Journal

Legitimiteettikriisikö vai luottamuskriisi koko järjestelmään?

Helsingin Sanomissa (21.5) vaalirahoituksesta on tehty edelleen näkyvin ykkösuutinen. Se oli sitä myös radiossa ajassani iltamyöhällä työpaikalta ja edelleen nettikeskusteluissa ja blogeissa avatessani internetin ja uusmedian kotonani.

Helsingin Sanomat on pannut pääministerin temppelin harjalle. Antti Kokkonen kuvaa kolumnissaan kuinka kyseessä on Vanhasen uran vaikein paikka. Niin se varmasti onkin.

Hesarissa Vanhasen sanomisista on kerätty lyhyeltä ajalta kokoelma suorina sitaatteina ja niistä syntyy omituisen epäjohdonmukainen tapa vastata kriisiin. Yhtäällä pääministeri puhuu legitimiteettikriisistä ja toisaalla hän katsoo ettei kriisiä olisikaan. Vaalirahoitus on tällaisenaan normaalia ja hyväksyttävää. Pääministeri on kuin harakka tervatulla katolla.

Valtio-opin professori Tapio Raunio arvio, ettei kyseessä olisi vielä legitimiteettikriisi mutta kylläkin uskottavuusongelma. Kun kansalaiset ovat jo muutenkin etääntyneet politiikasta ja se on ryvettynyt, nyt tämä vain syvenee, pohtii professori. Surullista pohdintaa nimekkäältä valtiotieteilijältä.

Vanhasen mukaan järjestelmää uhkaa luottamuskriisi. Kuka kuntavaaleihin osallistuja aikoo ottaa vastaan Kehittyvien Maakuntien Suomi –yhdistyksen rahoitusapua? Entä ne muut kertomatta jätetyt rahoittajat? Oatko poliitikkomme ajaneet itsensä yhteiskunnalliseen paitsioon. Olisiko kyseessä ollut tahallinen ”paitsioansa”. Miten noin näkyvään ansaan voi joutua? Ylimielisyyttäkö ja vallan sokaisevaa vaikutustako? Kyseessähän olivat laiminlyönnit, jotka vaikuttivat lapsekkailta. Niissä oli samaa lapsenomaisuutta kuin ministereiden viesteissä naisilleen. Sellainen kyrsii täysipäistä normaalilla moraalilla, kotikasvatuksella, varustettua puoluejohtajaa.

Forssalainen tuomari kertoo kuinka sanktiot tulisi tehdä selviksi. Kun rangaistus uhkaa, pimeän rahan käyttö poliittisiin tarkoituksiin muuttuu rangaistavaksi, se on yksi keino estää korruption jatkuminen ja kasvu, uskottavuuskriisi. Rikollinen toiminta tulisi estää ja kansanedustaja, kunnanvaltuutettu, ei voisi olla kriminaali välittämättä itse laatimastaan laista. Eduskunnassa ei voisi istua rikollisia, mutta ei myöskään kunnanvaltuustoissa, pohtii Forssan Lehden kirjoittaja. Kun rikosta seuraa rangaistus (sanktio) asia vaikuttaa selvältä juridisesti.

Mutta entäpä kun rikokset ehdittiin jo tehdä ja laki oli olemassa? Hämäläinen oikeusministeri Johannes Koskinen oli ne tekemässä. Alkaa katumus kuoleman jälkeen. Tulisiko kansanedustajien pyytää anteeksi lapsekkaita viestejä lähettäneen entisen ministeri Kanervan tapaan. Ne olivat sentään vain hupsuja viestejä!

Meillä suomalaisilla on hyvin erilainen käsitys politiikasta, puoluelaitoksesta ja edustuksellisesta demokratiasta. Juristin näkemys eroaa myös valtio-oppineen näkemyksistä. Oleellista on että viime kädessä kyse on kansanvallasta ja sen uskottavuudesta, demokratian sekä puoluelaitoksen kriisistä. Se on hyvin vakava kriisi. Me olemme oppineet luottamaan siihen, ettei Suomi ole korruptoitunut maa. Politiikkaan emme oikein aina luota.

Ne ovat kaksi eri asiaa! Kritisoida poliitikkoja ja törmätä korruptioon.

Takavuosina opimme myös sen kuinka urheilijamme ovat rehtejä ja puhtaita ihmisiä. Tämä luulo on meiltä karsittu pois viimeistään omien Lahden MM -kisojen aikana ja Kari Pekka Kyrön paljastaessa nyt kuinka koko systeemi oli sittenkin mätä myös kauempaa. Uskottavuutta on vaikea palauttaa. Urheilu on kuitenkin vain urheilua, leikkiä, viihdettä vakavana ammattinakin.

Mikä voisi olla vakavampaa kuin demokratian ja koko järjestelmän uskottavuuden kriisi sellaisena kun se nyt Helsingin Sanomissa esitellään ja myös ministereitten, professoreitten suulla todistetaan? Miten mediasta on tullut meillä nyt näin keskeinen vallan vahtikoira ja demokratiamme, koko taloutemme ylläpitäjä. Onneksi on uusmedia, internet ja kilpailevat mediat. Luottamus ei ole yhden median varassa!

Jos meillä on joskus syytä sanoa mielipiteemme, nyt sitä odottaisi myös tämän blogin lukijoilta. Erkki Tuomiojan blogin mukaan vaalirahoittajien salaaminen tai tietämättömyys rahoittajista ovat yhtä suuri rikos. Tietämättömyys kun kertoo sellaisesta välinpitämättömyydestä, jossa kuka tai mikä tahansa mafia tai rahapesijä voi rahoittaa vaaleja ja kiristää sekä painostaa myöhemmin. Tuomioja ruoskii myös medioita, joilta hän olisi odottanut valppautta jo vaalien aikana. Kuka tahansa näki etteivät kaikki mainosmarkat ja ilmoitusten tukijat tulleet ilmi massiivisessa kilpailussa. Pienet pistokokeetkin sen olisivat paljastaneet, uskoo Tuomioja blogissaan.

Kaikin taas eivät pidä vaalityö taloudellista tukemista korruptiona. Jos taas vaalityön tukemine ei ole korruptiota, mikä sitten olisi? Missä vaiheessa saatu taloudellinen lahja on korruptiota poliitikon kohdalla? Mitä tekemistä rahasummilla ja päivämäärillä on korruption kohdalla? Sekö ratkaisee tuliko raha jonkun vuosittain toistuvan vaalin tai vaalien jälkeisenä aikana? Päivämäärä tiliotteessa ratkaisee onko kyseessä lahjonta?

Kommentoikaa ja kirjoittakaa aiheesta. Onko usko politiikkoihin mennyt tai onko sitä ollut aiemminkaan. Tuliko uusi skandaali yllätyksenä. Itse yllätyin sen laajuudesta ja demokratiamme kriisin syvyydestä.

posted by Matti Luostarinen  # 11:54 PM