Poliittisen kartan muuttava sunnuntain vaalipäivä.

Kuntavaalien tärkein asia tahtoo unohtua yksittäisten lakien ja asetusten seurantaan ja niiden hoitajiin. Suomessa äänestetään sunnuntaina 293 hyvin erilaisissa vaaleissa. Näistä vaaleista tärkein ei ole pormestarin vaalit ja Hesaria seuraten. Forssassa kirjainyhdistelmä FSHKY on luonnollisesti näkyvä siinä missä nuoret ja koulutus sekä soten nykytila menetetyn vuosikymmenen jäljiltämme. Forssa on kuitenkin seutukaupunkina kovin poikkeava perinteisistä maaseutupitäjiemme keskisuuresta kaupunkikuntiemme luonteesta. Sen synty "pihtisynnytykselle" näkyyy myös poliittisella kartallamme. Vaaleissa esitellään ongelmia ja ongelmien jälkeen lisää ongelmia. Esittelijänä on…
Read More

Mihin katoaa kuntien itsehallinto?

Tämän Päivän Hesari (4.6) kertoo kuinka perussuomalaiset ovat rynnimässä Vantaalla Kokoomuksen ohi ja uhkaavat jopa demareiden valta-asemaa. Omista oppilaistani Kari Nenonen oli kauan Vantaalla kaupunginjohtajana Oulusta sinne HUS:in kautta siirtyen. Nyt jo tiedämme, kuinka Oulu valittiin Euroopan kulttuuripääkaupungiksemme vuonna 2026. Edessä on työmaa, jossa Pohjolan pääkaupunki joutuu keskittymään kulttuurin ja tieteen lomittamiseen yhteen ja käsitteet Cluster art ja Art of Clusters tulevat yhä näkyvämmin esille verkostoja ja klustereita rakenneltaessa. Kauan Oulussa asuneena tutkijana ja kouluttajana,…
Read More

Vihapuheesta oikeaan asiaan – asialinjalle.

Tämä kirjoitukseni on täsmälleen kymmenen vuoden takaa. Maaseudun Tulevaisuus on medioistamme yksi merkittävimmistä juuri kuntien kohdalla ja maaseudun lisäksi luettu toki muuallakin. Kirjoistani vuonna 2010-11 julkaistiin 1) Uusi mediayhteiskunta, 2) Sosiaalinen media ja muuttuva paradigma 3) Social media economy and strategy sekä 4) Hybridiyheiskunnan kouristelu. Paljon aiemmin olin julkaissut kirjani Arctic Babylon 2011. Se tarkoitti JUURI TÄTÄ VUOTTA. Nyt vuonna 2021 julkaisin mm. kirjani "Menetetty vuosikymmen" tai "Mediayhteiskunnan hybridistä pandemiaan". Pandemiasta kirjoitettiin ja varoitettiin jo…
Read More

Millainen on kuntasi narratiivinen kertomus ja imago?

Kuntavaalit lähestyvät ja monet kunnat ovat tuottaneet itsestään ulkoisen tai sisäisen yrityskuvankin. Imago on tarkoituksella kuntakartalla erottuva ja kunnanjohtajan työ nykyisin kunnan vaakunaa kiillottava. Kun sote vie mukanaan kuntien tehtävistä sen merkittävimmän, yhä enemmän kuntapoliitikot joutuvat paneutumaan juuri kuntansa narratiiviseen kertomukseen, imagotutkijoiden ja mainostoimistojen tekemiin mielikuviin kunnistamme. Mitä vaaleihin osallistuva haluaa kertoa kunnastaan ja itsestään kunnan vaakunan kiillottajana? Kuntapoliitikot eivät ole parlamentaarikkoja ensinkään eduskunnassa, jossa hallituksella on oppositiokin. Kaikki valitut valtuutetut ovat samassa veneessä ja…
Read More

Cluster art and Art of Clusters 70 years

Cluster art and Art of Clusters 70 yearsUusin kirjani on juuri saapunut kustantajalta Saksasta. Sydämellinen kiitos BoD:n aina luotettavasta ja tyylikkäästä työstänne. Manifesti klusteritaiteesta ja taiteen klusterista syntyi SUOMESSA ja kirjoittamanani pian Hämeeseen ja Forssaan muutettuani. "Cluster art and art of Clusters 70 years" on täältä Suomesta hankkien varmasti suomenkielinen. Kuvia on luonnollisesti suuri määrä, noin toinen puoli kirjan 428 sivusta. Niiden kokoamisessa on käytetty kaikkiaan yli tuhatta kuvaa, pääosin CLUSTER ART puutarhastani hankkien. Vuonna…
Read More

Narsismin lähteet ja rappio – segregaatio.

Edellä kirjoittamani blogini narsimista ja sen lähteistä osana alueellista identiteettä, spatiaalisia juuriamme, on osa yhteisöllisyyttä ja suomalaisille käsitteenä vaikea. Tein siitä aikanaan ensimmäisen väitöskirjani ja se johti tuon käsitteen (spatiaalinen identiteetti) kääntämiseen juuriksemme. Se ei ole sama asia mutta parempi kuin ei yhtään mitään. Samaan aikaan Alex Haley kirjoitti ansiokkaan kirjan neekeriorjista, heidän juristaan ja siitä tehtiin myös elokuva, jota esitettiin myös Suomessa monena sarjana. Aloimme kiinnostua juuristamme. Sen sijaan ilmiön tieteellinen merkitys jäi edelleen…
Read More

Narsismin lähteillä.

Puutarjassani on useitakin veistoksia, jotka kuvaavat käsitettä narsismi. Narsismi ja etenkin sen häiriöt ovat kipuilevan mediayhteiskunnan ja huomiotalouden merkittävin psykososiaalinen voima. Miten pandemia koettelee niitä ammatteja, yhteisöjä, työkulttuuria, toimentuloa ja lopulta kansakuntia, joiden kyky pitää yllä suorituskykyään on narsisimiin sidottua? Korona ja pandemia on kestänyt runsaan vuoden ja jo nyt alkavat näkyä sen kansakuntia ja yksilöitä erottavat psyykkiset, sosiaaliset ja kulttuuriset erot sietää koronan vaatimia perinteisiä kulttuurisia ja sosiaalisia mutta myös taloudellisia erojamme, joiden taustalla…
Read More

Kunnissamme ei tunneta hallitusta ja oppositiota.

Kuntavaalejamme ei pidä rakennella eduskunnan puolueittemme ja nykyhallituksen ja opposition välisenä riitelynä, parlamentarsimiamme ylen määrin esitellen. Jos ja kun media siihen syyllistyy se on sen häpeä ja kriisytyvän parlamantarismin vika, ei kuntiemme. Niiden ei kuulu siitä kärsiä.Kaikki puolueet, joilla on edes hivenen kannatusta ja valtuutettuja, ovat mukana päätöksenteossa ja myös hallituksessa kunnissamme. Mukana on myös hallitusammattilaisia virkamiehiämme näin avustaen. Vaaliväittelyissä mukana ovat yleensä puolueen puheenjohtajat ja keskustelu siirtyy yleispoliittisiin kysymyksiin. Sellaisia ei käsitellä pienissä kunnissamme…
Read More

Mihin katosi kestävä kehitys ja sen indikaattorit maaseudultamme?

Olin näitä indikaattoreita kehittelemässä vuosituhannen vaihtuessa MTT:n labroissa ja pääsimme tässä työssä todella pitkälle. Juuri nyt sillä työllä olisi globaalia kysyntää. Julkaisimme myös loppuraportin johdollani "SUSAGRI: Maataloutta luonnon ja ihmisen ehdoilla." Raporttimme, Euroopan unionon Life ohjelman rahoittamana, esittelee kestävyyden rakennepuut, 1) Ekologisen, 2) taloudellisen ja 3) sosiaalisen kestävyyden, 4) kestävyyden indikaattoreiden muodostumisen, 5) ravinnetaseen, 6) materiaalivirrat, 7) globaalin kokonaiskäytön virrat, 8) elinkaarimallin, 9) maiseman maatalouden kuvastajana, 10) maaseudun rakentamassa koko yhteiskunnan hyvinvointiamme, 11) ympäristön, kulttuurin…
Read More

Oletko ongelman ratkaisu vai osa ongelmaa?

Matti LuostarinenProf. Geography, Dosentti ( Adjunct Prof. Sociology) PhD, ScD, Author, Blogger, ArtistEsittelyScientist yrityksessä Suomen AkatemiaScientist yrityksessä Turun yliopistoTyöskentelee yrityksessä Oulun yliopistoScientist yrityksessä LuonnonvarakeskusScientist yrityksessä MTT Agrifood Research FinlandOli Scientist yrityksessä Suomi, FinlandOpiskeli ainetta Human science, Sociology koulussa Turun YliopistoOpiskeli ainetta Natural sciences Geography and Biosciences koulussa Oulun yliopistoKävi koulua Iisalmen lukioAsuu nyt paikkakunnalla ForssaPaikkakunnalta Iisalmi690 henkilöä seuraaElämäntapahtumatKun vandalistit hyökkäävät vuoroin Hard Rock muistotyön ja pyhimysveistoksen sekä ateljeen ja työhuoneen kimppuun, hävittävät nettiympäristöä, onko kyseessä…
Read More