Pintajulkisuuden petollisuus.
Sanna Marin on joutunut nyt myös Ruotsissa päämedioitten hampaisiin hakiessaan julkisuutta esiintyen mm. samaan aikaan pintajulkisuutta hankkien medioittemme lööpeissä. Sille on annettu myös ikävä nimikin, jota ruotsalaiset käyttävät. Ilmiö on toki tuttu suomalaisillekin ja kirjoitin eilen rinnakkain tästä ilmiöstä Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivänä. Tuolloin otsikkona oli lisäksi ”pelko”, jota sitäkin käytetään erityisesti sellaisen vallan käytössä, jossa vaikkapa itänaapurimme menestyy Putinin tapaan hyvin. Kirja ”Pelko on aseeni” on tätä aihetta viihteellisesti esittelevästä romaanista. Poliitikon ja…