Sydämellinen kiitos Jussi Halla-aholle.

Viisas ihminen ymmärtää lähteä silloin kun on huipulla. Halla-ahon nimiin vannoneet olivat hekin Jyväskylässä sitä joukkoa, joiden arvot eivät sovi monipuolue maassa kantamaan vastuuta hallituksessa. Soinislaiset ja vennamolaiset eivät populisteina onnistuneet hallituksessa. Tosiasiat on myönnettävä nekin. Inhorealismi on järkevän ihmisen tapa jäädä historiaan voittajana. Lisäksi taustalla voi vaikuttaa tavalla, joka puheenjohtajana on mahdotonta. Seuraavat vaalit ovat pääministerivaalit ja samalla hallitusvaalit. Jos aiot tehdä jotain uskottavaa, sinun on oltava lisäksi flow -tilassa. Se on kuluttavaa ilman…
Read More

Vuoden mediakuva – talonpoika ampuu karjansa.

Elämme hetkeä, josta varoitin vuosikymmen sitten poliitikkojamme sotea ja kuntarakenteita muutellen ja ilman minkään maailman alan koulutusta ja poikki- sekä monitieteisesti ne sosiaaliseen pääomaamme ja kulttuuriin myös yhdistäenkin. Maantiede ja aikatieteet, historia, oli unohtunut saati hetki, jolloin nämä tieteet muuttuivat täysin, paradigmaisesti. Ne eivät ole kenen tahansa politiikan puuhastelijan hallittavissa esitellen mielipiteitään tai toimittaja omia narratioitaan kriisiin ajatuneessa demokratiassa ja sen puoluelaitoksessamme. Lasten ja nuorten kantaminen poliisivoimin Mannerheimintieltä on muutakin kuin heidän auttamin turvaan Forssan…
Read More

Kärpästen ja härkästen medianlukutaidosta

Puurot ja vellit helteessä sekaisin.Kuntien tapa hoitaa aluetalouttaan kääntyi Helsingissä seuraten pormestarivaaliksi, jonka voitti joku kokoomus, toinen oli joku demarit ja kolmas joukkue päihitti Jyväskylässä syntyneen joukkueen, jossa pelaa omituisia savolaisen Simo Puupposen ja Aapeliksi kutsutun kirjailijatoimittajan siunatusti hulluja juopottelevia, maailman onnellisimman kansakunnan pelintekijöitä Forssassa heitä seuraten ja biljardia tai golfia pelaten. Samoja kansalaisia, joita tapasit 1950-luvun kansakouluaikana ja jotka eivät oppineet oikein Seitsemän Veljeksen tapaan ihmisten tavoille, mutta muodostivat ihan oikean "puolueen" korvaamaan perinteiseksi…
Read More

Muistutus vuosikymmenen takaa

On käyty vaalit ja odotetaan sotea, on odotettu yli vuosikymmen, seurataan jalkapalloa, johon myös Suomi osallistuu ainakin kolmen pelin verran. On aika palata vuosikymmenen taakse ja pohtia, mitkä aiheet olivat silloin meille tärkeitä ja onko mitään perää siinä väitteessä, jonka mukaan olemme menettäneet kokonaisen vuosikymmenen. Nukkuneet siis onnemme ohi maailman onnellisimpana kansakuntana.Lainataan esseistäni aivan sattumanvaraisesti keväältä 2011 arpomalla se kesäkuun runsaasta paristakymmenestä kirjoituksestani. Miten se poikkeaa tästä ajasta ja olisiko mahdollista että kirjoitus olisi muutamaa…
Read More

Kirjoita siitä mistä muut vaikenevat.

Vuosikymmen sitten kirjoitin päivittäin kuten tänäänkin ja aiheet oli valittu sille päivälle sopivana. Vuoden aikana esseitä ja blogeja kertyi siten sama määrä kuin vuodessa on päiviä. Toki samalla usempaan mediaan kirjoittaen tämä vielä tuplaten. Näin mukaan tulivat myös yöt. Oli seurattava milloin nyt reaaliaikainen maailma valvoi Aasiassa ja Yhdysvalloissa. Tänään lukumäärä on edelleen tuo sama ja tapa kirjoittaa noudattelee algoritmien kysyntää. En siten kirjoita enää tietylle ryhmälle, kuten ennen oman aikamme robotiikkaa jouduin hajoittamaan itseäni.…
Read More

Missä viipyvät kuntien optimaaliset rajamme?

Missä viipyvät kuntien optimaaliset rajamme?Kuntavaalien nyt mentyä palautan uusille valtuutetuille ja vähän vanhemmillekin mieliin mielipide Suomen Kuvalehdestä kirjoitettuna liki vuosikymmen sitten. Sen jälkeen maata on koetellut liki kymmenen hallitusta ja lukematon määrä kuntapoliitikkoja. Asia ei ole edennyt mihinkään suuntaan ja syntyi käsite "Menetetty vuosikymmen" ja myös kirjani sitä kuvaamaan. Tiedän aluetutkijan ja -suunnittelijan pitkästä kokemuksesta, kuinka suomalaiset vaativat kohdallaan yrityksen ja erehdyksen kautta syntyvän oppimistien, jolloin yksi vuosikymmen ei siihen riitä. Nyt sitten käynnissä on…
Read More

Veret seisauttava jytkyvaali

Kuntien tapa hoitaa aluetalouttaan kääntyi Helsingissä seuraten pormestarivaaliksi, jonka voitti joku kokoomus, toinen oli joku demarit ja kolmas joukkue päihitti Jyväskylässä syntyneen joukkueen, jossa pelaa omituisia savolaisen Simo Puupposen ja Aapeliksi kutsutun kirjailijatoimittajan siunatusti hulluja juopottelevia, maailman onnellisimman kansakunnan pelintekijöitä Forssassa heitä seuraten. Samoja kansalaisia, joita tapasit 1950-luvun kansakouluaikana ja jotka eivät oppineet oikein Seitsemän Veljeksen tapaan ihmisten tavoille, mutta muodostivat ihan oikean "puolueen" korvaamaan perinteiseksi kutsuttua hämäläisen maalaiselämän savolaisen eukonkannon karkeaa vastinetta. Osassa Hämettä…
Read More

Vuosisadan vaalit lähestyvät – oletko valmis?

Oikein hyvää Impin päivää ja kuntavaalien aaton aattoa. Itse käynnistän aamun Niilo Tarvajärven tapaan, jos nyt joku vielä muistaa Tarvajärven ja höyryradionkin sekä ensimmäiset televisiomme viihdeohjelmat, laatikkoleikit ja joulupukin maan Korvatunturilla. Kuntavaalit olivat tuolloin ihka erilainen elämys kuin tänään ja Iisalmen maalaiskunta oli sekin itsenäinen. Oulu oli pieni kyläpaha sekin ja maalaiskunnat vauraita, Limingassa kukoistivat niityt. No eivät kukoista enää, risukkoa kasvavat eivätkä ole Kiiminkijoen latvan kunnat enää itsenäisiä Haukiputaasta ja Kempeleestä puhumattakaan. Kaupunki on…
Read More

Pieniä tekoja mutta suuria tuloksia.

Tulin juuri puutarhasta leikkaamasta ruohikkoa ja samalla kumartelin kukkaistutusteni kanssa, veistoksia viimeistelin. Se on selälle ihan hyvää liikuntaa siinä missä toki kaikelle muullekkin tuki- ja liikuntaelintemme toiminnoille. Etenkin veistoksen teko on työlästä ja raskasta puuhaa. Liki puoli miljoonaa suomalaista tulee sairastamaan juuri näitä tukielintemme vaivojamme rinnan diabeteksen ja ylipainonsa kanssa kamppaillen. Mukana on myös yksinäisyys ja depressio. Nämä ovat niitä kysymyksiä, joihin olisi odottanut vastauksia nyt kun käymme kuntavaaleja. Korona on kauhean tärkeä asia sekin,…
Read More

Rajattoman Euroopan mestaruuskisat alkamassa kuntavaalien Suomessa.

Hesari on tänään täynnä pelkkää jalkapalloa ja sen EM-kisan esittelyä. Pelaajamme eivät pelaa Suomessa, kaikki ovat muualla pelistään leipänsä ansaitsevia. Syntyisin pelaajista joku on Suomestakin, mutta vain yksi Jyväskylän pohjoispuolelta. Mahtaako käydä kotikuntansa kuntavaaleissa? Sen sijaan pääkaupunkiseudulta syntyisin on pirun tusina (13) ja nimet ovat outoja. Pituutta on keskimäärin 185 cm, mutta on varamiehenä yksi alle 180 cm riisitautinen kääpiökin. Kirjoitin joskus nuoruudessani, kuinka jalkapallo on nerojen peli. Se löytyy edelleen googlaten. Tämä ei ole…
Read More