Journal

Vuoden 2007 mediapalkinnot

Vuoden loppuun kuuluu jakaa palkintoja ansioituneista teoista. Pääsääntöisesti tämä tehtävä on kuulunut medioille. Toimittajat jakavat siinä palkintoja toisilleen ja oman alansa osaajille. Itse olen ottanut oikeudekseni jakaa palkinnot medialle sen parhaista teoista. Jonkun sekin on tehtävä. Nykyisin on muotia jakaa palkinnot yhden ihmisen toimesta. Blogi arvioi vahaa mediaa eikä päinvastoin. Blogi on vuorovaikutteinen ja elämä itse. Media on sen sisällä toimiva markkinatalouden tuote. Mainoksilla ja ilmoituksilla elävä taloudellista valtaansa kadottava valtiomahti ja viihdyttäjä. Viihteen kasvaessa mahti vähenee ja valta siirtyy uudelle medialle. Tästä keskusteltiin paljon, mutta ei toki vanhan median toimesta. Siitä ei voi jakaa palkintoja webyhteisön blogaajille. Se ei ole media.

Tänä vuonna ensimmäisen palkinnon saa median käymä keskustelu mediasta. Se on keskittynyt erityisesti yleisradioon ja sen digiaikaan, julkishyödykkeen arvoon ja kustannuksiin, epäonnistuneeseen teknologiaan, mutta myös journalismiin yleensä. Toimittajat ovat havainneet kuinka herkkähipiäisiä he ovat tai miten medialta jää huomaamatta ihmisten todellinen hätä, köyhät, rumat ja ulkopuoliset. Tapetille mahtuu yksi yhteinen paniikki kerrallaan tai keskustelu muuttuu poliittis-farisealaiseksi horinaksi. Hömppä lisääntyy ja on yhä vaikeampi erottaa tärkeää ja koskettavaa humpuukista. Samalla uutisen luonne on muuttunut kaikkialta saatavaksi ja ennen kaikkea ilmaiseksi hyödykkeeksi. Tämänkin jutun kirjoittaja on palkaton toimittaja. Uutinen on kuitenkin aina tehtävä. Toimittajaa käy siinä työssä sääliksi. Ensimmäinen palkinto on siten tavallaan myötätunnosta annettu ja siksi erityisen arvokas. Tutkiva journalismi on medioissa itsensä tutkimista ja löyhkää narsistiselta tai viinalle.

Toinen palkinto tulee globaalien ilmiöiden löytämiselle ja suurten uutisten avaamiselle. Näistä kestävin tulee oleman ilman muuta uutinen ilmastonmuutoksesta. Se ei ole toki ainut suuri globaali uutinen, mutta sellainen kauhuskenaario, joka valitettavasti myös toteutuu. Vai epäileekö joku omia silmiään ja tuntojaan, syksyä joka alkaa syyskuussa ja jatkuu toukokuulle. Jos Inarin järvessä ei ole jouluna jäitä tai ne ovat kadonneet pääosasta Jäämerta, suomalainen oivaltaa kyllä mistä nyt tuulee. Meille neljä vuodenaikaa ovat olleet geeneihin istutettu tapa mitata elämää ja aistia olemassaolon oikullisuus. Luonnosta elävä kansa on sitonut sinne myös sanansa ja koko symbolijärjestelmänsä. Organisoidun hömppä tiedonvälityksen on vaikea ohittaa sellaista uutista, jossa asian merkitys ei jää säästä puhuvalle kansalle epäselväksi. Media ei iskosta tätä uutista pienen ihmisen ja politiikan teon agendalle, vaan puoli vuotta jatkuva marraskuu. Kaamos koettuna vain kuun valon loisteessa ilman valon häivää hangella on rankka paikka kenelle tahansa. Ei vähiten ihmiselle tai sille luonnolle, jolle lumi, jää ja pakkaset ovat olleet aina välttämätön osa vuosituhantista kiertoa.

Kolmas palkinto on annettava urheilutoimittajille näiden tavasta jakaa pisteitä Kimi Räikköselle. Vuoden urheilijasta äänestettäessä liki kymmenen prosenttia tulkitsi Kimin liikkuvan välineellä, joka ei ole urheilullinen. Kimi edusti heidän mielestään välineurheilua ja jäi kokonaan ilman pisteitä. Sen sijaan keihästä tai moukaria heittävä mies ei ole välineurheilija eikä sitä edusta betonitornista neljänneskilometrin suksilla hyppäävä mäkikotka. Betonitorneja nousee luontoon itsestään ja laji on kenen tahansa harrastama siinä missä autolla liikkuminen tai moukarin heitto. Moukarin heitto ja mäkihyppy eivät ole mitenkään keinotekoisia lajeja. Päinvastoin. Me tarvitsemme lisää lentomäkiä Lappiin.

Urheilutoimittajien logiikka ansaitsee mitalin sinä missä Stasi ja Rusi -uutisointi. Näissä kaikissa haisi viinan lemu lehden sivuilta. Pahiten Ruususen tarinoissa ja niissä pisteissä, joita toimittajat jakoivat ministereille koulutodistuksina. Niiden lukeminen ja seuraaminen on yhtä rasittavaa kuin seurata maajussien morsiamia ja huomata kuinka television viihde siirtyy sellaisenaan jopa vakavasti otettavan mediatalon sisälle. Kuka mahtoi lukea ”vuodettuja” valtionhallinnon muistioita 1970-luvulla edes sen umpipolitisoituneimpien nuorten kuvitelmissa? Eikö nämä nuoret eksyneet jo junamatkalla Moskovaan ja Berliini oli liian suuri kaupunki Iijokivarresta lähteneen koettavaksi muuten kuin elämysmatkana tuntemattomaan. Stasi jutuissa puuttui kyky oivaltaa pienen ihmisen oikea mittasuhde siinä missä ilmastomuutoksessa suuren ja globaalin prosessin todellinen mittakaava. Kimi Räikkösen merkitys kansainvälisessä urheiluviihteessä ja sen megaluokan julkisuudessa suhteessa pienten mittakaavojen puuhasteluun.

Urheilutoimittajan suhde urheiluun on liian naiivi ja läheinen. Kun kriittisyys puuttuu alkaa syntyä legendoja. Niitä tehdään jopa toimittajista. Mitä pahempi puhevika ja änkyttäjä sitä suurempi toimittajalegenda punaisine nenineen. Urheilun nerot ovat kehäraakkeja tai nahkakuulan liian monta kertaa päähänsä saaneita ihmisiä. Mikään ei ole niin säilyttävää ja vanhoillista kuin jalkapallo, jossa maalin kokoa ei voi muuttaa vuosisatoihin. Sen sijaan formuloiden säännöt muuttuvat joka vuosi ja suosio sen kuin kasvaa. Punaisella Ferrarilla ajavan miehen suorituskyvyn täytyy olla huikea mitattiin se millä mittailla tahansa. Pois lukien ehkä pääministeri Matti Vanhasen isän Tatu Vanhasen mittarit. Älykkyyttä voi mitata yksilöille, mutta ei toki kansakunnille.

Lopuksi kunniamaininta median tavalle havaita arvomaailmamme murros sekä yhdistää se yksittäisiin tapahtumiin kärjistämättä kohtuuttomasti. Jokelan koulun ja Nokian tapaukset, myrkytyskuolemat pyrittiin samassa lehdessä rinnakkaisilla uutisvalinnoilla tai kaupallisilla viesteillä yhdistämään vaikkapa tuottavuuden ja hyvinvoinnin hintaan työyhteisöissä. Otsikko ”työskentely tässä työyhteisössä vaarantaa terveytesi” oli riittävän provosoiva Hesarin sunnuntaidebatissa ja onnistuneita olivat toki myös monet muut asiaintuntijakirjoitukset lehtien yliöinä. Niitä leikkeli ahnaasti talteen ja pino lehtiartikkeleiden homeen pölyisessä paperimassassa kasvoi tänäkin vuonna huomattavasti. Mikään ei ole niin tuore kuin eilisen päivän lehti oikein saksittuna.

posted by Matti Luostarinen  # 11:15 PM

Blogaajan logiikka

Lämmin kiitos kommenteista. Olen kirjoittanut lehtiin yli 30 vuotta välillä hyvinkin runsaasti ja kolumnistina, mutta harvemmin reaaliaikaisessa blogosfäärissä, jossa kommentit voi saada heti ja tuoreeltaan. Kolumnisti on harvoin hyvä blogaaja. Palaute tulee liian vikkelästi ja näkökulmat ovat odottamattomia. Blogi ei ole hitaan satiirikon temmellyskenttää. Aiheet loppuvat kesken. Ei yhdestä kadusta ja torista pidä saman ihmisen kirjoittaa yhtä juttua enempää. Jo siinä on mielipide sanottu.

Tunnen blogia huonosti. Olen tehnyt siitä vain yhden tutkimuksen vuonna 2007. Aineistoja oli vain vajaa 30 miljoonaan blogaajaa ja omat kirjoitukseni suomalaisille medioille seuraten kahden eri tiedotusmuodon välistä eroa. Tulokset voi lukea verkostokirjasta www.mtt.fi/met/pdf/met102.pdf

Kirjassa on 560 sivua. Lopussa on kuitenkin suomen- ja englanninkieliset yhteenvedot. Varoitan jo etukäteen. Ne eivät ole ihan helppoja. Kun blogaajia on webyhteisössä nyt jo yli 100 miljoonaa, blogosfäärin luonne ja tyypit vaihtelevat kohtuullisen paljon riippuen vaikkapa kielestä ja kulttuurista. Päätyypit kuitenkin löytyvät ja ero perinteiseen mediaan tai talouteen, verkostoihin, jotka ovat syntyneet webympäristön ja internetin ulkopuolella ovat valtavan suuria. Jo pelkkä kieli ja sen mukanaan tuoma käsitejärjestelmien maailma muuttaa webyhteisöt reaaliaikaisina ja käsittämättömän suurina järjestelminä reilusti Einsteinen älyn ylittäväksi ilmiöksi. Siinä Einsteinin paikaton ja ajaton maailma on oikeasti toteutunut. Moni blogaaja käyttää Riemannin jo 1800-luvulla esittelemää neljättä ulottuvuutta hämäten muita. Osaajia löytyy joka lähtöön. Se on valtava mahdollisuus ja elämä itse. Mutta ei elämää suurempi ilmiö kuitenkaan.

Aivan kaikkea webympäristön ja blogosfäärin sisältämää aineistoa ja pian miljardeihin kohoavaa käyttäjien kieltä ei ole tarvis ymmärtää. Oleellista on säilyttää suhteellisuuden tajunsa eikä reagoida kuten Jokelan koulussa. Joskus hyvin pienikin asia muuttaa siinä kaaosteorian tapaan koko prosessin perhosen siiveniskujen tapaan aiheuttaen jossain taifuunin kaltaisen myrskyn. Tai päinvastoin. Estäen oikeassa paikassa esiintyessään murrosikäistä poikaa tarttumasta aseeseen.

Hesarin (tiede ja luonto 18.12) mukaan liika kalastus ajaa kalat elämään kuin viimeistä päivää. Kun kalastus on teollista saalistusta, tästä seuraa nopea geneettinen muutos. Ihan oikea evoluutio. Kalat alkavat tuottaa jälkeläisiä selvitäkseen yhä enemmän, mutta samalla pienempiä ja sukukypsyysiän nuorempana saavuttavia poikaskantoja. Luonto toimii vikkelästi ja pyrkii oikaisemaan heti ihmisen aiheuttamat katastrofit.

Webympäristön miljardit blogaajat muistuttavat monessa valtaisia biologisia prosesseja ja evoluutiota. Tästä nimi evolutionarsimi sille taloustieteelle, jossa tutkitaan ihmisen reaaliaikaisia ja webyhteisöjen valtaisia aineistoja myös sosiaalisina ja kulttuurisina ilmiöinä. Ne eivät tottele myöskään psykologisesti tai kielellisesti (lingvistisesti) Freudin oppeja. Vaaditaan poikkitieteistä työtä ja tietokoneilta muistitilaa, muistitilan yhdistämistä (grid, ritilä jne.). Monet biologiset prosessit, valkuaisainesynteesit jne. ovat analogioina lähellä tapaa kuvata webyhteisön toimintalogiikkaa. Kun systeemit ovat valtaisan suuria, tuhansien miljoonien samaan aikaan käyttämiä, syntyy ilmiöitä, jotka ovat lähellä luonnon omaa logiikkaa. Siinä vaikkapa innovaatioiden luomisella (keksimisellä) on oma logiikkansa, jonka hallitsee vain keksijä itse. Tuhannen miljoonan joukossa näitä neroja riittää joka lähtöön ja samalle he tunnistavat toisensa. Syntyy hyvin omalaatuisia yhteisöjä.

Innovaatioiden luonne ja keksimisen logiikka ei ole enää sattumanvaraista, kun mukana on liki määrätön määrä tietoa ja sen käyttäjiä sekä reaaliaikaisesti toteutuva tapa ottaa se käyttöön paikasta ja ajasta irtautuneessa kulttuurissa. Löydön soveltajatkin ovat heti prosessissa mukana, ja ilmiö on kaupallinen jo samana hetkenä kun se on oivallettu innovaattoreiden verkostoissa. Oleellista on lähinnä tiedon vastaanotto ja sen hyvin erilaiset massakuluttajien ryhmät. Kuluttajina meitä manipuloidaan nyt nerokkaammin kuin koskaan.

Samaisessa Hesarissa Laura Nummi paheksuu eläinten tehotuotantoa ja pahoittelee eläinten muuttumista hyödykkeeksi joulupöydässämme kinkkuna Juice Leskisen tapaan. Eläinsuojelulait ovat ehkä kunnossa, mutta oma tapamme hyväksyä teollinen tehotuotanto on kirjoittajan mukaan sopimatonta. Tehotuotannossa eläimet alistetaan minkä tahansa market -tuotteen tasolle. Se muistuttaa aikamme ihmissuhdemarkkinoita tai vaikkapa erotiikkamarkkinoita. Ehkä me kohtelemme eläimiä hieman saman tapaan kuin itseämmekin?

Tästä on kyse myös siinä ilmiössä, jossa ihmiset käsittelevät tietoa ja lähimmäisiään webyhteisön psykologisoimattomassa ympäristössä. Tuhat miljoonaa ihmistä ei mahdu enää tajuntaamme. Vielä vähemmän reaaliaikainen ja ajasta riippumaton saati paikaton ja yhteisötön prosessi. Me kiellämme ne ja muutamme omalle ”kielellemme”. Moni joulukinkkunsa paistava ei halua tietää teurastamoista ja tehdassikaloista mitään valellessaan sinappiharson joulukinkun peitteeksi. Miksi meitä moralisoidaan? Antaa Jäämeren sulaa. Ydinpommin pudottava lentäjä oli Hirosiman yllä ihan mukava ja lempeä perheen isä. Tuskin olisi kissanpoikaa saanut hengiltä. Maailman loppu mutta vasta minun jälkeen. Mihin joutuvat sieluparat planeetalla, joka on tulikuuma pätsi?

Toimittajan ja tutkijan, kirjailijan arki on yksinäisen ja erakoituneen ihmisen työtä. Siitä on elitismi saati boheemi elämä kaukana. Palautetta ei tule juuri koskaan. Kilpaileva ja kateellinen kollega pyrkii estämää jopa kirjan julkaisun. Perinteinen media on puoliluovaa puuhastelua ja historian kirjoittamista.

posted by Matti Luostarinen  # 11:47 PM

Kilpailukykyä painottavaan aluepolitiikkaan - ESPON ohjelma 2013

Kymmenet kunnat valmistautuvat tänään suurena kuntaliitospäivänä vapaaehtoisiin liitoksiin. Jo keväällä 2005 käynnistetty Paras-hanke (=kunta- ja palvelurakenteiden uudistaminen) pyrkii uudistamaan kuntakenttää ja sen palvelurakenteita. Tavoite on ollut muodostaa elinvoimaisempia ja toimintakykyisempiä alueyksikköjä palvelujen tuottamiseen yhteistyössä.

Kuntakentän uudistuminen liittyy läheisesti ESPON:n (European Spatial Planning Observation Network) aluekehityksen tutkimusohjelmiin. Näistä tuorein on ESPON 2013 ohjelma ja sen käynnistyminen. Euroopan komissio hyväksyi sen asiakirjat 7.11. 2007. Suomessa ohjelman toteutuksesta vastaavat sisäministeriö (1.1. 2008 alkaen työ- ja elinkeinoministeriö) ja ympäristöministeriö. Ohjelman kokonaisbudjetti on lähes 50 miljoonaa euroa.

Euroopan taloudellisen kehityksen muutossuunnat ovat muuttuneet Suomen EU kaudella radikaalisti. Jopa radikaalimmin kuin maatalouspolitiikka, jonka suunta on ollut ennakoitavissa Talouskasvu on muuttunut Euroopassa kysyntävetoisesta innovaatiovetoiseksi ja osaamispainotteiseksi. Aluetaloudessa korostetaan eri kilpailutekijöitä. Investointeja ja kysyntää luovasta politiikasta on siirrytty mahdollisuuksia ja kilpailutekijöitä rakentavaan ja alueiden sisäsyntisiin kasvua tukeviin strategioihin. Selkokielellä tämä tarkoittaa aluepolitiikan painopisteen siirtymistä kehitysalueilta kasvukeskuksiin. Riittävän kattavalla keskusverkolla talouskasvun uskotaan leviävän koko maahan, vaikka keskusten väliin jäävät harvaan asutut alueet joutuvat väistämättä katveeseen. Tästä superministeriön uusi kansliapäällikkö antoi selvän myrskyvaroituksen Humppilassa puhuessaan.

Suomessa puhutaan jatkossa yhä enemmän aluepolitiikan erityisohjelmista, osaamis- ja aluekeskusohjelmista sekä kaupunkipolitiikan linjauksista. Jo nyt on nähtävissä Helsingin seudun suurkaupunki- ja metropolipolitiikka sekä sen vaikutukset myös Lounais-Hämeessä. Jatkossa sen vaikutuksiin tulisi varautua yhä tiiviimmällä yhteistyöllä myös yli perinteisten seutukuntarajojen sellaisilla alueilla, jossa metropoliohjelmia toteutetaan kaikilla ilmasuunnilla. Lounais-Hämeessä Helsingin ohella Tampereella, Lahdessa ja Turussa.

Forssan seutukunnan oman yhteistyön pikainen järjestäminen on tämän uuden EU-ohjelmakauden seurauksena kiireinen vaatimus helpottaen samalla mm. Loimaan, Someron ja Urjalan talouden rakenteita. Hyvinvointi tulee jatkossa keskittymään aiempaa voimakkaammin, alueellinen eriarvoisuus kasvaa ja syrjäseuduilla sekä pienkunnissa joudutaan myös voimavarojen vajaakäyttöön. Tätä kehitystä Lounais-Hämeessä on varottava ja pyrittävä kaikin keinoin omaan vastuuministeriöiden mukaiseen aluepolitiikan toteuttamiseen. MTT:n ja Agropoliksen läsnäolo tekee tästä ajankohtaiemman kuin tiedepuistostrategian perustamisvuosina.

Suomen aluepolitiikan doktriini on lähtenyt aina alueiden vahvuuksien ja heikkouksien tunnistamisesta. Ohjelmia on leimannut tasapäisyys. Harvaan asuttuja alueita on kehitetty samoilla osaamisen ja kilpailukyvyn julistuksilla kuin keskuksia. Maan eri puolilta tulevat ohjelmat on todettu hyvin samansuuntaisiksi. Tämä aika on nyt ohi. Lounais-Hämeessä ja agropoliksen ydinalueella tasapäistävään aluepolitiikkaan ei ole nyt mitään syytä. Toisaalla metropolien oma politiikka ei saa pitää sisällään sellaista omaa politiikkaamme, kuten aiemmin Viikissä maaseutualueita näin kilpailuttaen väärillä ohjelmavalinnoilla.

Suuri määrä aloitteita ja hankkeita on pirstonut maaseudun, jolloin laajempi aluetason välinen yhteistyö on vaikeutunut tai hävinnyt kokonaan. Niinpä jatkossa ajankohtaisimmat haasteet tulevat kohdistumaan myös Lounais-Hämeessä johtamiseen ja toimintojen koordinointiin sekä sisäisen osaamisen ja aluelähtöisyyden terävöittämiseen laajemmilla alueilla. Juuri nyt ESPON raporttien mukaan taloudellinen kasvu näyttäisi eri tunnusluvuin olevan Forssan seutukunnassa hyvässä myötätuulessa. Kasvun perusteita ei tulisi nyt kadottaa EU:n uudistuvan aluepolitiikan virrassa sisäisiin riitoihin ja pienten kuntien omaan ”metropolipolitiikkaan”.

posted by Matti Luostarinen  # 2:48 PM

Arctic Babylon 2011

Arktinen Baabeli ja Babylon sekä Nooan arkki ovat samaa kertomusta. Jotkut oivaltavat sen heti, toiset eivät koskaan.

Arktinen Babylon näyttäisi toteutuvan aikaisemmin kuin osasimme ennustaa. Ikivanhat sofistikoidut korkeakulttuurit Etelä-Amerikan Andeilla ja Meksikossa olivat oikeassa ja vuodesta 2011 näyttäisi tulevan jouluaattona Maya-kansan ennusteiden mukainen. Omituista miten nämä korkeakulttuurit tarvitsivat ajanlaskuunsa liki 500 vuoden mittaisia ajanjaksoja. Metsästäjät ja maanviljelijät eivät sellaisia kaipaa. Astrologia ja astronomia olivat huikean pitkällä ennen kuin eurooppalaiset konkisdatorit ja oma tieteemme sai heiltä varkauksien kautta koko nykyisen perintönsä Aasiasta hankitun ohella ja hävittivät satoja sivilisaatioita. Valitettavasti vain pirstaleisena tietona ja barbaarien kokoamina kehnoina jäljitelminä.

Grönlannin jäätiköt ovat sulaneet viimeisen kuluneen vuoden aikana liki saman määrän kun Alppien vuoristojen ja Tiibetin ylänköjen jäätiköt yhteensä. Kaikki tuo vedeksi muutettuna on jo nyt globaali katastrofi. Lämpötila Grönlannissa on yli neljä astetta korkeampi kuin vuonna 1990. Tätä meteorologit eivät ennustaneet. Lumipalloefekti toi jo toisen talven, jolloin veneilen Tammelassa joulukaloja. Seurassani on sinisorsia. Marraskuinen jää suli jälleen joulukuussa ja järvet tulvivat, Loimijoki on pelloilla. Puhuttiinko Jäämeren sulamisesta vcuonna 1990?

Vuonna 1990 vierailin Pietarissa ja Moskovassa useita kertoja Pohjois-Karjalasta. Keskustelimme Pietarin puhdistamoista ja vapaakauppa-alueista, teknologiakeskuksista tiedepuistoina. Yliopiston juristit olivat nykyisen Venäjän presidentin opettajia ja esimiehiä. Hän toimi juridiikan professorina Pietarissa vielä niinkin myöhään kuin vuonna 1999. Yliopistomies pantiin nyt nuorena miehenä paljon vartijaksi. Suomessa professoreita ei arvosteta politiikassa. Yhdysvalloissa on toisin. Nyt myös Venäjällä. Nyt olisi aika panna Suomessa tiedemiehet töihin kentälle! Poliitikot ja poliittiset virkamiehet hetkeksi ulos ykkösketjusta. Muuten meidät piru perii.

Olen käynyt Grönlannissa. Nykyinen ilmastomuutos on siellä hieman samalla tavalla koettava kuin Inarin altaalla tai Sodankylän vanhassa Sompiossa Lokan ja Porttipahdan allasalueilla. Olen kiertänyt alueet jalkaisin ja kalastellut jankäkoiria. Käynyt joka talossa Kemijoen ja Iijoen valuma-alueilla suurimmat kaupungit poislukien. Miltei puolen Suomen alue on jättänyt paljon muistoja ja tuttavuuksia, elinikäisiä ystäviä. Saamelaisissa on karjalaista välittömyyttä.

Kun kelkan kuljettavia jäitä odotellaan Inarissa joulukuun puolivälissä, Suomen luonto on alkanut muuttua paljon nopeammin kuin kukaan uskalsi ennakoida. Nelinkertaisen evakon kuvaus Petsamon ja Ob -joen suun suomensukuisten hantien ja mansien piirikunnasta oli edellistalveakin hurjempaa kuultavaa. Meri on sula ja turistit kalastelevat ja metsästävät öljystä rikastuneiden sukulaistemme opastamina. Entisten poropaimentolaisten ja kalastajien ammatit ovat vaihtuneet. Yhdessä asustelimme samoilla seuduilla ehkä noin 4000 vuotta sitten. Maya-kansan almanakassa aika olisi vain kymmenen hieman pidemmän vuoden mittainen. Sukulaisuutta pidettäisiin läheisenä. Läheinen se geneettisesti toki onkin.

Marja ja Henry Taivassalo pitivät Pohjois-Savossa Kiuruvedellä näyttelyä itäsiperialaisten sukulaistemme elämästä, elinolosuhteista ja taiteesta. Lapset ovat toki jo unohtamassa oman kulttuurinsa ja kielen. Itä-Karjalassa ja eskimoiden parissa tämä kehitys on ollut julmalla tavalla alkuperäiskulttuurin hävittävää.

Nelinkertainen Sompion evakon isä oli lähtöisin Laatokan-Karjalasta ja äiti alkuperäisiä Ruijan lappalaisia. Pohjoinen Lappi sai asutuksensa jo 10 000 vuotta sitten. Paljon ennen kuin asutus alkoi levitä jääkauden jälkeen Lounais-Suomeen.

Ensimmäinen evakko koettiin talvisodan kestäessä ja toinen jatkosodan aikana. Kolmas oli uhkaavin pako metsään Sompiossa saksalaisten polttaessa perääntyessään Korvasen, Rieston, Madetkosken ja Lokan kylät. Neljäs evakko alkoi suomalaisten hukuttaessa Sompion.

Allasaluelain Suomen eduskunta sai valmiiksi vuosia kylien hukuttamisen jälkeen. Sellainen asutuslaki ei ole sivistyskansan tekoja. Tapasin allasevakon isän vanhainkodissa Sodankylässä. Kiitteli oloaan ja viimeistä evakkoa, jossa perhettä ei uhattu aseilla. Suurimmat hukutetut 600 tilasta olivat yli 1000 hehtaarin. Koko korvausten yhteismäärä allasalueilla oli vähemmän kuin puista saatu kantohinta. Kemijoella tehtiin paljon virheitä, myönsi myös maaherra Miettunen Lapin Kansassa Ounasjoen rakentamista ajaessaan. Näitä virheitä ei saa anteeksi, ja nyt on sitten aika korjata jälkiä. Niitä ei saisi jättää jälkipolville. Sellainen on vastuutuonta taloudenpitoa.

Rahatalouteen tottumaton väestö möi tilansa peläten pakkolunastuksia ja ”Sompion tutkaksi” kutsutun ostoasiamiehen liikkuessa alueella rahat mukanaan. Samalla menetelmällä ostettiin koskiosuudet miesten ollessa rintamalla. Ostot muistuttivat Gogolin kulleitten sielujen kauppaa. Kuusamossa samat kosket myytiin moneen kertaan kahden voimayhtiön kilpailuna. Se oli ”Lapin markan” kulta-aikaa. Allasalueelle sai jäädä asumaan niin kauan kuin vesi alkoi nousta. Tuohon mennessä rahat oli inflaatio syönyt. Moni jäi jalasmökkiin. Väinö Ukkola oli kannettava. Vaimo menehtyi ennen tätä draamaa. Vain yksi tapaus haki korvaukset vastiketilana Rovaniemen maalaiskunnasta ja alkoi seikkailu ensin kanalan omistajana. He olivat paras ja onnistunein muuttonsa hoitanut maatila. Juurtuminen jokivarresta uuten jokivarteen ja vanhaa ammattia jatkaen helpotti tuskaa. Naapurit toisin mitä pilkkasivat Lapin turjakkeita. Matka Sompiosta Rovaniemelle oli pitkä. Siellä asui etelän herroja.

Allasevakon kertomukset liittyvät Petsamoon, suomalaisten rakentamaan Jäämeren tiehen ja sen satamaan. Suomi panosti tuohon Jäämeren henkireikään aikanaan paljon. Romaanissani Ylätuvan tarina on fiktiivinen vain nimen osalta. Muuten tämä patologi ja mainio monikulttuurinen Jäämeren ystävä, laivanvarustaja, on kaikkea muuta kuin taruhahmo. Suomen Lappi ja Jäämeren rannat ovat täynnä kertomuksia, joita on vaikea todeksi uskoa. Ellei itse ole niitä ollut kokemassa ja elämässä. Pari vuosikymmentä Lapin koskisodissa kasvatti enemmän kuin mitä Siperian kuuluisi. Ihmisen ahneus ja raadollisuus on vailla mitään rajoja.

Sain juuri postia Saksasta ja Johannesburgista. Esitelmäni sinne oli hyväksytty. Tieteellinen komissio oli suopea maailmankonferenssin järjestäjänä. On kunnia-asia olla mukana pääesitelmöijien joukossa ja paneelissa. Näitä suomalaiset eivät seuraa. Suomea kiinnostavat urheilu ja viihde. Tieteen foorumit jäävät vieraiksi. Vaikka mukana olisi maailman suurimpien yhtiöiden pääjohtajat ja omistajat. Suomessa media seuraa poliitikkojen liikkeitä. Presidenttien liikkeitä kauan seurannut Tihinen piti puolestaan presidentin virkaa turhanaikaisena. Hän jos kuka sen tietää Kekkosen ja Koiviston ajoilta.

Blogit ja niiden webympäristön tutkimus sekä klustereiden liikkeet kiinnostavat tiedepuistoja ja suuriyhtiöitä monestakin näkökulmasta. Samaan aikaan Ylätupa odottelee saksalaista vierastaan Vuotoksen allaskylässä. Ruotsalainen Södergran on saapumassa pienestä itävaltalaisesta kaupungista, jossa aikanaan syntyi muuan Adolf Hitler...

Kaunokirjallisen tuotteen ja tieteellisen tekstin tuottaminen eivät poikkea toisistaan. Molemmissa vaaditaan valtaisien tietomäärien yhdistämistä, tiedon jatkuvaa hakemista ja tarkistamista, uudelleen kirjoittamista, tolkutonta uteliaisuutta kaikkea uuta kohtaan ja siihen eläytymistä. Romaani syö kuin sika, mutta tieteellinen teksti hieman hienostuneemmalla tavalla ja noudattaen deduktion sääntöjä. Rutiini ja arkinen työ auttaa kaikessa.

Einstein ei uskonut empirian kautta hankittavaan teoriaan. Teoria oli luotava deduktion tuotteena ja sieltä syntyi myös hyvä käytäntö. Ei päinvastoin. Rene Descartes kehitti tämän tieteen näkökulman ja ihanteen, mutta jo paljon ennen häntä monet sivilisaatiot muualla Euroopan ulkopuolella. Eurooppalaisen tieteen sadut ovat kuin suomalaisen historian mytologiset tarinat. Oikean polun löytäminen vaatii vainua, jossa deduktio auttaa. Ehkä hieman vuosien kokemuskin. Tuhannet kirjotetut sivut ja valvotut yöt. Ikinä ei pidä antaa periksi!

Toistamisessa on hieman samaa kuin öljyvärimaalauksessa haettaessa oikeat sävyt ja varjot, tehtäessä päällekkäin meneviä työrutiineja ja lopulta viimeisteltäessä kaikilla niillä koukuilla, joita lukija ei osaa arvata hänelle tehdyiksi piilotajunnan valveuniksi. Kirja ja taideteos, mikä tahansa, on aina lukijansa ja näkijänsä mittainen ja häntä kunnioittava pyrkimys saatella matkalle, jonka hän itse lopulta kulkee ja kokee omien symboliensa tulkinnan ja elämänkokemustensa, persoonallisuutensa kautta.

posted by Matti Luostarinen  # 10:45 PM

Yllätysten uutispäivä 11.12. 2007

Tieto Finlandia meni ennusteeni mukaan Peter von Baghille. Aamulehden Matti Apunen ei olisi voinut tehdä muuta valintaa. Suomen taiteen kirjon klusteriksi rakentanut osaaja on sentään itsekin yhden elokuvan ohjannut guru. Takavuosina jo pelkkä Peter von Baghin ääni edusti suomalaisen elokuvakulttuurin tulevaa kulttihahmoa. Nyt hän on sen vanki ja muistuttaa muinaista venäläistä työn sankaria, jonka rintapielissä roikkuu ryhtivian aiheuttava määrä mitaleja. Apunen ei ole kirurgi. Maailmalla kasvoton ja altrustinen klusteritaide tarvitsee Suomessa egoistiset keski-ikäisen miehen kuluneet kasvot. Vuonna 1943 meitä syntyi 120 000, nyt puolet tästä. Kuka kantaa näitä mitaleja tulevina vuosikymmeninä? Olen huolissani. Lumettomalla maalla ja tulvien keskellä. Vallankumousta tehden.

Varkaudessa veikattiin varman päälle. Pitkävedossa JK:n ja Warkauden pelit pelattiin sopuisasti yli 600 veikatessa sadalla eurolla JK:n valmentajan ohjeiden mukaan. Pesäpallossa tehtiin takavuosina samoin. Tällainen linnatuomi ei ole uutinen. Entä poliisin sairaslomat Helsingissä? Suomalaiset ovat rehellistä ja lojaalia kansaa… Tarvitaan yli 600 huijaria ennen kuin joku antaa ilmi. Epäilen molemmissa tapauksissa vierastyövoimaa...

Medvedev nimesi Venäjällä Putinin pääministeri ehdokkaakseen. Tämä oli järisyttävä yllätys uutispäivässämme Putinin nimeämältä presidentiltä. Venäläiset eivät osaa suomalaista demokratiaa! Näin suoraan punakone ei saa pelata. Putin voisi olla seuraava aihe veistokselleni. Putinin pää ei paljon poikkea valoksena Leninin päästä. On vai valettava nainen, jonka rinnoiksi Putinin pää sopisi. Klusteritaiteen mainifestia esittelevän kirjani kannessa komeilee pumpulienkeli, jossa imettävän naisen rintoina ovat Lenin -päät. Nyt on viimeistään aika siirtyä puutarhassani Putinin aikaan. Venäläisten kohdalla valosten tekoa ei tarvitse paljon muutella. Slaavilaisen miehen pää muistuttaa Pertti Pasasen tai Urho Kekkosen päätä. Se helpottaa kuvanveistäjän työtä. Tuttuja, turvallisia, koomisia päitä. Moskovassa ja Pekingissä minua kutsuttiin takavuosina Leninin näköiseksi mieheksi. Silloin siitä oli paljon apua.

Kunnanjohtajan virat eivät houkuta. Kymmenen vuoden aikana hakijoiden määrässä on tapahtunut romahdus puoleen. Vaikeinta on kunnissa, jotka ovat keskustalaisten hallitsemia. Syitä voi olla monia. Kuntia lakkautetaan lähivuosina kymmenittäin, kuntajohtajan työ on, lainaten tuoretta Pieksämäen kuntajohtajan kirjaa ”Kunnanjohtaja poliitikkojen kusitolppana” ehkä vähiten houkutteleva poliittisista viroistamme. Kunnat ovat tunaroineet asiansa tosi pahalle mallille. Useimpien kohdalla kyse on enää sairaalan ja terveyskeskuksen ylläpidosta, sosiaalipalveluista ja saattohoidosta. Kuntaliitoissa isännätön raha on ollut kamala virhe ja kuntayhteistyö käsitteenä koominen tapa vältellä joutumasta rehelliseen työhön. Valtio hoitakoon erikoissairaanhoidon. Paljon on yksityistettävissä ja ulkoistettavissa yrittäjäverkostoille. Kunnilta puuttuu osaamista palvelujen verkostoimiselle jopa hallinnon perustasolla. Tämä on Sisäministeriössä nyt myönnettävä ja palkattava asiansa osaavat ammattilaiset työhön. Peruskunnissa tätä ei osata! Kentällä työtä tehneenä tiedän kuinka ongelmallista erilaisen kunnallisen hallintokulttuurin hankkineiden on oppia uusi toimintamalli käytännön rutiineissa ja varmistaa samalla kunnallinen toimiva demokratia. Odotan jännityksellä syksyn kunnallisvaaleja! Ei tavallinen kuntalainen tunne kuntahallintoa saati kuntien välistä hallintoa ja sen järjestelyjä. Eihän sitä tunne tänään rivivaltuutetukaan ja kunnanhallitus voi olla johtoryhmineen ties mihin menossa päätöksenteon ollessa täysin halvautunut. Hattulan pienkunta on siitä tyyppiesimerkki 90 000 asukkaan yhdyskuntarakenteen suur-Hämeenlinnassa. Tarvitaan kartalle piirrettyjä käytäviä, jotta naapurikunnan asukkaat saavat palvelunsa hoidetuksi Kalvolasta Hämeenlinnaan. Tällaisia satuja kukaan ei usko enää todeksi edes Hämeessä tehtynä kiusana.

Poliittisia virkoja on nykyisin muutenkin vaikea täyttää. Mitat täyttäviä jäsenkirjaihmisiä on aina vain vähemmän. Viimeisimmän tilaston mukaan jäsenkirja ihmisiä on Sdp:llä vain runsas 50 000, kokoomuksella noin 40 000, Rkp:llä runsas 30 000, vasemmistoliitolla vajaa 10 000. Perussuomalaisilla on enemmän äänestäjiä! Perinteisesti keskustalaisia jäsenkirjoja on eniten etenkin iäkkäillä maanviljelijöillä liki 180 000 kappaletta. Näistä kansakunnan on haettava poliittiset johtajansa, poliittiset virkanimitykset. Ulkona on 95 % työikäisistä. Kuntapuolue on todella vaatimaton joukko edunvalvojia. Kenen edun? Ei perusvaltuutettu tiedä mitä hänen tulisi osata ja tehdä, tuntea mutikkaassa kuntarakenteen muutoksessa. Ei perusvaltutettu osaa laskea äyrin hintaa ja iäkkäälle kunnanjohtajalle webympäristö on aivan neitseellistä maailmaa.

Ulkopolitiikan instituutti (UPI) kertoi kuinka liittymisemme Natoon aiheuttaisi aluksi Venäjällä närkästystä, joka myöhemmin kyllä haihtuisi ja myrsky vesilasissa vähenisi. Instituutin mukaan EU:lla ei ole omia joukkoja ja puolustus tapahtuu Naton kautta. Tätä UPI kutsuu kriisin hallinnaksi. Tällaisen yllättävän viestin kasaamiseen tarvitaan useamman puolueen johtavia virkamiehiä ja heidän huippuosaamisensa. Nyt voi nukka yönsä rauhassa.

Alkoholin kulutus on maassa tasaantunut. Alkoholin aiheuttamia sairaalavuorokausia sen sijaan on tullut lisää 12 % ja kuolintapauksia 20 % 2003-2004 tasosta. Koska raittiit suomalaiset nousevat kapinaan? Onko vielä raittiita laskun maksajia, työn tekijöitä? Koska etanoli luokitellaan elintarvikkeissa ympäristömme yhdeksi pahimmista solumyrkyistä? Rottakokeiden mukaa rajana olisi teelusikallinen viiniä päivässä. Mitä järkeä on vältellä muita vähäisempiä myrkkyjä, jos pahinta myrkkyä käytetään litratolkulla?

Uppsalan kaupunki kielsi suomen kielen käytön kaupungin työpaikoilla ja kahvitauoilla. Aiemmin samaisen kaupungin nimekäs yliopisto erotti kaksi professoria, jotka olivat rohjenneet arvostella yliopiston opetusta ja tutkimusta. Mitä on tapahtumassa Uppsalassa? Olen käynyt siellä luennoimassa 1970- ja 1980-luvulla. Yliopiston pääsisäänkäynnin komeissa puitteissa lukee jotain vapaudesta ja totuudesta. Tosin järjestyksessä, jossa ”oikea totuus” on nostettu vapauden yläpuolelle. Sellaista kaupunkia ja yhteiskuntaa on syytä suomalaisen varoakin. Sääli vanhaa yliopistokaupunkia. Kun taantuma iskee, sen pysäyttäminen on mahdotonta noin vanhan kulttuurin sisällä.

MTT:n yhteyteen rakennettu tiedepuiston päärakennus vihittiin. Onnittelen vihkijöitä. Kun vastaava tiedepuisto vihittiin Oulussa, nimien yhteydessä mainittiin pankin tai yrityksen, yhtiön nimi ja professoreiden edustama osaaminen. Ei puolueen tunnuksia. Ne eivät tuo tiedepuistoon yrittäjiä. Tässä agropolis -strategian lukijoilleni on tapahtunut väärinkäsitys vuonna 1991. Oulun tiedepuisto perustettiin vuonna 1981. Nykyisin samat firmat hoitavat myös Oulun Kärppiä. Tämä tiedoksi Poriin ja Hämeenlinnaan. Yksi mestaruuspeli ei kesää tee. Tiedepuistoja ja huippu-urheilun osaajia hoidetaan kaukana politiikan osaajien kammareista.

Ilkka Kononen kertoo kuinka voisi päästä ”kiireesti hitaimmaksi”. Hitauden ylivoimaa edustava kansainvälinen ”slow-liike” hakee verkostoonsa hitaita kiiruhtajia. Jo kolmekymmentä kaupunkia on mukana hitaiden kilpailussa. Se muistuttaa tyhmyyskilpailua tai urheilussa kävelyä Tahko Pihkalan kuvaamana: ”Aivan kuin kilpailtaisiin siitä kuka kuiskaa äänekkäimmin”.

Ilkalle lämpimät terveiset Savon Sanomista. Siellä kilpaillaan Forssan kanssa samassa sarjassa. Kyllä saamaton savolainen aina kymmenen hidasta hämäläistä voittaa. Mutta entäpä kun tulee se yhdestoista?

posted by Matti Luostarinen  # 9:43 PM

Narsismi myy hyvin

Narsismi on muodissa. Narskut kiittelevät medioissa uusia narsismia käsitteleviä julkaisujaan, narskut kertovat ponnisteluistaan poliitikkoina mediassa menoistaan, narskut metelöivät kansallisoopperassa ja joku haluaa herooiseksi sankariksi teatraalisten elkeitten lisäksi lisäten mukaan anarkiaa ja keitokseen ikivanhoja kreikkalaisia jumalhahmoja. Sankariksi voi päästä eroamalla puolisostaan ja perheestään, maajussina morsianta hakien. Narsku on kaikkea ympärillään haukkuva, epävakaa ja ailahteleva, moraaliton peluri, viihteen, urheilun ja nyt kaiken työelämän lapsen sielulla varustettu anarkistinen ”Peter Pan” tai ”Pikku Prinsessa”. Narsku on yhtäällä säälittävä teatraalinen hysteerikko ja toisaalla kaiken markkinoinnin ja myynnin kasvun tärkein avainhenkilö.

Narskua ei pidä sotkea innovaattoreihin, oppositiohenkisiin toisinajattelijoihin, taiteilijasieluihin, hiljaista työtään tekeviin erakkoihin. Innovaatiot tai kirjan kirjoittaminen, taulun maalaaminen, tieteen epävarmuus ja toistettavuus, kritiikin sieto, vaativat lahjakuutta ja älyä, pitkäjänteistä työtä, elinikäistä koulutusta. Innovaattori suorastaan välttelee julkisuutta ja varoo joutumasta medioitten riepoteltavaksi toisin kuin narsisti, jonka on saatava kaikki tässä ja nyt. Narsku elää medioitten kautta ja hakee huomiota tyhjästä. Huomion keskipisteenä oleminen ei edellytä siltä sisällöllistä laatua. Huomio voi olla joko positiivista tai negatiivista. Oleellista on näkyvillä oleminen. Narsku tekee itsestään tuotteen, myyntitavaran, huutaa ja mekastaa kansallisoopperassa.

Jotkut ammatit vaativat narsistista persoonallisuutta, näkyvillä olemista ja teatraalista luonnetta. Tällaisten ammattien määrä on kasvussa ja niitä arvostetaan. Tai oikeammin arvostajana on perinteinen media ja sen ajautuminen kriisiin. Ihmiset itse arvostavat tutkimusten mukaan perinteisiä ammatteja. Narskun heikkoa itsetuntoa perinteiset ammatit eivät palkitse. Tunnevammainen persoonallisuus hakee korvikkeita ja ihmiset ovat hänelle osa lohdutonta peliä. Elämä on lohdutonta viekastelua, sotatannerta ja konfliktien maailmaa. Pelin säännöt narsisti määrittelee itse ja sulkee ulkopuolelle koulukiusaajana tai työpaikan sadistina hänen maailmankuvansa rikkojat. Hyytävä viha kohdistuu vanhuksiin ja heikkoihin. Omat heikkoudet ja pelot projisoidaan ympäristöön. Johtajana tällainen tunnevammainen on hierarkkisessa organisaatiossa todella ongelmallinen.

Forssan Lehti kertoo kuinka julmasta narskusta on päästävä eroon eroamalla puolisosta, vaihdettava työpaikkaa, paettava maailman tuskaa. Ei onnistu. Syntyy lisää kaupallisen markkinatalouden vaatimaa individualistista hedonistista harhaa. Narskuja esittelevät kirjat ovat narskujen itsensä tekemiä ja ohjeet kaukana Freudin opeista. Hakemalla syitä yhteiskunnan muutoksista, puolisosta, koulusta ja opettajista, työpaikalta, palataan noidankehän silmään. Pahuutta on uskallettava lähestyä ja katsottava suoraan sen pimeään ytimeen. Meissä kaikissa on myös tämä puoli eikä sitä pidä kieltää saati pelätä.

Freud ei tarkoittanut aikanaan narsismilla kaikkia mahdollisia ihmisen käyttäytymisen itsekkäitä piirteitä. Neuroosit eivät nekään ole kaikkien riesana ja hysteriat tai paniikki kaikkea muuta kuin mediaseksikkäitä elämysmarkkinoiden tuotteita. Ihmisen persoonallisuus ei ole hänen neuroosiensa summa ja narsismi on oikeasti vaikea luonnevamma. Markkinoiden huumaa ja hullutuksia ei pitäisi sotkea vaikeisiin sairauksiin ja niiden hoitoon. Alkoholisimi ja masennus ovat usein oireita narsistisesta häiriöstä.

Jos narsismi määriteltäisiin heikoksi itsetunnoksi ja tavaksi kritisoida ympäristöään, kaikki suomalaiset olisivat narsisteja ja suljettava laitosiin. Ei jokainen varauksettoman rakkauden ulkopuolelle jäänyt lapsi, jolle ei ole samalla asetettuja rajoja, kasva narsistiksi. Ei Freud ja hänen koulukuntansa näin löysiä puhunut. Eivät tämän päivän ihmistieteet tuota sellaista horoskooppeihin verrattavaa huuhaata, jota alan kioskikirjallisuus ja naistenlehden tarjoilevat.

Ihmistieteet ovat lähestyneet käyttäytymisemme tutkimuksessa luonnontieteitä. Ihmisen käyttäytymistä tunnetaan yhä paremmin ja sen taustalla olevia biologisia ja kemiallisia ärsykkeitä. Sama koskee yhteiskunta- ja taloustieteitä, jopa historia- ja aluetieteitä. Menetelmät ovat tulleet poikkitieteisiksi ja etääntyvät yhä kauemmas fiktiivisestä kerrontateollisuudesta, ihmissuhdemarkkinoista ja pintamediasta. Tätä ilmiötä on jatkunut jo kauan. Oikea tieto etääntyy pintatiedosta.

Median kriisi ei ole toki koko yhteiskunnan kriisi. Sama koskee vaikkapa politiikkaa ja sen toimintatapoja, siirtymää kohti verkostodemokratiaa tai evolutionaarista webympäristömme kehitystä. Blogosfääri mediaympäristönä toimii omalakisesti ja eroaa oleellisesti vanhasta mediasta ja sen tavasta tavoittaa oma asiakaskuntansa. Reaaliaikainen vuorovaikutteinen prosessi tekee elämän ja uutisen itse, ei ole sitä myöhemmin erittelevää historiankirjoitusta tai taustoittamista.

Virtuaalitodellisuutta on se ”todellisuus”, jossa ikääntyvät ihmiset arvailevat mitä ennen on ehkä tapahtunut mytologioitten harhauttamassa historiassa ja mitä tänään mahdollisesti uusmedioissa tapahtuu webyhteisöjen heille vieraassa maailmassa. Sen ymmärtäminen vaatii virtuaalista mielikuvitusta, teatraalista näyttelyä ja vallankäytön esittelyä, neuroottista tapaa pyrkiä jarruttamaan osoitellen narsisteiksi kaikkea ympärillä liikkuvaa muutosta peläten. Siinä oman asian pönkittäminen ja tukijoiden hakeminen, itse piilotettujen luiden kaivaminen haudoista, on narsismia sen oikeassa merkityksessään.

posted by Matti Luostarinen  # 3:05 PM

Se joka alkaa juhlia voittoaan on jo hävinnyt

Suomi palasi nopeasti arkeen. Vain formulasirkuksen tuleva kestotähtemme jatkaa juhlaansa kohti Monacoa ja Maranelloa. Kimille nuo juhlat ovat rankkaa työtä. Viihtyisi paremmin sorvin ääressä. Se on hyvin suomalainen ilmiö. Monet sodat hävinnyt kansakunta osaa voittaa vain rauhan. Se on jalo taito. Nuoremmat osaavat toki jo tuulettaa voittoaan, eivätkä sitä häpeile tai pelkää akkamaisten keski-ikäisten miesten kateutta. Kateus on miesten tauti Suomessa.

Suomalaisen elokuvan tuntija ja monen tarinan kertoja antoi tieto-finlandia ehdokkaana mielestäni parhaan haastattelun linnan juhlilta. Hän kertoi ensin kuinka itsenäisyyttä ei tulisi juhlia palaten joka vuosi sen surullisimpaan kohtaan kuin trauman juurille itkien. Se kertoo vain saman asian surullisesta toistosta aivan kuten epäonnistuneessa psykoanalyysissä ja sen surutyössä. Oma isäni, talvisotaan suoraan armeijan palveluksesta lähteneenä varusmiehenä ja sen ensimmäiset ruumiit nähneenä, kertoi tuon saman jo vuosia takaperin. Itsenäisyys tulisi olla iloinen juhla myös Suomessa. Vapauteen liittyy toki muutakin kuin uhri.. Uhri on hyvin vanha uskonnollinen myytti.

Haastateltu kirjan tekijä kertoi kuinka meidän tulisi juhlia pikemminkin taidetta ja kulttuuriamme. Taiteista hän ei taas nostanut mitään muiden yläpuolelle vaan katsoi niiden yhdessä edustavan suomalaisuutta. Puhui siis klusteritaiteesta (cluster art). Taiteiden yhteisestä synergiasta.

Kun olen tuon saman taiteen manifestin kirjoittanut, olen liikuttuneen samanmielinen. Siksi en kerro myöskään tieto-finlandia ehdokkaan nimeä. Taide ja sen mainifesti pilaavat nimineen uuden syntyvän innovaation, altruistisen aatteen ja sen verkosto-osaajat. Tämä aate on ainut joka voi pelastaa egoistisen maailman ja sen tuhlailevan ahneuden. Muuten edessä on oikeasti arktinen Babylonia (Arctic Babylon).

En mainosta nyt kirjaani. Siitä kun tuli nyt apokryfisine ennusteineen suomalaisille turhankin ajankohtainen. Edellinen kirjani oli sitä enteilevä ja puhtaasti tieteenä sen ennakoiden sekä hakien ratkaisuja niiden oikaisemiselle. Myönnän että sen loppuosa on hieman vaikea ja tarkoitettu klusterit tunteville. Sen sijaan Arctic Babylon 2011 on kenen tahansa luettavissa ja lukijansa mittainen romaani. Romaani saa sisältönsä siinä missä maalattu taulu taideteoksena lukijansa ja kokijansa kautta.

Verkostot toimivat toisin kuin kuvittelimme vielä hetki sitten ja klustereita rakentaessamme ilman kokemusta webyhteisöjen blogeista. Me olemme nyt kaikki toisissamme kiinni ja jätämme sormenjälkemme webyhteisön monenkirjavaan maailmaan. Vastuu kasvaa, mutta ei kasaudu ja suma seiso, kuten hierarkkisessa maailmassa. Hierakiassa yksi tunari pilaa kaiken ja tieto kulkee vain yhteen suuntaan. Reaaliaikainen tutkimus ja siihen vuorovaikutteinen reagointi on tämän päivän osaamista. Lounais-Häme on käynnistänyt oman verkottumisensa, mutta vielä on paljon työtä tekemättä.

Superministeriön tuleva kansliapäällikkö vieraili kotikunnassaan ja paraatipuheen sijasta haukkuikin kuntapuolueen. Monet kerrat tuossa puolueessa operoineena, miltei jokaisessa suomalaisessa maakunnassa paikallisia poliitikkoja ja byrokraatteja piinaten, pidin puhetta lämminhenkisenä. Enemmänkin olisi voinut Humppilan suuri poika sanoa.

Virtanen on vanhentumassa ja pehmenemässä. Kertoi kuinka tämä maailma on hänellä vain lainassa ja kohta on aika siirtää viestikapula seuraajalle, lapsille ja näiden lapsille. Edeltäjä Buntta Wahlroos ei ollut noin vaatimaton siirtäessään poikansa kautta valtion pankin Tanskaan. Eikö Suomi ole oppinut Kourin opettamana mitään?

Köyhä siirtomaa on ohjannut voimavarojaan työväenluokan toimesta ja sen lasten käsistä surrealistiseen tapaan ja sumeilematta valtiokapitalistilta oikealle kapitalistille. Entinen valtionpankki on nyt tanskalainen ja sinivalkoisen pääoman ruotsalaisten omistuksessa. Stora Enso tekee rahaa amerikkalaisten eläkerahastojen eteen. Häviääkö Suomi nyt myös rauhan? Itsenäisyyspäivä ei ole sama kaikille. Joidenkin työn arvo on tuhatkertainen toisen työhön mitattuna. Mikä teki Suomesta näin eriarvoisen maan?

Suomi ei itsenäistynyt 90 vuotta takaperin vaan paljon aiemmin. P.E. Svinhufvudin johtama senaatti jätti itsenäisyysjulistuksen tasavaltaisesta hallituksesta eduskunnalle jo 4 päivä joulukuuta eikä kukaan ollut ikuistamassa eduskunnan itsenäistymispäätöstämme 6 joulukuuta salamavalojen loisteessa vuonna 1917. Aikaa olisi ollut järjestää kamerat kuntoon ja juhlat pystyyn kaksi päivää hitaallekin medialle. Poissa oli jopa tuon ajan nimekkäin valokuvaaja Eric Sundström, poissa olivat paikalta Uusi Suometar, Hufvudstadsbladet ja Suomen Kuvalehti. Meillä ei ole yhtään kuvaa ikuistamassa tuota merkkipäivän suurta hetkeä!

Professori Matti Klingen mukaan Suomi ikään kuin totesi jo aiemman kehityksen ja Venäjä siirtyi omalle raiteelleen vallankumouksensa myötä. Venäjä itsenäistyi siinä Suomesta ja jatkoi omia latujaan, toteaa Klinge Helsingin Sanomissa. Oikeammin Suomi ei kiinnostanut ja silloin oli hyvä olla hiljaa. Juhlija olisi ehkä huomattu ja juhlat lopetettu. Kel' onni on se onnen kätkeköön. Suomalainen juhla on aina räntäsateinen uhrijuhla itkunsekaisessa mielialassa juopuen.

Meillä ei vaadittu dramaattisia elkeitä saati sellaisia institutionaalisia rakenteiden muutoksia tai uudelleen muovaamista, rajojen piirtelyä, joita yleensä itsenäisyysjulistuksiin kuuluu. Suomen rajat oli piirretty jo 1800-luvu alussa, ja ennen sitä ne olivat kovin epämääräiset ja suhde Ruotsiin lähinnä lounaissuomalainen ilmiö. Tänäkin päivänä Ruotsin Lappi alkaa Vaasan korkeudelta ja tuolloin nuo alueet, Suomesta puhumattakaan, olivat eurooppalaiselle maantieteilijällekin liki tuntematonta erämaata.

Kun teollistuminen pääsi vauhtiin 1860-luvulla meitä oli Espoon kokoisen taajaman verran ja kaupungeissa asui vuosisadan vaihteessa vain kourallinen agraarin maan väestöstä. Se auttoi selviämään keskieurooppalaisia vaivanneista rutoista ja jatkuvasta nälästä. Väestö kaksinkertaistuikin kahteen kertaan hyvin lyhyellä ajalla. Autonomian ajan olimme kuitenkin väestöltämme olematon kansa ja kieli alkoi syntyä hallinnon mukana seuraillen Ruotsin esimerkkejä. Sortovuosia liioiteltiin tarkoituksella. Venäjä näkyi lähinnä vain sotalaitoksessa ja keisariperheen matkoissa Ahvenanmaalle.

Itsenäisen kansakunnan synty oli evolutionaarinen tapahtuma ja prosessi, jota tulisi juhlia vältellen sellaista paukapäistä elitismiä, jota linnajuhlat ovat tarjoamassa. Se ei sovi suomalaiseen mielenlaatuun ja kulttuurimme syvärakenteisiin. Seuraamme järkyttyneinä ruotsalaisten pääministereitten pedofiliasta kertovia uutisia. Olemme aidosti pahoillamme. Se kuuluu suomalaiseen mielenlaatuun. Enää ei ole tarvis puhua homoista.

Humppilalainen virkamies moitti forssalaisia tavasta juhlia köyhtymistä ja pääsyä sosiaaliluukulle. On outoa että samat alueet kilpailevat yhdessä yritystensä ja osaamiskeskustensa kanssa maailman turuilla korkeasta innovaatioasteesta ja toisella kädellä hamutaan köyhän ropoja. Kun nämä paperit kulkevat sama byrokraatin käsien kautta superministeriössä, tämä alkaa hermostua. Ymmärrä hyvin Virtasen tuskan. Nyt tämä osaamattomuus näkyy kyvyttömyydessä sellaiseen yhteistyöhön, jota kuntapuolueella ei näytä löytyvän. Siinä kuntalaiset veronmaksajina, palveluiden maksajina ja yrittäjinä alkavat menettää malttinsa. Virtasen kotipesä hämeesä alkaa olla häpeäksi ja Loiman kehityskeskuksen johtaja on pian aint alueensa aluetqaloudesta huolehtiva maatalousmuseon kupeessa. Vain nero nimeää Suomessa tulevaisuutta visioivan navettansa museoksi! Jokioisten agropolis, tiedepuistojen museo, hakee samanlaista nostetta. Historian kautta ja tutustumalla globaaleihin osaamisympäristöihin olemme samalla reaaliaikaisessa prosessissa ja sen huipulla. Innovaatio ja sen diffuusio ovat nykyisin sama asia. Häme rakastaa museoita.

Aluehallinto on suurten yhteistyötä ja pienet menestyvät nyt vain liittoutumalla, Lounais-Häme hakemalla yhteistyötä Loimaan ja Someron suunnalta. Entisen agraaripuolueen tulisi tämä oivaltaa eikä päästää talouden ohjailijoiksi kolmea valtakunnallista pääkeskusta. Elämme sittenkin Suomen syvimmän maaseudun ytimessä ja seuraava neuvottelu EU:n suuntaan alkaa muutaman vuoden kuluttua. Se joka nyt alkaa juhlia voittojaan on jo hävinnyt. Vaalipiirirajat eivät ole talousrajoja. Maatalous ei ole vain papereiden viljelyä ja valtaosa kansasta ei edes halua tietää ja nähdä mitä tehotalous navetoissa ja kanaloissa, sikaloissa tarkoittaa. Kun jotain ollaan todella lopettamassa ja ajamassa alas, siitä halutaan tehdä epämiellyttävä ja etäällä tapahtuva. Tätäkö entinen agraaripuolue on hakemassa? Seuratkaa mitä tämän päiväinen Helsingin Sanomat esittelee. Miksi nyt? Mikei vuosikymmen sitten EU sopimuksemme kynnyksellä? Miksi mummon kanalat ja luomusikalat muttuivat äkisti oikeiksi suursikaloiksi ja teurastamo näyttää teurastamolta?

posted by Matti Luostarinen  # 6:40 PM

Jousimiehen elämöintiä

Pentti Linkola täyttää tänään 75 vuotta. Sibelius, Linkola ja Suomi syntyivät peräkkäisinä päivinä. Tähtikartan ja muinaisen astrologian mukaan jousimiehen kiintotähdistöstä kosmobiologisen elämänkaarensa hankkivat ovat jungilaisen psykologian mukaan jääräpäistä väkeä. Freudilaisen unien tulkinnan jatkajan fantasiassa jousi ja nuolet viittaavat joko saavuttamattomiin tavoitteisiin tai taipumattomaan luonteeseen, ihmiseen joka tietää olevansa tärkeä narsismiaan piilottelematta. Oikukas olento ja taipumaton vastustaja. Leijonalle ei kannata huutaa oli hän sitten Suomi Leijona tai Helsingin yliopiston rehtorin poika.

Tutustuin Linkolan tuotantoon biologian opiskelijana pikemminkin kuin filosofian luennoilla. Linkolan ajatukset olivat inhorealistisia, tahallisen provosoivia ja Henrik von Wright luonnehti häntä syvällisimmäksi totuuden näkijäksi Suomessa. Sellainen tulkinta oli hyvin tavallista 1970-luvun suurten ikäluokkien vallankumouksessa rehtorin poikaa ruotien. Meillä suurten ikäluokkien jälkeen syntyneillä oli edessä poltetun maan strategian läpikäyneiden nuorten savuavat sillat edessämme. Niitä jälkiä korjaillaan vieläkin haudatessamme alkoholisoituneita kuusikymppisiä ”vanhuksia”. Raskas työ vaati raskaat huvinsa. Sota-ajan lapset ovat ilman isää kasvaneita ja usein esikoisia. Äidin kasvattamat pojat ovat nykyistenkin tilastojen mukaan agressiivisia ja taipumus rikollisuuteen muita nuoria näkyvästi korkeampi. Se näkyi ja tuntui tuhannen pojan lyseossa ja yliopiston valtaajien juomingeissa. Siinä seurassa Linkolan puheet olivat lopulta kevyttä tavaraa. Siinä missä nuorempi polvi opiskeli, vanhempi politikoi. Jäsenkirjat voittivat väitöskirjat. Syntyi toveriverkosto ja pelin politiikka, Kekkosen Suomi.

Vaikka tietoisuus ympäristöstämme on valtavasti kasvanut noista vuosista, kompassisuunta linkolalaisessa ennustuksessa on tuskin juurikaan muuttunut miksikään. Kulutuksen kasvu ja ihmisten lukumäärä on mahdoton yhtälö ratkaistavaksi. Syntyy lohduton maailmankuva. Linkolan kuva maailmasta on sota-ajan käyneen ja kokeneen tarinointia. Sadan verkon kanssa tammikuussa kalastava 75 -vuotias nuorukainen alkaa muistuttaa Urho Kekkosesta kerrottuja sankaritarinoita. Niistä maan päälehti voisi jo luopua.

Iisalmelainen luokanvalvojani takavuosien hiihtovalmentaja Immo Kuutsa kuuluu näihin peräkkäisinä päivinä syntyneisiin jousen jännittäjiin ja tasavuosia täyttäviin ikinuoriin. Lähetin opettajalleni tervehdyksen ja kiitokset myös yläsavolaisen maakuntalehden välityksellä. Harvoin tulee kiitettyä entisiä opettajiaan. Se ei ole niinkään suomalaista ujoutta kuin silkkaa typeryyttä.

Immon jääräpäisyys oli Linkolan luokkaa. Poikalyseossa muu ei varmaan ollut mahdollistakaan. Immon pohjaton ambitio kohdistui hiihtoon ja sain siitä osani minäkin. Se tappoi viimeisenkin kipinän tuohon lajiin ja pallopelit voittivat. Lukion viimeisellä luokalla Immo protestoi luokkamme löysäilyä hiihdossa ja heitti meidät Herran haltuun. Istumalakon jälkeen saimme liikuntatunneilla nähdä opettajastamme vain kaljuuntuvan päälaen urheilusalin ovelta tämän heittäessä meille lentopallon kuin luun koirien kaluttavaksi. Sopua ei tahtonut syntyä vaikka välimiehinä käytettiin myöhemmin elämässään menestyneitä diplomaatteja, puolueensa ministereitä ja kahta suuren median päätoimittajaa, tulevaa formulakuskia ja kuplettilaulajaa. Toimittajia tähän tehtävään ei olisi pitänyt valita, opin myöhemmässä elämässä. Itse lupauduin hiihtämään ja huikea urani yleisurheilun loikkapaikoilla ja kiekkokaukalossa, lentopallon jalossa taidossa jatkui seuraavan kerran vasta yliopistossa. Se oli uhri yhteisön hyväksi. Kulttuuria poikalyseon sadismi inhosi. Se sai odottaa vuoroaan.

Suuria on raskas pohtia. Vielä 1800-luvun lopulla suomalaiset elivät vain keksimäärin 30 -vuotiaaksi ja naiset synnyttivät joka 30 kuukausi. Vain puolet lapsista selvisi yli 15 -vuotiaaksi. Tätä oli lohdutonta tulkita laatiessani kertomusta sukututkimuksemme synkkiin lukuihin. Avioliitot kestivät vain runsaan 10 vuotta toisen jäädessä leskeksi. Kirkkoveneen hukkuessa Kallaveteen vain yksi sukuni jatkaja selvisi hengissä. Isoisän sedän tyttäristä kaksi kuoli samana talvena keuhkotautiin ja kolmas heitä haudatessaan. Naisia kahdenkymmenen molemmin puolin.

Naisten kohtalo oli kehno etenkin jos nämä olivat yksihuoltajia. Kirkkoveneestä pelastunut törmäsi tällaiseen Turusta alun perin muuttaneeseen pappis- ja sotilassuvun vesaan. Suomen ensimmäiseksi ”piispaksi” ehdolla ollen ja kunniasta kieltäytynen professori Isak Philmannin ja ja Stålbereiden yhteisen tyttären seikkailu Maaningalla johti syntiin, jota ei tuolloin annettu anteeksi. Muutenkin Philmanin ja Stålberin lapset olivat ruotsalaisille ongelmallisia. Osa joutui pietisteinä maanpakoon kohti Tanskaa ja Saksaa. Tuosta retkestä on tehty mukaansa tempaava romaani Antti Tuurin taidoilla.

Kallaveden hyisistä aalloista ja kuninkaan kohtelusta kyllästyneenä Maria koulutti lapsensa lapinlahtelaisia vaatettaen herroiksi Helsinkiin. Kuuden pojan matka yliopistoon oli 1900-luvun alussa rankka urakka ja uhraus nuorena leskeksi jääneeltä Lapinlahden linnulta. Naiselta joka tunnettiin Niskavuoren Hetaa pelottavampana ilmestyksenä ja hetkittäin kirkon kirot hankkineena oman tiensä kulkijana. Valistuksen aatteet tulivat Suomeen usein naisten tuomana. Kirjailija Kaari Utrio on valaissut tätä aikaa oivallisesti.

Kaari Utriota lainaten lapset olivat pikkuaikuisia eikä heihin investoitu tunteita saati rahaa. Avioliitot olivat järjestettyjä ja rakkausavioliitot – oikeus valita oma kumppani – ovat oman aikamme tuotetta. Perheen ja intohimon sovittaminen ovatkin nykyisin aikamme ongelmia. Lapset ja perheet eivät ole koskaan eläneet näin onnellisia aikoja kuin mitä nyt. Kaari Utrio avaa silmiä niin naisten kuin lasten ja perheen suuntaan järkyttävän realistisesti, Linkolaakin kylmemmillä tosiasioilla. Lapsia ei tehdä enää varalle ja vanhuuden turvaksi. Lasten rooli äitinsä rinnalla on muuttunut jopa voimakkaammin kuin naisten.

Sodan jälkeen pohjoissavolainen maaseutu oli uudisrakentamista, raivaamista, mökkikyliä, suolle rakennettuja kylmiä tiloja ja rintamamiesasutusta, karjalaisia evakkoja. Rampautuneita ja henkisesti vammautuneita miehiä, suuria lapsiperheitä, uusia koulurakennuksia. Kaikki tehtiin itse ja lapset olivat läsnä työssä. Aika harrastuksille oli varastettava ja kentät rakennettiin nekin itse. Omituista on tämä aika, jossa lapset viedään harrastustensa pariin ja heillä on siellä ohjaajansa. Saavat oikutella vanhemmilleen ja juopottelevat julkisesti, netissä verkottuvat salaa vanhemmiltaan.

Maaseudun kylien nousun aikaa kesti vain pari vuosikymmentä. Suuren yhdyskuntarakenteen murroksen jälkeinen kaupunkilaistunut sukupolvi on osin kadoksissa ja hakee juuriaan. Heidän lapsensa ovat hekin jo aikuisia ja nuorimmat 1990-luvulla syntyneet tai 2000-luvun lapset eivät enää tunnista sitä kieltä, jossa isovanhemmat tai heidän vanhempansa elävät emotionaalisen lingvistiikan kahleissa. Elämänkaaresta on tullut neljän sukupolven mittainen eivätkä ääripäät tavoita enää toisiaan. Tätä maailmaa Linkola ei visioinut. Ihmisen geneettistä perimää ei alun perin rakennettu näin pitkän elämänkaaren sosiaaliseen ja taloudelliseen rakenteeseen. Nyt on korjattava ne geenimme, jotka ovat epigeneettisessä tilassa ja pimeinä. Tarvitaan uusia tankkauspisteitä elämän mittaiselle maratonille Linkolaa humanistisemman ja ihmiskasvoisemman vanhuuden varalle. Linkolalle vaipan vaihtaja ja selän pesijä.

Lämpimät onnittelu jääräpäisille maailman merkkien lukijoille. Keskimääräinen leppoisa elämä ei kuulu jousimiehen tähtikarttaan. Kenraali Airoa lainaten: ”Tapelkaa pojat, saatte tupakkia”. Akkamaisen kateellisia ihmisiä löytyy lopulta vain keski-ikäisissä miehissä. Vanhenevissa naisissa on taas kaikki maailman viisaus. Jousimiesten elämää tämä tieto olisi varmaan helpottanut. Suomen leijona olisi säästynyt monelta turhalta reissulta. Yli kolmekymmentä kirjattua sotaa ja rajakahakkaa on liian suuri määrä. Huonon pään takia koko ruumis on kärsinyt. Maailman fiksuimmat peruskoululaiset opettajineen korjaavat tämän virheen.

posted by Matti Luostarinen  # 10:32 PM

Myyteistä vapaa itsenäisyys - 90 vuotias Suomi

Kansakuntaa ja aluetta paalutetaan historian myyttien kautta. Emeritus professori Risto Jussilainen kertoo kuinka ilmaisu ”Ruotsi-Suomi” on ollut aikanaan valtiomyyttinä meitä harhaanjohtava. Sellaista valtiota ei toki ole ollut. Tästä historian ”taittovirheestä” olisi päästävä eroon. Suomi itsenäisenä alueena ja käsitteenä tuli vasta suomalaisuusliikkeen kautta ja silloinkin mukana oli kalevalainen runotar. Mihin virtuaaliajan Suomi näitä tarvitsee? Aiemmin Matti Klinge oli romuttanut tsaarinajan myytit ja sortokaudet synkkinä aikoina. Jatkosodan ruumiita laskenut professori Ylikangas oli joutua käsirysyyn puolustusvoimain oman tutkijan kanssa. Selkävoitto pohjalaiselle painiperinteelle. Historian kirjoittajat tietävät toki ammattilaisina mistä nyt on kysymys. Professorit ovat tuolinsa ansainneet myös emerituksina.

Suomen historian suuret myytit ovat osa kansallista identiteettiä. Niiden kitkeminen pois sosiaalisesta muististamme ei ole aina puolusteltavissa pelkästään positiivisena ilmiönä. Elämä on kansakuntana erilaisten traditioitten, faktan ja fiktion yhteistä temmellyskenttää. Dionysos mekastakoon ja saakoon aikaan sopivaa särmää, johon Apollon voi rakentaa kuvansa tylsistymättä historiaamme, vastaisivat muinaiset kreikkalaiset. Kreikkalaiset eläkööt myyteissään, vastaisi pragmaattinen suomalainen. Kansakunta elää aikaa, jossa väärä historia ei saa olla uusien sukupolvien maailmankuvaa hämärtämässä. Ihminen perii epigeneettiset kokemuksensa toisin kuin Darwinin teoriassa. Kollektiivinen muuisti on oltava oikein perittyä. Vastuu oikaisuista kuuluu emerituksille. Median tehtävä on sen siirtäminen uuteen perimään pimeät geenit valaisten. Näin nopeasti luonnontieteen havainnot muuttavat ihmistieteitten sovelluksia Suomessa vuonna 2007. Epigeneettisestä perimästä kirjoitettiiin keväällä 2006 maallikkojen deduktiivisen päätelyn tuotteena ja webympäristön mahdollistamana. Tänään sen maan päälehti vahvistaa tiedemiesten rottakokeissa. Hämeessä epigenetiikka liitettiin omaan kulttuurin jo keväällä 2006 vikkelän median oivalluksena. Kukaan ei sotkenut sitä lamarkismiin.

Maan päälehti on kansakunnan ikäinen. Mikään ei luo kansallishenkeä, alueellista identiteettiä ja sen myös mytologisia rakenteita niin voimallisesti kuin maakunnallinen kirjallisuus ja oma tiedotus, maakuntalehdet. Jos kylien ja kuntien alueellinen identiteetti on heikko, kunnat on helppo saattaa saman hallinnon alle. Kuntien ja kylien asiaa tasapuolisesti esittelevä lehdistö on osasyyllinen aluehenkiin ja niiden kansallista identiteettiä, paikkaleimautumista ylläpitäneeseen alueellisen identifikaatioon, yhteisöllisyyteen. Kunnallinen kulttuuri on joka pitäjässä omalaatuisensa. Maakuntalehti on sen joka päivä kertonut ja samalla vahvistanut maan päälehteä toki seuraten. Sitä kutsutaan alueelliseksi (spatiaalinen, ei regionaalinen) diffuusioksi. Kuntaliitosten byrokratiassa sitä ei pidä hävittää sotkemalla regionaalinen spatiaaliseen tai politiikka (politics) alueelliseen kehitykseen (policy). Tässä vaaditaan sellaista osaamista, joka puuttuminen on tärkein syy sisäministeriön hitaasti etenevään paras-henkkeen prosessointiin. Ei pelkkiä rajoja muuttaen (regionaalinen) synny spatiaalista kehitystä (policy). Vain poliitikot vähenevät ja syntyy saneerausta. Sellaista jota MMM harrastaa omien tutkimuslaitostensa (MTT, METLA,RKTL,GTL) kohdalla peläten virkoja Helsingissä ja Brysselissä. Innovaatiopolitiikka (policy) ei voisi olla enää lyhytjänteisempää ja omat eväät kansakunnalta syövää politikointia (politics). Millaisilla eväillä tällainen luonnonvarain ministeriö aikoo hoitaa maata lähivuosikymmenien kriisissä?

Isäni on Suomen valtion ikäinen. Hänellä ei ole vaikeuksia palauttaa mieleensä 90-vuotiaan koko kertomus myytit sivuuttaen sotien aikaisina satuina. Varhaisemman Suomen kohtalot oli nekin mahdollista elää virtuaalitodellisuudessa. Vuosisatoihin Suomessa ei tapahtunut sellaisia dramaattisia muutoksia, joista 1900-luvun alkupuolella syntynyt ei olisi helposti selvinnyt ja oivaltanut niiden merkityksen sosiaaliselle elämälle agraarisen Suomen oloissa. Muutos 1800-luvun lopun liki luontaistaloudesta nykyiseen huipputeolliseen globaaliin virtuaalimaailmaan tapahtui yhden sukupolven aikana. Sellainen vauhti hirvittää ja joku putoaa rattailta. Valtio rakentakoon tasauspyörästöt kuntien kulkea mutkia oikomatta. Hyviä aikoja suomalaisten on vaikea sietää. Pragmattinen ja luontoon sidottu environmentalistinen (deterministinen) kansakunta osaa vain vastatuuuleen luovimisen. Myötätuulessa vene menee nurin tai hörppää aallokossa ahnehtiessaan inflaatiota liikkeelle.

Vaikeampaa 90-vuotiaalle on sisäistää viimeisimmät vuodet ja vuosikymmen. Ei niinkään sotien tuomia surrealistisia kokemuksia nuorena miehenä. Sodat ja lamavuodet olivat osa kansallista muistiamme. Niihin varauduttiin ja se oli osa kansallista olemassaolon ydintä. Joku pyrkii pitämään tätä pelkoa elossa nykyisinkin. Pelot ovat suomalaisten hyveitä ja niistä pitäisi päästä oikeiden rokotteiden avulla rohkeampaan tulevaisuuteen.

Sen sijaan lastenlapset ja heidän oudot kaiken aikaa muuttuvat tekniset välineensä eivät ole enää osa samaa 90-vuotiaan kielellistä ja kokemuksellista tunnemaailmaa, kollektiivista historiaa, josta luonnontieteet, maantiede kertoivat ja lähiympäristö maalla viestitti. Muutoksen ymmärtäminen on vaikeaa jopa alan ammattilaisille median keskiössä tai opettajina yliopistoissa, maailman kansalaisina Nokian kännykkää markkinoiden. Sukupolvien välillä ei ole kuilua vaan kaksi eri maailmaa, eri planeetta, universumin mittainen matka. Ajan ja paikan katoaminen sosiaalisena ja kulttuurisena kokemuksena, kielen kautta vastaanotettuna ja visuaalisesti oivaltaen emotionaalisena kuvaruutuihmisenä.

Suomen itsenäistyminen ja siirtymä pois Venäjän ja Ruotsin vaikutuksesta kohti globaalin maailman johtavaa innovaatiorakenteiden hallitsijaa on ehkä suurin syy myyttisten tarinoiden kaatumiselle ikäihmisten kokemuksena. Maailman parhaat lukijat, matemaatikot ja luonnontieteen osaajat kouluissamme eivät tarvitse mytologisia kertomuksia ja herooisia tarinoita itsetuntonsa tueksi. Niistä on heille vain vahinkoa. Uutta kansallista historiaa ei pidä rakentaa virheellisen maailmankuvan päälle. Poliittinen retoriikka ei enää toimi uuden sukupolven kielenkäytössä. Entäpä jos kokeilisi Nietschen markkinoimaa kreikkalaisen draaman ymmärtävää raadollista rehellisyyttä? Kun kaikki muut keinot on ensin käytetty. Kolminkertainen petos on kielen itsensä luomus ja sen oivaltaminen vie oman aikansa. Tästä kertova kirjani "Arcti Babylon 2011" on tulossa myyntiin lähipäivinä. Näin kustantaja on luvannut ja kirjailijaa siitä laskuttanut.

posted by Matti Luostarinen  # 7:16 PM

Nietzschen filosofiassa yhteiskunta syntyi tragediasta

Kun runoilija julistaa vanhan kulttuurin kuolleeksi hän samalla tahtomattaan julistaa itsensä uuden ajan airueksi. Kun länsimaisen taiteen uudet ismit syntyivät, niistä paljastui välittömästi manifesteja, taiteen ja elämän yhdistäviä ryhmäkuntaisuuden tuotteita. Avantgardismiin liittyy aina suuruudenhullut vaatimukset sekä odotukset.

Avantgardismi palaa miltei aina primitiiviseen kulttuuriin. Historiaton historiallisuus haetaan romantiikasta. Hieman samaa on nähtävissä myös tämä ajan ajattomissa ja paikattomissa virtuaalimaailman tapahtumissa. Pienessä kulttuurissa tällaisia ryhmiä on vaikea rakentaa eikä suomalaisuuteen kuulu juurikaan vaikkapa kokeellinen kirjallisuus tai filosofiset ajatuskokeilut. Nietzcshen Dionysos revittäisiin Suomessa kappaleiksi tai poljettaisiin kiusattuna viemäriin. Kohtalo olisi sama kuin ylivertaisen tuoksun itselleen kehittäneellä Patric Syskinden tuoksuttomana syntyneellä ja roskiin heitetyllä Jean Babtistella ”Parfyymissä”.

Uuden luomisessa Suomi on diffuusinen valtio ja kulttuuri. Otamme vastaan uusia kokeiluja, mutta emme tee niitä itse. Lukuun ottamatta tietysti kännyköitä. Konvergoimme pikemminkin kuin divergoimme. Oppi tieteen diffuusiolle hankittiin aikanaan tsaarin Venäjältä mutta myös Saksasta. Tieto leviää taajamista maaseudulle, ei päinvastoin. Se on suomalaisten kehittämä lohduton oppi hierarkiasta myös hallinnossa. Amerikkalainen pragmatismi Peircen ja Deweyn johdolla levisi suomalaiseen kouluopetukseen. Vasta nyt olemme siitä irtautumassa ja peruskoululaiset ovat valovuosia edellä vanhempiaan. Maailman fiksuimpia lapsia äidinkielessä, matematiikassa ja luonnontieteissä.

Sosiaalisen innovaation itseymmärrykseen kuuluu vakaumus, jossa oman ajan oletetaan poikkeavan edeltäjistään. Tällainen ”uusi aika” vaatii uuden taiteen tai tieteen manifestin. Tämä uusi julistus valloittaa paikkaa omalle sosiaalisella rakenteelleen ja kulttuuri muuttuu. Internetissä muutos on ajaton ja paikaton, koko ajan läsnä. Innovaatiolla ja sen diffuusiolla ei ole eroa. Vain vanha media löytää tämän eron ja pakkosyöttää vanhaa pragmatismin oppiaan pahimmillaan utilitaristisena harhana. SE on moraaliton oppi.

Nykyisin muodikas filosofi Friedrich Nietzsche oli ihastunut kahteen kreikkalaiseen jumalhahmoon, Apolloon ja Dionysokseen. Dionysos oli ikään kuin divergoiva ja aina uutta löytävä, oppositioon ajautuva innovaattori. Teatraalisessa maailmassa Dionysoksen tehtävä oli elämöinti, hurmio ja rönsyily. Kun Dionysos katoaa, elämä muuttuu tylsäksi ja tasapäiseksi puurtamiseksi. Protestanttinen oppi on sitä pahimmillaan, väittäisi Nietzcshe.

Apollon tekee taideteoksen kuvallisen puolen ja edustaa tieteen rationaalista järkeä, sen deduktiota. Romantiikka on siitä kaukana. Hän huolehtii tapahtumien jäljittelystä ja muistuttaa konvergoivaa ihmistä tai kulttuuria, maaseutua sen perinteisellä ”talonpoikaisen järjen” käytöllä. Oikeasti tällaista maaseutua ei ole koskaan ollut sen enempää kuin divergoivaa kaupunkia. Alueet eivät ole avantgardistisia vaan ihmiset, organisaatiot, kulttuurit ja heidän instituutionsa, kirkkonsa ja hallintonsa. Maaseudun kuvaus on mytologista satua. Suomalainen maaseutu on aina ollut tulvillaan Dionysoksia.

Apollon saa motiivinsa harmonian luomisesta, kulttuurin selkeydestä ja mitoista. Hän rakastaa lukuja ja saa aikaan byrokraattisen persoonallisuuden. Kreikkalaisessa kulttuurissa apolloninen moraali syntyi kyvystä oivaltaa toisen ihmisen tarpeet (empatia) kun taas dionyysisyys oli yhteyttä ikuiseen luontoon. Aasian kulttuureista löytyy runsaasti samoja piirteitä. Jumalat toimivat toistensa katveessa ja osasivat myös järkyttää toisiaan. Elämällä oli monet kasvot.

Nietzschen arvostaman kreikkalaisen teatterin muutti Euripides tuomalla Apollonin paikalle viisastelevan Sokrateen. Näin kävi myös Suomessa, jolloin innovaattori katosi näyttämöltä ja Dionysos lähti kuorosta. Yritysten kohdalla mukaan jäi verkostoon kyllä perinteiset konventionaaliset tapaukset, promoottorit, portinvartijat ja ehkä jopa palkitsijat sekä visionäärit. Suomalainen maaseutu haluttiin kesyttää EU kuntoon tukiviidakolla. Dionysoksen toinen käsi oli sosiaaliluukulla ja mieli oli luovan innovaattorin yrittäjänä.

Itse innovaattori, joita on vain pari prosenttia meistä ja myös yrittäjistä, otti ja katosi kulttuuristamme. Elämän hurmaava kummallisuus vaihtui kenen tahansa visionäärin etukäteen laskettuun keskinkertaisuuteen. Tieteessä ja taiteessa sen havaitsee heti avangardistisen hengen häviämisenä. On enää apollonista diffuusiota, järjestyksen hakua ja muutama paikalla viisasteleva narri. Tekemisen ilo katosi.

Nietzsche ei antanut ajattelussa lukijalleen valmista moraalia, ei tieteen käsitettä ja postulaattia, ei tragedian kategoriaa. Hän syytti tragedian perikadosta Sokrateen tiedettä ja Paavalin kristinoppia. Jos Dionysos elikin hän toimi enää moraalin vastustajana. Sellaisen moraalin, josta oli hyötyä vain tekijälle itselleen. Kaksi politiikkaa (politics, policy) ja aluetta (regional, spatial) menivät sekaisin ja pilasivat toisensa.

Nietzchen filosofiassa turmiollisinta oli kristinopin vääristely. Tuon puoleiseen nojaava moraali oli palkka perisynnistä, joka hyvitettiin armolla. Kehnon ostetun moraalin tuloksena oli nihilismi. Sokrateen looginen moraali ei sopinut muuhun kuin syvään sairastumiseen, lannistumiseen, väsymiseen ja elämän köyhtymiseen. Moraalisia tekoja tehtiin vain, jos niistä oli hyötyä tekijälle itselleen, haettiin palkintoa ja syntyi pelurin sielu ja juurettoman kulkurin palveluun matkailussa.

posted by Matti Luostarinen  # 5:38 PM