Kun on rahaa, saa vaikka kirkossa tapella.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo kertovansa jatkosuunnitelmistaan keskiviikkona, 5.6., maailman ympäristöpäivänämme. Halla-aho ilmoitti asiasta Twitterissä. Halla-ahon mukaan hän kertoo suunnitelmistaan somekanavilla. Perussuomalaisten puoluekokous on vajaan kuukauden kuluttua. Gallupjohtajan ja johtavan oppositiopuolueen puoluekokous on nyt yhtä seurattu kuin historiaan jääneen Jyväskylän puoluekokous kesällä 2017. Perussuomalaisille somekanavat sopivat. Suuret kansanliikkeet ja kansalaismediamme ovat löytäneet myös Suomessa toisensa. Jakaako perinteinen mediamme ja sen omistajat sekä kansalaismediamme myös kansan kahtia, jää nähtäväksi. Juuri nyt kansaa jaetaan kahtia kiitos mediayhteiskunnan…
Read More

Hellan ja persun välissä

Viikon lopuksi palstalla (HS 2.6. 2019) Tommi Nieminen ei jätä arvailujen varaan sille, mitä hän ajaa takaa kirjoittaessaan otsikolla "Hellan ja populistin" välissä, muistaen vielä edellisenä päivänä sosiaalipsykologian professoreitten varoittelevat sanat ruokkia tahallaan ääriryhmiä polarisaatiostamme taitavilla, ikävin sanakääntein ja Laura Huhtasaarta hyväksikäyttäen. Psykologisilla menetelmillä, henkilökuvilla, hakien tuulta purjeisiin tarkoituksena 1) loukata ihmisryhmää, perussuomalaisia naisia, sekä 2) pyrkien samalla ruokkimaan vihaa ja aggressiota ihmisryhmien välille taitavalla propagandalla 3) puolueiden polarisaatiota näin rajulla tavalla samalla ruokkien. Onko…
Read More

Sosiaalipsykologia ei ole sosiologiaa ja psykologiaa

Olen maantieteilijä, kulttuuri- ja luonnonmaantieteen laudaturin suorittanut graduineen, mutta myös sosiaali- ja etenkin suunnittelumaantieteilijä. Mutta väitellyt myös sosiologiassa. Voisin olla myös biologian ja maantieteen vanhempi lehtori. Opiskelu ja siihen liittyvät mahdollisuudet yliopistoissa, aineopinnot eri tiedekunnissa, olivat minulle kovin vieraita aloittaessani sen 1970-luvun alussa. Ei ole enää emerituksena ja sekä luonnon- että ihmistieteissä väitellen Oulun ja Turun yliopistoissamme. Aineopinnot Suomessa ja maamme rajojen takana ovat tulleet tutuksi myös muussa kuin opiskelussa. Opiskelu on vain lisä jota…
Read More

Polarisaation kiroukset

Mitä tuovat mieleen kuukävely, Vietnamin sota, Woodstock ja Pride-liikkeen synty, populaarikulttuurin nostalgia, John Lennon ja Yoko Ono, Neil Armstrong ja Charles Manson, The Beatles ja Abbey Road -albumi, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen marssit ja uuden aktivismin aalto sekä Stonewall mellakat Yhdysvalloissa, Richard Nixonin vierailu Vietnamissa, Beatlesien hajoaminen, "peace and love", "hate and murder", utopia ja dystopia rinnakkain? Kesän 1969 tapahtumat 50 vuotta takaperin. Populaarikulttuuri nostalgia, suurten ikäluokkien kapina, mystinen ja myyttinen kesä ja sen tapahtumat. "Make…
Read More

Kuntien talous kuralla – mörköhallitusko pelastajana

Kuntatalous heikkeni viime vuonna, kertoo Tilastokeskus. Ennakollisten tilinpäätöstietojen mukaan kuntien vuosikate supistui 2,1 miljardiin euroon, mikä on 37 prosenttia vähemmän kuin toissa vuonna. Kuntakonsernien vuosikate tippui 20 prosenttia 4,8 miljardiin euroon. Kuntien toimintakulut kasvoivat 3,4 prosenttia. Toimintakuluja nostivat etenkin ostopalvelut. Sen sijaan verotulot putosivat 0,5 prosenttia tuloverojen ja yhteisöverojen vähentymisen vuoksi. Muut verotulot kuitenkin nousivat. Valtionosuuksia kunnat saivat viime vuonna 0,5 prosenttia vähemmän kuin toissa vuonna. Verotuloista ja valtionosuuksista yhteenlaskettava verorahoitus oli 31 miljardia euroa.…
Read More

Helatorstain sanomaa

John Wick -elokuvasarjan päätähti Keanu Reeves antoi The Guardian -lehdelle pitkän haastattelun uusimman elokuvansa tiimoilta. Sarjan nimikkohahmo John Wick on salamurhaaja, joka tappaa vihollisiaan yhä raaemmin elokuvien edetessä. Ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 2014. Siinä Wick lähti kostoretkelle ryöstäjien tapettua hänen koiranpentunsa. Ihan riittävä syy, kun kyse on elokuvasta, mutta usein myös rationaaliseksi kuvittelemastamme elämästämme ja sen juonellisesta kulusta. Haastattelussa Reeves kertoo samaistuvansa näyttelemänsä hahmon suruun. Elokuvissa John Wick on kärsinyt paljon ja on siksi hyvin…
Read More

Mitä kerran on ollut sitä vastakin on. Tämä on valheista suurin.

Tänään on Oliverin päivä. Oliver Twist tuli tunnetuksi Charles Dickensin romaanista vuonna 1838 mutta ennen muuta kuitenkin Carol Reedin Oscar-palkitusta elokuvamusikaalista sekä myöhemmin myös Roman Polanskin elokuvasta. Hän sopii hyvin moneen oman aikamme kuvaukseen, ei vähiten tämän päivän eurooppalaiseen politiikkaan myös meiltä Suomesta sitä seuraten.  Tuntematon nainen synnyttää köyhäintalossa poikalapsen, mutta kuolee ennen kuin ehtii paljastaa henkilöllisyytensä. Vastasyntyneelle annetaan nimeksi Oliver Twist, ja koska kukaan ei tunnu olevan kiinnostunut hänestä, hän joutuu orpokotiin. Yhdeksän vuoden…
Read More

Eurovaalit ovat huomenna – oletko valmis?

Miten me asennoidumme Eurooppaan tänään 2019 vaalien aattopäivänämme? Yllättävänä voisi pitää vaikkapa kyselyn tulosta, jossa EU:n yhteistyötä halutaan vähentää suurempien puolueittemme kohdalla enintään noin joka kymmenennen vastaajan toimesta. Valtaosa pitää nykyistä riittävänä ja siinäkin erot ovat marginaalisia. Lisäystä haluavat ovat odotetusti laita oikealla ja vasemmalla. Tässäkin kysymyksessä perussuomalaiset ovat lähellä keskustaa ja demareita sekä eroavat eniten Rkp:n ja Vasemmiston sekä Kokoomuksen arvoista. Tämäkin puoltaisi puolueen asemaa eduskunnassa istuen keskustassa. Rkp taas istui aivan oikealla paikalla…
Read More

Nuorten ilmastolakon päivänä

Kun olin nuori, päätin opiskella luonnontieteitä, biotieteitä sekä ihmistieteitä, taloutta ja sosiologiaa, käyttäytymistämme ihmisenä rinnakkain yliopistoissamme. Nyt moni suorittaa jopa kymmenen laudaturia lukiossa. Miksi näitä, luonnontieteitä ja ihmistieteitä rinnakkain? Syy selviää nyt nuorten ilmastolakon päivänä. Lakot kun eivät auta. On tehtävä asian eteen sellaista, joka myös jatkuu läpi koko elinkaaren. On opiskeltava, tutkittava, kirjoitettava, opetettava, elettävä aktiivisesti ja vaikutettava sitä kautta paikalliseen, alueelliseen, kansalliseen, kansainväliseen ympäristöön. Nyt sitten käydään jo ilmastovaalitkin. On asennoiduttava asiaan rationaalisesti.…
Read More

Jälkiviisaus on typerintä viisautta

Oulussa ilmestyvä Kaleva muistelee aikoja, jolloin liityimme EU:n jäseneksi ja myöhemmin mukaan tuli myös yhteinen valuutta euro. Kirjoitin nuorena professorina usein Kalevaan Oulussa asuen, Kellon Kiviniemessä Haukiputaalla matkaten sieltä Linnanmaan kampusalueelle. Turku oli liki toinen kotikaupunkini ja Turun yliopisto, myöhemmin myös nykyinen luonnonvaran tutkimuskeskus (Luke). Luonnonvaramme ja poikkitieteisyys sekä globaali matkustaminen tiedepuistotoiminnassa "agropoliittana" liikkuen oli osa tuon ajan elämääni. Innovaatiopolitiikkaa ja sen kluetereita hoitivat etenkin yliopistojen ja tutkimuslaitosten yhteyteen synyneet tiedepuistot, joista Oulu tunnettiin ensimmäisenä…
Read More