Mitä tulomme kertovat meistä ihmisinä?
Elämme sitä aikaa, jolloin mediat kertovat varallisuudestamme ja verotettavista tuloista. Tulot eivät jakaudu tehdyn työmäärän mukaan vaan logiikalla, jossa mukana on pääomaa ja sen sijoittamista sekä sellaista varallisuutta, josta syntyy myös tyypillinen media-ajan ruokkima suomalainen kateus. Muutto aikanaan 1990-luvun alussa Forssaan toi mukanaan maailman, jonka olin jo aiemmin unohtanut. Forssalaiset olivat ylpeitä omasta paikastaan poliittisella kartalla ja etenkin perustettaessa työväenliikkeen ohjelmaa Forssan kokouksessa. Forssassa vierailivat myös ensimmäiset vihreät Koijärvellä mediajulkisuutta hankkien. Valinta oli poliittinen valinta…