Viherflaatiosta lyhyt matka kurjuusindeksiin
Viherflaatio on vielä uusi ilmiö maailmantaloudessa. Siihen on kuitenkin hyvä totuttautua ja pandemia jälkeinen nopea kasvu antaa siihen myös mahdollisuudenkin. Kyse on poikkeustilanteesta ajettaessa suuria ilmastomuutoksen vaatimuksia maailmantalouteen. Ilmiöllä on inflaatiota ruokkiva vaikutus. Olen tästä kirjoittanut runsaasti aiemminkin mutta varoittanut samalla ajautumisesta kurjuusindeksiin. Keskiviikon ja Terhon päivän Helsingin Sanomat (3.11.2021) osuu samaan aiheeseen, josta tein 1970-luvulla opinnäytteitäni Oulun ja Turun yliopistoillemme. Opinnäytteet liittyivät yhtäällä poliittiseen maantieteeseen ja toisaalla yhteiskuntatieteisiin mutta edellyttäen myös biologista perustaakin.…