Tein niin tai näin – aina väärinpäin..

Iltalehti hakeee näkyvimmät otsikkonsa nyt Jussi Halla-ahosta kun Donald Trump on käyty läpi viimeiseen saakka eikä Yhdysvaltain vaaleista ole enää uutta sanottavaa. Samoin tekee luonnollisesti Helsingin Sanomat. Suomessakin politiikka polarisoituu joko talousoikealle tai vasemmalle. Samalla se muuttuu konservatiivisemmaksi tai liberaalimmaksi. Näin medioitten on sitä helpompi tulkita ja vaivatta leimata samalla. Se on siis mediayhteiskunnan tulosta, ei toki muuten. Suomessa Yhdysvallat on se jota apinoidaan, taas kerran. Kun näin tehdään, taannutaan samalla aikoihin, joita sosiaalisen mediankin…
Read More

Kalifornia ratkaisi vaalit.

Joe Biden sai vaaleissa liki 75 miljoonaa ääntä ja Donald Trump 72 miljoonaa. Kalifornia oli ylivertainen äänten antaja ja sen kaikki valitsijamiehet tulivat demokraateille ilman pienintäkään kilpailua republikaanien kanssa. Trump ei panostanut varojaan ja lahjoituksia sinne lainkaan. Neuvoi vain jatkamaan metsien hoitoa ja Hollywood elämää. Republikaanien ei kannattanut vaivautua edes vaaleihin. Vaalit ratkaistiin siten siellä. Kaliforniasta saa valitsijamiehiä ja -naisia enemmän kuin kymmenestä vaa'ankielivaltioksi kutsutusta yhteensä. Rahalla ja korrutiolla kuorrutetut vaalit ratkaistaan siten Kaliforniassa, jonne…
Read More