Tony Halmetta käytettiin Timo Soinin kantorakettina, kirjoittaa Tommi Nieminen (HS 18.6) eikä hän ollut kovin asiallinen saati varovainen sanoissaan. Toni Halme pelasti Soinin, kertoo Nieminen. Pettikö Soini omansa, kirjoittaa taas toimittaja Marko Junkkari ja sen kertomiseen vaaditaan kaksi täyttä sivua maan päämediassa ja etusivun kuvat. Tähän saavutukseen Soini ei päässyt jytkyineen ikinä edes maksamalla lehdelle ilmoituksensa.
Kun otsikko on kahden sivun mittainen ja kertoo teologista tekstiä lainattuna Timo Soinin blogista, talvisotakaan ei ole saanut näin tunteisiin vetoavaan paatoksellista painoasua.
Kuvasin Marko Junkkari Jyväskylässä. Hän pääsi kameraltani karkuun lymyten, kuten lehti kuvasi aiemmin punaposkisena esittelemäänsä uutta puheenjohtajaa Jussi Halla-ahoa. Hän oli median tuotteena ujo ja kierteli toimittajan kuvaamana eduskunnan seinistä turvaa hakien. Aivan liian ujo ja arka uudeksi puheenjohtajaksi, soinismin haastajaksi, kirjoitti toimittaja, erakkoluonne ilman verkostoja, joka kuitenkin valittiin puheenjohtajaksi juuri näiden verkostojensa avulla.
Vennamolaisista, pientalonpojista ja Karjalan evakoista perustamassa puoluettaan vuonna 1959, ei nyt puhuttu mitään Junkkarin historiallisessa osuudessa. Moni heistä jatkoi siirtolaisuuttaan pari vuosikymmentä myöhemmin lapsineen Ruotsiin. Heitä oli liki puli miljoonaa, enemmän kuin evakkoja aikanaan luovutetusta Karjalasta.
Ei sellaiset vierasta maahanmuuttoa ja muuttajia, mutta tietävät siihen liittyvät ongelmat Marko Junkkaria ja Tommin Niemistä paremmin. Tiedän sen haastatellen heitä sekä pakkomuuttajia Sompion altaiden alta, jolloin tapasin myös neljään kertaan muuttaneen evakon.
Kaksi kertaa Karjasta Suomeen, sitten Suomessa saksalaisten polttaessa Lapin Sompion metsiin ja lopuksi suomalaisten hukuttaessa ikuisten evakkojen kodit. Laki asutuksesta valmistu vajaan vuosikymmenen sen jälkeen, kun altaat oli rakennettu. Katkeruus kuuluu osana suomalaiseen elämään ja se on monen poliittisen liikkeen ainut todellinen syy ja sytyke. Niin myös emäpuolueen hajotessa, puoluehajaannuksen syntyessä.
Marko Junkkari käyttää kahdeksan palstaa maan suurinta päivälehteä ja sen kalliita palstoja. Siitäkin huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi, hän ei saa sanotuksi, kuinka koko rakennelma oli etukäteen sovittu ja hän ei huomaa mainita, kuinka sen rakentajat pääministerinä ja valtiovarainministerinä toimivat hetkellä, jolloin maassa ei ole lainkaan ylintä laillisuuden valvojaa. Jaakko Jonkka kun jäi eläkkeelle, ukoksi haukuttu hankala perustuslain valvoja, ja hänen seuraajansa aloittaa työnsä vasta Suomen juhlavuoden päätyttyä. Että sattuikin sopivasti.
Vihreiden presidenttiehdokas Haavisto on tämän havainnut. Samoin sen, kuinka hallitukseen mukaan tullut uusi puolue ei ole puolue lainkaan. Se vain otettiin mukaan ikään kuin vanhan puolueensa puhdistettuna jatkeena, moraaliltaan ja arvoiltaa arvokkaampana. Toki loikkarit ovat arvokkaita kuten muistamme SMP:n seteliselkärankaisista. Sillä oikaistiin silloin turhat vaalit. Sitä pidettiin demokratiamme alennustilana. Suomen Kansan Yhtenäisyyden puolueella oli kuitenkin nimi ja ohjelma, puheenjohtajaksi valittiin professori Haikala. Seuraavissa vaaleissa puolue katosi historiaan.
Nyt uudelta tulokkaalta puuttuu nimi, ohjelma, arvot joita voisi vertailla hallituksen ohjelmaan ja sen arvoihin. Se taas olisi edellyttänyt edellisen hallituksen eroamista ja uuden ohjelman laadintaa tai tarkentamista, kun nyt kyseessä on kokonaan uusi puolue. Tosin nyt jopa nimetön tapaus hallituksessa ministerisalkkuineen.
Perustuslakiemme mukaan edeten ja niitä noudattaen syntyy turhia mutkia. Vanha ja ikävä käytäntöhän se sellainen on mutta RKP:n ja KD:n kohdalla näin olisi jouduttu menettelemään. Sitä toki harkittiin siinä missä mahdollisesti uusia vaalejakin. Nyt pantiin mutkat suoriksi ja oikaistiin. Tilaisuus teki varkaan ja nyt siitä oli sovittu etukäteen, u-käännös riitti Naantalin tien risteyksessä.
Aikanaan Paavo Väyrynen teki kassakaappisopimuksia kokoomuksen kanssa ennen vaaleja mutta presidentti Koivisto paljasti tällaisen rötöksen. Se oli Urho Kekkosen kasvatin aikaisia muistoja ennen kuin Koivisto puhdisti maan näiltä rötöksiltä. Vaaleillakin kun voisi olla joku merkitys. Myös Perussuomalaisten kansanliikkeen sisällä pidetyillä vaaleilla.
Nyt kuitenkin oikaistiin ja vanha hallitus jatkoi nimettömän ja ohjelmattoman puolueen sitä tukisessa. Tätä myös vihreitten presidenttiehdokas, aivan oikein, kyseli tänään medioissamme ja heidän puoluekokouksessa.
Kun lehmänkauppoja tehdään, jossain vaiheessa nämä tulevat julkisuuteen ja nyt toimittaja Marko Junkkarin kahdeksan palstaa eivät sen havaitsemiseen vielä riittäneet. Juttu kun on tarkoitushakuinen. Koko prosessin punainen lanka on tarkoituksella pyritty kätkemään teologisen tekstin ja otsikon alle.
Siinä vedotaan tunteisiin, ei ihmisten järkeen ja juridiikkaan, lehmänkauppoihin, jota taas kansanedustaja Hjallis Harkimo ihmettelee omassa kirjoituksessaan. Hänen mukaansa edustajat ovat kumileimasimia ja lukevat medioista mitä ministeri esikuntineen on valmistellut ja nyt jopa puoluehajaannuksen kautta sen etukäteen suunnitellen.
Tasavallan presidentti otti nämä lehmäkaupat, hyvät, esille juuri hetkellä, jolloin u-käännöstä odoteltiin ja Nobelisti Hollmström oli niistä hänelle ja Kultarannan eliitille maininnut hyvänä ratkaisuna ja varoen turhaa läpinäkyvyyttä.
Insinöörillä on taipumusta toimia toisin kuin aiemmin juristit ja valtiotieteilijät vaativassa virassaan. Siinä tehdään u-käännöksiä ja uhmataan myös yleisradion, hallituksen äänitorven, sananvapautta.
Oleellista on, että meiltä puuttuu itsenäisyytemme alkuvuosilta meille välttämätön perustuslakia valvova tuomioistuin. Jos se olisi ollut kaiken aikaa toimiva, Kekkosen aika olisi ollut sekin toinen kuin mihin jouduimme sopeutumaan. Samoin myös nyt insinöörin pääministerinä yläpuolella olisi perustuslakituomioistuin.
Olen ollut sitä vaatimassa vuosikymmenet. Tiedän kuinka jotkut sitä vastustavat liian joustamattomana heidän lehmänkaupoilleen. Poliittinen valiokunta kun on paljon sukkelampi tapa tehdä myös vaikeita ja moraalia rapauttavia virheitä, jossa arvot, normit ja moraali alkavat vaihdella päivittäin jopa kansanliikkeeksi nimetyillä instituutiolla, puolueillamme. Puoluejohtajiemme näin kertoessa ja todistaessa.
Se ei ole uskottavaa. Kansanliike ei ole sama kuin parin vuoden välein vaihtuvat puoluejohtajat. Timo Soini ja hänen ministerinsalkkunsa, kuva puoluejohtajana, Marko Junkkarin hengentyö lehdessään, ei ole sen arvokkaampi kuin kenenkään muunkaan ministerimme työpaikka tai demokratiaa ja parlamentarismia, luterilaista kirkkoa pilkkaava puheensa äärikonservatiivisena katolisena.
Ei sellaiseen saa uhrata mahdottomia sen enempää kuin sotesoppaan ja maakuntamalliin. Rinnalla kun ovat globaali ilmastomuutos, kasvavat väestöräjähdykset sotineen, terrorismi ja sen seuraukset, kodittomat oma aikamme sadat miljoonat uusnomadit tai pohdita hybridiyhteiskunnan ja kyberturvallisuuden uhista ja uhreistamme, työpaikkamme ja hyvinvointimme, jonka itse olemme omalla työllämme luoneet ja jonka perusta on arvopohjainen luterilainen työkulttuuri, pragmatismi, uhrautuminen ja yhteisöperustainen sosiaalinen pääoma ja sen muisti, geneettinen perusta asua pohjoisilla leveyksillä.
Kolumnisti Tommi Uschanov (HS 18.6) on havainnut, aivan oikein, kuinka Ateena yhteiskunnan perusyksiköt ovat aikanaan olleet kotitalous (oikos), valtio (polis) ja sellaista kuin yksilö ei ole ollut olemassakaan. Ei myöskään yksityisasioita. Tuo ajan kulttuurin läpäisi lisäksi jumalat, todelliseksi koetut, jotka pitivät kaikkea tätä yllä. Se oli itsestään selvyys. Jos tätä kaikkea olisi ihmetellyt turistina, se ei olisi tullut ymmärretyksi.
Demokratiamme kerrotaan syntynen sieltä, Kreikasta, mutta sillä varauksella, ettei tuon ajan demokratiaa voinut tuossa kulttuurissa syntyen verrata omaamme millään tavalla – ei edes missään hapuilevassa tai alkeellisessa mielessä. Kun juttu on pelkkää tarustoa, narratiivinen kertomus.
Tämä on itsestään selvyys jokaiselle historiaa tuntevalle ja tutkivalle. Samoin maantiedettä tutkiville regionaalisen ja spatiaalisen erot. Se, että nämä eivät ole kaikille selviä, vaatii juuri yhteisen elimen, jossa asia on perustuslakiin ja sen tulkintaan sidottuja ja sitä ylläpitää elin, joka ymmärtää mistä on kysymys ko. valtion kohdalla ja sen edustuksellisessa demokratiassa.
Siksi perustuslaillinen puolue syntyi, ei katolisen Timo Soinin hegenlentona kolmen miehen saunareissulla, ja käyttäen apuna Tony Halmetta kantorakettinaan katolisena ihmisenä.
Yksilön kanssa voi pelata, ei kansakunnan ja sen instituutioiden, demokraattisesti valittujen elinten kanssa vehdaten. Se rapauttaa arvojen ohella normit ja moraalin, perustuslakimme. Muinaiskreikkalainen ihmettelisi meitä tavattomasti yksilöllisen oikeuden, individualismin, Timo Soinin kaltaisten ihmisten hoitaessa jumalten tehtäviä yhdessä kahden ministerin kanssa sopien lehmänkaupoistaan ohi jumalten, kansan (polis) ja perheen (oikos).