Journal

Venäjän kahden lautasen pakkokapitalismin varjossa

Vallanpitäjät alkoivat pelätä internetin blogikirjoittajia, otsikoi Helsingin Sanomat kansainvälisen lehdistövapauden päivän sivun mittaisen uutisensa. Yhdysvaltain presidentti varoitteli blogaajista jo vuosia takaperin. Todellinen ongelma vapaa sana ja internet on kuitenkin pääosalle Aasia, Afrikkaa, Väli- ja Etelä-Amerikkaa, mutta toki myös Venäjälle. Lehdistövapaus on hyvä vain kourallisessa valtioita eikä näihin lukeudu edes kaikki EU -valtiot.

Toimittajat ilman rajoja ovat järjestäneet virtuaalisia kyberprotesteja niissä maissa, jotka luokitellaan internetin pahimmiksi vihollisiksi. Takavuosien vallankumouksellinen Havannan Vallankumousaukio on täynnä virtuaalihahmoja heiluttaen kylttejään. Pekingin vastaavalla Taivaallisella aukiolla marssijoita on niin ikään runsaasti. Omituista miten marssijoita on etenkin siellä, missä edellisestä ”kulttuurivallankumouksesta” ei ole kulunut kuin muutama vuosikymmen. Onko vallankumous syönyt näin konkreettisesti lapsensa? Tätäkö valistuksen aate lopulta edellyttääkin?

Digiaikaan siirtynyt Suomi on tyytyväinen. Nyt enää 53 % talouksista kiroilee television tekstitysten, pätkivän kuvan laadun ja kolmen kapulan kanssa taistellen vaihtaessaan kanavaa tai saadakseen televisionsa ylipäätään auki. Mikael Jungner lupaa jättää naiset rauhaan ja keskittyä yleisradion hoitoon. Rakkaudesta puhuminen ei ole suomalaiselle miehelle viisasta edes internetin ja kännykän välityksellä. Kun ensimmäinen Kanervan viesti tuli mediaan, ennustin hänen kohtalonsa. Suomessa se on nykyisin helppoa. Sääli Suomea. Sitä voidaan lukea niin idässä kuin lännessä avoimen kirjan tavoin. On voitu lukea aina.

Jungner lupaa tiivistä yhteistyötä jatkossa kaupallisten TV-yhtiöiden kanssa. Lupamaksujen maksajia ei näin laskuteta samasta asiasta moneen kertaan. Yle lupaa olla tulevaisuudessa korostetusti sisällön tuottaja ja mobiilitelevision kehittäminen annetaan nyt sen osaaville. Yle ei ole enää veturi teknisissä hankkeissa. Yle ei enää valitse jakelutekniikkaa, lupaa pääjohtaja. Samalla Jungner lupaa houkutella vanhenevat suomalaiset nettiin. Suoraan Jungneria lainaten ”On tärkeää tarjota ihmisille paikkoja, jossa ammattilaiset ovat valinneet heidän puolestaan tarjonnan”. Tällaista valitsijaa kutsutaan portinvartijaksi, ja heitä on kavahdettava, kun kyseessä on vapaa tiedotus ja vapaa sana, oikeus valita ja oikeus itse kertoa, blogata tuotteensa nettiin.

Jungner haluaa pelastaa suomalaisuuden suomalaisille hieman samaan tapaan kuin Havannassa on haluttu pelastaa Kuuba kuubalaisille. Siinä ei oikein tahdota luottaa tulkitsijaan vaan vaaditaan portinvartijoita, osaavia ja luovia ihmisiä, huippuinnovaatioyliopiston tuotteita valistusajan aatteilla varustettuina. Venäjällä pakkokapitalismia kahden lautasen politiikassa. Siinä suomalainen malli kalpenee kaksoisvallan alkaessa.

Toimittajalegenda Kari Mänty täytti 60 -vuota. Takavuosina oma habitukseni sotkettiin usein juuri Kari Mäntyyn. Kaikki pyöreänaamaiset kaljuuntuvat miehet ovat samannäköisiä. Se on hyvin slaavilainen pää. Slaavilaisesta Lenin päästä oli helppo muovailla patsaalle naisen rinnat. Kekkosen päässä kiusasivat lasit. Pertti Pasasen nenä oli liian suuri.

Näiden rintojen vaihto Putinin päähän ei ole temppu eikä mikään. Venäläiset rakastavat pyöräkasvoisia kaljuuntuvia Leninin näköisiä miehiä Urho Kekkosesta alkaen. Olli Rehnissä on tätä samaa habitusta. Hänelle voi povata hyvää myös jatkossa.

Kaikkia näitä ihmisiä näyttäisi yhdistävän lisäksi monialainen toimeliaisuus. Kari Mänty kertoo syntymäpäivä haastattelussaan olevansa journalismin kymmenottelija. Kekkonen harrasti miltei kaikkea mahdollista ja oli viriili yli kohtuullisena pidettävän todellisuuden. Spede oli monitaitoinen innovaattori ja Putin alkaa saada uusia taitoja hänkin. Venäjän dualistisessa vallankäytössä Vladimir Putinilla ei ole mitään pelättävää Dmitri Medvedevin suunnalta ellei Dmitri kasvata Stalinin viiksiä ja Breznevin kulmakarvoja. Sellainen riski on olemassa ja siihen suomalaiset ovat Nato keskustelussaan varautuneet. Se kuuluu osana suomalaiseen kollektiiviseen muistiin, sosiaaliseen pääomaan ja pelosta syntyvään arkiajatteluun, geneettiseen perimäämme. Uusi ulkoministerimme ymmärtää tämän varmasti.

Suomi uskoo ydinvoimaan. Vaikka tulevaisuudessakin ydinvoiman osuus maapallollamme on vain noin 6 % ja hiilen lähivuosikymmenet liki 80 % Suomi tekee omia ratkaisujaan. Kunnallinen demokratia on tehnyt maasta pienten gallialaisten kylien sirpaleisen onnelan, jossa hallittaan hajottamalla. Suuretkin asiat on sovittava ensin kylätasolla kuntien kanssa neuvotellen ja vieden ne vasta tämän jälkeen kansallisiin kuulemismenettelyihin. Tämä on hyvin suomalainen malli.

Suomalaisessa mallissa aina ensimmäinen ja tärkein taistelu käydään paikallisella tasolla. Kun se on siellä maankäytön kaavaan sijoitettu ja häiriköt voitettu, loppu on lobbaajille helppoa. Kun paikallinen puhti on poissa Goljatin ja Davidin kädenväännössä, valtakunnan tason päätökset on helppo saavuttaa oli kyseessä kaivosyhtiö, lentokenttä, tai voimayhtiö.

Ympäristövaikutusten selvitys paikallisella tasolla on taas lähinnä teatteria, kirjoitta Thomas Rosenberg lainaten Pekka Hokkasen väitöskirjaa Hesarissa. Kyseessä on megaluokan vastustajan ja olemattoman kunnan taistelu, jossa monikansallinen yhtiö jyrää paikallisyhteisön. Tämä sama malli toteutuu Suomessa lähes kaikessa ja syntyy eräänlainen psykologinen tai moraalinen eetos ja poliittinen yksituumaisuus. Takavuosien hyvinvointivaltion opit ja konsensus. Kun ne toistaa riittävän usein, syntyy myyttinen totuus.

Tässä me uskomme ylpeänä omaan tieteeseemme, teknologiaan ja olemme täysin vailla kritiikkiä toisin kuin kulttuuriltaan rikkaammat kansakunnat. Me saamme pienessä maassa kaikki rahamme samalta luukulta, jolloin poikkipuoleisia ajatuksia ja ideoita, mielipiteitä ei synny tai niitä ei suvaita. Tällaisen maan on helppo olla avoin myös mediansa suuntaan. Meillä on Pisa ja Nokia sekä ratkaisu joka asiaan. Kysykää vaikka Ollilalta.

Suomalaisilla on vakaa peruskallio, jossa uraani lepää käytön jälkeenkin. Talvisodan kansa ei pakene ydinsaasteiden pelkoa ja kollektiivisten kokemusten tuskaa. Muut paetkoot ja rakentakoot toisenlaista teknologiaa. Mutta miksi muut eivät lankea tähän samaan seireenilauluun? Se ei meitä huoleta. Meillä on jo yksi malli ja sillä hyvä. Tosin uraanikin loppuu ja luultavasti jo ennen öljyä mutta so what?

Vanhat myytit valistivat suomalaisia ja antoivat luonnon voimille selityksiä. Ne auttoivat meitä kohtaamaan elämän pelottavia sattumuksia. Siinä opetus ei koitunutkaan aina ihmisen parhaaksi. Myytit ja jumalat loivat uutta pelkoa ja kärsimystä, jossa vasta valistus vapautti ihmisen taikauskosta. Vai vapauttiko suomalaisia sittenkään? Syntyikö vain uusi teknologiausko, jossa luonto oli järjellä hallittavissa ja kesytettävissä, hyödyksi käytettävissä. Onko koko onneton globaali tilanteemme seurausta tavastamme olettaa luonnon olevan ainesta, joka on matemaattisesti hallittavissa. Hyöty on tapamme vaihtaa yhdet luonnontuotteet määräsuhteissa toisiin ja kaiken mittana on lopulta raha. Sellaista mallia luonnonlait eivät tottele, eikä niiden kanssa voi neuvotella, pelata tai tehdä kompromisseja. Miten saada luonto ja luonnon lait ymmärtämään valistuksen aatetta ja suomalaista pragmatismia? Luonto on tyhmä ja sopeutumaton, ei oivalla pelin henkeä.

Olisiko mahdollista että Suomessa valitus olisikin muuttunut takaisin kansakunnan kollektiivisen muistin kaltaiseksi myytiksi ja se toimii kuten kaikki muutkin myytit? Ukko ylijumalan ja Sampo takova seppä Ilmarisen kohdalla luotamme nyt laskennalliseen tieteeseen ja mielessämme hyödylliseen rahaan. Lopputulos on vain mielettömämpää ja jälki kamalampaa kuin milloinkaan aikaisemmin. Kaikki se joka ei mahdu laskettavuuden tai hyödyllisyyden mittoihimme on uudessa myytissämme ja suomalaisessa valistusaatteessa epärealistista ja pois pyhittävää. Hyöty ja hallinta tekevät suomalaisesta politiikasta, omasta kulttuuristamme, elollisesta ja henkevästä elotonta ja esineellistä.

Mutta mistä tämä myytti on syntynyt? Mistä se saa voimansa? Myyttihän näyttäisi muuttavan kapitalismin analyysin totuttuakin synkemmäksi. Syntyykö suomalainen myytti olemassaolon käsittämättömyydestä ja pakkomielteestämme muuttaa se pragmaattiseksi. Kulttuuriammehan väitetään pragmaattiseksi ja amerikkalaisen utilitaristiseksi. Kaikki sopii kunhan se tuottaa sopivasti rahaa tai jotenkin mitattavaa ”hyötyä”. Onko se tapamme käsitellä viettejä ja pelkoja sekä muuttaa ne tätä kautta kylmän järjen tuottamaksi ahneudeksi ja petokseksi?

Suomalaisen valistuksen dialektiikassa luonnossa tiukasti kiinni oleva metsäläinen pahentaa pelkojaan ja myyttiä, jota hän tuntee itsessään olevaa luontoa kohtaan. Suomalainen mies pelkää omaa sieluaan. Oma itseinho, oma eläimellisyys projisoidaan ulos, muihin ihmisiin, sosiaaliseen alemmuudentuntoon takavuosina. Näin ainakin tulkiten Max Hocheimerin ja Theodor Adornon kirjaa valistuksen dialektiikasta, jossa nainen nostetaan miehen maailman ulkopuolelle, esineistetään ja pelätään samoin kuin omaa sisäistä luontoa, halvennetaan kuin juutalaista.

Kukaan ei ole oppinut tainnuttamaan pelkojaan hohottavaan nauruun, ivaan ja kyvyttömään rivosuisuuteen elämään, juopotteluun, niin valistukselle tyypillisellä tavalla kuin suomalainen mies, joka tainnuttaa pelkonsa sortumisestaan kyvyttömyyteen, kuolemaan ja luontoon. Siinä kulttuurissa juuri juutalainen ja nainen edustavat luontoa, vihattavaa ja pelättävää, kaiken realismin vastaista.

Taiteessa on hitunen samaa kuin juutalaisessa naisessa tai sielukkaassa eläimessä, juuri suomalaisen miehen näkökulmasta siinä on hieman naistakin. Kun juutalainen eroaa arjalaislaumasta syntyy juuri taiteen muodostama maaginen kehä ja luova ihminen alkaa erakoitua Suomessa, jäädä yksin ja eristetyksi. Kirjan kirjoittajien mukaan juuri taide muistuttaa meitä elämisen arvoista ja arvoituksesta kuten sielukas eläin. Jota natsi kohteli kuten juutalaista, tiedemies koe-eläintä ja sovinisti naista. Siinä hallinnasta ja hyödystä puhuminen on vahingollista noituutta ja pelkkää synkkää taikauskoa.

Voisiko suomalaisen miehen parantaa tuomalla jotain uutta numeron ja rahan tilalle? Syntyisikö sittenkin vain uusi myytti, ei mitään todella korvaavaa ja positiivista. Ehtiikö ihminen tuhota kaiken elämän maapallolta ennen kuin hävittää valistuksen myytin kautta itsensä? Voisiko uusmedia muuttaa taustamme; kirkko, sanomalehdet ja yliopistot muuttaa tavarat ja mainonnan joksikin kokonaan muuksi? Vai onko jatkossa myös ruoka pelkkä keinottelun kohde? Nyt koko ajan kallistuva ruoka on houkutellut apajille etenkin pikavoittojen metsästäjät. Siinä keinottelussa kehitysmaiden kohtalo on kiinni muutamasta suuresta maatalousviejästä sekä WTO neuvotteluista. Tulevien uusien maatalousmaiden lista on kovin lyhyt verrattuna siihen, kuinka monta suuta peltojen antimilla on tulevaisuudessa ruokittava. Halvan ruoan aika on auttamatta ohi. Meillä ei ole enää mahdollisuutta aloittaa neuvottelu takavuosien tapaan MTK:n kanssa ruoan hinnasta ja talonpojan kohtalosta.

Luonnonvarana ruoka muistuttaa mitä tahansa raaka-ainetta. Kullan keskimääräinen pitkän aikavälin tuotto on nolla. Vain spekuloimalla voi tehdä voittoa. Raaka-aineisiin sijoittaminen ei ole sijoittamista vaan spekulaatiota, pelaamista. Raaka-aineet sellaisenaan eivät koskaan luo lisäarvoa tai hyötyä. Talouden epävarmoina aikoina sijoittajat kuitenkin siirtävät varojaan juuri kultaan. Harvemmin peltoihin. Tänään kullan arvo on korkeampi kuin koskaan. Yksi unssi eli 31 grammaa maksaa 860 dollaria eli noin 560 euroa. Huomenna maksaa pelto ja paljon kultaa enemmän.

Etenkin Venäjän luonnonvaroilla käydään nyt spekulaatiota ja tämä koskee etenkin öljyä ja maakaasua, toki muitakin rikkauksia ja Siperian luonnonvaroja. Niiden löytäminen tänään tuo ne kuitenkin markkinoille enintään vuonna 2020-25. Energiaongelmiemme pääsyy löytyy oikeastaan 1980-luvun alusta, jolloin laiminlöimme pari vuosikymmentä vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittämisen. Vallitsi helpon öljyn aika ”era of easy oil”.

Maksamme nyt passiivisesta tuotekehittelystä ja vähistä investoinneista. Nyt on varottava ettemme luo sellaista energiaketjua, joka kilpailisi ruokaketjun kanssa. Jo nyt on syntynyt hurjia poliittisia jännitteitä ja levottomuuksia koskien ympäristön pilaantumista ja ruoan hintaa.

Elintarvikemellakat ovat vasta alkamassa. Bioenergia ratkaisuna on äärimmäisen ongelmallinen ja etanoli sekä biodiesel yhtälönä miltei mahdoton. Valistuksen matemaattiset aatteet eivät siellä nyt toimi. Uskomattoman vaikea yhtälö tarkoittaa aina meillä myös kaksoiskotkaa, Venäjän luonnonvaroja ja Medvedevin roolia Putinin aisaparina pakkokapitalismissa, uudessa valistuksen venäläisessä muodossa.