Tänään medioissamme kirjoitetaan jälleen kerran populismista. Turun yliopiston tutkijat Niko Hatakka ja Mari K. Niemi sekä Helsingin yliopiston tutkija Emilia Palonen tyrmäävät tutkimuspäällikkö Juho Rahkosen vieraskynä-kirjoituksen (HS 17.5). Rahkonen kun kirjoitti toiveikkaasti kuinka liberaalidemokratia on kuihduttamassa populismin, joka on vain talouskriisin ohimenevä oire – kiusallinen loppuun raavittu kutina. Samanlaisia kirjoituksia Hesarissa oli runsas vuosikymmen takaperin sosiaalisen median nostaessa päätään.
Sen oletettiin olevan ohimenevän ja lapsellisen ilmiön naamakirjoineen ja blogeineen.
Tyhmyys tiivistyy tällaiseen narratiiviseen mediaan ja sen kiroittajiin ennustajinamme. Varo luottamasta heihin. Presidentti Mauno Koivisto oli napit vastakkain juuri tämän sopulililaumansa kanssa eikä antanut heille lupaa tulkita itseään. Tunsi porukan muita paremmin. On tunnettava vastustajansa sekä tukijansa presidenttinä ja nyt Donald Trumpina. Se sota on voitettava tai kansakunta häviää taantumukselle.
Kirjoittajat, populisimin tutkijat, nämä aidot ja oikeat populismin tutkijat näkevät tilanteen toisin kuin tutkimusjohtaja, joka ei asiaa tunne lainkaan. Populismi kun hallitsee Yhdysvaltojen ohella lukuisia Euroopan valtioita ja on vallassa oleva poliittinen liike. Se on kansanäänestysten kampanjajohtaja. Oikeistopopulismin rinnalla esiintyy vasemmistopopulismia ja keskustapopulismia mutta myös vihreää, punavihreää populismia. Sillä on monet kasvot.
Rahkonen oletti talouskasvun kuihduttavan populismin. Väärä luulo. Populismi kun ei ole lainkaan näin yksiselitteinen ilmiö.
Rahkonen oletti myös nuorten käyttäytymisen ja internetin vievän perustan populismilta. Väärä luulo sekin. Kansalaisten epäluulo ja sitoutumattomuus nuorina ja netin käyttäjinä kun lisää populismin kasvupohjaa, jossa virtuaaliympäristö ja reaaliaikaisuus, kasvoton ja paikaton globalismi, lisäävät populismin polttoainetta. Oikeammin sen kasvupohjana oli juuri internet ja digiaikamme kieli kaiken muun korvaajana, uusi teknologia ja monitieteisyys.
Vieraantuminen ja autoritaarinen ajattelu syntyy edellisistä ja etenkin nuorten kohdalla näin on käynyt jo parin vuosikymmen ajan. Se mikä ei etene koko ajan reaaliaikaisesti, etenee sitäkin varmemmin niiden kuplien sisällä, joita globalismi synnyttää sosiaalisessa mediassamme. Evoluutio ei ole siellä paraatimarssia vaan paljon tehokkaampaa muutosta. Kyse on rationaalisesta evolutionarismista, verkosto- ja kulusteritaloudesta, jota voidaan myös seurata ja tulkita, ohjailla.
Näin toki myös toimitaan ja olen tästä kirjoittanut paljon jo vuosikymmenten ajan. Tutkin sitä osallistumalla samalla sen toimintaan aktiivisesti ja monitieteisesti ja poikkitaiteisesti. Cluster art on kirjoittamani manifesti ja kotisivuni miljoonien seuraamana maailmalla. ”Social media economy and strategy” kirjana leviten ei ole ollut satua ensinkään.
Heilahtelut populismin kannatuksessa kertovat vain vallasta ja sen käytöstä, sen heilahtelusta. Näin myös Suomessa. Se kertoo vain populismin arvaamattomuudesta, ei sen katoamisesta, päinvastoin. Myös valtaa pitävän on muututtava kohti samaa populismia pitääkseen kiinni vallasta. Näin vasemmistoa ja punavihreää liikettä myöten populisimia koko ajan hakien ja sitä opiskellen, kosiskellen.
Vai eikö Ville Niinistö olekaan punavihreä populisti ja eikö juuri häntä rohkaistu toimimaan näin puolueen menestyksen turvaajana. Osmo Soininvaara kirjoitti tästä lukuisia artikkeleja, populistista teoriaa tapaillen alan harrastelijana.
Yhteiskuntamme jakolinjat kulkevat nykyisin kansallismielisen populismin ja globalisaatiota kannattavan liberaalidemokratian väillä, väitetään medioissamme tänään ja puhutaan roskaa. Kun seuraa jääkiekon MM-kisojen etenemistä Suomessa, enemmistönä taitaisi olla kiekkoleijonien kannattajia. Kansalliset symbolit ovat vahvoja ja tappio tekee todella kipeää. Roskan puhuja on itse pahin nationalisti medioineen ja seuraten keväistä jääkiekkojuhlaamme.
Megataiteilija Damien Hirstin taide esitellään tänään Helsingin Sanomissa (HS 21.5. 2017), jonka voi löytää myös puutarhastani jo useamman vuosikymmenen ajalta. Se levisi cluster art taiteena, yhtenä sen muotona, Hirstin lukiessa sivustojani. Jos ei lukenut sivustoja, katseli kuviani, klusteritaidetta digikieleen muutettuna. Sen teoria kun ei ole ihan helppoa ja yksiselitteistä mutta leikkaa populismin ydintä.
Sillä symboloidaan oman aikamme henkeä, muutosta tai rappiota, mutta jo alkaen 1980-luvun puolivälistä, jolloin kirjoitin tämän ilmiön etenemisen kirjaani “The Social and Economic effects of hydro-electric power projects in Northern Finland”. Suomenkielinen käsikirjoitus valmistui 10.5. 1986 ja on kenen tahansa luettavissa myös kirjana. Kustantajana oli Helsingin yliopisto ja Suunnittelumaantieteen yhdistys. Se oli heiltä vallankumouksellinen teko tuoho aikaan eläen. Eiväthän he voineet ymmärtää tuohon aikaan ja nuorina opiskelijoina siitä juurikaan mitään.
Samaa aihetta media lähestyy haastatellen uusien ajatusten maahantuojaa, 70-vuotta täyttävää Kimmo Pietiläistä (HS 21.5). Pietiläinen on kääntänyt noin 150 teosta ja toiminut kustantajana, opiskellut teoreettista fysiikkaa ja tietää, kuinka tietokirjojen kääntämisen jälkeen, sen loputtua, maamme alkoi typeröityä.
Typeröivään maahan on vaikea tuottaa uutta tietoa, saati luoda sitä, etteikö se leviä sieltä innovaationa muualle. Paluu takaisin juurilleen vie yhden tai kaksi sukupolvea. Nyt se on vienyt liki 40 vuotta. Se kertoo populisimin synnyn hitaasta synnystä ja kypsymisestä Suomessa.
Pietiläinen kertoo, kuinka sinusta ja minusta kerätään valtava määrä tietoa ja sanotaan sen olevan hyvä asia. Olkoonkin, että sitä voidaan käyttää sinua ja yhteisöä, ihmisryhmää vastaan. Tämä koskee myös populisimia ja sen selviytymistarinaa lukuisine kasvoineen, evoluution strategiasta kansanliikkeinä nettimaailmassa ja digiaikanamme. Arabi-islamilainen vallankumous vuodesta 2011 oli ryöpsähdys joka oli ennustettu. Juuri näin se etenee, ryöpsähdyksittäin.
Demokratia ja poliittiset liikkeet joutuivat syvään kriisiin. Pietiläinen on tuonut maahamme tietoa, jota ei ole aiemmin ollut käytettävissä. Uusi tieto antaa mahdollisuuden maailmankuvan rakentamiseen ja kriittisyyteen. Kimmo Pietiläinen on mammuttikirjoineen puhkonut siis näitä kupliamme. Jatkossa se ei ole enää mahdollista. Pietiläinen on työnsä tehnyt, renki saa mennä. Hän on sen kokenut ennenkin ja ymmärtää mitä tarkoitan.
Kirja ei katoa minnekään mutta siihen olisi keskityttävä. Napit korvissa klikkaileva ihminen ei kykene syvälliseen ajatteluun. Syntyy virtaus, joka vie kohti populistisia liikkeitä. Ihmisen maailmankuva kun muuttuu arkipäiväiseksi. Sellainen ihminen uskoo kaiken humpuukin ja rakastaa viihdettä, hömppää. Syntyi populistinen kieli ja retoriikka palasi oppina myös Suomeen.
Isak Pihlman alan professorina 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa ja isovanhempieni joukkoon lukeutuvana olisi haltioitunut. Puuttuu enää hänen toinen syvä osaaminen pyhien kielten professorina Turussa ja Helsingissä. Hänen kirjoituksiaan on ollut kiintoisaa lukea. Isoisäni Ilmari Luostarinen Enso Gutzeitin johdossa tässä minua rohkaisi nuorena ylioppilaana.
Ensin vanha luonnontieteinen perusta, mieluiten väitellen, ja vasta sitten ihmistieteinen. Ja sekin väitellen ja vielä eri yliopistossa, presidentti Mauno Koiviston käymässä laitoksessa mieluiten. Satamajätkästä tohtoriksi on ihan hyvä suoritus jolle on nostettava hattua, tohtorinhattua tällä kertaa. Ilman ”fundeeraajaa” ja hänen oppejaan tuskin tätä kirjoittaisin. Kova urakka, mutta se kannattaa, jos alat ennustaa tulevaa, populisimin kaltaista liikehdintää ja digiajan elämää, kulttuuria.
Jos et hanki itsellesi pääomaa, tietoa pääomana, et kykene varautumaan tulevaan. Sellainen ihminen tai ihmisryhmä, kunta tai maakunta, kansakunta, ei ennakoi vaan ainoastaan reagoi jo tapahtuvaan. Ihmettelee jälkikäteen housut kintuissa, vaikka tietoa jaettiin jo 1980-luvulla tästä ajasta ja hetkestä. Sekä tekstinä, taiteena ja tieteenä, että nyt siirtäen kuvat nettiin ilmaiseksi. Sinun ja minun nähtäväksi. Se, jolla on silmät, näkee ja korvat hankkinut myös kuulee. Lukeminen on sitten jo eri juttu yli 500 -sivuisia kirjojamme. Pietiläinen kääntäen ja minä kirjoittaen sekä kuvittaen. Vanhan konvention koko ajan jarruttaessa.
Mistä sitten kirjoitin vuonna 1986? Jaoin tekstini kuuteen luokkaan hakien tiedon ympäristörikoksista ja suurista tekojärvihankkeista, jokien patoamisesta välittämättä sen seurauksista luonnolle ja ihmiselle, yhteisölle, kulttuurille, normistoa ja moraalia pilkaten. Pahemmin demokratiaa ja sen instituutioita ei voi rapauttaa. Se oli populismin kasvualaustan muokkausta parhaimmillaan tai pahimmillaan tuon ajan poliittisilta liikkeiltämme.
1) Aluejakoina maailmalla ja meillä käytettiin tuolloin, kuten tänään, hallinnollisia yksikköjä; valtioita, maakuntaa, kuntaa jne. Siis keskuksia ja niiden välialueita, kuten tänäänkin maantieteilijät ruutumatriiseissaan. Suomessa tämä käynnistettiin aloitteestani Oulun yliopiston maantieteen laitoksessa. Siihen oli tuhat ja yksi syytä.
Hankealueet eivät puolestaan ole hallinnollisia alueita lainkaan. Regionalismi ja spatiaalinen alue, mentaaliset alueet, ovat kaksi eri asiaa. Hankealueet jokia rakennettaessa olivat kaikkialla maapallollamme kyliä, pieniä yhteisöjä, perheitä. Usein vielä allasalueet etäisalueita, periferiaa ja takametsiä. Metropoleja hukutetaan harvemmin altaiksi, ellei Jäämeri sula. Kirjassani Arctic Babylon näin lopulta käykin.
2) Luokkajakoina näissä hankkeissa käytettiin maailmalla yläluokkaa, johtavia luokkia, eliittiä. He edustivat urbaania ja maahan sidotusta areaalisesta elinkeinosta piittaamatonta lokaalista elinkeinoa. Heillä ei ollut tähän kulttuuriin edes kosketusta. Oli syntynyt täydellinen juurettomuus, alueellinen identiteetti oli kadonnut myös yhteisönä. Se on populismin kasvualustaa ja sitä muokattiin vauhdilla ja ahneudella.
Se, jota rokotettiin ja hukutettiin, oli keski- ja alaluokka, perus- ja areaaliset elinkeinot, rekkamiehet näillä alueilla liikkuen. Heitä tapaat Yhdysvalloissa alueilla, jossa populismi saa kannatusta, mutta leviää sieltä juurettomille metropolialueillemme. Afrikassa Volta ja Kariba olivat tyypillisiä tällaisia hukutettavia alueita, meillä paljon pienemmät Lokka ja Porttipahta Sompion vauraassa Lapissa. Ihmisiä kohdeltiin kuin riistaa.
Nyt Jäämeren sulaminen hukuttaa jokilaaksojen suistojen metropolit, viljelysmaat ja Tyynen Valtameren saaret. Ja sitten kysellään mistä populismi mahtaisi syntyvän? Myymällä aseita näille alueille sadoilla miljardeilla joka vuosi. Suomen budjetti on tästä vain murto-osa. Ei edes Venäjän budjetti kilpaile tämän populisimin viljelijän rahoille öljyynsä hukkuvien alueiden reunamilla ja terrorismin syntypesäkkeillä.
3) Jakojen luonne toi mukanaan populismin ytimen. Metropolialueilla ja eliitin ympäristössä, keskuksissa, jossa valtaa käytettiin, sisäiset suhteet olivat funktionaalisia, toiminnallisia, mutta alaspäin alistavia, hierarkkisia. Niin ovat nytkin, kun kysyt maaseutupitäjien ja pienten kaupukien poliitikoilta ja heidän pohdintojaan muutaman maakunnan Suomesta, vanhasta suomaastamme ja maakuntavaaleistamme.
Periferia ei saa sinne edes edustustaan. Olemme hukassa ymmärtämättä miksi.
Näille etäalueille, hankealueilla, yhteisöjen kyliin syntyivät jatkossa hiearkkiset sisäiset suhteet. Ylöspäin ne ovat jo nyt dikotomisia. Sellainen ei toimi missään päin maailmaa ja globalismi on sitä vain kärjistänyt. Osattomuus ja voimattomuus näkyy kaikkialla ja huutaa taivaisiin. Se on populismille kuin tuleen heitetty tappura, bensiiniin ensin kostuttaen.
4) Tiedon hankinta ja sovellus uusilla hallinnollisilla alueilla palvelee pääsääntöisesti teknistä tiedon intressiä. Suomessa jopa pääministerikin on jo insinööri. Yhdysvalloissa presidentti miljardööri populisti. Ainut mikä kiinnostaa on matemaattinen käsitteenmuodostus, ekonometria. Eliitti kaipaa vain yleis- ja liiketaloudellisia argumentteja, ei muuta.
Vielä muutama vuosikymmen takaperin meitä kiinnosti sosiologia, sosiaaliset suhteet, pehmeät arvot, yhteiskunta- ja ympäristöekologiset ilmiöt. Jopa ympäristösosiologiset ja -psykologiset arvot olivat tärkeitä. Kun kaikki tänä katosi, katosi myös niitä arvostaneet poliittiset liikkeet ja puolueet sekä korvautuivat metropolien hallinnolla. Tuloksena olivat populistiset liikkeet ja pelureiden moraaliton aika, juurettomuus ja osattomuus, sisältöä vailla oleva elämä.
Ymmärtävä tiedon intressi ja sen valta, ei-kvantitatiiviset parametrit ja diagnostisoivat menetelmät, Kimmo Pietiläisen kääntämät kirjat kadotettiin ullakolle, kirpputoreille. Tulevaan ei osattu enää varautua, ainoastaan reagoida päivä kerrallaan eläen. Miettiä menisikö vaaleihin ja ketä äänestäisi huutokauppakeisarina.
5) Tutkimusvälineistö ja tavoitteet muuttuivat nekin. Ainut, johon eliitti luotti, oli välineellistä ja luonnontieteellistä, ekonometriaan rakentuvaa robottitiedettä. Se ei ymmärtänyt populismin perään vaan kirosi medioineen oman sokeutensa, ahneutensa tuotetta, populismia. Koko ajan sitä lisää tuottaen.
Yhteiskunnan vallitsevat yhteisölliset pehmeät arvot, ympäristöekologinen ajattelu, ympäristöpsykologia ja -sosiologia olivat kokonaan tuntemattomia. Ei niitä kukaan eliitin metropoleissa ja hallinnossa edes tunnistanut globalisaation tuotteeksi ja populismin kasvualustaksi punavihreässä puolueessa.
6) Lopputuloksena oli hallintoa hoitavien aluejaossa, instituutioiden purkajien maailmankuvassa, tutkimuksen ja suunnittelun sisäänsä kätkemät ongelmat. Niihin törmäsi yhtenään tulkitessaan sosiaalisen median taloutta ja strategiaa evolutionaarisena prosessina, verkostoina ja klustereina. Ne oli hukattu ja häpäisty.
Kustantajan mukaan kirjani (Social media economy and strategy) on ostanut yksi lukija. Kirja oli syntyessään kuitenkin 2000 miljoonan alan julkaisun kärjessä googlaten ja sitä myydään nyt myös käytettyinä suuria määriä.
Huijauksesta ja petoksesta tuli kustantajan työväline maailmalla. Moraalittomuus levisi tietokirjojen sisälle, Kimmon Pietiläisen ylläpitämään maailmaan, pyhimpään kustantajien ja kirjojen maailmassa. Kirjani sai jopa uusia haamukirjoittajia. Vielä takavuosina siitä olisi joutunut tuomiolle ja linnaan nopeutetussa aikataulussa oikeusvaltion hävetessä ilmiötä ja sen globaalia laajuutta.
Syntyi alueellinen aggregaattitasoisuus ja tiedon fragmentoituminen, maaseutu ja kaupunki erosivat omiin saarekkeisiin, tuottaja ja kuluttaja pantiin vastakkain, ryöstö oli hyväksyttyä politiikkaa. Yksilön ja yhteisön ihmiselle välttämätön preferenssi koki vararikon, jossa populismi oli lopulta ainut mahdollinen väline poliittisena liikkeinämme.
Toimittiin sitten vasemmalla tai oikealla, keskellä, punaisena tai vihreänä ääniä ja valtaa kalastellen. Muita teitä ei enää edes tunnistettu eikä niitä oikeasti edes voitu enää etsiä liki 10 000 miljoonan ihmisen globaalissa arjessa, digikielessä ja hybridiyhteiskunnan kybersodissamme. Koomisinta oli hakea niitä Yhdysvaltain vaaleista, jotka muutenkin ovat irvikuva demokratian toteutumisesta.