Journal

Aaro Hellaakoski - aikansa innovaattori

Tutustuin Aaro Hellaakoskeen jo lapsena joutuessani lausumaan runoja piinallisissa maaseutukylien poliittisissa tapahtumissa, tupailloissa tai koulun juhlissa, jokavuotisissa runon lausunnan kilpailuissa.. Ensimmäiset Hellaakosken runot tulivat tutuiksi jo noin viiden vuoden iässä. Ne olivat ankaria ja usein moniselitteisiä lapsen luettavaksi. ”Hauen laulu” ja ”Haukka-runo” ovat jääneet erityisesti tuolta ajalta mieleeni. Komeaa oli kajauttaa ilmoille myös ”On nähty” lapsen äänen levollisin painoin. Lukiossa se sujui jo uskottavammin. Olimme fiasco-teatterin ja jääkiekon, lentopallon pelimiehiä ja Jaakko Teppoa vanhempia. Nuoret kupletöörit pysyivät vaiti Iisalmessa seniorien illassa tuhatpäisessä poikalyseossa. Keke Rosbergille, tulevalle formulatähdelle, tämä runo olisi ehkä sopinutkin. Ei sitä Keijosta silloin arvannut tai Seppo Kääriäisestä ministerinä. Parhaiten runo olisi sopinut kuitenkin tulevalle Valamon luostarin johtajalle. Isä Panteleimon oli tuolloin vielä hoikka ja parraton murrosikäinen finninaamainen poika hänkin.

”Ma tahdoin nähdä korkean, ja nähdä matalan.

Näin kyllin mieltä korkeaa, jos mieltä matalaakin.

Ja vieras oli katse molemmilla

Ma tahdoin nähdä elämän. Ja nähdä kuoleman.

On nähty virta elämän. Ja kaista kuolemaakin.

Ja soudettu on niiden lainehilla

Oi elon virta samea. Oi kuolon kirkas vuo.

Ma löysin paikan, jossa yhtyy kumpainenkin nuo.

Ja niitten kainaloon tein uutismajan

Ma katson kuinka tumma laine yhtyy valkeaan.

Käyn kerran niitten matkaan unhon virtaan harmajaan

Ja tuudittaudun tuolle puolen ajan”

Toisen kerran Hellaakoski tunkeutui elämääni Oulun yliopiston maantieteen laitoksen kirjastossa. Tuo kirjasto oli laitoksen esimiehen professori Uuno Varjon ylpeys ja sisälsi valtaisan määrän historiallista aineistoa. Niiden järjestely ja systematisointi kuului minulle assistenttina siinä missä kaikki muukin laitoksen opetukseen ja tutkimukseen käytetty yllättävän monipuolinen aineisto tuhansine karttoineen ja diasarjoineen. Kirjastomme oli yliopiston laitoskirjastoista ylivertaisesti suurin ja täynnä aiemmin tunnistamattomia aarteita. Lahjoituksia juuri perustetulle Oulun yliopistolle. Ihmiset ja perikunnat ovat anteliaita kun kyseessä on tiede ja kulttuuri.

Professori Väinö Auer oli Hellaakosken läheinen ystävä, opiskelutoveri ja opettajakin. Juuri hän sai miehen liki painostettua jatkamaan uraansa lisensiaattityöstä väitöskirjaan ja kohti tutkijan ja opettajan intohimoista haastetta. Sillä kaikki mihin Hellaakoski ryhtyi muuttui aina omalaatuiseksi kilvoitteluksi ja sai paitsi kunnianhimoisen myös järjestelmällisen luonteen. Hänelle olisi ollut käyttöä vuosisadan alussa myös Ruotsissa ja tutkimusmatkailijana Väinö Auerin tapaan.

Tieteestä Hellaakoski palasi runon pariin syvän kriisin seurauksena. Tuon kriisin laukaisi sodan uhka ja sen syttyminen, syyllisyyden tunteet ja oman tuotannon järjestelyt. Kriisi sai uskonnollisen luonteen ja tuotti hengenlaadun muutoksen. Oman tien kulkijana Hellakoski toki säilyi, mutta nyt pohjattoman yksinäisyyden rinnalla on nähtävissä uskon ja epäuskon rajankäyntiä, suomalaisuuden pohdintaa. Useimmat muistavat ehkä runon ”Vartiossa” ja monet myös ”Kosmoksen” ja ”Huojuvan keulan”.

Tyypillistä Hellaakoskelle on suunnanhaku, jossa taustalla on luonnontutkijan ja opettajan ura sekä näiden yhdistäminen hieman Martti Haavion (P. Mustapää) tapaan kohti vapaamittaista runoutta. Tosin erillään tuon ajan ”tulenkantajien” ytimestä, mutta tuntien hyvin heidän tavoitteensa. Lisäksi kiintoisaa on Hellaakosken visuaaliset taidot ja loistava kyky käyttää öljyvärejä. Hän maalasi usein salaa, mutta siirsi töitään myöhemmin myös sekä tutkimukseensa että runouteen. Hellaakoski oli poikkeuksellisen monilahjainen ihminen ja kykeni yhdistämään visuaalisen osaamisensa ja käden taidot tieteen innovointiin. Ilman tätä kykyä innovoinnista on vaikea edes puhua tai se on rajattu kovin kapea-alaiseksi. Suomalaista tiedettä ja innovointia moititaankin innovaatioprosessissa usein juuri tästä. Se on luonnollisesti taustalla rakentaessamme nyt innovaatioyliopistoa, jonka ydin on taideteollisessa osaamisessa teknisen ja kaupallisen osaamisen ohella.

Hellaakoski tunsi hyvin aikansa ismit kuvataiteen kautta. Hän seurasi erityisen tarkasti ekspressionistien työtä (Marraskuun ryhmä), mutta otti kantaa myös futurismiin ja kubismiin. Ne näkyvät jopa tyyliteltyinä hänen eräissä myöhemmissä luonnoksissaan, jotka runoilija-tiedemies piirsi hahmotellessaan geomorfologisia kenttätöitään ja lustokerrostumia järven pohjan lietteistä Höytiäisellä ja Saimaalla. Hellaakoski näytti ajattelevan käsillään hieman saman tapaan kuin monet lapset webympäristössä liikkuessaan nykyisin. Käsitteen klusteritaide /Cluster art syntyessä tämä prosessi oli hyvin voimakas ja selitti innovaation nopeaa leviämistä ja luonnetta (ks. Klusteritaiteen manifesti, Luostarinen 2005). Webympäristön blogaajien globaalissa tutkimuksessa sama ilmiö selittyy tarkemmin nuorten ja lasten innovoinnilla (ks. Webympäristön blogit ja innovaatioprosessit, Luostarinen 2007)

Kun tulenkantajat kallistuivat kohti klassista eurooppalaisuutta ja säeilmaisua (Kailas, Jylhä, Viljanen), dualsimi vei Hellaakoskea kohti tieteellistä ilmaisua hieman Haavion tapaan ja kritiikki kasvoi molemmilla suunnilla, sekä tieteessä että runoudessa. Vasta myöhemmin, yli 60 -vuoden iässä ja tehdessään paluun runouteen, Hellaakoski alkoi saada tunnustusta, mutta nyt jo kohtuullisen tunnettuna etenkin virkansa puolesta helsinkiläisenä opettajana ja yliopiston dosenttina, mutta myös Suomen kirjallisuuden seuran toimittajana. Tuolloinkin, uuden tulemisen alkaessa, runoilija oli aikaansa edellä ja hänen arvonsa havaittiin vasta myöhemmin. Tieteen ja taiteen onnistuneena yhdistäjänä, innovaattorina, häntä ei pidetä vieläkään muuten kuin ehkä alan tutkijoiden parissa. Sikäli kun heitä runous sattuu kiinnostamaan kännyköiden ja talouden rinnalla Suomessa.

Mikä teki Hellaakoskesta aikalaisille vaikean?

Hellaakosken isä oli jo tiedemies ja geologi Rietrikki Helaakoski. Poika muutti myöhemmin sukunimen Hellakoskeksi. Juuri isältään Aaro sai alkukosketuksen luonnontieteen ja geologian kenttätyöhön. Sen sijaan hän vieroksui akateemisia arvoja ja vain Väinö Auerin tukemana ja liki painostamana hän suoritti tutkintonsa ja samalla sanoi jäähyväiset ”Jääpeilin” valmistuttua runoudelle. Se oli turvallinen valinta perheelliselle.

Runouden jättäminen oli seurausta kritiikistä, jonka syyt olivat perinteisiä. Hellakoski käytti metodeja, jotka olivat uusia niin kansallisessa tieteessä kuin runoudessa, eikä hän seurannut kansallisen kapean konvention asettamia polkuja. Hellaakoski erehtyi kuvaamaan töissään visuaalisesti ja runon keinoin aatteellista ominaispainoaan ja yhdisti elementtejä, jotka olivat ajalle vieraita ja osin myös arkoja. Vapaus, aineettomuus ja ajattomuus oli hankittu suoraan oman ajan ydintieteistä (fysiikka, matematiikka) ja nuoren miehen kokeilunhalu vei sopimattomasti runoja visuaaliseen muotoon ja vastaten tätä kautta niiden muuten usein vaikeaan sisältöön. Kuvataiteilijana Hellaakoski seurasi ajan ilmiöitä ja etenkin fysiikan kehitystä ja geometriaa, myös Riemannia ja Einsteinia. Myöhemmin hän hävitti miltei kaikki kuvataiteelliset työnsä. Se oli suuri menetys etenkin metoditutkijoille. Toki myös kulttuurihistoriallisesti.

Hellaakoski käytti jo varhain vuosisadan alussa puhekielen omaista sanastoa. Hän teki typografisia kokeiluja Apollinairen tapaan, viljeli erikokoisia kirjaimia, jätti välimerkit pois jne. Visualistina hän haki runoille niiden oikean muodon. Syntyi taidokas rytmiikka joka rikkoi kokonaan vanhan kaavan ja metriikan muodot. Symboli-innovaatiot olivat mullistavia, eikä niitä ole avattu oikein vielä tänäänkään. Rytmillä ei haettu vain liikkeen muotoa vaan esitettiin sellaisia visuaalisia unia tai näkyjä, joiden sisällön oivallamme nykyisin internetin kielestä, web 2 ympäristössä, ja ehkä manipuloiduista kuvista klusteritaidetta seuraten kohti poikkitaiteista ilmaisua.

Miten Aaro Hellaakoskesta saattoi syntyä näin monitahoinen innovoiva keksijä, ei vain monialainen luova taiteilija?

Kun Hellaakoski teki valintansa tieteen hyväksi syntyi omalaatuinen kriisi, joka laukesi vasta sodan aattona. Väinö Auer syvensi sitä aiemmin tietämättään vedoten Hellaakosken kunnianhimoon ja perheeseen. Avautuminen ja syyllisyys puhkesi vasta uskonnollisen herätyksen tapaisena prosessina kohtuullisen iäkkäänä ja paluuna takaisin alkuperäiseen innovaattorin kutsumukseen ja toimien jälleen oikeilla välineillä. Tämä ilmiö on innovaatioprosesseissa hyvin yleinen ja se tulkitaan miltei poikkeuksetta väärin puhuen kriisistä tai muista persoonallisuuden taitekohdista ja niiden ”hoidosta”.

Uuden luomiskauden ja innovatiivisimman vaiheen alkaessa Hellaakoskella oli käytettävissä varttuneen tieteen harjoittajan taidot, mutta myös kuvataiteilijan ja runoilijan lahjat. Kaiken tämän yhdistäminen oli vienyt kuitenkin aikaa liki 35 vuotta. Hellaakoski saavutti omimman tyylinsä noin 60 -vuotiaana. Sanataide ja tieteellinen ajatuksen muoto saivat nyt oikean asun eikä siihen tarvittu enää välttämättä visuaalista avaajaa. Hellaakoski joko häpesi sitä tai halusi tietoisesti salata menetelmänsä. Vaihtelevaan rytmiin kirjoitetut runot saivat oman sarjansa ja kokonaisuus oli täydellinen. Siihen Hellaakoski ei olisi voinut kyetä vielä nuorena kokeilijana tai ilman tieteen apua.

Hellaakosken innovatiivinen luonne on kuvaus ihmisen persoonallisuuden kasvusta kohti mestaruutta, jossa kaikki omat lahjat ja voimavarat otetaan täyteen hallintaan. Lapsena lukemieni runojen kirein sävy häviää ja korvautuu yleisinhimillisellä ymmärryksellä. Ihminen ei enää herpaantumatta tarkkaile itseään vaan saa etäisyyttä kohteeseensa tieteensä keinoin. Syntyy tietojen ja tunteiden synteesi, ei vain toisen yksipuolinen ymmärrys. Tässä Hellaakosken uskonnollinen herätys ja tutustuminen Freudiin ja Darwiniin samanaikaisesti varmasti auttoi. Geologin ja maantieteilijän synteesi oli täydellinen ja oikeaan osuva. Väinö Auer pääsi hieman samaan mutta ”vain” tieteensä kautta. Sen havaitsi vertaamalla näiden kahden neron töitä keskenään Oulussa. Hellaakoski pääsi työssään kouluttajaansa pidemmälle kiitos systemaattisen persoonallisuuden ja kuvataideosaamisensa sekä näiden johdattamana aiheisiin, jotka muuten olisivat jääneet runoilijalle tai maantieteilijälle vieraiksi. Näistä ekspressionismi oli ehkä tärkein.

Hellaakoski jatkoi siitä mihin Auer ja luonnonmaantieteen synteesi olisivat hänet tuskineen jättäneet ja jatko olikin innovaattorille jo helpompaa. Palaset alkoivat mennä kohdalleen ja tulosta syntyä toisin kuin nuorempana.

Se mitä haluamme sanoa maailmasta, luonnosta ja ihmisestä, yhdistyy Hellaakosken runokielessä. Syntyi luova ja innovatiivinen ”Uusi runo” josta kokoelmasta seuraava yksinäisen miehen tilitys. Se sopii hyvin innovaattorin runoksi:

Koskia, metsää humisevaa,

polkuja, niukasti poljetuita,

nevoja, joille johdattaa

yksinäisiä pitkospuita

Sinne, kantamus seljässään,

hiihtäjä häipyi maaliskuussa.

Petäjän kylkeen helisevään

upposi kirves illansuussa

Keväät useat valjenneet

ovat jo siitä illasta asti,

syksyn pimeän saartaneet

mykkinä, henkeä salpaavasti;

parvi kurkien korkeain,

kauas vievällä taipaleellaan,

tullen, mennen, on nähnyt vain

kumaran hahmon kuokoksellaan,

hahmon, joka ei silmää suo

heille, eikä kohota kättä,

tuskansa vain vaiti juo,

siitä pääsyä pyytelemättä.

Kuka on täällä, hän tiennee kai

mitä on jättänyt seljän taaksi,

tiennee, yksinäisyys sai

riittää hänelle asuntomaaksi;

tiennee: täällä ei pelloltaan

leikkaa satoa turvallista,

ei eräpirtin akkunaan

tuikuta pilkotus naapurista.

Aatos on vajaamittainen

erämaa äärien opastajaksi.

Ihmissuru on pikkuinen

täällä totena otettavaksi,

turhaa kaipaus, levottomuus,

pyyntö silmän ja korvan raton,

valetta se, mitä kurjet huus,

tyhjää sanasi malttamaton.

Täällä on koti vain tyyntyneen

voimantäyteisen miehenmielen,

jonka ei tiedetä peljänneen

muuta kuin myrkkyä naapurin kielen.

Täällä on kosket ja metsien maa,

polkuja, niukasti poljetuita,

neuvoja, joille johdattaa

yksinäisiä pitkospuita,

kuikan huutoa vihlovaa,

huurua ruskeavetisten soitten,

sammalta, jolle puhkeaa

kyynel kirpeä karpaloitten,

harmajan pilviverkoston

lomitse päivän pilkahdusta,

kunnes ylläsi kerran on

yö ikiautuas, silkinmusta.

(Kokoelmasta ”Uusi runo”)