Suljetun ja itseriittoisen maan strategiaa
Runsas vuosikymmen sitten (2009) työ- ja elinkeinoministeriö tilasi kuudelta ulkomaalaiselta ja kuudelta suomalaiselta professorilta sekä Elinkeinoelämän tutkimuslaitokselta tutkimuksen innovaatiojärjestelmästämme. Se kiinnosti minua mm. siksi että olin aiemmin väitellyt toistamiseen ekologisesta klusteristamme ja innovaatiopolitiikasta vuonna 2005 (Ecological Cluster and Innovation Policy). Jo tuolloin olimme käyneet Suomessa läpi niin alan yrittäjät, tutkijat, kouluttajat ja hallinnon mutta myös etenkin maaseudun alan yrittäjien tuotteita hankkivat kuluttajatkin. Alan kansainvälinen ympäristö tunsi sekin toki työmme ja sen tulokset. Meillä oli tuolloin,…