Journal

Traumatisoitujen geenien muistin jäljillä

Seuraava teksti on julkaistu blogillani aiemmin. Palautan sen mieliin, jotta käsite ei unohtuisi. Se on tutkittu myöhemmin ja todettu väitteeni oikeaksi. Geenit määrittävät paljon muutakin ja periytyvät toisin kuin olemme aiemmin ajatelleet. Niiden tautalla on paljon vielä tuntematonta. Onneksi uusi teknologia on avaamassa tietä tähän kiehtovaan maailmaan. Tärkeää on ettei darwinismia kuiotenkaan aleta sotkea lamarckismiin. Hankitut ominaisuudet eivät periydy. Kirahvi ei saanut pitkää kaulaansa harjoitellen tai kurkoittaen puiden latvoihin vaan luonnon valinnan seurauksena.

Epigenetiikalla tarkoitetaan uutta tulkintaa geeneistämme. Geenit eivät vain tallennat elämän koodia sukupolvesta toiseen muuttumattomana koodina ja DNA -emäsjaksoina. Epigenetiikan mukaan geeneihimme näyttäisivätkin vaikuttavan ihmisen elinolot ja ympäristömme muutokset, kokemamme traumat hyvinkin läheisestä menneisyydestä. Geenit menevät näiden kautta lukkoon ja tätä geenien epäaktiivista tai aktiivista tilaa jälkeläisemme jatkavat. Kyseessä on ns dna:n metylaatio tai sen purkautuminen.

Kun seuraa suomalaista keskustelua kuntien rakennemuutoksesta, syntyy vaikutelma epigeenisestä ilmiöstä. Aivan kuin joillakin geenit olisivat sulkeutuneet ja kieltäytyvät avautumasta uuden ajan sarastukselle. Sama näky tulee eteemme kun alamme keskustella Euroopan Unionista ja maataloudesta. Jälleen joillakin näyttäisi menevän geenit pimeäksi ja maaseudusta tulee suoranainen trauman ja joskus jopa vihan kohde. Poismuutto on ollut traumaattinen tapahtuma, ja monelle maalla asuvalle taas Unioni on kaiken pahan alkukoti. Pimeitä geenejä voi käyttää populistisesti hyväksi, eikä omaa asiaansa tarvitse mitenkään perustella. Kovin pitkiin perusteluihin eksyvä poliitikko ei ole oikeassa ammatissa epigeenisen ihmisen herättelyssä.

Ympäristö ja luonto on koettu Pohjolassa aina uhkana ja voitettavana esteenä. Innovaatio on meille kapea tekninen sovellus ja pääsääntöisesti luontoa muuttava ja valtaansa ottava konehirviö. Nyt kun joudumme luontoamme suojelemaan keskellä ekokatastrofia, jälleen osalla meistä on pimeä aukko muistissamme. Traumaattinen luontosuhde ei anna epigeeniselle pimeälle DNA-pätkälle valoa. Hyväksymme pitkin hampain sellaisia muutoksia, joita terveen järjen mukaan olisi tullut hoitaa jo vuosikymmenet sitten. Luonnon kanssa kamppailevalle kansakunnalle epigeeninen trauma on vaikeasti poispyhittävä virhetoiminta. Filosofit ja psykologisoivat tieteet antavat sille eri nimen kuin biologit, mutta tarkoittavat samaa asiaa.

Ihmisten asuminen ja viihtyminen maaseudulla, kulku kirkonmäelle ja sosiaalisen muistin ydinalueille, on meille kesäisin paikkaleimautumisestamme tuttu ilmiö.

Kunnat ja kuntien rajat ovat meille joko regionaalisia, kartalle piirrettäviä, tai sisäsyntyisiä ja vaikeammin rajattavia asuinympäristömme sielunmaisemia. Yhteistyötä tarvitaan, mutta kunnioittaen naapurikuntien vanhaa historiaa ja loukkaamatta sosiaalista pääomaa ja juuria, usein vielä avoinna olevia geenejä omaan lähiympäristöön. Tässäkin osalle meistä toinen geenipareista on mennyt pimeäksi ja vain toinen näyttää avautuvan. Geenit ovat takana silloinkin kun puhumme tunteista tai niiden puuttumisesta, taloudesta ja sen kestävyydestä.

Kansallisesti sama epigeeninen trauma syntyy, kun joku avaa suunsa Natosta. Menemme vaaleihin kaikissa tärkeissä ja itsellemme traumaattisissa kokemuksissa sammutetuin lyhdyin. Aivan kuin geenimme olisivat mennet lukusissa sodissamme lukkoon ja haluamme selviytyä kaikessa yksin, kuten sukupolvet aikaisemmin. Haemme mutkikkaita selityksiä ymmärtämättä aina itsekään niiden taustoja. Politiikan pimeä kieli tulee äänestäjän ja politiikan ammattilaisen välille. Tarvitaan työntekijäjärjestöjen ja mainostajien keinoja herättää äänestäjiä ja tehdä itsestään siten tarpeellisia. Vaalit ovat kuin pimeiden geenien herättelyä.

Joudumme sukupolvesta toiseen samaan epäaktiiviseen tilaan aina, kun meidän tulisi tehdä sellaisia tärkeitä päätöksiä, joilla on merkitystä myös lastemme elämään. Moni nuori pitää tällaista epä-älyllisenä, eikä jaksa lähteä vaaleihin lainkaan. Monella on niistä vain kielteisiä kokemuksia sukupolvesta toiseen. Verkostot ja webympäristö tarjoaa sellaisia kokemuksia, joiden sisältö ei avaudu heidän vanhemmille. Uuden oppimisessa ja poisoppimisessa joku geenipari on mennyt epigeeniseen tilaan. Koulu ei ole rohkaissut heitä oppimaan vaan sulkenut traumaattisesti luovan innovaatioprosessin.

posted by Matti Luostarinen  # 4:14 PM