Hjallis Harkimo kertoo asiat sellaisena kun ne ikävä kyllä ovat. Kun ei kiertele asiaa savolaisittain syntyy harkimolaista tekstiä. Savolainen jättää hieman siimaa myös tulkitsijalle, lukijalle. Harkimo ei jätä arvailuille varaa. Se on Harkimon vahvuus mutta samalla myös heikkous.
Hänen arvionsa sinisestä vaihtoehdosta on kuitenkin ehdottoman oikea.
Sininen vaihtoehto on uusi puolue, joka hätiköiden kyhättiin yhteen ja jolta puuttuu kaikki markkinointiin liittyvä ja muista poikkeava, äänestäjää kiinnostava. Heiltä puuttuvat viesti, markkinarako ja suunnitelmallisuus. Heillä ei oikeastaan ole mitään. Heidän pääviestinsä oli alussa, että he eivät kannata Halla-ahon rasistista linjaa – jonka he olivat ennen hyväksyneet. Välillä he ovat macronilaisia ja välillä heillä on hallitusohjelma ja nyt viimeksi he ovat keksineet keskiluokan – varmaan siksi, että he olivat kuulleet jonkun analyysin, jonka mukaan Donald Trump valittiin presidentiksi keskiluokan avulla. He ovat entisiä demareita ja kohta kepulaisia, tai ehkä sittenkin punavihreitä.
Jos olen jotain oppinut markkinoinnista ja saavutuksista ylipäänsä, niin tämän: et voi saavuttaa mitään vain vastustamalla jotakin tai jotakuta toista, kirjoittaa Harkimo. Pitää olla jotain omaa. Sinisellä vaihtoehdolla omaa on tällä hetkellä vain 1,6 prosentin kannatus, joka sekin mahtuu virhemarginaaliin. Eli käytännössä heillä ei ole edes kannatusta.
Tähän se ei jää. Jussi Niinistö väläytti jo, että he voisivat mennään yhteen keskustan kanssa. Sehän tarkoittaa uusia hallitusneuvotteluja. Yksi asia on selvä: jotain tuon uuden vaihtoehdon pitää tehdä. Tässä kokoonpanossa hallitus ei tule menemään seuraaviin vaaleihin. Tämä näytelmä ei vielä ole loppu. Ja veikkaan myös, että moni näyttelijä teki virhearvion suostuessaan rooliinsa. Marssi Jyväskylässä ulos puolueesta oli monelle heidän elämänsä kohtalokkain virhearvio.
Perussuomalaiset ja nyt vihreät saavat kannatuksena pois hiipuvasta suomalaisesta vasemmistosta. Mitä se tuo mukanaan? Vasemmisto kuvittelee menestyvänsä vain vastustamalla ja haukkumalla muita. Heillä ei näytä olevan mitään omaa. Kun he loikkivat perussuomalaisiin, he toivat tuon taudin sinnekin. Ja seuraavana vihreisiin. Demari kulkee koko ajan toisen taskulla ja toisen oma on myös heidän omaa. Heillä ei ole vieläkään käsitystä kapitalismista. Keksikää lopultakin oma tuote, jota markkinoitte muille, ettekä vain kopioi ja plagioi muitten tuotteita ominanne.
Feldt-Rantaa pidetään SDP:n sisällä tyypillisenä vasemman laidan edustajana, uutena löytönä. Hän on hyvä esiintyjä ja tehokas puhuja, sanotaan. Häntä onkin markkinoitu vastavetona perussuomalaisten Laura Huhtasaarelle, jonka pelätään varastavan shown värikkäällä esiintymisellään. Ruotsinkielisenä Feldt-Ranta vetoaa myös ruotsia äidinkielenään puhuviin äänestäjiin. Taas tätä tuttua demariosaamista.
Sisällissota SDP:n sisällä sen sijaan jatkuu, kun perussuomalaisten kohdalla ja sinne siirtyneitten demareitten äänestäjien ratkaisu oli siirtyä omiin puolueisiin. Nyt heitä riittää myös vihreisiin, jonka kannatuksen nousu on poissa, jälleen kerran, demareitten kannatuksesta. Vasemmiston yhteinen kannatus alkaa hiipua alle 20 prosenttiin oppositiossa. Mikä se sellainen vasemmisto ja oppositio on? Miksi vasemmisto kuljettaa mukanaan riiteleviä kuppikuntia eikä mitään omaa synny?