Menneen maailman prodcast, mimesis ja suomalainen häpeä.

Joulun lähestyessä palaan kirjaani ”Suomi – maailman onnellisimman maan oppikirja I ja II” sen joulukuun juuri ennen aattona kirjoittamiini esseisiin ja blogeihin, jotka löytyvät myös kotisivultani www.clusterart.org. Syy tähän on niillä tapahtumilla, jotka liittyvät juuri nyt elettävän joulukuun lopun tapahtumiin sekä niiden selittämiseen. Ensimmäinen selittäjä on mielestäni ranskalaisen akateemikon Rene Girardin  mimeettisissä teorioissa, mutta siirtäen ne hybridiyhteiskunnan ja oman digiaikamme konflikteihin. Näistä näkyvimmät liittyvät Kiinan ja Venäjän väliseen lähestymiseen sekä Yhdysvaltain tapaan toimia tässä eurooppalaisille…
Read More

Omistettu Kimi Räikköselle – Jäämiehelle.

Kirjoitin syksyllä 2018 (24.09.2018) luovan joutenolon mestareista – tylsyyden sietäjistä kirjassani ”Suomi – maailman onnellisimman maan oppikirja II”. Kirjat (I ja II) oli omistettu samalla suomalaisen lasitaiteen kultakaudelle (Dedicated to the Golden Age of Finnish Glass Art”). Kirjat julkaistiin vuonna 2019 syksyllä viimeiset kuvat ottaen ja ympäristössä, joka joutui sitten vandalismin kohteeksi. Tuota tapausta, vandalismia, on sittemmin käsitelty poliisin annettua siitä lausuntonsa ja varoittaen myös samaan aikaan riehuneesta nettirikollisuudesta vakuutusyhtiössä, jolloin ilmiö on pysynyt nyt…
Read More

Miksi aluesuunnittelu on niin vaikeaa?

Miksi aluesuunnittelu on suomalaisille niin vaikeaa? Aluesuunnittelu ja sitä työkseen tekevät ovat Suomessa varmaan maailman turhautuneinta joukkoa. Heitä kun ei kuunnella Suomessa lainkaan ja rakenteet ovat kuin pahinta painajaista. Maaseutua kehitetään kuntana liittäen se kaupunkiin kuvitellen se osaksi kaupunkia viheralueena tai kaupunginosana. Eihän vuosisatoja kestänyt alueellinen rakennelma voi olla, herra paratkoon, metropolin vihrealue tai hallinnollinen torso vailla vanhaa hallintoaan. Onhan sillä toki vuosisatainen kulttuuri ja sosiaalinen pääomakin sekä suuri määrä kyliä, tuhansittain Suomessakin. Ei meillä…
Read More

Onko oma aikamme täynnä vaaroja?

Syksyllä 2012 tein havainnon vaarallisista ilmiöistä ja niiden lisääntymisestä. Luettelinkin muutaman tuon ajan vaarallisen ilmiön. Tänään tätä luetteloa olisi mahdottoman helppo jatkaa alkaen hybridiyhteiskunnan ja uusien medioittemme kyvystä löytää vaarallisia ilmiöitä liki mistä tahansa, alkaen rokotteista ja virusten salaliitoista. Mikä on informaatiota ja mikä disinformaatiota, siitäkin käydään sotaa. Luonto ja sen ymmärtäjät ovat solmineet yhteisiä liittoumia ja tiede on pantu sekin palvelemaan perinteisen tehtävänsä rinnalla vaikkapa ihmisen tuhoamiseen tarkoitettuja laitteita, kuten nyt erilaisia myrkkyjä, pommeja…
Read More

Mistä löytyisi suomalainen Saramago?

Valmistautuminen jouluun on ollut suomalaisittain seuraten odottelua koronan jatkumisen tulevista ohjeista ja niiden toteuttamisesta. Pääministerimme antoi jo ohjeita, kuinka ei tule menetellä ja se on mielestäni parempi avaus tälle joululle kuin edelliset esiintymiset vuosi sitten. Toinen uutiskynnyksen ylittänyt ja vuosia jatkunut odottelu oli kykymme valita Hornetin jatkajat viidestä vaihtoehdosta. Valittiin odotetusti läheltä sitä optiota, joka meillä on Naton kanssa solmittu. Toki kone on varmaan myös tekniikaltaan muita vaihtoehtoja uusinta mallia ja siedettävä vuosikymmenien hankinnaksi. Siihen…
Read More

Maakuntavaalit vaatii myös maakuntahengen.

Tämän päivän aiheet Suomessa ovat jatkoa jo kauan sitten käynnistyneelle keskustelulle sosiaalisen median paradigmasta, sen taloudesta ja strategista. Kun täytin 60-vuotta, tuo kirja oli juhlajulkaisuni silloin (Social media economy and strategy). Se julkaistiin Saksassa, kuten kaikki muutkin kirjani sen jälkeen. Ketään ei enää kiinnostanut Suomi ja sen maabrändi liityttyämme EU:n jäseneksi ja pohtiessamme lähinnä vain asemaamme globaalin maailman paradigmaisesti muuttuvassa ja tietokoneiden kuvaamassa käsiteanalyysien ja algoritmien maailmassa. Siinä missä DNA ja aminohapot määrittävät luontoa ja…
Read More

Pintajulkisuuden petollisuus.

Sanna Marin on joutunut nyt myös Ruotsissa päämedioitten hampaisiin hakiessaan julkisuutta esiintyen mm. samaan aikaan pintajulkisuutta hankkien medioittemme lööpeissä. Sille on annettu myös ikävä nimikin, jota ruotsalaiset käyttävät. Ilmiö on toki tuttu suomalaisillekin ja kirjoitin eilen rinnakkain tästä ilmiöstä Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivänä. Tuolloin otsikkona oli lisäksi ”pelko”, jota sitäkin käytetään erityisesti sellaisen vallan käytössä, jossa vaikkapa itänaapurimme menestyy Putinin tapaan hyvin. Kirja ”Pelko on aseeni” on tätä aihetta viihteellisesti esittelevästä romaanista. Poliitikon ja…
Read More

Pelko on aseeni – Sibeliuksen päivänä.

Jean Sibeliuksen “Valse triste”, Op 44 no 1 on kauneinta suomalaista maailmalle vietyä kulttuuriamme. Hugo Simbergin tapaan sekin kesyttää kuolemaa. Pelko on suomalaisten vaikein perustauti. Tänään suomalaiset pelkäävät jälleen kuolemaansa ja tauteja. Taudin nimi vaihtuu viruksena kohta viikoittain. Suomalaisten pääministeri on ollut samalla suunnalla kuin ulkoministerimme. Häntä epäillään saaneen tartunnan ulkoministeriltä ja mediat kirjoittavat tästä kauhukertomusta. Samaan aikaan pääministerin kotikaupungissa puoli kaupunkia on ahtautunut juhlimaan jääkiekkohallin vaihtumista uuteen. Vastakkain pelaavat tamperelaiset Ilves ja Tappara. Virus…
Read More

Nuorena vitsa väännettävä.

Nuori pääministerimme on ollut kateissa ja hän on viettänyt suomalaista kulttuuri-iltaa ja yötä pikkutunneille. Saman aikaan häntä on tavoiteltu oman aikamme välinein, jollaista pääministerinkin tulisi kantaa käsilaukussaan. Nyt se oli kateissa eikä hän huomannut kuinka massa ja maailmalla on liikkeellä viruksia, jotka rajoittavat myös pääministerin liikkumista ulkoministeriltä viruksen saaneena. Aiheesta on sanottu Helsingin Sanomissa (7.12) kaikki oleellinen pääkirjoituksena ja myös sivukaupalla asiantuntijoiden arvioina myös juridiikkaa pohtien, ei vain lääketiedettä ja pääministerin tehtäviä ja tavoitettavuutta, moraalisia…
Read More

Terveen identiteetin kansakunta.

Mihin katos identiteettimme? Itsenäisyyspäivänä olen yleensä analysoinut presidenttimme puheen. Nyt en sitä tee vaan pidän oman puheeni. Sellaisen, jota koen kansani odottavan ja etenkin aikana, jolloin kaikki ei mene kuten ennen ja elämä olisi hallinnassamme. Jopa kansakunnan oma identiteetti on ikään kuin kateissa ja kirjoitin juuri kuinka ihan täysipäiset suomalaiset esittävät luopumista nykyisestä Suomesta ja esittävät meille Sveitsin mallin mukaista osavaltiota, United States of Finland, Suomen liittotasavaltaa. Samalla vuoden vaihteen jälkeen syntyvää ”aluehallintoa” ilman verotusoikeutta…
Read More