Yhdysvalloissa äänestetään muustakin kuin presidentistä.
Miksi suomalaiset ovat uskomattoman kiinnostuneita Yhdysvaltain juuri presidentin valinnasta, mutta tuskin mainitsevat sanaattoreita ja kuvernöörejä, vaalien todellista luonnetta ja päättäjiä 50 osavaltion sisällä. Ovatko jenkit kiinnostuneita Suomesta ja miten vaalit vaikuttavat meillä Euroopassa ja juuri Suomessa? Tätä pohtii Helsingin Sanomat vuorokautta ennen vaaleja. Trumpin käyttämälle ”raking”-termille naureskeltiin avoimesti Suomessa. Uusi Suomi kuitenkin kertoi marraskuussa 2018, että termi oli virheellisesti käännetty ”haravoinniksi”, mutta metsänhoidossa sillä tarkoitetaan koneellista hakkuutähteen korjuuta esimerkiksi energiapuuksi. Erikoistutkija Juha Laitila Luonnonvarakeskuksesta Lukesta…