Kurkistus ajassa juhannukseen vuonna 2009

25.06. 2022 Runsaan vuosikymmenen aikana tapahtuu paljon. Suomi valtiona ehtii saada yli kymmenen hallitusta, presidenttikin vaihtuu ja maassa vieraileva Venäjän presidentti saa huikean vastaanoton. Suunnitellaan lisää energiahankintoja ja kaasuputkista puhutaan, ydinvoimalasta. Olen kirjoittanut niistä juuri juhannuksen alla ja sydänsuven aikaan vuonna 2009. Jätän ne nyt väliin, presidenttien lausunnot. Tuolloin hän oli nainen ja suhde Venäjän presidenttiin lämmin. Samoin kirjoitus Medvedevistä on ikään kuin kokonaan toiselta planeetalta kuin tänään hänen puheitaan seuraten. Vuosikymmen aikana ihminen muuttuu,…
Read More

Uuden aikakauden lapset

24.06.2022 Johanneksen eli Jussin päivänä, juhannuspäivän aattona on turha yrittää hakea kirjottamiselle sellaista aihetta, joka ei veisi Uunon päivän tunnelmiin. Nyt ei kehtaa kirjoittaa oikein Venäjän keisareista, ei Turkin sulttaaneista, Ruotsiakaan ei voi haukkua, kun nyt ollaan samassa veneessä ja vene ajelehtii, jossakin epämääräisessä tulevaisuudessa. Sääkin on kuin morsian ja järvestä nousi kalaa enemmän kuin mitä juhannusvieraat ikinä kykenevät grillaamaan, savustamaan tai muuten mieleisekseen valmistamaan. Lehtiä ei tullut niitäkään ja sääliksi käy kesälomatoimittajan työtä hakea…
Read More

Stoalainen hämäys käynnissä

23.06.2022 Suosiiko politiikka ja tapa hakea huomiota narsistista häiriötä ja sen mukanaan tuomaa häiriökäyttäytymistä? Erottuuko häirikkö myös medioissamme ja menestyy kilpailussa huomiosta? Putin on Venäjällä suosittu ja suosio vain kasvaa, kun teot muuttuvat mielettömiksi. Onko poikkeava hulluus takuu menestyksestä myös Hitlerin ja Stalinin kaltaisten päästä valtaan? Ovatko vaikeat luonnehäiriöt yliedustettuina valtaa haettaessa? Miksi esittää kysymyksiä, jotka ovat itsestään selviä. Suuri ego ja narsistiset teot, vieläpä Putinin tapaan vaikean häiriön tuotteena, lisäävät vallankäyttäjän suosiota. Sikäli kun…
Read More

Stereotypioden kansakunta – joulupukkia rakastava

22.06.2022 Miksi suomalaiset (eivät nyt kaikki likimainkaan) antavat psykologisoida puolueensa, kuntansa, kaupunkinsa ja kansakunnat – oman maansakin pukien vielä kansallispukuiseksi neidoksi? Kun avaat suomalaisen Wikipedian ja Googlaat sukunimesi mitä sieltä löytyy? Oman sukunimeni kohdalla sivukaupalla jääkiekkoa. Eetu Luostarisen pelejä seurataan päivä päivältä NHL kaukalossa. Mihin me sellaista tietoa tarvitsemme? Päivitettyä tietoa jääkiekkoilijan elämästä? Onneksi ei sentään ole formulakuskia suvussa. Tai keihäänheittäjää. Suvussa on professoreja, yrittäjiä, kouluttajia, lääkäreitä, joka lähtöön niin lapsia kuin vanhuksiakin. Keskisuuri suomalainen…
Read More

Finland’s big year 2017 or 2022

Finland’s big year 2017 or 2022- Suomi 100 vaiko 105? 22.06.2022 Kirjoitin Suomen täyttäessä sata vuotta juhlavuottaan juhlivalle hyvin ansaituin juhlakirjan ”Finland’s big year 2017 – Suomi 100”. Se oli samalla sadas monografinen kirjani ja koottu siten noista sitä edeltäneistä 99 kirjastani. Samaan tapaan kuten kirjoitan nykyisin vuosikirjat klusteriartikkeleistani kooten joka päivältä tai vuosikymmenen kirjan, käyttäen näitä vuosikirjojani ja niiden artikkeleita. Kyse on siten käsitteestä, joka tunnetaan Googlaten sanaparin ”Cluster articles” ja liittäen sen edelleen…
Read More

Kevtpäivänseisaus – aika pysähtyä ajattelemaan

21.06.2022 Kesäkuun kesäpäivänseisaus on pohjoisen pallonpuoliskon pisin päivä. Tällöin Aurinko ei laske lainkaan Napapiirin pohjoispuolella. Kesäpäivänseisausta on juhlittu eri kulttuureissa monin eri tavoin jo vuosituhansien ajan. Kesäkuun kesäpäivänseisaus on se hetki, kun Maan pohjoisen pallonpuoliskon kiertoakseli on eniten kallistuneena kohti Aurinkoa. Päivänseisaukset, niin kesällä kuin talvellakin, tapahtuvat samaan aikaan koko maapallolla. Aikavyöhykkeet toki vaikuttavat siihen, että mihin aikaan kellon mukaan tämä tapahtuu eri vyöhykkeillä. Tänään vuonna 2022 kesäpäivänseisaus Suomessa on 21. kesäkuuta kello 12.13. Yleisimmin…
Read More

Psykologejako ja puppusanageneraattoreita johtajiksemme?

20.06 2022 Sosiaalinen media ja sen käyttäjät muuttivat perinteisenkin mediamme käsitteelliset sisällöt sosiologiasta ja valtio-opista psykologiaan sekä samalla historiasta ja maantieteestä ajattomaan ja paikattomaan illuusioon. Niinpä Vladimir Putin oivalsi käyttää tätä hyväksi sekä kertoa, kuinka Venäjällä ei ole tapahtunut mitään erityistä sitten Pietari Suuren aikojen, joskin aikaa on kulunut ehkä joku 300 vuotta ja jotain siinä välilläkin taisi tapahtua.   Toinen havainto liittyy Neuvostoliiton syntyyn ja taisihan siinä välillä tapahtua yhtä jos toistakin myös muuta…
Read More

Koulutustilaisuus Perniössä vuonna 2008

Mitä kerran on ollut, sitä vastakin on Palaan takaisin kirjoittamaani Suomen saaristoa koskevaa blogiini ja samalla aiheeseen, joka on lähinnä sydäntäni. Se koskee suomalaista maaseutu ja sen elinvoimaisuutta sekä samalla kulttuurimaisemaamme. Maailman saaristoisemman maan kohdalla saaret ovat keskeisin osa suunnitteluamme. Emme sitä aina vain huomaa tai tule ajatelleeksi. Tämä koskee etenkin suomalaista maaseutua ja sen maisemaa. Kirjotimme aiheesta kirjan yhdessä Anja Yli-Viikari kanssa vuonna 1998 otsikolla ”Maaseudun kulttuurimaisemat”. Saimme mukaan kirjoittajiksi lukuisia alasta huolta kantaneita…
Read More

Kevyttä kesälukemista sateitten lomassa

20.06.2022 Syksyllä 2014 vastasin Forssan Lehden kolumnistille, Kantin ja Hegelin tulkitsijalle teemoista feodalismi, kapitalismi ja kommunismi. Koska kyse oli lyhyestä, päivälehteen tarkoitetusta artikkelista, ei tiedelehden tapaisesta julkaisusta, käynnistin sen 1000-luvulta alkaen ja taustoittaen kirjoitukseni kenen tahansa lehden tilaajan luettavaksi. Kantin ja Hegelin kohdalla se on mahdotonta. Näin myös analyytikot ja näiden aistihavainnot kuvattiin ikään kuin oma aikamme sosiaalisen median lukijalle ja sinne kirjoittavalle tuleekin sanansa asetella ja käsitteet valita. Kun takana on tätä työtä vuosikymmenet…
Read More

Urhon päivänä – viikkoa ennen juhannusta.

Tänään on viikko juhannukseen ja samalla Urhon nimipäivä. Se mitä juhannus tuo mieleen on ikään kuin kääntöpuoli Urhosta. Juhannus on meillä herttainen, Uunon nimipäivä ja muistuttaakin enemmän Turhapuroa kuin Kekkosta. Turhapuro pyrki näyttelemään myös presidenttiä, mutta Kekkosta näyttely ei oikein luonnistu edes komediana Loirilta. Kyse kun on ikään kuin faktorianalyysin kahdesta ensimmäisestä faktorista ja ne selittävät aivan eri asioita, olematta kuitenkaan suoranaisesti toistensa vastakohtia tai kääntöpuoliakaan. Tämän päivän Helsingin Sanomat esittelee näkyvästi Michael Monroen miehen…
Read More