Tuhannen ja yhden yön tarina

Matti Vanhanen ohitti pääministerinä tänään Urho Kekkosen. Edellä virkaiältään on enää vain demarit Lipponen ja Sorsa. Ei ole epäilystä eikö Vanhasesta olisi syntymässä näkyvää valtiomiestä kansakunnan kaapin päälle.

Miten toimii mies, joka tietää tämän ja on analyyttinen, professori Tatu Vanhasen poika. Oletan että hän haluaa jäädä valtiomieheksi tavalla, jonka muisto historiassa on edeltäjiään parempi.

Kekkosen pääministerin virat tulivat rikkinäisistä hallituksista ja hänen maineensa oli aina vähän epäilyttävä. Naistenmiehenä hän ohitti Vanhasen mennen tullen ja politiikan teko oli myöhemmin arvioituna kovin ristiriitainen. Kekkosen ohittamiseen Vanhasella on kaikki edellytykset myös omissa joukoissaan. Ehkäpä hän on sen jo tehnyt?

Toki hallitus on nyt gallupeissa alamaissa ja Vanhanen itse ministereistä hännillä. Sillä tuskin on kuitenkaan tulevaisuudessa juurikaan merkitystä. Oleellista on niillä taustatapahtumilla, joita historia Vanhasen aikaan yhdistää. Juuri nyt sellainen on EU:n reagointi Irlannin kansanäänestykseen ja Alexander Stubbin tekemä työ ulkoministerinä. Stubbin arvion mukaan Lissabonin sopimuksen hylkääminen Irlannin kansanäänestyksessä on ajanut EU:n synkkään tilaan. Se ei kuitenkaan näy Suomen hallituksen ja pääministerin lehdistötilaisuuskissa, harmittelee Alexander Stubb. Hänellä on vielä matkaa valtiomieheksi toisin kuin Matti Vanhasella.

Ohittaakseen Paavo Lipposen Matti Vanhasen hallituksen on istuttava vaalikausi loppuun. Lipponen on juuri nyt Vanhasta edellä tuhat ja yksi yötä.

Lipposen maine valtiomiehenä kärsi hänen kekkosmaisesta luonteesta. Sitä historia ei unohda eivätkä naiset anna ikinä anteeksi Anneli Jäätteenmäen kohtelua. Lipposen herkkähipiäisyys ei sovi sellaiseen sarjaan valtiomiehiä, joihin laskemme Mannerheimin ja Risto Rydin uhrauksen ja marttyyrihengen. Päällimmäisenä muistamme Lipposen selatessamme lehden nekrologeja, nahkurinorsille nostettuja aikalaisiamme. Sellaisesta uhkailu ei sovi valtiomiestekojen joukkoon missään päin maailmaa. Omaa kyrsimysnäytelmää ja elämän tuskaa ei saa esitellä medioiden ristitulessa. Jokainen kypsä ihminen ja kasvattaja ymmärtää sen omasta arkielämästään.

Juuri Lipponen nosti Vanhasen pääministeriksi suuresta tuntemattomuudesta. Eikö juuri Lipponen aiheuttanut tämän valintansa ja kaunaisen luonteensa seurauksena puolueensa pitkän korpivaelluksen ja uuden puheenjohtajan sekä puheenjohtajuuden etsinnän.

Kun Vanhasta hiostettiin Eduskunnan kyselytunnilla vaalirahoituksesta, vaikutti siltä että hän olisi ollut rikollinen. Vastaavista kysymyksistä Veikko Vennamo olisi takavuosina kannettu ulos salista. Paavo Lipposelle moisten kysymysten esittäminen olisi johtanut siihen, että uloskantaja olisi ollut Lipponen itse, ei talon vahtimestarit.

Vanhanen vastasi rauhalliseen tyyliinsä kysymysten olevan kohtuullisen kovia. Mutta vastasi provosoitumatta tippaakaan ikään kuin opettaja lapsille. Se oli vahva näyttö kriisin ollessa syvimmillään. Sellainen rauhoittaa hallituksessa muita ministereitä ja antaa työrauhan. Toki televisiosta välittyi ehkä liiankin varma ja samalla ylimielinen tapa sivuuttaa sinänsä vaikea kriisi. Vanhasesta välittyy Lipposen jälkeen tunteeton tapa käsitellä itseään. Ministerikautensa alussa epävarma Vanhanen oli kadonnut.

Edelle jää lopultakin pääministereistä vain Kalevi Sorsa pidempiaikaisena viran haltijana. Hänet ohittaakseen Vanhasen on istuttava virassa vielä neljäskin kausi. SE edellyttäisi keskustan vaalivoittoa, puheenjohtajuuden jatkumista. Pelin politiikalla se tuskin onnistuisi eikä Vanhanen ota enää sellaisia riskejä. Hän ei sellaista tarvitse ohittaakseen historian lehdillä katkeroituneen ja presidenttipelissä ulos heitetyn Kalevi Sorsan. Sorsan onnettomuus oli herkkähipiäisyys ja tällaiseen turhuuteen Matti Vanhanen ei tule sortumaan.

Matti Vanhanen ei tule toimimaan kuten jääkiekkoilija Teemu Selänne miettien joka kevät jatkaako uraansa tai ei ja odottaen Kalevi Sorsan tapaan kosijaa. Sitä tautia, jota Juha Mieto potee vielä yli 60 -vuotiaana poikamiehenä ja säilyy neitsyenä hautaan saakka. SE on eräs tapa säilyä julkisuudessa ja ansaita leipänsä, mutta valtiomiesteoksi se ei vielä riitä On oltava kriisejä ja murroskausia, jotka on menestyksellisesti hoitanut, ryvettynyt ja rähjääntynyt median käsittelyssä, opposition otteessa.

Huonot arvosanat huolettavat ministereitä juuri nyt, mutta eivät horjuta hallitusta saati Vanhasta. Suosion lasku pikemminkin tiivistää sitä ja työn laatu paranee taas loppua kohden. Matti Vanhanen ohittaa Lipposen hallituksen iän ja tavoite on jo asetettu Sorsan ennätyksen rikkomiseen. Siihenkin Vanhasella on kaikki edellytykset kunhan mukana on hitusen onnea. Jokainen merkittävä valtiomies tarvitsee myös onnea. Vanhasen onnena ovat olleet vahva talous ja kokeneet ministerit. Oma ministerimme vaativassa tehtävässään maatalousministerinä on heistä loistava esimerkki. Ministerit hoitavat oman leiviskänsä puuttumatta yleispoliittisiin kysymyksiin, kuten takavuosina joskus menettelivät.

Vanhanen ei ole kuitenkaan onneensa luottava analyytikko. Kun hän tuli virkaan Sanoma yhtiön omistaja syytti häntä erään uskonlahkon luonteisesta fundamentalismista. SE sai Vanhasen naurahtamaan ja hän piti lainausta kohdallaan jopa onnistuneena. Niin se oikeasti olikin.

Matti Vanhasessa on samaa laskelmallisuutta kuin tutkijassa, joka löysi ja kuvasi lentokoneesta tuntemattoman intiaaniheimon jostakin Amazonjoen alueelta. Myöhemmin heimon löytänyt tutkija Jose Carlos Meirelles myönsi valtaisan mediakohun jälkeen löydöksen huijaukseksi. Heimosta otetut kuvat olivat jo tuhat vuotta sitten tunnetusta kansasta ja tarkoitus oli vain kiinnittää huomio intiaaniheimojen tukalaan asemaan. Tarkoitus pyhitti siinä keinot jesuiittamunkin tapaan.

Jotkut filosofit esittävät fundamentalistisia ajatuksia ja ne tuleva vaarallisiksi vasta kun ne muuttuvat teoiksi ja politiikaksi. Suomessa tällaisia ajattelijoita on vain Pentti Linkola. Linkola on tehnyt koko elämästään näytelmän, jossa lopputuloksena on muuttuminen jo eläessään kipsikuvaksi kansakunnan kaapin päälle. Linkola kuvaa omaa hätäänsä radikalismin ja fanatismin menetelmin. Tai siltähän se ainakin näyttäisi vaikka totuus olisikin toinen.

Oikeammin Linkola on veijari, joka yhdistää elitismin ja harvainvallan yhteiskuntamallin sekä luonnon ”pyhyyden” tasa-arvoisuutta halveksivaan politiikkaan. Linkola ei soisi hyvinvointia massoille, ei biologista ja sosiaalista, taloudellista tasa-arvoa meille kaikille, heikoille ja rahvaalle. Linkolalaisuus on biologisena prosessina, evoluution koneistona (evolutionarismina ja porterismina), kipeä ja keskustelua herättävä aihe etenkin vihreiden lihassa. Linkolan viiltävä tyyli sopii parodiamaailmaan, mutta yhteiskuntamalliksi siitä ei ole. Sen sovellukset kvarttaalikapitalismissa, uusliberalismin ehdottomuudessa ja julmuudessa eivät istu minkään yhteiskunnan koneistoon.

Matti Vanhasen kertomus historiankirjoituksessa on tapa pyrkiä yhdistämään omalaatuiseen maailmankuvaansa uppoutuneen esteetikon parodia - markkina- ja ympäristöfundamentalistien maailma - uuteen porterismista irtautuvaan talousoppiin. Juuri tästä Vanhanen tullaan muistamaan. SE on paljon enemmän tulevaisuudessa kuin Lipposen ja Sorsan hallituskaudet yhteensä. Irtautuminen 1990-luvun porterismista on Vanhasen talousopin perusta uudessa globaalissa taloudessa.

Oppi porterismin jälkeisestä ajasta on jo toteutunut ja Vanhanen on sen tyylipuhdas edustaja. SE muistuttaa biologisena prosessia, jossa yhteiskunnan koneistojen vanhenemista voidaan estää soluhengistystä muistuttavalla tavalla. Happi ei siinä toimikaan enää myrkkynä mitokondrioista poistuessaan happiradikaalina aiheuttaen kudosvaurioita ja vanhenemisen vaan muuttuu energiaksi ja ATP:n tuottoon. Sillä ratkaistaan kaikki hallituksen keskeisimmät viisi tehtävää; hyvinvointipalvelut, ilmastonmuutos, väestön ikääntymisen ongelmat, työttömyys ja verotuksen keventäminen sekä lopulta myös maanpuolustus.

Ei pääministeriä toki tämän uuden taloustieteen löydöksen isänä pidetä. Hänet ja hänen pitkä hallituskautensa ainoastaan liitetään tähän vaiheeseen ja sen toteutukseen Suomessa. Tässä prosessissa Matti Vanhanen on toiminut johdonmukaisesti ja se taatusti riittää nostamaan hänet ohi Lipposen ja Sorsan hallitusten. Kekkosen ohittaminen on jo tapahtunut myös keskustan omassa jäsenistössä ja nyt odotetaan vain lopullista kruunausta. Siinä ministereiltä odotetaan malttia ja toimitusjohtajalta uusmediataitoja. Niitä Vanhasella on enemmän kuin yhdelläkään edeltäjällään. Se on hänen vahvuutensa. Oivaltaa innovaatioprosessin yhteiskunnallinen luonne ja sen ydin. Kun se on tietyn linjan valinnut, muu media seuraa tätä jo rakennettua rataa. Muuta vaihtoehtoa kun ei ole. Siksi Vanhanen saattoi rauhallisin mielin poistua Aasiaan uusmedian kertoessa hänelle, mihin suuntaan prosessi oli Suomessa etenemässä keväällä 2008. Oppositiolla kun ei voinut olla parempaa tietoa, päinvastoin.

posted by Matti Luostarinen  # 7:33 PM