Oikein hyvää Nuutin päivän iltaa, kolmattatoista päivää ja perjantaita. On kulunut päivälleen kymmenen vuotta kun julkaisin Saksassa kirjan Arctic Babylon. Suomessa kustantaja kauhistui. Kirjassa luvattiin että vuosi 2011-12 on todellakin Mayakansa ennustama hetki, jolloin päivyri sulkeutuu ja alkaa uusi aika. Ja varmasti alkoikin.
Pohtikaapa mitä tapahtui Arabi-Islamilaisessa maailmassa eikä loppua näy, Japanissa ja Norjassa, ympäri Eurooppaa ja nyt leviten myös Aasian kautta Amerikkaan ja tietysti Venäjälle jo aiemmin. Alkoi hybridi- ja kyberaika sotineen. Populismi levisi ja vei mukanaan. Ihmiset alkoivat ajatella itsenäisesti, väitettiin. Sellainen on hirvittävä riski ja se hoidettiin hakien suurta johtajaa joka puolella maailmaa. Löytyi vain populisti pulisijoita.
Lahja lukijoilleni ja kavereille. Kirjan alkuperäinen ja korjaamaton käsikirjoitus. Se oli valtaosin jo valmis 1970-luvun lopussa mutta jäi silloin julkaisematta Oulussa Kalevan kirjapinon ongelmien vuoksi. Suomessa julkaistiin vain viihdettä ja luettiin Remeksen kirjoja, väriteltiin vihkosia tai jokainen alkoi olla itse oman kustantamonsa ja lehtensä päätoimittaja. Sen tietää mitä siitä seuraa. Ikuinen sote soppa ja demokratian pysyvä kriisi, puoluelaitoksen hajaannus. Miljardöörit kansakuntien johtajina. Täysin moraalittomat pelurit.
clusterart.org/sisus.pdf
Nuuttipukkiperinne on tullut Suomeen Ruotsista. Alun perin nuutipukkina kiertäminen oli nuorten miesten perinne. He pukeutuivat esimerkiksi vanhaan käännettyyn turkkiin sekä pitivät päässään sarvia ja tuohista tai nahkaista naamaria. Nuuttipukit mekastivat ja kiersivät talosta toiseen joulunpyhistä jäänyttä olutta vaatien. Vaikka nuuttipukkeja pelättiin, heidät kuitenkin päästettiin sisään. Muuta vaihtoehtoa ei oikeastaan ollutkaan.
Mikäli nuuttipukeille ei annettu olutta, he saattoivat tehdä jotakin vahinkoa. Se vahinko ei ollut aina ihan pieni korjattavaksi. Juopuneet viikingit olivat ikäviä vieraita ympäri Eurooppaa. Lordin euroviisuvoitto on tätä meille niin arvokasta kansanperinnettämme.
Sotien jälkeen nuuttipukkiperinne muuttui ja nykyään sitä jatkavat lapset. He pukeutuvat naamiais- tai fantasia-asuun ja kiertävät ovelta ovelle kysymässä ”saavatko nuuttipukit laulaa?”. Tämän jälkeen he esittävät jonkin laulun tai lorun. Palkkioksi nuuttipukeille on tapana antaa makeisia.
Oheinen kertomus on Wikipediasta. Se kaunistelee tosiasioita. Netti kaunistelee historiaa ja sen julmuutta. Ruotsalaisilla ja norjalaisilla viikingeillä on ollut hieman erilaisia keinoja saada kestityksiä ja taloudellisia etuuksia kuin meillä kantasuomalaisilla, väitetään ja ollaan väärässä.
Nykyisinkin idästä ja lännestä meille tunkeutuvat voivat hyvinkin olla usein myös paikallista kantaväestöä. Ymmärrän poliisin ongelmat erottaa miesjoukkojen käyttäytymistä normaalista ja vähemmän normaalista elämöinnistä. Poliisi tapaa työssään kovin monenlaista käyttäytymistä, jossa normien rajat rikkoutuvat. Siinä lattia muuttuu katoksi ja katto lattiamatoksi juhlapyhien melskeessä. Nuutin päivään ne on kuitenkin pyritty lopettamaan myös viikinkien menoissa. Ei se tietenkään näin ollut.
Aleksis Kiven tapa kuvata suomalaisten nuorten miesten elämää ja joulunpyhien viettoa, antaa meille valaisevan dokumentin pakkasyön alastomista reippailijoista, susien ulvoessa, kuvaten nykyisin Jukolan viestiksi kutsuttua pyhää riittiretkeämme. Kesällä kiivettiin sitten kivelle mölyten härkälauman ympäröimänä tai poltettiin pahoja henkiä ja demoneja kokkotulilla. Noitien polttaminen ja suohon polkeminen oli sekin osa yleiseurooppalaista elämäämme Pohjolassa. Kun psykoottinen hulluus sai otteen miesjoukosta, silloin tapahtui kauheita keskiaikaisessa elämöinnissä.
Joillakin on taipumusta polttaa itsensä tulikuumassa ja saunaksi kutsutussa pätsissä tai heittäytyen sieltä jäiseen avantoon, jossa sydän viimeistään pysähtyi. Kusiaispesässä istuva tai hentoa naista Sonkajärvellä retuuttava suomalainen on normien rajoissa elävä hänkin. Itäisten ja läntisten heimojen välillä on käyty kuitenkin tulisia yhteenottoja ja saman heimonkin sisällä kylätappeluja, joista on aikaa vain muutama vuosikymmen tai viikonloppu. On aina turvallisempaa että ruma vallesmanni hoitaa nämä riitit eikä kadulla odottava naapurikylän katupartio.
Kymmenien miljoonien metropoleissa elämä poikkeaa melkoisesti suomalaisen maaseutupitäjän yhdessäolo-organisaatiosta. Jos joku on havaitsemassa omassa lähiyhteisössään metropolialueiden menoa ja vilskettä, nähtyään vieraan ihmisen liikkuvan hämäläisessä maaseutumaisemassa, on hyvinkin mahdollista, että hän ei tunne tapojamme ja ymmärrä sulkeutua talveksi hänelle tarkoitettuun ja rajattuun tilaan odottamaan siirtoaan takaisin sinne, missä käytetyin ja ikävän sivumaun ruokiimme antava maustekasvi viihtyy villinäkin ja pippuria viljelemättä. Kaikki tämä kuitenkin demonisoimatta tai joutumatta puolin tai toisin hysteeriseen tilaan ja käräjille. Kaikki tämä kun on kuulunut iät ja ajat kansalliseen kulttuuriimme.
Suomalainen terve järki, talonpoikaisjärki (common sense) auttaa parhaiten näiden tilanteiden hoidossa. Maailmalla tapahtuu medioitten välittämänä paljon sellaista, joka ei välttämättä kotiudu meille Suomeen, jos osaamme valikoida epäsosiaaliseksi muuttuneesta mediasta akanoiden sijasta yhä tarkemmin punniten myös oikeita jyviä. Niitäkin kun sieltä löytyy vaikka oma kustantajamme niitä ehkä karsastaakin hakien reipasta kylätappelua. Hyvä uutinen kun on sille aina huonoin mahdollinen uutinen.
clusterart.org/sisus.pdf