Journal

Lasimestarin pojat ja tytöt norsutarhassa

Lämmin kiitos runsaasta palautteesta. Suomalaiset ovat hämmentyneitä korruption yleisyydestä maassaan. Sillä on kuitenkin hyvinkin pitkät kulttuuriset juuret ja aiemmin korruption sijasta puhuttiin ”veroista” tai suojelumaksusta, joita maksettiin vuoroin itään ja länteen. Kyse on siten sosiaalisesta pääomasta ja -muistista, jonka yhteydessä geneettinen perimämme on tavallaan pimeämpi kuin monella ”veroja” tai ”suojelumaksuja” keränneellä kansakunnalla imperiumin emämaiden joukossa. Alusmaa toimii toisin kuin emämaa.

Pieni ja köyhä kunta nöyristelee ja hakee asukkaittensa iloksi vaikkapa ydinvoimalan tai lentokentän, suurempi ja rikkaampi vie sinne lopuksi vielä jätteensä. Kutsuu sitä kierrätykseksi. Poissa silmistä, poissa mielestä. Käykö näin politiikalle?

Toimittaja Perttu Kauppinen kertoo kolumnissaan Helsingin Sanomissa (27.5) kuinka kesäkuussa 2002, jolloin kansanedustajan lahjomista koskevaa lakia sorvattiin, moni piti korruption kieltävää lakia turhana. Korruptiota ei kulunut kriminalisoida koska Suomessa sellaista ei voinut olla.

Hieman samaan tapaan joku suhtautui aikanaan luomuruokaan. Luomua ei tarvittu, koska kaikki suomalainen ruoka oli luomuruokaa jo muutenkin. Samalla alettiin karsia maatalouden ja elintarvikkeiden tutkimusta. Ne kun olivat turvallisia ja puhtaita ilma tiedettäkin. Koko ketju perusti kuitenkin tieteen jatkuvaan läsnäoloon pellosta pöytään ja kierrättäen se lopulta päästöttömäksi kehäksi. Missään ei saanut olla vuotoja

Kun näin ei sitten ole ja uskomus paljastuu myytiksi, tapana on osoittaa syntipukiksi myytin paljastaneita usein tieteen kärjessä kulkevia tutkijoita tai toimittajia. Nämähän ovat loukkaamassa suomalaisuuden pyhiä arvoja, kuten takavuosina urheilumme dopingkäryjen kohdalla. Me maksamme sitä että tämä ”suojelu” pelaa. Jos jotain on korruptoitava niin sitten politiikkaa ja mediaa, mutta ei ikinä tiedettä ja tutkimusta!

Poliitikot järkeilivät kesällä 2002 kuinka lahjonnan kieltäminen saataisi johtaa epäilyyn siitä, että korruptiota sittenkin saattaisi esiintyä. Hieman samaan tapaan kuin luomuruoan tutkimuksen kohdalla joku saataisi epäillä puhtaan ruoan ehkä sittenkin olevan muuta kuin luomua. Sellainen ei ole isänmaallinen teko. Isänmaallisiin tekoihin vetoaminen tuo mieleen saappaiden marssin ja sotilaiden valvoman totalitaarisen yhteiskunnan. Syntipukkien etsiminen juutalaisvihan vuosituhantisen noidankehän ja Eero Kuparisen ”Antisemitismin mustan kirjan”.

Tuolloin kesällä 2002 eniten äänessä oli edustaja Marja Tiura, joka valisti kansanedustajia siitä, mikä on korruptiota. Se että hän myöhemmin valehteli vaalirahoistaan on jo toinen asia. Se on hyvin inhimillistä ja asiat nyt tahtovat olla 180 astetta toisin kuin ihminen itse tahtoisi omalla kohdallaan tai antaa todistusta itsestään.

Kauppisen kolumnin mukaan ongelma ei ole laissa vaan kansanedustajissa. Lain muuttaminen kun ei muuta miksikään epärehellisen poliitikon moraalia. Kauppinen on varmaan oikeassa. Tuo totuus kun on yhtä vanha kuin ihminen itse.

Helsingin Sanomat on listannut taidetta myyneet kansanedustajat. Heitä on 38 ja yhteensä nettotuloa kertyi yli puoli miljoonaa euroa. Yli keskimääräisen suomalaisen palkansaajan nettotulon pääsi myynnissään 17 kansanedustajaa. Kuvataiteilijan vuotuisen nettotulon ylitti toki liki jokainen. Joku väittäisi heidän olevan väärässä ammatissa. Niin vaikeaa taiteen myynti on sen ammattialisille.

Kaikki nämä maksavat tulostaan mukisematta veroja ja eivät tarvitse ylimääräisiä sanktioita tai lakeja noudattaakseen muutenkin kohtuullisen säntillistä ja. rikkeetöntä elämää. Mitä nyt joskus tulee parkkisakko tai ylinopeutta ajettua. Ne maksetaan mukisematta. Noudatetaan eduskunnan säätämiä lakeja ja asetuksia suomalaisella moraalilla.

Moraalin takan on taas aiemmin oppimamme normisto, kodin, koulun kaveripiirin jne. antama kasvatus, yhteiskunnallinen näkemys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin.

Tämä on vuosien saatossa muuttunut ja etenkin nyt internet aikana ja verkostodemokratian sekä uusmedian vallatessa kaiken huomiomme huomaamatta. Tätä kehitystä edustajamme eivät ole oivaltaneet. Klusteritalous on toista kuin Porter aikanaan todisti. Nyt olisi aika oivaltaa missä ollaan menossa. Uusi oppi kun vaatii uudenlaisen lainsäätäjän. Jotkut ovat tämän jo oivaltaneet, toiset eivät tule sitä koskaan ymmärtämään.

Ihka tavallisen kansalaisen mielessä ei kävisi, että lähtemällä edustajaehdokkaaksi vaaliin se antaisi luvan verottomiin tuloihin vaikkapa ostamalla ja myymällä tauluja. Vielä vähemmän suomalainen olisi ottamassa vastaan lahjuksia, joilla saisi kuvansa lehteen mainostarkoituksessa itseään myyden erinomaisena valintana kansakunnan asioita hoitamaan.

Viimeisten tulkintojen mukaan 2000-3000 euron raha ei olisi edes ilmoituskelpoinen liian pienenä summana. Moni elää useamman kuukauden tuolla summalla! Se olisi ikään kuin yhden köyhän äänen hinta. Ei meillä ole vielä näin rikasta ja korruptoitunutta yhdysvaltoja jalkojemme alla! Esitys on liian elitistinen ja etäällä kansasta. Se on liian köyhää tällaisiin vaaleihin itse kehdatakseen edes punaisen viivan vetäjäksi.

Oleellista on ettei kyse ole pelkästä lahjonnasta vaan paljon muusta seurattaessa prosessin etenemistä ja edustajien menettelyä nyt ministereinä haettaessa luottamustehtävää vaaleissa rinnan ministerin ja kenen tahansa suomen kansalaisen kanssa. Internet ja verkostodemokratia kun takaa juuri sen! Entinen ministeri ei poikkea tässä millään tavalla vaaliyönä muista kansalaisista ja nettiäänestystä korruptio kavahtaa.

Korruption vastaisen järjestön (Transparency Suomi ry) puheenjohtaja Antti Pihlajamäki kehottaa kaikkia vaalien ehdokkaita katsomaan tarkasti, keneltä he vastaanottavat tukea. Joudumme jatkossa pohtimaan sen kuinka tarkasti lahjoitusten taustalla olevat tahot tulee kertoa. Siis kuka teki taulun ja kuka sen osti.

Aivan kuten ministeri Tuija Brax oikein kehotta ministeri Mauri Pekkarista toimimaan taulukaupoissaan (HS 27.5). Pekkarisen nettovoitto kaupoissa on ollut liki 40 000 euroa. Edustaja Hannes Mannisen (edellinen kuntaministeri) tulos oli liki sama summa. Janne Seurumäki pääsi keskustan edustajista parhaaseen myyntivoittoon. Kokoomuksen Petteri Orpo ohitti kuitenkin kaikki nämä liki 55 000 euron myyntivoitolla.

Edelleen joudumme pohtimaan myös määrätäänkö lahjoituksille yläraja ja koska nimi tulee ilmoittaa ja miten estetään välikäsien käyttö. Emme voi luottaa ehdokkaiden moraaliin tulevaisuudessa, valitettavasti. Se aika on nyt ohi ja eletty.

Joudumme valvomaan toimiiko ehdokas itse tai hänen sukulaisensa (nepotismi) tukiyhdistyksen hallituksessa (nepotismi= sukulaisten suosimista). Erityisen tärkeää on seurata henkilökohtaisen talouden ja vaalirahoituksen välistä eroa. Omat ja varastetut eivät saa mennä sekaisin. Kuka tahansa voisi myydä tauluja verottomasti vaalien alla ja netota vedoten isämaalliseen tekoonsa politiikan toimijana tai tukijana. Näin on epäilemättä käynyt jo vuosia. Kyse ei ole siis pelkästään korruptiosta vaan esim. veropetoksista, joista on toki olemassa jo laki ja sanktiot.

Joudumme arvioimaan onko rahoitus todellakin vaalirahoitusta ja pitääkö siitä kertoa jo ennen vaaleja? Todennäköisesti muu kuin ennen vaaleja kerrottu ei tule kysymykseen. Äänestäjän on toki tiedettävä kenen tuella hänen ehdokkaansa pyrkii vaikuttamaan lainsäädäntöön tai vaikkapa kaavoitukseen kunnallisvaaleissa.

Lopuksi tulevat sanktiot ja niiden valvonta. On selvitettävä saako valvoja tarkistaa pitävätkö tehdyt ilmoitukset todella paikkansa. Samaan tapaan kuin vaikkapa talonpoika joutuu hyväksymään tukiensa käytön ja seurannan. Kun yrittäjä ja äänestäjä noudattaa mukisematta lakia, ehkä myös lain laatija alkaisi sitä noudattaa kun valvonta tehdään aukottomaksi.

On muistettava ettei poliittinen rahoitus sinänsä ole korruptiota. Yleishyödyllisen yhteisön tukemiseksi haetut varat eivät ole nekään yleensä veronalaista tuloa. Joskus yleishyödyllisetkin tukiyhdistykset voivat joutua maksamaan veroa, jos toiminta katsotaan veronalaiseksi elinkeinotoiminnaksi. Olen itse toiminut taloudenhoitajana ja puheenjohtajana tieteellisissä seuroissa, joiden esim. kirjojen myynnistä syntyvät pienet tulot eivät ole olleet verollisia. Jos myyntitulot olisivat kasvaneet suuriksi, on mahdollista että verottaja olisi tulkinnut toiminnan toisin.

Joidenkin tulkintojen mukaan kyseessä on lähinnä poliittinen skandaali. Toiset taas näkevät ilmiön vakavampana ja puhuvat uskottavuus kriisistä. Pääministeri Matti Vanhanen on puhunut astetta vielä vaikeammasta eli legitimiteetti kriisistä.

Helsingin Sanomat tulkitsee lähinnä pääkirjoitus sivuillaan kyseessä olevan uskottavuus kriisin, jotkut valtiotieteilijät puhuvat vain skandaalista. Itse pidän pääministerin tulkintaa oikeana ja toimenpiteet on mitoitettava sen asettamin ehdoin. Yhteiskunta ja sen globaali koneisto on muuttunut toisin kuin olimme vielä 1990-luvun alussa ja portersimin vuosina olettaneet uusliberalismin syntyessä. Tuija Brax näyttäisi juristina olevan oikeusministerinä hyvin lähellä Matti Vanhasen tulkintaa myös toiminnassaan. Nyt on vain pantava todella toimeksi.