlat lopetettu. Kel' onni on se onnen kätkeköön. Suomalainen juhla on aina räntäsateinen uhrijuhla itkunsekaisessa mielialassa juopuen.

Meillä ei vaadittu dramaattisia elkeitä saati sellaisia institutionaalisia rakenteiden muutoksia tai uudelleen muovaamista, rajojen piirtelyä, joita yleensä itsenäisyysjulistuksiin kuuluu. Suomen rajat oli piirretty jo 1800-luvu alussa, ja ennen sitä ne olivat kovin epämääräiset ja suhde Ruotsiin lähinnä lounaissuomalainen ilmiö. Tänäkin päivänä Ruotsin Lappi alkaa Vaasan korkeudelta ja tuolloin nuo alueet, Suomesta puhumattakaan, olivat eurooppalaiselle maantieteilijällekin liki tuntematonta erämaata.

Kun teollistuminen pääsi vauhtiin 1860-luvulla meitä oli Espoon kokoisen taajaman verran ja kaupungeissa asui vuosisadan vaihteessa vain kourallinen agraarin maan väestöstä. Se auttoi selviämään keskieurooppalaisia vaivanneista rutoista ja jatkuvasta nälästä. Väestö kaksinkertaistuikin kahteen kertaan hyvin lyhyellä ajalla. Autonomian ajan olimme kuitenkin väestöltämme olematon kansa ja kieli alkoi syntyä hallinnon mukana seuraillen Ruotsin esimerkkejä. Sortovuosia liioiteltiin tarkoituksella. Venäjä näkyi lähinnä vain sotalaitoksessa ja keisariperheen matkoissa Ahvenanmaalle.

Itsenäisen kansakunnan synty oli evolutionaarinen tapahtuma ja prosessi, jota tulisi juhlia vältellen sellaista paukapäistä elitismiä, jota linnajuhlat ovat tarjoamassa. Se ei sovi suomalaiseen mielenlaatuun ja kulttuurimme syvärakenteisiin. Seuraamme järkyttyneinä ruotsalaisten pääministereitten pedofiliasta kertovia uutisia. Olemme aidosti pahoillamme. Se kuuluu suomalaiseen mielenlaatuun. Enää ei ole tarvis puhua homoista.

Humppilalainen virkamies moitti forssalaisia tavasta juhlia köyhtymistä ja pääsyä sosiaaliluukulle. On outoa että samat alueet kilpailevat yhdessä yritystensä ja osaamiskeskustensa kanssa maailman turuilla korkeasta innovaatioasteesta ja toisella kädellä hamutaan köyhän ropoja. Kun nämä paperit kulkevat sama byrokraatin käsien kautta superministeriössä, tämä alkaa hermostua. Ymmärrä hyvin Virtasen tuskan. Nyt tämä osaamattomuus näkyy kyvyttömyydessä sellaiseen yhteistyöhön, jota kuntapuolueella ei näytä löytyvän. Siinä kuntalaiset veronmaksajina, palveluiden maksajina ja yrittäjinä alkavat menettää malttinsa. Virtasen kotipesä hämeesä alkaa olla häpeäksi ja Loiman kehityskeskuksen johtaja on pian aint alueensa aluetqaloudesta huolehtiva maatalousmuseon kupeessa. Vain nero nimeää Suomessa tulevaisuutta visioivan navettansa museoksi! Jokioisten agropolis, tiedepuistojen museo, hakee samanlaista nostetta. Historian kautta ja tutustumalla globaaleihin osaamisympäristöihin olemme samalla reaaliaikaisessa prosessissa ja sen huipulla. Innovaatio ja sen diffuusio ovat nykyisin sama asia. Häme rakastaa museoita.

Aluehallinto on suurten yhteistyötä ja pienet menestyvät nyt vain liittoutumalla, Lounais-Häme hakemalla yhteistyötä Loimaan ja Someron suunnalta. Entisen agraaripuolueen tulisi tämä oivaltaa eikä päästää talouden ohjailijoiksi kolmea valtakunnallista pääkeskusta. Elämme sittenkin Suomen syvimmän maaseudun ytimessä ja seuraava neuvottelu EU:n suuntaan alkaa muutaman vuoden kuluttua. Se joka nyt alkaa juhlia voittojaan on jo hävinnyt. Vaalipiirirajat eivät ole talousrajoja. Maatalous ei ole vain papereiden viljelyä ja valtaosa kansasta ei edes halua tietää ja nähdä mitä tehotalous navetoissa ja kanaloissa, sikaloissa tarkoittaa. Kun jotain ollaan todella lopettamassa ja ajamassa alas, siitä halutaan tehdä epämiellyttävä ja etäällä tapahtuva. Tätäkö entinen agraaripuolue on hakemassa? Seuratkaa mitä tämän päiväinen Helsingin Sanomat esittelee. Miksi nyt? Mikei vuosikymmen sitten EU sopimuksemme kynnyksellä? Miksi mummon kanalat ja luomusikalat muttuivat äkisti oikeiksi suursikaloiksi ja teurastamo näyttää teurastamolta?