Äitimme oli Hernejärven Alma Mater
Kuvataiteilija ja emäntä Kerttu Luostarinen (o.s. Reinikainen) kuoli Palmusunnuntaina 29. maaliskuuta sairauden uuvuttamana Iisalmessa 95 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt Kuopion maalaiskunnassa 29. joulukuuta 1919 ja asui pääosan elämästään Iisalmen Hernejärvellä.
Kerttu Luostarinen vietti nuoruutensa sekä maaseudulla että Kuopiossa toimien useissa eri tehtävissä mm. Savo-Karjalan kirjapainossa oppien jo varhain tuon ajan mediatyön monet vaiheet. Samalla hän sisäisti poikkeusoloissa suoritettavien tehtävien mittavat vaatimukset talvi- ja jatkosodan pommituksissa keskellä kaupunkia suurperheen yhtenä huoltajista veljien ollessa rintamalla. Vuosia jatkunut piina ja rintaman takana työskennelleiden naisten monitoimisuus ja -osaaminen, selviytymistarina, oli yli raskaiden sotavuosien kestäneenä Suomen myöhemmän menestyksen avaintekijöitä. Ne unohdetaan usein rintamaoloja kuvattaessa.
Toinen vaihe Kertun elämässä alkoi hänen avioiduttuaan jatkosodan lopussa Olavi Luostarisen kanssa ja muutettuaan Iisalmen Hernejärvelle. Vanhanrannan tilan kunnostaminen ja raivaaminen sekä uuden Ayrshire -karjan siirtäminen Enso Gutzeitin navetasta Etelä-Karjalasta oli alkuna savolaiselle maidontuotannolle ja sille vauraudelle, jonka tuloksena ovat tänäänkin tuntemamme Ylä-Savon merkittävät maitopitäjät ja niiden tärkein menestystekijä jalosteineen. Uudessa bio- ja luonnonvarataloudessa, elintarvikkeiden omavaraisuudessa, niiden merkitys on jälleen nousemassa uuteen arvoon osana lähiruuan ja energian kiertotaloutta.
Kertun ja hänen miehensä Olavi Luostarisen työ ei ollut mutkatonta tuon ajan välinein ja sodan runtelemassa maassa. Toipuminen tapahtui kuitenkin monien uhrausten kautta ja poikkeuksellisella monitaitoisuudella, peräänantamattomuudella, nopeasti ja usein talkootyönä. Kylän yhteisöllisyys ja lukuisat Karjalan evakot olivat osa tätä nousevaa suurten ikäluokkien Suomea ja kylien suurta aikaa. Oli raivattava, uudisrakennettava, saatava tiet ja palvelut toimiviksi, kylän keskelle koulu ja kaupat, lapset koulutettava myös Iisalmeen, lukioon.
Kertun monitaitoisuus ja lahjakkuus tuli esille kiintymyksenä luontoon ja sen tallentamiseen öljyvärein kankaalle. Tuo taito, ehtymätön luovuus, siirtyi koko yhteisön käyttöön ja oli yksi monista hänen myös lapsilleen siirtämistä omalle ajallemme arvokkaista mediayhteiskunnan viestintävälineistämme. Vahvasti verkottunut kyläyhteisö eli vielä tuolloin yhteisönsä jäsenten yhteisestä ja jaetusta monialaisesta osaamisesta sekä sen myös tuleville sukupolville jättämästä sosiaalisesta muistista ja pääomasta.
Kustavilainen Kuopio ja yläsavolainen vaaramaisema sekä sen idylliset järvimaisemat, vuodenaikaiset vahvat värit ja niiden vaihtelu, alkoivat elää Hernejärvellä omaa rikasta elämäänsä Kertun siveltimissä ja luovuus vaihtui oman aikamme muoti-ilmiöinä esittelemiimme symboli-innovaatioihin. Niiden tunnistaminen silloin oli vain vielä mahdotonta, eikä niihin osattu kiinnittää sen suurempaa huomiota yhdyskuntarakenteiden suuren murroksen käynnistyessä.
Ylä-Savo ja Hernejärvi sai yhdyskuntarakenteensa ja taloudellisen perustansa rinnalle voimakkaan poliittisen liikkeen ja pientalonpoikainen aktiivisuus synnytti myös oman puolueensa, kansanliikkeen. Sen perustajat eivät voineet hyväksyä maaseudun unohtamista ja raivaajakansan yhteinen tahtotila johti taloudellisten ja sosiaalisten rakenteiden muuttumiseen myös niitä tukeviksi yhteisöllisiksi, poliittisiksi ja kulttuurisiksi rakenteiksi, arvoiksi, normeiksi ja moraaliksi.
Tuon ajan agraarin Suomen idyllin sekä metsistä saadun lisäansioiden turvin, maitotilalliset rakensivat osuustoiminnallisen savolaisen hyvinvointiyhteiskunnan ytimen, jota haluttiin myös puolustaa ja pitää yllä kulttuurin kaikilla saroilla ja toimintatavoilla. Tässä äidin välittämät ja antamat eväät seuraavalle sukupolvelle olivat poikkeuksellisen konkreettiset ja ne kulkivat mukana myös yliopistojemme kampusalueille ja tänään globaalin maailman yhteiseen sosiaaliseen pääomaamme. Näin alma mater sai omat äitijumalattaren kasvonsa kasvavassa osaamisessa, luovuudessa ja innovoinnissa, agro- ja teknopoliksissamme.
Kerttu Luostarisen viimeisin taidenäyttely oli esillä hänen hoitokodissaan vielä pääsiäisenä. Häntä leimasi henkilönä poikkeuksellinen lämpö ja rakkaus, tinkimättömyys, uuden etsiminen, testaaminen sekä nöyryys uusien kokemusten ja yllätyksellisten prosessien edessä. Kertun kertomusten, kalasaaliiden, pöydän antimien, puu-uunin, öljyvärien ja runojen äärellä on koettu ja jaettu paljon luoden samalla rauhallista ympäristöä kiireisille matkamiehille.
Matti Luostarinen
Kirjoittaja on Kerttu Luostarisen poika