Alamme jo valmistautua koronan ja pandemian jälkeiseen aikaan. Jälleen kerran nopeat syövät hitaat ja erottuvat jo nyt pandemian voittajina. Se näkyy sekä globaalina kilpailuna, Euroopassa taisteluna omista asemista kansakunnittain ja valtioitten sisällä tapahtuvana aluetaloudellisena, mutta myös sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönämme. Koko menneen maailman yhdyskuntarakenteemme on uudistettava ja avattava silmämme hybridiyhteiskunnan kouristelulle pienen viruksen edessä. Dinojen aika on ohi, emme elä enää jurakaudella. Komeitahan ne olivat mutta virus nitisti mahdottomat ja osa oppi lentämään. Nisäkkäistä ihminen käyttämään aivojaan ja oivaltamaankin.
Pandemian aikana eniten medioissa julkkisuutta hankkivat Euroopassa ja omissa medioissamme sen omat instituutiot ja rahoitusmekanismit. Elvytyspaketit ovat jättimäisiä ja ne kohdistuvat välimereisten valtioiden talouden elvyttämiseen. Yhdysvalloissa luvut vain ovat vielä moninkertaisia ja mukana on myös Trumpin tapa twiittailla valheitaan. Samalla mukana on tyypillistä integraation syventämiseen pyrkivää toimintaa. Jälleen kerran yhden palan siirtäminen siirtää myös monia muita paloja shakkilaudalla.
Suomessa ilmiö on jo havaittu aiemmissa kriiseissämme ja meillä on taipumusta jäädä näissä väännöissä mopen osille. Niin näyttäisi käyvän nytkin, ellei mukaan saada sellaisia korjauksia, joihin sisältyy selvä pohjoinen ulottuvuus välimereisen rinnalle. Se on täysin mahdollista, jos neuvottelijat ovat siinä taitavia ja kykenevät toimimaan myös vedoten omaan perustuslakiimmekin. Sen taustalla kun on myös luonto ja sen ankarat lait. Niiden kanssa emme voi neuvotella tai käydä kauppaa. Virus ei sellaisesta välitä tuon taivaallista.
Häkämies antoi medioille monen muun tapaan arvionsa, jota on monelta suunnalta jo aiemmin toisteltukin. Kun rahaa jaetaan sen tulee olla luonnollisesti lainaluonteista ja sellaista rahaa toki myös Suomi kykenee nyt saamaan ja hyvinkin edullisesti. Tämä ei tule olemaan ongelma. Lahjaraha sen sijaan on varmasti ongelma mille tahansa talousmallille.
Suomella, kuten monella muullakin EU-maalla, on huonoja kokemuksia EU-maille jaettavista talousapupaketeista. Kreikkaa hätälainoitettiin kymmenen vuotta sitten reilusti yli sadalla miljardilla eurolla, ja rahojen takaisinmaksuehtoja ja aikatauluja on venytetty lainoittajien kannalta epäedullisesti jo useaan otteeseen. Suomi on hävinnyt miljardeja. Näistä puhuttiin aikanaan mutta pelkät puheet eivät ole vielä tekoja. Politiikan luonteen ja sisällön on viimeinkin muututtava.
Tällä kertaa ollaan niin ikään uuden tilanteen edessä. Nyt luodaan täysin uusi rahoitusjärjestelmä, ja sen synnyttämistä riskeistä on käytävä keskustelu. Onko mahdollista, että elvytystä ja tukea tullaan pyytämään jatkossakin, kun talousongelmia ilmenee?
– Tästä on tulossa määräaikainen, ei pysyvä mekanismi. Tämä on tarkoitettu koronaiskun välittömien vaikutusten kääntämiseksi nousuun. Mutta tietenkään emme voi ennalta poissulkea tätäkään vaihtoehtoa, myöntää Häkämies.
– Kunkin maan vastuulla on oman talouden hoito ja sääntöjen noudattaminen, se ei saisi tässä keskustelussa hämärtyä, Häkämies painottaa. Kyse on muustakin kuin moraalista. Rahaa ei voi käyttää tuhottomasti pilaten luonto ja sen lait väärällä politiikallamme. Tähän Häkämies ei puutu lainkaan.
Suomen osuus voi nousta lähes 10 miljardiin. Se on valtava summa. Meillähän on tapana puhua ennen vaaleja miljoonista ja niiden säästöistä, ei tuhansista miljoonista ja kertoen ne vielä kymmenellä. Vappusatanen on iso raha sekin. Liian iso maksettavaksi kaikille.
Suomen osuus nyt kaavaillusta 500 miljardin hätäavusta olisi noin 8,5 miljardia euroa. Millainen summa tämä on Suomelle?
– Se on tietenkin valtava summa. Ensimmäinen kysymys tietysti on se, olisiko tuo summa annettu lainana vai avustuksina. Viime kädessä eduskunta arvioi tuon riskin ja sen perustuslaillisuuden Suomen kannalta. Mutta korostan sitä, että jos ehdot ovat sellaiset, että investoinnit Euroopassa lähtevät elpymään, me tiedetään että se on suomalaisten yritysten ja suomalaisten etu, niin näkökulma muuttuu positiiviseksi, kommentoi Häkämies.
Oma kommenttini oli osin samansuuntainen. Keskiviikko toi mukanaan suomalaisille hurjia lukuja EU:n budjetin laatijoiltamme. Valtion budjettimme kalpenee Välimerelle tarkoitetun lahjarahan rinnalla. Se kun on kymmenen kertaa suurempi. Muutakin rahaa näyttäisi tulevan puolet siitä. Ikään kuin lainarahan muodossa. Raha haetaan jäsenmailta ja Suomi on maksajan roolissa. Nyt sitten muuttamaan yhdessä rahojemme kanssa Italiaan, Espanjaan ja Kreikkaan. Tulevat sukupolvet Suomessa maksavat näitä velkoja. Sikäli kun Suomeen jäävät. Miksi jäisivät marraskuiseen maahan jos rahat on siirretty jo välimereiseen ilmastoon?
Suomen asemaa on katsottava Suomesta, ei Brysselistä käsin, eikä edes Helsingissä pohdiskellen. Korona oli megaluokan isku metropolipolitiikalle ja se levisi odotetustikin juuri suurten metropolien sisällä ja leviää toki edelleenkin. HUS ja Helsinki oli meidän pandemian kirkas keskus.
Suomi on harvaan asuttu maa ja meillä ilmiö oli, ja on edelleen, liki pelkästään Helsigin seudun ja HUS:in sisälää Uudellamaalla vaikuttava ongelma. Sen sijaan valtaosa maasta säästyi maakuntineen ja pienine kaupunkeineen ilman suurempia ongelmia. Yli 50 seutukaupunkiamme maakuntiemme sisällä reagoi kyllä vahvasti noin miljoonan ihmisen voimin, mutta varotoimet olivat käytännössä liioiteltuja. Samaan aikaan megaluokan metropoleissa ei päästy likimainkaan tällaisiin koronan pysäyttäviin suosituksiin. Virus ei vaikuta välittävän pienistä taajamista ja maaseudustamme. Se rakastaa metropoleja.
Pinta-alastamme, mutta samalla myös asukkaistamme 70-90 % on näillä alueilla, maaseudulla, ja se on otettava nyt näkyvästi esille pohdittaessa yhtäällä syntyneitä vahinkoja ja toisaalla nyt tapahtuvaa varojen keskittämistä metropolialueiden talouden elvyttämiseen. Erityisen tärkeää tämä on pohdittaessa yhdyskuntarakenteen onnistumista tulevia pandemioita ajatellen sekä samalla luonnonvarojemme kestävää käyttöä ja ilmastomuutosta yhteisesti pohdittaessa.
Koko pandemian kolmen kuukauden ajan on ilmennyt suurta tarvetta käyttää hyväksi maaseudun ja luonnon tarjoamia mahdollisuuksia etenkin seurattaessa Suomessa selviytymistämme ikäihmisinä, lapsina ja lapsiperheinä pandemian hoidossa ja samalla myös terveytemme säilyttäen. Kun näin on kriisin aikana, olisi omituista väheksyä maaseudun ja seutukaupunkien merkitystä nyt, kun varoja uusjaetaan mahdollisia ja varmasti myöhemmin ilmaantuvia uusia vastaavia pandemioita torjuessamme. Millaista politiikkaa tehdään koko ajan pienten virusten ja ympäristöuhkien kanssa painivien metropolien sisällä ja kuinka kalliiksi se tulee meille ja luonnolle?
Olisi perin outoa pyrkiä tukemaan miljardeillamme sellaista yhdyskuntarakenteellista globaalia maailmaa ja Eurooppaa, jonka kyky selvitä kriiseistä on selvästi heikompi kuin maaseutualueiden. Tämä näkyi Suomessa erityisen selvästi ja vielä selvemmin seurattaessa ongelmien kasautumista Yhdysvalloissa ja sen metropoleissa. Monet pienet saarivaltiot osasivat hoitaa ongelmansa suuria monin verroin paremmin.
Kiina on poikkeus, mutta niin on myös heidän kulttuurinen kunnioituskin kohti maaseutua ja sen vuosituhantista hoitoa. Euroopassa ja Yhdysvalloissa ei tällaista kulttuuria ole, mutta sellaisen saavuttaminen on jatkossa välttämätöntä, lisäten siihen vielä ilmastomuutoksesta ja ympäristöuhista syntyvät metropolien väestölliset paineet valtavien megaluokan metropoliemme kohdalla.
Ilmiön oivaltaminen, dinosaurusten synnyttämän ekologisen ilmiön kestämättömyys, seuraten mm monia saarivaltioita ja näiden menestystä pandemiansa hoidossa, sekä rinnan Saksana ja Ranskan tapaa ajaa, jälleen kerran omaa asiaansa esitellen osana kolmen suuren kilpailua, johon jatkossa lukeutuu myös Afrikka neljäntenä, on menneen maailman ilmiöitämme Jurakaudelta. Euroopan merkitys tulisi olla tässä jatkossa kokonaan toinen, kuin imperialismin aikaa eläen ja dinoja ihaillen sekä noita aikoja muistellen ja kaipaillen.
Se vaihe on ohi ja hybridiyhteiskunnan kouristelu johtamassa kohti kokonaan uutta, myös globaalia, lokaalin paikallisen maailman oivaltavaa ekopolisten aikaa, menneen maailman teknopolikset näin sivuuttaen mahdottomina dinoinamme, pienten virusten tappamina kuoleman nekropoliksinamme. Mikään raha maailmassa ei voi näiden dinojen elämää pelastaa pienten virusten hyökkäyksiltä. Suuruuden ekonomia on tullut tiensä päähän.