Helsingin Sanomien kolumnisti Juha Akkanen kertoo Raimo Vistbackan ja Jussi Halla-ahon nokkapokasta verraten sitä Stalinin vainoihin. Hän kirjoittaa ihmisvastaisesta puolueesta, lainaten Timo Soinia. Soini kutsuu äänestäjiään kentällä ”ihmisvastaisiksi” arvoiltaan ja normeiltaan, moraaliltaan. Se on rankka tuomio ministerin virasta ja yhteiskunnallisesta asemasta maisterisjätkälle.
”Halla-ahon johtamassa perussuomalaisissa on käynnissä tyypillinen stalinmainen puhdistus” kirjoittaa Akkanen, tosin huomaten, ettei kohteeksi joutuneet ole menettäneet henkeään.
Helsingin Sanomat on maailmalle leviävä lehti ja sen toimittajat ovat myös täysipäisinä pidettyjä, Akkanen jopa kokenut kirjoittaja.
Luoja varjele, ettei noita Hesarin kirjoituksia maailmalla kukaan ota syrjäisestä ja suljetusta Suomesta, Venäjän luoteiskulmassa kirjoitettuina, lehden arvostetuimmassa paikassa, pääkirjoituksen vieressä, muuna kuin medioiden sopeutumisensa loman jälkeiseen uuteen työrupeamaan sorvinsa ääressä.
Forssa Lehti taas kehotti lomilta palaavia pitämään taukoa tavalla, jossa sopeudutaan työelämään suomalaisen päihdekäyttäytymisen vuoksi varoen ja kulkien vaikkapa sairaalan tähän tarkoitukseen varattuja hoitopaikkoja käyttäen. Kerralla ei pitäisi ryyppyputkea katkaista, neuvoo lehti.
Viinan löyhkä ei saisi iskeä lukijan silmille tekstistä, eikä huoli toimittajien tilasta saisi kasvaa sekään epäillen näiden toipumista työkuntoon. Tällaisten tekstien luku kun on stressaavaa ja kokemuksena pelottava raittiille lukijalle. Sillä toki heitäkin vielä löytyy.
Stalin oli sentään maailman historian ehkä verisin kansanmurhien järjestäjä. Perussuomalaisena tällainen vertaus järkyttää ja asiaa tuntematon voi hyvinkin herkkänä ihmisenä pelästyä Etelä-Pohjanmaan piirin tapahtumia ja puheenjohtaja, nimismies Raimo Vistbackan ja hänen kannattajiensa kohtaloa.
Jos he ovat kunnossa, ovatko toimittajat varmasti kostean kesän jäljiltä täydessä iskussa. Hehän ovat medioitamme vuosikymmeniä seuranneille liki omaa perhettämme. Sosiaalisessa mediassa jopa kavereita ja ystäviä. Kyllä heidätkin on hoidettava kuntoon ja pidettävä työnantajan silmällä, mitä kirjoittavat ja missä mielentilassa ahdistavan juttunsa julkaisevat.
Timo Soini taas kirjoittaa viikkojen jälkeen blogissaan kuinka hänen aikana puolue kasvoi. Sen jälkeen hän ei muuta kirjoitakaan. Toteaa kuinka nyt ”kaikki kelluu”.
Olen huolissani ulkoministerin tilasta. Hänkin on meille läheinen ihminen. Ikään kuin perheen jäsen. Mikä kelluu? Kaikki. Miksi kelluu ja missä? Soini vastaa ulkoministeriöstä. Mikä siellä kelluu? Taustapuoluetta Soinilla ei ole, hän lähti puolueestaan Jyväskylässä ovet paukkuen.
Onko tunnelma sen jälkeen ”kelluva”. Ikään kuin valuutta, joka jätetään kellumaan ja tulos onkin sen romahdus. Katastrofi. Oliko Soinin aiheuttama yhteiskunnallinen kokeilu äkkipikaisen miehen intuitiivinen temppu, jota hän nyt katuu? Virhe, josta ei löydy oikein tietä ulos.
Onko Soini ajatellut sitä, miten vuonna 1959 käynnistetty puolue ja sen uskolliset puurtajat ovat joutuneet tilaan, jossa luottamus on petetty ja tavalla, joka ei ole ensimmäinen. Pekka Vennamo erotettiin virastaan ja erottava ministerikin erosi suomalaisittain poikkeuksellisella tavalla ministerin tehtävästään. Sitä ennen oli koeteltu seteliselkärankaisten tempuilla. Eikö tämä ole jo liian rankkaa köyhän kansan kohdalla ja sen kohteluna?
Puheet Juudaksesta kun olivat julmia katolisen uskovaisen puheiksi ja pilailu kentän kanssa, jakaen se vuohiin ja lampaisiin, oli vaarallista ja hyvin surullista peliä intuitiiviselle toimijalle, jonka vastuussa oli myös ulkoministeriö puolueensa ohella. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin täysin kokematon nuori ihminen perustamaan ”sinistä puoluetta”, kentälle tuotua uutta ”sinistä unta” Nukku-Matin tapaan kansaa lähestyen ja uudesta keskiluokasta höpöttäen. Kuinka monta puhallusta ja petosta, petoksen petosta, nämä oudot ihmiset oikein lyhyen elämänsä aikana haluavat kokeilla?