Journal

Pelkät kuntaliitokset eivät maaseutua pelasta

Maaseutu on ollut perinteisesti Suomessa joko luonnonvarojen tai koulutetun työvoiman luovuttaja kaupunkien kasvun tarpeisiin. Tämä on ollut mahdollista johtuen työn tuottavuuden huimasta kasvusta. Uusi teknologia vapautti väkeä luonnonvarojen jalostuksen alkupäästä ja siirsi ketjun jalostus ja palvelupäähän kuluttajiksi. Samalla lokaaliset sijaintiehdot kääntyivät päälaelleen ja urbaani kulttuuri syntyi. Omassa maassamme kuljimme tämän matkan miltei paimentolaiskulttuurista agraariin ja teolliseen vaiheeseen ja nykyiseen informaatioyhteiskuntaan runsaassa vuosisadassa. Kollektiivinen muistimme on tämän tallentanut hyvin ja kaukaisempi arkeeinen muistimme on sekin hyvin tallella. Kielemme symbolijärjestelmät syntyivät kovin myöhään ja matka juurillemme ei ole pitkä. Sitä häiritsevät vain sotien traumat ja epigeneettiset pimeät kohdat.

Jatkossa ongelmana on maaseudun muuttumien vanhusten hoiva-Suomeksi, jolloin uutta työvoimaa tarvitaan organisoimalla asiat uudelleen tai hankkimalla uutta työvoimaa. Tätä työvoima ei Suomesta saada. Maaseudulla ei. ei ole kuitenkaan tähän omia varoja vaan ne on saatava muualta. Samalla siellä on opittava monikulttuurinen yhteistyö ja myös johtamistaidolliset tehtävät lukuisissa pienyrityksissämme. Pelkillä mansikanpoimijoilla emme menesty.

Ylä-Savossa syntyneenä ja näiden kuntien palveluvarustustutkimuksia aikanaan Oulu yliopistosta ohjanneena ja myöhemmin Keski-Karjalassa ja Lounais-Hämeessä kuntien yhteistyötä seuranneena 1990-luvun alusta huomio kiinnittyy ainakin yhteen erikoisuuteen niukkuuden ja kohtuuden lääkkeillä eläneessä maaseudun kuntien murroksessa.

Iisalmen (Ylä-Savo), Kiteen (Keski-Karjala) ja Forssan (Lounais-Häme) talousalueet edustavat alueita, joilla on hyvin pitkä kuntayhteistyön traditio, vuosikymmeniä kestänyt. Verkostoitumisen nimiin on vannottu ja luottamus sekä edunvalvonta on toiminut. Kipeät asiat on pantu piiloon ja odotettu ongelmien katoavan ajan myötä. Niukkuuden ja kohtuuden ohella maaseudun kolmas ongelma on olettaa ajan olevan jotenkin parantava lääke. Siinä innovaatio ei ole reaaliaikainen vaan leviävä ja torjuttava. konservatiivisella tavalla toimien.

Yhdyskunta- ja palvelurakenteen toistuvat traumat ovat reuna-alueille tyypillisiä ja joku vetää aina välistä. Parhaiten menestyvät kunnat, jotka ovat riittävän lähellä kasvukeskusta. Kunnat jakautuvat myös niihin yhdyskuntiin, jotka ovat kokonaan heitteillä. Miltei vaikein tilanne on Forssassa, joka on viiden maakunnan lievealuetta ja kolmen suurkaupunkimme puristuksessa. Sopeutuminen tapahtuu täysin pääkaupunkiseudun kasvun ehdoilla ja ilman omatoimisuuden antamaa lisäapua. Forssan seutukunnassa omatoimisuudesta ja innovatiivisuudesta rangaistaan kaikilta ilmansuunnilta ja eniten alueen sisältä. Alue on saanut kantaakseen ruuhka-Suomen lieveilmiöt ja kirot, mutta myös ne traumaattiset geenit, joita sotamme tuottivat sisällissodasta alkaen. Veljessota oli Etelä-Hämeessä verinen ja Urjalasta sen näki parhaiten. Väinö Linna on ylivoimaisesti tunnetuin sosiologimme ja historian tallentaja.

Ne alueet joilla kuntaliitokset nyt toteutuvat nopeasti ja ilman turhaa puuhastelua näyttävät olevan ruuhka-Suomen ydinalueilla maalaiskuntia, joita Sisäministeriö ei ole maininnut ja mainostanut esimerkkeinä takavuosien paikallishallinnon näennäisen yhteistyön hallinnosta ja ”edunvalvonnasta”. Sen sijaan erityisen ongelmallista kuntayhteistyö näyttäisikin olevan nyt näillä yhteistyön mallialueillamme Keski-Karjalassa, Ylä-Savossa, Lounais-Hämeessä jne. Maton alle lakaistut ongelmat on nyt siivottava ja se ei ole politiikasta ääniä keräävälle herkkua. Muotiin ovat tulleet käsitteet, joilla Väinö Linna on kansakuntaa rikastuttanut.

Vanhan organisaation, toimintamallin, työtapojen, kielteisten kokemusten jne. purkaminen ja poisoppiminen on aina paljon vaikeampaa kuin uuden rakentaminen ja sen omaksuminen. Vanha sosiaalinen pääoma ylläpitää muistia, jonka purkaminen koetaan riskinä etenkin silloin, kun se on ollut suoranainen kansallinen malli ja ylpeyden aihe tai siihen liittyy negatiivisia kokemuksia. Nyt yhteistyökykyisiä näyttäisivät olevan Salon tai Hämeenlinnan seudun kaltaiset kunnat, joilla ei ole vanhaa rasitetta mallina ja esteenä uuden syntymiselle. Organisaatiorakenteet ovat uusia ja talous ratkaisee. Euro on hyvä mittari ja konsultti, budjettikuri toimii kun valvonta pelaa.

Mitä vanhempi kulttuuri, sitä vanhempia rakenteita sillä on hoidettavanaan ja maksettavanaan uusien rinnalla. Brittiläinen Imperiumi pitää edelleen kuningashuoneensa, lordit kokoontuvat ylähuoneessaan eikä heidän aavekipujen hoidossa Imperiumin yltä aurinko laske. EU hallintona ei ole syntynyt lainkaan tai se koetaan ohimenevänä kiusana. Meille on jo syntynyt se internet -ympäristön sukupolvi, joka ei käy koskaan vaaleissa. Kuitenkin webympäristön rinnalla elää omaa elämäänsä vielä kauan myös se ympäristö, jossa vanhat rakenteet kulkevat rinnan uusien kanssa. Mediassa sähköinen lehti on jo keskiössä, mutta paperilehtikin painetaan. Oleellista on se, kykenemmekö tai haluammeko maksaa rinnakkain toimivia vanhoja ja jo historiaan jääneitä rakenteita rinnan uudempien ja yhteiskuntaa ylläpitävien rakenteiden kanssa. Tätä tarkoitetaan innovaatiopolitiikalla ja rakenneuudistuksella.

Korporatiivinen valtio kykenee vain pieniin osauudistuksiin. Webympäristö toimii kokonaan toisilla säännöillä. Vanhat rakenteet eivät ole organisaatioinnovatiivisia eivätkä riittävän tehokkaita palvelujen tarjonnassa. Työvoimaa on vähä ja se on kallista. Teknistyvä yhteiskunta vaatii yhä suurempia väestökeskittymiä ja ihmiset ovat liikkuvia ja vaativat parempia palveluja. Tästä kaikesta alueet nyt kilpailevat ja traditioonsa kiinnittyneet eivät ole välttämättä konservatiivisina kilpailukykyisiä uusista asukkaista ja yrittäjistä, innovaatiotoiminnan ytimessä toimivista veronmaksajista, jolloin alueellinen innovaatiopolitiikka ei toimi. Pelkkiä vanhuksia ja heidän hoivaajiaan maaseutu ei kykene elättämän, kun samaan aikaan paluumuuttajien joukossa on yhä enemmän kaupunkialueille jo kerran maaseudun kouluttaneita ja voimavaransa kaupunkeihin antaneita paluumuuttajia. Tästä taas valtion tulisi kantaa vastuunsa ja ”palkita” kasvattajakuntia ylläpitäen näin toimivaa aluerakennetta. Pelkät kuntaliitokset eivät siinä riitä.

Käsitteistä katso kirja

www.mtt.fi/met/pdf/met102.pdf

Hyvää lomakautta ja sydänsuvea

Tekoaltaan varjossa – Kollaja kestää

Heti Kemijoen Vuotoksen altaan jälkeen nousi odotetusti keskustelu Iijoen Kollajasta ja samalla Siuruan altaasta. Vuotosta ajaa Kemijokiyhtiö ja Kollajaa Pohjolan Voima. Vesivoima ja säätöenergia ovat yhteydessä ydinvoimaan ja pohjoisen voimalaitokset kaipaavat lisää säännöstelytilavuutta. Aihe oli esillä ensimmäisen kerran jo 1900-luvun alussa ja tiedettiin ongelmalliseksi. Tätä säännöstelytilavuutta on haettu Pudasjärven Siuruan-Kollajan kylissä alkaen 1950-luvulta, jolloin ensimmäiset tiedot altaasta saapuivat Iijoen keskijuoksulle ja Siuruanjoen talouksiin. Suunnitelmaa kehitettiin aina vuoteen 1969, jolloin se kariutui valtioneuvoston kielteiseen rahoituspäätökseen.

Suunnitelma altaasta jäi kuitenkin elämään ja nousi uudelleen esille Iijoen jatkorakentamisen yhteydessä vuonna 1973. Tuolloin selvitettiin mm. rakentamisen vaikutukset ympäristöön sekä paikallisen väestön näkökannat heitä koskevissa asioissa. Suoritin itse heidän haastattelunsa. Siuruan kylä oli allaspeikon uhan alla kuihtunut 82 talouteen. Lähes 60 % tiloista oli autioitunut toisin kuin muualla Pudasjärvellä, jossa poismuutto oli oleellisesti vähäisempää. Altaan odotusajasta oli siirrytty jo toistamiseen poismuuton harkinta-aikaan ja vaihtoehtoja haettiin yhteisesti. Yliopistotutkijan kerrottiin olevan myöhässä.

Iijoen jatkorakentamisesta ei saavutettu kuitenkaan yksimielisyyttä kolme vuotta kestäneistä tiiviistä suunnittelu- ja valmistelutöistä huolimatta. Iijoen jatkorakentaminen hautautui hetkeksi ja huomio kiinnittyi uudelleen Kemijoen vesistöalueille ja etenkin Ounasjokeen sekä jälleen kerran myös Kemihaaran Vuotokseen.

Uusin vaihe Siuruan Kollajassa koettiin vuonna 1981, jolloin asetettiin työryhmä selvittämään Iijoen keski- ja yläjuoksun rakentamista. Syntyi puitesopimus, jossa teollisuus- ja kuntasektori luopuivat ajamasta Siuruan allasta siinä tapauksessa, että Iijoen keski- ja yläjuoksun uudet voimalaitokset säännöstelyaltaineen toteutettaisiin. Alajuoksu oli rakennettu jo vuodesta 1959 alkaen. Siuruan tekojärvi korvattaisiin kylän eteläpuolelle padottavalla pienemmällä Kollajan altaalla. Samantyyppinen prosessi käytiin Kemijoella, jossa Kemihaaran allasta pienennettiin Vuotoksen altaaksi. Iijoella vaihtoehtoisia altaita olivat lisäksi Pudasjärven kirkonkylästä pohjoiseen Livojoesta vetensä saava Kivari ja eteläpuolella Kollajaakin suurempi Jaalanka. Altaiksi olisivat muuttuneet myös Jongunjärvi, Jaurakkajärvi ja Suolijärvi. Rajusti Iijoen maisemat olisivat muuttuneet myös Kalle Päätalon maisemissa Taivalkoskella.

Kolmen vuosikymmenen aikana Siuruanjoen allasalueen lähes 200 taloutta katosivat lähes kaikki allaspeikon estäessä tilojen ja kylien kehittymisen. Samalla korvaukset jäivät Pudasjärvellä saamatta niistä vahingoista, joita altaiden rakentamisuhasta oli alueelle aiheutunut. Annettiin vain turhia ja katteettomia lupauksia. Vuotoksen kohdalla sen sijaan pyrittiin elvytystoimiin.

Kemi- ja Iijoen altaat ja niiden historia ovat suomalaisen energiataloudellisen suunnittelun surullisia muistomerkkejä. Sekä altaiden suunniteluissa ja toteutuksessa tehtiin suuria virheitä. Näiden virheiden oikaisu ja hyvitys on edelleen vailla korvaajaansa. Parhaiten tämä korvaaminen onnistuu keskittymällä alueiden nykyisten elinkeinojen kehittämiseen ja jokien osalta luonnontilan palauttamiseen ekologista matkailua ja yrittäjyyttä palvellen. Ii- ja Kemijoen tarjoamista mahdollisuuksista on hyödynnetty vain murto-osa ja rakennetuista voimalaitoksistakin osa alkaa olla jo museoitavia. Kemijoen ensimmäisen voimalaitoksen Isohaaran palo vain muutama kuukausi sitten kertoo energiarakentamisen riskeistä ilman ydinvoimaloiden pelkoakin. Vanhoja voimalaitoksia on aika uusia.

Matti Luostarinen fil.tri., val.tri, dosentti

Kirjoittaja oli vuosina 1973-1986 Iijoen ja Kemijoen päätutkija koskien vesistörakentamisen ympäristösosiologiaa ja -taloutta

Ps.
Pohjolan Voiman järjestämä tilaisuus Kollajassa sai äärimmäisen kylmän vastaanoton. Kemijokiyhtiön ja Pohjolan Voiman kotijoet (Kemi- ja Iijoki) ovat vuosikymmenten saatossa muodostuneet vaikeiksi yhtiöiden imagolle ja toiminnalle Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Olisiko sen eteen syytä tehdä viimeinkin jotain tälle vuosituhannelle sopivaa ja puolen Suomen vesitöalueiden imagoa kohottavaa? Toisilleen rakkaat viholliset voimayhtiöinä voisivat palkata siihen kunnon konsultin. Yhytiöiden ja niiiden edustaman yhteiskunnallisen tehtävän kohdalla imago ei voisi menä enää kehnommaksi ja tavalla, joka on niin kaukana Lapin matkailun taloudellisista arvoista ja ympäristöimagosta. Miten puhdasta energiaa tuottavat yhtiöt voivat epäonnistua noin pahoin? Maakuntaa ja maantiedettä ei voi vaihtaa. Olisiko vaihdettava jotain muuta?

Itämeri innovaatiopolitiikan sisämereksi

Suomen ympäristökeskuksen tutkimuspäällikkö Eeva Furman kirjoittaa kuinka ympäristötutkimuksessa ja mm. Itämeren tutkimusohjelmassa monitieteisyys ei ole kansainvälisten arvioijien havaitsemana toteutunut. (HS 11.6.07). Saatu tieto on kyllä tieteellisesti kiitettävää ja se lisää ymmärrystämme luonnonilmiöistä, mutta tiedolla ei ole juurikaan käyttöä päätöksenteossa. Ohjelmat tahtovat jäädä usean eri hankeen tai sektoritutkijan tuottamaksi pirstaleiseksi kokoelmaksi eikä vuorovaikutteista prosessia tahdo syntyä.

Saman lehden vierasyliössä Sitran yliasiamies Esko Aho kirjoittaa kuinka Pohjoismaista yhteistyötä tieteen ja teknologian sekä uusien innovaatioiden alalla riivaa sama ongelma kuin laajemmin koko Euroopan unionia. Etsitään kuumeisesti uutta näyttävää tekemistä, kun pitäisi keskittyä niihin asioihin, joissa yhteistoimintaa aidosti tarvitaan ja halutaan. Pohjolan hohto ja vetovoima on hiipumassa, kun kaikille avautuvat mahdollisuudet laajempiin yhteistyörakenteisiin ja vaarana on ideologinen ajautuminen kiistelyyn hyvinvointimallimme rakenteista. Aho kysyykin piileekö Pohjoismaiden kyky unionin keskiarvoa parempiin suorituksiin pelkästään yhteiskuntamallissa?

Furman ja Aho sivuavat innovaatioprosessin yhtä perusolemusta Itämeren ympäristössä. Koulutus, tasa-arvo ja sosiaaliset turvaverkot synnyttivät meille rakenteen, joka takasi menestyksen globalisaation alun informaatioteknologian voittajina. Kuinka joustava ja sopeutumiskykyinen se on vaiheessa, jossa webympäristö ei ole enää vain ominta osaamistamme ja muinainen balttilainen sisäjärvemme on miltei hengetön.?

Itämeri on piikki lihassamme myös pohdittaessa asemaamme eurooppalaisessa tutkimusalueessa (ERA) ja sen tulevaisuudessa. Me puhumme Itämeren rannoilla eri kieltä hallinnossa, tieteessä ja tiedettä soveltavan yrittäjyyden ja teknologian sektoreilla Monen käsitys on että eurooppalainen tutkimus- ja innovaatioalue (ERIA) tulisi ottaa nyt politiikan teon ja kehittämisen lähtökohdaksi. Suomessa puhutaan innovaatiopolitiikasta, joka kattaa entistäkin laajemmin eri hallinnonalat, mutta myös ympäristöpolitiikkamme keinot mukautumalla elinkeinoelämän tarpeista lähteviin rahoitusohjelmiin ja niiden sisällön määrittelyyn. Tutkimusorganisaatioita on vahvistettava, tiedon jakoa tehostettava, tutkimusohjelmia verkotettava ja avattava eurooppalainen tutkimusalue.

Suomi on tutkimuksen ja innovaatioiden edistämisen mallimaa. Meillä on kokoomme nähden suuremmat vaikutusmahdollisuudet Eu:n tieteeseen, teknologiaan ja innovaatiotoimintaan. Ympäristöongelmien kohdalla sirpaleisuuden poistamiseksi tulisi käyttää sen omia välineitä kokoamalla yhteen ympäristöteollisuuden tutkimus- ja teknologia-alojen tärkeimmät eurooppalaiset vaikuttajat keskustelemaan alan tulevaisuuden tutkimustarpeista ja strategioista myös nyt muodikkaana kaiken ohittavan ilmastomuutoksen rinnalla.

Maailman ympäristöpäivä

Tiistai viides kesäkuuta on nimetty maailman ympäristöpäiväksi. Suomessa maailman ympäristöpäivänä tuotiin esille teemoja, jotka liittyvät läheisesti elintarvikkeisiin. Erityisesti korostettiin kotimaisuutta ja tuotteen alkuperämaan merkitystä. Elintarvikkeiden kohdalla tuotteen alkuperämaa on nykyisin yhä vaikeammin kuluttajan löydettävissä oli tuote melkein mikä tahansa.

Globaalit ympäristöteemat ovat luonnollisesti tavalla tai toisella osa ilmastomuutosta. Moni teema jää nyt huomaamatta ja yhdistämme ilmastomuutokseen myös ilmiöitä jotka voivat olla jotain kokonaan muuta syntytavaltaan. Muoti-ilmiö vetää mukanaan niin tutkijat kuin median ja päättäjät. On hyvä kuitenkin että on päästy liikkeelle tosin liki 40 vuotta sen havaitsemisesta. Ympäristömme kaikki muut osat ovat sen varmasti jo havainnee ja reagoiva kukin tahollaan. Mieleen tulee prof. Anto Leikolan vihaiset kommentit ja puheenvuorot kulttuurimme rappiosta Oulun vuosilta. Ihmeen hiljaa Anto on ollut viime vuodet? Lastenlapset vievät isoisän aikaa ja hän osaa keskittyä myös oleelliseen. Saarikoski ja Klinge ovat vaikuttaneet enemmän kuin biologina saadut kokemukset tieteen arjesta ja luonnontieteen ydinajatuksesta. Sydämen sivistys on itse opittua, sanoisi Paasilinnan veljessarjan yrmy Erno. Vanhin veljistä on aina tällainen "vanhemman" sisäistänyt, kun keskimmäinen on diplomaatti ja "aikuisen" roolin oppinut sekä nuorin "lapsi" narrina ja mielikuvitukseltaan. Paasilinnan veljessarjassa tämä persuspsykologia toteutuu liiankin karikatyyrimäisesti.

Yhdysvalloissa, mutta myös globaalisti, kysymyksiä on aiheuttanut sosiaalisena eläimenä tuntemamme mehiläisen tarhattujen kantojen romahdus ja joukkotuhot. Meillä Suomessa on pohdittu piisamin miltei täydellistä katoamista luonnostamme. Samaan aikaan maahamme eksyy yhä uusia lajeja ja oletamme sen johtuvan juuri ilmastomuutoksesta. Sukupuuttoon kuolee päivittäin lajeja, joiden paluu ei ole mahdollista. Näille ympäristöpäivä on eräänlainen muistojuhla.

Erään tulkinnan mukaan eläinten kyky suunnistaa ja viestittää toisilleen on kokenut dramaattisen muutoksen ja mehiläiset eivät osaa enää pesiinsä. Eläimethän eivät käytä viestinnässään samaa symbolikieltä kuin me ihmiset. Tarvittaisiin Darwinin oppeja ja evoluutiopsykologiaa, eläinten kieltä (etologiaa) ja antropologien kykyä oppia geneetikoilta. Freudia parempi opas on hänen oppilaansa C.G. Jung ja kyky nähdä symbolikielessä myös kollektiiviseen muistiimme ja sen taakse. Aikaan jolloin emme vielä kyennet puhumaan. Symbolikielemme vangiksi saatavat lähteet ovat sieltä syntyisin. Me kutsumme tätä prosessia innovaatioksi, josta ylivoimaisesti suurin ja lopulta ainut merkittävä on juuri hermeneutiikan ylittävä symboli-innovaatio. Tätä C.G Jung ei voinut oivaltaa ja Freud oli kiinnostunut vain narsistisesta ihmisestä ja tämän traumoista symbolikielemme sisällä.

Viestinnän järjestelmät ovat ikivanhoja, geneettiseen perimään liittyviä ja luonnon usein fysiikan lakeihin perustuvia prosesseja. Tällaisena ne ovat usein sähköisiä, gravitaatioon tai magneettikenttiin liittyviä ja muistuttavat vaikkapa hyvin tuntemaamme kompassia. Kesäisen kiusan, sokerimurahaisen, voi harhauttaa kotipuutarhassa pienellä magneetkentän muutoksella. Kaikkeen ei tarvitse myrkkyjä. Vain pätkä kaapelia ja muurahaiset vievät polkunsa loitommas talosta. Monet etologien kertomukset elämistä "koneina" ovat harhauttavia. Olemme täsmälleen samanlaisia koneita itsekin. Genetiikalle emme voi mitään ja perimämme ulottuu kauas vuosimiljoonien taakse. Itse asun talossa, jonka vanhin asukas on yli 200 miljoonaa vuotta vanha. Olen itse tunkeilija hänen kodissaan. Ihmisen ikä ulottuu tuskin yli 70 000 vuoden. Puhuva ja symbolikieltä käyttävä ihnminen saattaa olla tätäkin nuorempi. Tässä pohdinnassa muutamat vuosituhannet eivät paljon merkitse.

On oletettu että ihminen on aiheuttamassa omalla viestinnällään muutoksia eläinten kykyyn viestittää ja suunnistaa mutkikkaassa biogeokemiallisessa maailmassamme. Siellä toisiinsa kytkeytyvät niin hajut ja maut kuin tähtien asennot ja magneettikenttien toiminta, tai ne meille tutut välineet, joita käytämme omassa informaatioteknologiassamme. Olemme mennet viestinnässä aallonpituuksille, joiden tarkoitus on ollut huolehtia myös kanssaeläjiemme kyvystä löytää matkareittinsä maailman ääriltä pesimäpaikoilleen tai kukkakedolta kennostoon. Ihmisen narsismi on freudilaista ja ulottuu muutaman vuosikymmenen taa. Sen tutkiminen ei ole hyödyllistä. Narssitinen tutkija tai johtaja on etsimässä itseään ja luita jotka itse piilottaa ja kaivaa aina uudelleen muiden ihmeteltäväksi. Väitös on tutkimus tai kirja, jossa ei saa poiketa juurikaan perinteisestä konventiosta. On pysyttävä valtatieteen suurilla ja leveillä kaistoilla. Siitä poikkevaa kutsutaan joko toisinajattelijaksi tai innovaattoriksi. Vallitseva kulttuuri ratkaisee, onko tiede poikkevana hyödyllistä vaiko vaarallista. Valtaosa tutkimuksesta on toki hyödytöntä ja samalla vaaratonta.

Ihmisen symbolikieli on äärimmäisen nuori viestintäväline ja opimme sen muutaman vuoden aikana välttävästi. Vastaavaa symboliviestintä lajitoverimme eivät käytä ja mekin olemme kyenneet helpompaan geneettiseen viestintään ennen puheen muodostumista. Kohdussa me näemme vielä unia, joilla ei ole symbolisisältöä. Kollektiivista muistia meillä on jäljellä vielä nytkin ja jotkut näkevät niistä Karl Gustav Jungin, Freudin nimekkäimmän oppilaan kuvaamia unia tai unet ovat vieläkin kauempaa arkeeisesta perimästämme. Vasta opittu symbolikieli sulki sen ja alamme muistaa lapsuutemme näiden symbolien ja niiden tunnesisällön kautta. Monet kulttuurit pyrkivät poistamaan sanojen tunneperäisen sisällön, jolloin ihminen voi itse tehdä tunteensa eikä ole muiden manipuloitavissa. Psykoanalyysi perustuu osin samaan trauman tunnistamiseen ja poisoppimiseen emotionaalisena sidoksena tai solmuna.

Kaikki symbolimme kielessä on opittua. Freud avasi tämän kovin nuoren sanoihin sidotun maailman meille piilotajuntana unien ja hypnoosin tulkintana sekä psykoanalyysinä. Hermeneutiikassa filosofiana sanat kuvattiin symboleina vankilaksemme jossa elämme ja usein narsistisesti. Luonto alkoi etääntyä meistä yhä kauemmas. Narsisimin lähde on ihmissovinistinen maailmankuva ja oidipaalisena Freudin etenkin naiseen liittämä ominaisuus. Kreikkalainen mytologia liitti oidipus -kompleksin mieheeen vain virhepoikkeamana. Freud käytti opeissaan aina Jungin tapaan kollektiivista muistiamme ja varmisti siten jäämisensä kipsikuvana historiaamme. Arkeeiseen muistiimme hän ei koskaan yltänyt. Siihen ei ollut käytettävissä symboleita ja ilmiö olisi ollut käsittämätön sen ajan tieteelle. Anto Leikola tuntee asian Suomessa muita paremmin luonnotieteen osalta ja sen aatehistorian professorina. Saivartelijan maineen Leikola sai puuttuessaan tieteen sivupolkuihin tyypillisen innovaattorin tapaan ja oppisiotoluonnetaan korostaen.

Eläinten kieli ja symbolirakenteet on oma unohtamamme sidos luontoon, jota haemme nyt internet -ympäristöstä ja sitä globaalisti kehittäen. Einstein ymmärsi tämän teoreetikkona jo liki sata vuotta sitten todeten kuinka mehiläisten katoaminen tapahtuu noin vuosikymmen ennen ihmisen katoamista. Tämä legenda elää yhä olkoonkin, että sen sanoi jo moni muu filosofi ennen Einsteinia. On lohdutonta suunnistaa jään alla piisamimyyränä löytämättä pesäkoloaan. Ympäristöpäivänä voi vain toivoa että Einstein oli väärässä.

Helsingin Sanomissa (6.6.07) oli ansiokas kirjoitus tutkimuksesta, jossa tiimini elintarvikkeiden ympäristövaikutuksia ja mittatikkua rakennellut Juha-Matti Katajajuuri kertoi tutkimuksen tähän saakka saatuja tuloksia. Ehkä tärkein oli keskustelun herättäminen aiheesta ja toteamus, jossa itse tuottajalla pellolla ei ole paljonkaan tehtävissä, oli hän perinteinen tehomaatalouden yrittäjä tai luomutuottaja. Sen sijaan kuluttajilla ja kaupalla on paljon mahdollisuuksia ja kuluttaja lopulta ratkaisee miten paljon rasitamme ympäristöä valinnoillamme. Pellolla ei ole enää paljon petrattavaa. Pienin kulutusmuutoksin tehdään kuitenkin uskomattoman suuria säästöjä. MTT:n tutkimusta kannattaa seurata myös jatkossa.

Takavuosien vihreä ympäristövaikuttaja ja keskustelija prof. Anto Leikola täyttää perjantaina 70 vuotta. Samana päivänä Katriina Soini, tutkija ja assistenttini muutaman vuoden takaa, väittelee Turussa kulttuurimaantieteilijöiden silmien alla. Kustos Prof. Pentti Yli-Jokipii oli myös oman ensimmäisen väitöskirjani toinen esitarkastaja. Hän poisti Pohjois-Suomen koskisotia ja vesitörakentamista koskevasta nippuväitöksestä nipun ja jätti vain sitä tulkitsevan tiivistelmän. Syntyi käsite alueellisesta identiteetistä ja kahden alueee ihmisestä, regionalimista opittuna alueena ja spatiaalisesta tai mentaalisesta alueesta osana sisäistä, jo ennen kolmen vuoden ikää opittua ja ilman symbolirakenteita rakennettua aluellista muistiamme. Syntyi käsite, joka yhdisti symbolisen kielen ja kollektiivisen muistin ikivanhaan arkeiiseen geneettiseen muistiimme. Tänään se on yhtenen webkielemme monikulttuurisessa symbolirakenteet ylittävässä viestinnässä ja sotkemme sillä lajikumappeneittemme kyvyn löytää sosiaalisina eläiminä pesimäpaikoilleen. Vain ihmistä voi pitää eläinlajien joukossa samaan aikaan viisaana ja tyhmänä, narsistisena olentona. Kieli ja symbolirakenteet on narsismin ehdoton edellytys ja sen häiriöiden syy.

Anto Leikola tunnetaan monipuolisena guruna ja kulttuurin rappion ruoskijana. Luovan ja innovatiivisen tutkijan tavoin hän kulki aina perinteisen tieteen valtavirran ulkopuolella. Hän oli biologi, mutta oikeasti kuitenkin tieteen aate- ja oppihistorian sofistikoitunut monialainen osaaja ja professori Oulusta. Odotan seuraavan kirjan valmistumista etenkin kun se käsittelee Charles Darwinia ja hänen suhdettaan siihen symboliseen maailmaan, jossa me ihmiset ja sukulaisemme eläimet elämme. Biososiologia ja –psykologia, miksei myös -filosofia, ovat hakemassa yhteistä ymmärrystä ja myös metodiikkaa aidosti poikkitieteisellä tavalla. Tätä samaa tavoittelee varmasti myös kulttuurimaantieteen väitös ja MTT:n tutkimukset tuottajan ja kuluttajan välisestä suhteesta luonnonvarojemme käytöstä vastaavina pääarkkitehteina. Nyt tämä kaikki on siirtymässä yhä näkyvämmin pois lähiympäristöstä globaaliksi kaupaksi ja tiedon webympäristöksi, EU:n byrokratiaksi. Siinä ei saa jäädä takajoukkoihin tumpeloimaan omalla hiekkalaatikollamme.

Lämmin onnittelu kaikille kolmelle.

6.6.2007

Matti Luostarinen

Tiedote julkaistusta kirjasta:

Verkostokirja Matti Luostarinen

Webympäristön blogi ja innovaatioprosessit – webympäristö tutkimuksen ja tiedottamisen haasteena

www.mtt.fi/met/pdf/met102.pdf

558 sivua

Webympäristö on aiemman kokemuskenttämme ja arkikokemuksemme ulkopuolinen maailma

Blogeista ja blogosfääristä tehdyn tutkimuksen mukaan webympäristön ja sen tutkimuksen on oltava aidosti poikkitieteistä ja vaatii perinteisten tutkimusmetodien ja teorioiden kyseenalaistamista, aktiivista poisoppimista. Blogosfäärin organisaatiot, innovaatiot ja niiden leviäminen ja luonne, tiedottaminen ja sen vuorovaikutus, yhteisölliset rakenteet ja niiden sosiaalinen pääoma poikkeavat oleellisesti perinteisestä tutkimustraditiomme luomasta alueeseen ja kulttuuriin sidotusta mielikuvastamme, mutta myös symbolisista rakenteistamme ja oppimisprosesseista. Tämä koskee sekä webympäristön uusyhteisöjen käyttäytymistä ja ryhmäkulttuuria, tapaa toimia organisaationa tai verkostona, innovaatioiden leviämistä tai jatkuvaa reaaliaikaista vastaanottoa sekä median tapaa toimia ja ottaa vastaan monikulttuurista tietoa.

Tutkimuksessa käytiin läpi valikoiden webympäristön nykyisin aktiiveja noin 100 miljoonaa tiedon tuottajaa maaliskuulta 2006 maaliskuulle 2007. Tätä määrää voidaan pitää jo nyt ihmiskunnan suurimpana tiedon tuottajana ja käsittelijänä sekä sen räjähdysmäistä laajenemista ihmiskunnan uutena internetin evolutionaarisena vallankumouksena. Prosessissa luokiteltiin kuusi pääryhmää jatkotutkimukseen ja asiantuntijaryhmiksi (delfiryhmiksi) . Metodiikasta lisää kirjan sivuilla menetelmäosassa.

Tutkimuksessa haettiin innovaatioprosessia ja sen leviämistä uudessa blogosfäärissä, blogien ja blogirakenteiden sekä -ryhmien muodostumista, kulttuurisia toimintaryhmiä sekä kykyä ottaa tietoa vastaan ja tuottaa sitä eri symbolirakentein tai niistä kokonaan erillisenä toimintana. Symboleiden synty (vrt. symboli-innovaatio) ja sen syvempi "arkeeinen" kieli oli osa kulttuuristen erojen tutkimusta ja symboli-innovaatioiden synnyn seurantaa. Tutkimuksessa symboli-innovaatiot on jaettu syntytavaltaan kolmeen osaan: narsistisiin ja hermeneuttisella tavalla kieleemme sidotut symbolit (vrt. Freud ja Gadamer) tai symbolijärjestelmät (=opitut kielelliset symbolit, spatiaalisen identiteetin ulkopuolelta annetut ja opitut (Luostarinen 1982, 2005), kollektiivisiin ja omia oppimisprosessejamme vanhempiin, mutta edellen symbolisiin kuviin ja käsitteisiin (vrt. C.G. Jung, sisäinen ja opittu Luostarinen 1982) sekä lopulta puhtaasti geneettisen perimän kautta syntyviin ja jo ennen kielellistä symbolijärjestelmäämme syntyneet ja ei-symboliset kuvat, käsitteet ja järjestelmät (arkeeiset prosessit, kokemukset ja perityt globaalit yhteset käyttäytymistämme ohjaavat kantamuodot heuristisen teorian ja symbolikielen tulkinnalle ja sen arkeeisille "kielelle" (geneettinen silta) asettamille rajoille webympäristössä). Tutkimusprosessissa kuvilla pyrittiin avamaan erikseen jokaista kolmea tiedon vastaanoton ja käsittelyn tulkintajärjestelmää (= ulkoiset, opitut ja narsistiset, sisäsyntyiset ja kollektiiviset symbolit sekä vanhimmat geneettiset, perityt ja arkeeiset prosessit)

Blogit tyypiteltiin suuryhmiin ja samalla seurattiin niiden syntyä ja leviämistä reaaliaikaisessa, vuorovaikutteisessa informaatiotaloudessa globaalisti ja Suomessa paikallisten medioiden toimesta tuottamalla niille samaa blogosfääristä tietoa, mutta perinteisin menetelmin yhden vuoden ajan. Kukin media toimi prosessissa oppimansa käytännön mukaan ja oli osa tutkimuksen globaalia aineistoa. Paikalliset, alueelliset (maakunnalliset) ja kansalliset mediat olivat osa globaalia webympäristöä ilman rajoja. Blogosfääriä (blogistania) ja uusmediaa ei määritelty tai rajattu mitenkään ennen tutkimuksen käynnistymistä. Rajaukset ja määrittelyt syntyivät vasta tutkimuksen aineiston keruun päätyttyä. Koko prosessi oli vuorovaikutteinen ja reaaliaikainen ja sen ensisijainen kiinnostuksen kohde olivat blogien ryhmät ja vuorovaikutus sekä innovaatioprosessin luonne webympäristössä.

Blogi ei esiinny verkostossa valmiina ja jo tuntemistamme toimijoista koostuneena järjestelmänä. Monelle blogi on edelleenkin ”päiväkirja” ja sen suhde verkoston muihin toimijoihin on hämärä. Monelle blogaajalle jo verkoston olemassaolon havaitseminen on tärkeä havainto ja se on aina osa omaa kulttuuriympäristöä ja sen kollektiivista muistia tai yksilön omaa oppimisjärjestelmää symboleineen. Yhteinen ”kieli” löytyy näiden takaa lähinnä ns. arkeeisena muistijälkenä. Symbolikielistä irrallisena se on tutkimuksen ehkä kiinnostavin yksittäinen tulos. Se näyttäisi avaavan innovaatiojärjestelmän symbolisen osan ja on sekä kulttuuriin että yksilöön sidottu ominaisuus. Kärjistäen arkeeinen osa on samalla symboli-innovaatioita tuottava osa ja sen käyttöönotto on symboli-innovaation ehdoton edellytys. Tässä käyttöönotossa ja kyvyssä symboliseen innovointiin on selviä sosioekonomisia ja kulttuurisia sekä yksilöiden välisiä eroja ja innovaatioprosessin (syvän luovuuden) tunnistettavia syntymekanismeja. Monet niistä liittyvät kuttuurisiin myyttisin (mytologisiin) aineksiin ja tätä kautta ovat osa kollektiivista muistia tai väärin ymmärrettyä geneettisen perimän myöhempää tulkintaa.

Symbolijärjestelmien ulkopuolisten rakenteiden vuoksi blogit avautuvat eri kulttuureissa ”omalla” kielellä ja symbolirakentein, joita lähettäjä ei voi etukäteen tietää tai tarkoittaa. Prosessin oppimisjärjestelmät ovat kuitenkin reaaliaikaisia, vuorovaikutteisia ja äärimäisen nopeita. Ne synnyttävät uusyhteisöllisyyttä ja sosiaalista pääomaa, jota ei ole aiemmin tunnettu. Innovaatioprosessin näkökulmasta mukana ovat kaikki innovaatiokentän tapahtumat ja tärkeimpinä organisatoriset ja symboliset uudet innovaatiot. Uudet innovaatiot ovat aina lähellä yhteistä kieltä (arkeeinen kieli tai tätä nuorempi ryhmäkulttuurin kieli ja sen symboliikka). Symboliset kuvat otetaan vastaan paljon ennen niitä rajaavia kielellisiä symboleja eikä tulkintaa voi jälkikäteen reaaliaikaisessa prosessissa muuttaa. Tässä merkityksessä uusmedia toimii kokonaan toisessa ympäristössä kuin sitä edeltänyt ja innovaation diffuusia kulkua (historiaa ja ajallista muutosta) seurannut media.

Blogosfäärin henkilöt osallistuvat toimintaan yksilöinä ja koko persoonallisuudellaan, eivät tiettyyn rooliin, instituutioon, kulttuuriin tai organisaatioon sitoutuneina. Kulttuurien välille syntyy suurryhmiä ja niiden alakulttuureja sekä innovaatioprosessissa toimivia verkostoja ryhmäkulttuurin symboliikan ohjatessa prosesseja. Homogeenisimmat ryhmät syntyvät luontevimmin itä-länsisuunnassa ja innovatiivisimmat suuryhmät löytyvät Yhdysvalloista tai alueilta, joissa arkeeiset prosessit ovat nuoria tai hyvin säilyneitä. Näille tyypillistä ovat innovaation syvempi yhteinen ”kieli” tai kulttuurinen yhteinen symboliikka ja tiedon vastaanotto- sekä käsittelyjärjestelmät.

Yritysten kohdalla blogosfääri muistuttaa klusteria tai joustavaa taloutta, jossa erot syntyvät mm. siitä onko yritys syntynyt suoraan webympäristöön vai onko sen verkostosuhteet ja organisaatiorakenne muualla toteutettu ja traditionaalinen. Tämä koskee myös yritysten ja organisaatioiden tapaa toimia vanhassa resurssi- tai neuvottelutaloudessa tai intressiympäristössä. Webympäritössä ne eivät toimi sellaisenaan lainkaan. Realiaikainen webympäristö toteuttaa einsteinilaista suhteellisuutta ja sen perustana on alunperin riemannilainen epäeuklidinen geometria (Luostarinen 2005). Tässä ympäristössä perinteinen spatiaalisen ympäristön geometria ei toimi lainkaan.

Uusmediassa blogosfääri on vuorovaikutteinen prosessi ja tuottaa tietoa sekä toimii hieman samaan tapaan kuin valkuaisaineprosessi muotoutuu DNA partikkeleista. Ensimmäisessä vaiheessa mukana ovat blogosfäärin innovatiivisimmat ryhmät ns. telecit blogaajat ja vasta tämän jälkeen muut ryhmät (fundamentalisti pelurit, teosofiset materialistit, postmodernit turisti, flaneeraavat surffailijat ja yrittäjäryhmät (tyyppien kuvaus katso esim. kirjan tiivistelmä ja kuva synnystä faktoriakseleiden suhteen)

Symboliikka on ryhmätietoista ja edellyttää innovaatioprosessissa myös uusmedian kentässä symboliikan sisäistämistä ja tuntemista sekä sen käyttöä. Perinteisessä mediassa tämä on pääsääntöisesti vierasta eikä kaikkien luettavissa. Arkeiinien osa avautuu innovatioryhmälle (=nuoria altruistisia netin tiedontuottajia, perinteiset symbolijärjsetelmät vielä kehittymättömiä tai avoimia) helpommin kuin muille "iäkkäämmille" ryhmille ja symboli-innovaatioita syntyy koko ajan lisää ja ne tunnistetaan ryhmässä helposti. Niillä ei ole perinteistä "emotionaalista" sidosta ympäristöönsä eivätkä ne sisällä moraalisia tai eettisiä ohjeita tai spatiaalisia kulttuurisia sidoksia muuhun kuin innovaatioprosessin synnyn luonteeseen ja sen mutkattomaan käyttöön.

Poistettaessa eurooppalaiset blogaajat webympäristössä, Aasia lähenee Afrikkaa. Tiedon tuoton määrässä Yhdysvallat dominoi ja sieltä löytyvät selvät innovaation solmukohdat ja tietoisesti rakennetut innovaatioryhmät. Blogosfääristä on syntymässä eräänlainen verkostojen verkosto hieman samaa tapaan kuin tulkinnassa käytetystä gridistä (ritilä) on visioitu tulevaisuuden tietoverkkojen verkoksi. Käytännössä nämä muodostavat jo nyt koko elämän kirjon, mutta toimivat toisin säännöin kuin mihin olemme tottuneet spatiaalisessa tai regionaalisessa, alueeseen sidotussa kulttuurisessa kokemuskentässämme.

Matti Luostarinen

Kirja "Webympäristön blogi ja innovaatioprosessit - Webympäristö tutkimuksen ja tiedottamisen haasteena" julkaistu sähköisenä ja löytyy osoittesta "www.mtt.fi/met/pdf/met102.pdf"

Kirjassa on 558 sivua ja hieman vajaa 100 kuvaa
Lopussa on sekä suomen että englanninkieliset tiivistelmät

Lämmin kiitos kaikille tutkimuksen valmistumista auttaneille

Matti Luostarinen