Tärkein puhe jäi analysoimatta vappuna 2019

Tärkein jäi taas toimittajalta kirjoittamatta. Mitä Jussi Halla-aho oikein sanoikaan? Nykyinen järjestelmä vie pohjan vaalien tulokselta ja kansan tahdolta. Palapelin paloista saa myös hävinneiden hallituksen. Enemmistö syntyy myös ilman demareitakin. Riittää kun sanoo saaneensa torjuntavoiton vaikka tulos on kehnoin puolueen historiassa. Nyt monen puolueen samaan aikaan. Myös ja etenkin demareitten tulos. Ja syynä oli äänten siirtymä perussuomalaisille. Miten sen voisi sivuuttaa ja kertoa, kuinka edellisen hallituksen arvopohjaltaan hyväksytty puolue, sininen unelma, ei saanut yhden yhtä…
Read More

Politiikka on pelon ymmärrystä

Ei ole provokaatiota ilman vastaprovokaatiota. Aina ne vahvistavat toisiaan ja keräävät kannattajansa. Some toi ne esille ja perinteinen media alkoi juosta mukana etsien jutuilleen lukijoita ja ilmoittajiltaan sekä mainostajilta rahoituksen toiminnalleen. Elämme nyt tämän mediayhteiskunnaksi kutsutun jo kolmatta vaihetta eikä siihen ole muuta lääkettä kuin elää mukana ja viettää suomalaista vappua. Se on hyvin suomalainen. Kysykää vaikka poliisilta, jota se työllistää nyt ja työllisti myös eilen. Vain juhlijat vaihtuvat, sukupolvi toisensa jälkeen jatkaa traditiota. Politiikka…
Read More

Työn orjat sorron yöstä nouskaa

Oletko miettinyt oletko kellosi näköinen? Entä koirasi? Onko puolueesi sinun näköisesi? Entä puolisosi? Vanhempiasi et voinut valita. Et maata ja kansaa, tunnekieltäsi jolla näet unesikin, ajattelet ja viestität. Muistuttaako puolisosi isääsi tai äitiäsi? Entä koirasi, tapasi elää ja tehdä valintoja? Valitseeko jokin muu sisälläsi jopa kellosi? Pimeä musta aukko viiden miljardin valovuoden takana on kuvattu jostain sellaisesta, jota ei ole olemassakaan. Mustaa aukkoa ei voi kuvata. Se imee valon itseensä. On imenyt jo ennen kuin…
Read More

Vaalipäivän äänistä PS 19,5 %, Kokoomus 17,1 %, SDP 16,0 %.

Perussuomalaiset ja siniset yhteensä lähes 19 %. Ja näinhän Perussuomalaisten ääniä lasketaan mitaten puolueen kannatusta EDELLISIIN vaaleihin. Lopettakaa medioissamme valehtelu ja ihmisten harhauttaminen. Kertokaa kuinka vaalit voitti valtavalla äänivyöryllä Perussuomalaiset ja ettei puolue ole sinnepäinkään kuin kuvailemanne äärioikeistolaiset kauhutarinanne. Puolue oli erehtyvine edustajineen huonoista vaihtoehdoista vähiten huono ja puheenjohtaja huonoista puheenjohtajista ylivertaisesti uskottavin vastauksissaan. Kertoo kolumnisti ja toimittaja Joonas Kuikka lännenmediasta eikä valehtele (29.4). Tosin hän ei äänestänyt perussuomalaisia. Se hänenkin on kerrottava saadakseen ihmisarvonsa…
Read More

Miksi Orpon ja Sipilän siniset arvot eivät kelvanneet kansalle?

Orpo, kokoomuksen johdossa, loihe lausumaan, pohjoisen pojan ja vanhalestadiolaisen miljonääri Sipilän myötäillessä, kuinka suomalaisten elämänarvot muuttuivat päivässä vuonna 2017 Jyväskylässä. He jakoivat perussuomalaiset kahtia ja ottivat kavereikseen siniset ja Soinin. Nyt keskustaväki ihmettelee, mikä siinä valinnassa meni pieleen? Miksi Veikko Vennamo ja SMP otti sekä jätti aikanaan puolueen? Joko se ehti taas heiltä unohtua? Samaa syvää pohdintaa ja järkeilyä surutyönä hoidetaan myös kokoomuksenkin älykköjen johdossa likapyykkiä pesten. Onko tämä Orpo aivan sokea kana ja löytää…
Read More

Ilmastomuutos on kansojen käsissä

Oikein hyvää kansallisen veteraanipäivän aattoa. Veteraanimme taistelivat itsenäisyytemme puolesta ja me taistelemme nyt koko vihreän planeettamme puolesta. Edellisessä taistelussa me hävisimme sodan mutta voitimme rauhan. Nyt, tässä viimeisimmässä sodassamme, meillä ei ole varaa hävitä kumpaakaan. Kaikki keinot on käytettävä. Oleellista että kansa (populus) on siinä mukana ja johtaa taistelua. Myös silloin kun se on vastenmielistä ja vaatii uhrauksia. Sotiemme veteraanit olivat valmiina uhraamaan henkensäkin. Nyt nämä uhraukset ovat päinvastaisia. Pyrimme säilyttämään mahdollisimman monen hengen, myös…
Read More

Hallituspeli on avattu

Näin on jos siltä näyttää. Tosin tämä nyt oli tiedossa jo ennen vaalejakin ja yksi syy sen tulokseen. Ehkä lopulta merkittävin. Me tiesimme jo ennen vaalejamme, mitä odottaa ja miksi. Pelottelu ja uhkailua on pahinta mitä liikkuvalle äänestäjälle voit tarjota. Olisiko niin että perussuomalaiset kykenevät vaikuttamaan oman ohjelmansa toteuttamiseen tehokkaammin oppositiossa? Kyse on sittenkin kansasta ja kansanvallasta, jossa pelote perussuomalaisten noususta reilusti ohi demareitten ja kokoomuksen on merkittävä viesti myös maan rajojen ulkopuolelta nähtynä. Sosiaalisen…
Read More

Valtiopäivät avattiin juhlavin menoin

Presidentin puhe oli jaettu viiteen pääkohtaan. Avainsanoja olivat lainaukset Max Weberilta. Lankun poraajista puhuttiin, railojen kaventajia kaivataan, suhteellisuus ja sen taju, intohimo on saatava katsomukselliseen päätöksentekoon. Yhdessä toimitaan ja kollegiaalisesti, takana historia: Jerusalem, Ateena ja Rooma. Toiseksi presidentti korosti turvallisuutta, terrorismin jatkumista, hyvää ja lujaa. Hyvän on oltava lujan. Vihan hedelmistä on päästävä. Tätä kautta presidentti siirtyi kolmenteen kohtaan ja riitaisaan geopolitiikkaan sekä Suomen EU isännyyteen. Mannerlaatat maailmalla liikkuvat mutta ihmissuhteet ovat edelleen yhteisiä, yhdistävä…
Read More

Professori Oivat Toikka kuollut

Lasitaiteilija ja etenkin lasilinnuistaan tunnettu professori Oiva Toikka on kuollut. Toikka tunnettiin toki paljon muustakin kuin linnuistaan. Hän oli suomalaisen taidelasin käsittelijänä nero jonka jättämä perintö on haastava myös monessa muussakin kuin pelkän lasin käsittelyssä. Omalla kohdallani Oiva Toikka oli merkittävä innostaja myös ekologisen klusterin ja klusteritaiteen synnyssä sekä innovaatiopolitiikan käden taitojen esittelijä. Hän oli nuutajärveläisenä yhtäällä paikallinen ja samaan aikaan globaali käsite myös taidetta ja tiedettä yhdistettäessä. Oivan rohkeus oli tarttuva ilmiönä ja sellaisena…
Read More

Mikä vaivaa Forssaa, Loimaata ja Someroa?

Miksi vaaleissa kävi kuten kävi. Miksi perussuomalaiset on jatkossa myös "perusporvari" eikä vain "Finns Party". Miksi perussuomalaiset menestyvät niin Helsingin perinteisimmillä vihreillä alueilla kuin rikkaimmilla alueilla samaan aikaan? Selitys löytyy ohjelman sisällöstä. Ohjelman on oltava myös kenen tahansa meistä TOTEUTETTAVISSA. Järkevä porvari on myös järkivihreäkin ja päinvastoin. Se on hyvin suomalainen ja pragmaattinen ilmiömme. Ei pidä etsiä keinotekoisia eroja kun yhdistäviä tekijöitä on enemmän. Mehän olemme lopulta sittenkin saman kielen kautta kasvatettuja suomalaisia. Saamelainen ymmärtää…
Read More