Politiikassa onni on epänormaali tila

Poliittinen teatteri lähestyy nyt loppuaan Suomessa. Keskustan ja SDP:n liima on taas löytynyt jos se sitten kateissa olikaan. Ja jos ei löydy, olemme hakemassa liimaa jostain uudesta, aiemmin kokeilemattomastakin. Sellainen ei ole oikein suomalainen malli jolloin keskusta ja demarit voivat luottaa menneen maailman kujeisiin. Mitä kerran on ollut sitä vastakin on. Kokoomus malttaa sekin odottaa normaaleja vaalejamme. Se äänestää tyhjää. Sitä ei siis ole olemassakaan. Oleellista oli saada mediahuomiota ennen vaaleja ja parantaa omaa näkyvyyttä…
Read More

Paluu kulttuurimme juurille

Kansallisen veteraanipäivän tärkein aihe ei näytä olevankaan omat sotamme vaan vallan muut aiheet seuraten perinteistä mediaamme. Siellä globaali ja tärkein aihe on edelleen korona mutta nyt etenkin Intia, jossa korona kuului jo selättää. Näin ei käynytkään vaan nyt ihmisiä kaatuu kaduille ja mutanttikin on kokonaan uusi jolle voimme antaa nimeksi Espanjan taudin tapaan Intian taudin. Espanjan tauti sai nimensiä sotien aikaan ja siitä vaiettiin muualla, paitsi Espanjassa, jossa mediat saattoivat siitä kertoa vapaammin. Miksi? Koska…
Read More

Valheessa elävä maailma.

Elämme vaihetta joka muistuttaa yhtäällä Rene Girardin mimeettistä teoriaa ja toisaalla modernin antropologian isän Claude Levi-Straussin strukturalismia. Koko ihmiskunta on määriteltävä uudella tavalla. Niille on löytymässä yhä näkyvämmin yhteinen nimittäjäkin. Platon ja Immanule Kant eivät nyt riitä. Alkuperäiskansat ja luonto sekä moderni nykyihminen ovat löytämässä yhteisen kielenkin. Emme vain havaitse mitä sillä tarkoitamme ja puhumme toistemme ohi. Hybridiyhteiskunta ja sen kouristelu alkaa olla ohi ja sen löydökset ihmismielen sinfoniasta avautuvat poikki- ja monitieteisinä löydöksinämme jakamatta…
Read More

Kohti siirrettyjä nyt kesän kuntavaalejamme 2021

Oletko koskaan pelännyt asua maailman onnellisimmassa maassa? Oletko helpottunut ja hyvilläsi kun samaan hissiin ei enää änkäydy muita kuin sinä? Olisiko kahden metrin sijaan neljä metriä parempi etäisyys nyt kun olemme päässeet kokeilemaan, miten hyvää se meille tekee vältellä toisiamme etätyötä tehden. Tehtäköön tästä suosituksesta pysyvä ja lopetetaan kättely ja halailu siinä missä psykopaattien johtajien alaisuudessa työpaikoillamme ja kouluissa elämämme parhaat vuodet vankeudessa viruen. Sehän on kuin syöttö suoraan lapaan syrjäisten kyläkoulujemme elämälle ja asuinpaikalle…
Read More

Miksi kulttuuri ja luonnonvarat asetetaan vastakkain?

Miksi media kokee kulttuurin ikään kuin pelkkänä taiteena ja pilaa sen samalla? Lisäksi se on omittu kapean vasemmistoeliitin elämäntavaksi. Samalla innovaatio ja luovuus, josta valtaosa on suurten luonnonvaralaitosten työtä tieteenä ja sen sovelluksina, yliopistoja ja korkekouluja unohtamatta, näyttäisi oleva jotain muuta kuin kulttuuria. Samoin jako "stadi vastaan lande" alkaa olla ikään kuin väkisten istutettu komiikka, jossa irvailu johtaa 1960-luvun Suom sairaisiin asetelmiin. Tosiasiassa todelliset ongelmat kun kulkevat stadin liki väkivaltakoneistoksi muuttuneessa monikulttuurisessa pahoinvoinnissa, josta Ruotsi…
Read More

Kel onni on se onnen kätkeköön

Amerikkalaiset ovat kiinnostuneita suomalaisten onnesta. Luin Iltalehdestä heidän havaintojaan haasattelemalla alan osaajia ja irvileukojamme. Olen aiheesta kirjoittanut aiemmin, jolloin meidät valittiin ensimmäisen kerran maailman onnellisimmaksi kansakunnaksi. Nyt tartuin aiheeseen muun puuhan puutteessa ja lainaillen muitten kirjoituksia. Mitä nyt vähän omiani laitoin lisäksi. Kun ikää tulee enemmän, käsite onnesta muuttuu. Luotan siis enemmän nuorempien kirjoituksiin ja tunteeseen, joka on ikääntyessä ja tunne-elämän tasaantuessa hiven muuta kuin nuorempana. Mitä tarkoitetaan kun puhutaan onnesta? Millainen kansakunta on maailman…
Read More

Voiko aikaamme ennustaa mustetahroista?

Palataanpa ajassa taaksepäin ja marraskuulle 2013. Kirjoitin silloin blogini kotisivulleni ja Bulevardiin luettavaksi. Kirjoitin sen joka päivä mutta tämä pysäytti nyt. Oma aikamme kun muistuttaa tuota hetkeä. Me voisimme aivan hyvin ennustaa aikamme merkit mustetahroista kuin käyttäen siihen tuhottomasti aikaa ja vaivaa lukien ennusteita tulevasta luottaen oman aikamme ennustajiin. Ne eivät näytä toimivan edes kuukauden alussa tehtyinä sen puoliväliä pidemmälle. Sen sijaan selityksiä löytyy ja syntyy vaikutelma ajasta, jossa vain säiden ennustaminen vuorokauden kerrallaan näyttäisi…
Read More

Oma maa mansikka.

Hetki sitten kuulimme ennusteista, joissa virus etenisi tatuttaen juuri nyt 2500-11 000 suomalaista ja todellisuus hetken kuluttua onkin 250-500. Mistä tämä malli syntyi? Vaalit nyt kuitenkin siirtyivät kesäkuulle ja hitaammatkin ehtivät nyt mukaan toiveena saada ensin puolivälin taival hallituksessa täyteen. Koronan avulla ei enää ääniä voi hakea. Puolivälin riihi voisi parantaa asemia tai sitten ei. Hukkuva tarttuu mihin tahansa oljenkorteen. Yleensähän se on ollut meillä Ruotsin malli ja puolue Neuvostoliiton aikaista mallia matkiva. Kyse on…
Read More

Maantieteelle emme voi mitään.

Täyttäessäni 50-vuotta Pohjois-Suomen päämediamme Kaleva (ks. Fb sivuni) otsiko 20-vuotta sitten kirjoituksensa minusta otsikolla "Kuuden professuurin mies". Olin tuolloin hankkinut professorin pätevyyden viiteen yliopistoon ja yhteen kaksikin eri kertaa ja eri tiedekuntiinkin. Allekirjoitan tänään, nyt kohta 70-vuotta täyttäen, lehdelle antamani haasattelun mitään siitä muuttamatta. Meillä ei ole tiedettä ja sen sovelluksia huolehtimatta perustieteistä ja sen vaatimista uhrauksista. Tämä koskee myös ihmistieteitämme ja sen sovelluksia. Kaivo ei saa kuivua. Kannettu vesi ei kaivossa pysy ja juuri…
Read More

Kevään kuntavaalit demokatian voitto.

Jos kuntavaalit oliis pidetty nyt ajallaan, perussuomalaiset olisi suurin kuntapuolueemme. Näin ainakin galllulukuja uskoen ja miksi emme uskoisi. Listoilla kun on ehdokkaita riittävän paljon tämän ihmeen toteuttajiksi. Vaalien siirto kesäkuulle muutta asetelmaa vain jos loma-aika estää jostakin syystä ihmisiä äänestämästä nyt jo kauan ennustetulla tavalla. Perussuomalaiset jatkaa ykköspuolueena tämän päivä Helsingin Sanomien (16.4) gallupissa. Kaula demareihin on kasvanut kahteen prosenttiyksikköön. Kokoomus on takana yli viiden yksikön verran ja vihreät sekä keskusta olisivat yhdessä perussuomalaisten kokoinen…
Read More