Helsingin Sanomien kevennys – ”En finne igen”

Professori Esa Väliverronen, usein lainaamani tutkija, ottaa esille Helsingin Sanomien vieraskynässä (11.4) vaietun ilmiön. Tiedettä ja tutkimusta tekeviä alansa ammattilaisia häiritään ja uhkaillaan tavalla, jossa ongelma ei ole vain autoritaarisesti hallittujen maiden. Poliittista ja taloudellista ohjailua ja suoraa uhkailua ja painostusta esiintyy myös vaikkapa Suomessa, demokraattisissa yhteiskunnissa. Väliverrosen mukaan vaikeimpia ovat olleet etenkin viimeiset kymmenen vuotta koskien tutkijoiden uhkailua ja häirintää. Toki tutkijat saivat kokea uhkailua ja painostusta jo ennen 2010-lukuakin. Se oli jopa hyvin…
Read More

Talvisodasta Zelenskyin Ukrainaan

Istuin odottaen vuoroani Sodankylässä esitelmän pitäen, kun joku vieraista tuli ja kiitti minua puheestani, joka oli vielä pitämättä. Hän oli saapunut myöhässä ja oletti minun pitäneen jo puheeni. Kiitin puolestani ja samalla selvisi hänen sotkevan minut professori Reijo Luostariseen. Sellaista sattui usein ja olin siitä otettu nuorempana miehenä. Roolita voivat vaihtua mutta miehet ovat kuitenkin sukua toisilleen. Reijo oli minua vuonna 1939 syntyneenä yli vuosikymmenen vanhempi ja meitä yhdisti yhteisen sukumme ohella työskentely suomalaisten yritysten…
Read More

Agraarista yhteiskunnasta kohti medioiden merta ja saaristoja.

Tiesitkö että valtaosa suomalaisista maanviljelijöistä ei saa työstään lainkaan tuloja? Kun olin lapsi, tapana oli kertoa, kuinka talonpoika menee metsään myydäkseen puita ja rahoittaakseen sillä maanviljelyn. Se ei ollut vitsi ensinkään. Tuolloin maatalous oli pientiloillamme eräänlainen elämisen muoto, ja kukaan ei nauranut tai ihmetellyt tuota suomalaiseen maatalouteen pesinyttä sosiaalisen pääoman ja muistin vielä tänäänkin toimivaa totuutta. Metsätuloilla maksetaan muita menoja, kuten elintarviketuotantomme. Viljelijä taas ei ollut yrittäjä vaan maatalous elämänmuoto ja sellaisena myös yhteiskunnan tukema.…
Read More

Ihmistyypit ja klusterianalyysit

Klusterianalyysien yleistyessä yleistyivät myös tietokoneitten kyky tyypitellä käyttäjiään, etenkin kuluttajia markkinataloudessa, ja ilmiön kaupallinen merkitys oli sekin ymmärrettävä etenkin lännessä. Niinpä rinnan algoritmien kehittymisen kautta haluttiin yhä tarkempia tietoja myös meistä kuluttajista, kaupallisen markkinoinnin kohteista ja lopulta luonteemme rinnalle tuli määrätön määrä myös muita ominaisuuksia, joilla meitä kyettiin tyypittämään. Aluksi menetelmät olivat perinteisiä, aiemmin jo esittelemiäni tapoja faktoroida tietojamme meistä ja laatia näistä perustyypeistä edelleen ryhmitelle klustereita. Tällaisia tietoja käyttivät mainosten ja tiedotteiden (media) rinnalla…
Read More

Piinaviikko

Kolmannentoista ja pääsiäistä edeltävän viikonlopun uutisanti Jumalainen näytelmä (ital. La divina commedia) on italialaisen Dante Alighierin 1300-luvulla italiaksi kirjoittama runoelma. Danten kirjallisen uran pääteos on kolmiosainen näkymatka tuonpuoleiseen. Se kertoo Danten tekemästä matkasta Helvetin ja Kiirastulen kautta Taivaaseen. YK:n turvallisuusneuvostoa vaaditaan välittömästi kutsuttavaksi koolle sekä Ukrainan että Venäjän toimesta. Viikonlopun sodan tuloksena Ukrainassa on löydetty satoja ihmisiä joukkohaudoissa ja siviilejä on surmattuna silmittömästi kaduille. Molemmat osapuolet vaativat sotarikokset ja siviilien ampumisen YK:n turvallisuusneuvoston tutkittavaksi. Tekojen…
Read More

Hyveen harhapolut

Vuoden alku ja sen tapahtumat ovat korostaneet kuinka hyvät aikeet ja hyveistä puhuminen oikeuttavat tekoihin, jotka vielä hetki sitten oletettiin turmeltuneen kulttuurin tuotteiksi. Friedrich Nietzsche kehotti meitä jättämään sellaiset teot tekemättä, joiden kohdalla olemme epävarmoja niiden hyvyydestä tai huonoudesta. Jean-Paul Sartre taas ei uskonut yleispätevään moraaliin ja Immanuel Kant luonnehti yhtenään hyveistä puhuvia turmeltuneiksi. Hieman samaan suuntaan oli kallellaan myös Oscar Wilde varoittaen meitä hyveen harhapoluista. Ernest Hemingway amerikkalaisena pragmaatikkona taas varoi mutkikkaita selittelyjä ja…
Read More