Kun kuntarajojamme alettiin muutella ja pohtia alueittemme ja niiden palvelurakenteiden syntyä, kirjoitin aiheesta Suomen Kuvalehteen keväällä 2012. Samoin kun kuntarakenneuudistuksesta siirryttiin myöhemmin sote -soppaan ja jo vuosisataiseen maakuntauudistukseemme.
Miksi maakuntauudistuksen yhteydessä ei haettu optimaalisia saavutettavuuslukuja ja lokalisaatioehtoja optimoimalla ja käyttäen alan ammattilaisia? Mukana olisi voinut olla toki muutakin kuin pelkästään sosiaalipalvelut ja terveydenhuoltomme.
Onhan meillä väestöllemme muitakin julkisia palveluja tarjolla ja maakuntien kehittäminen edellyttää muutakin kuin sairaaloiden palvelujen seurantaa saati rajoilla, jotka ovat syntyneet aikana, jolloin emme eläneet likimainkaan nykyistä talous- ja sosiaalimaantieteellistä aikaa saati tulevaa, jossa ajan ja paikan määrittelyllä ja optimoinnilla on ratkaiseva merkitys arvioitaessa a) koko maan luonnonvarojen käyttöä ja kestävää kehitystä, b) yksityisen ja julkisen talouden suhdetta pelkästään saavutettavuuden ohella niiden vaikuttavuuteen omalla talousalueella tai vaikutusalueella ja c) logistisia muutoksia ja niiden suhdetta muuttuvaan yhdyskuntarakenteeseen sekä d) pelkästään luonnonmaantieteestä syntyviä kulttuurisia, joskus jopa antropologisia rajojamme ja niiden olemassaoloa.
Monet nyt esitettävät maakunnat ovat täysin torsoja ja poikkeavat tosistaan radikaalisti saman lainkirjaimen ja toteuttajina. Jossa perustuslakikin tuntuu jo sellaisenaan olevan ongelma poliitikoillemme. Ne rikkovat kohtuuttomasti aiempia talousalueitamme ja aiheuttavat sellaisia muutoksia, joiden aluetaloudellinen mittaaminen on jäänyt kokonaan suorittamatta. Kyse on yhtäällä suurista voittajista ja toisaalla liki konkurssiin ajautuvista kunnistamme.
Takavuosina vaikutusalueemme toki tunnetiin ja niitä myös seutu- ja runkokaavoituksessa käytettiinkin, mutta nykysin niiden merkitys on oleellisesti muuttunut. Samoin sijaintiehdot ja lokalisaatiotutkimus ja -tiede, jonka poikkitieteinen osaaminen on tänään myös maantieteessä, suunnittelumaantieteessä, GIS-osaamisessa ja lokalisaatio-osaamisessa kokonaan muuta kuin 1970-luvulla sekä seutukaavaliittojamme suunniteltaessa tai 1990-luvun Suomessa ja EU-kautemme alkaessa.
Näin kirjoitin Suomen Kuvalehteen vuonna maaliskuussa vuonna 2012.
Kuntauudistus: Miksi vanhoja rajoja ei hävitetty ja korvattu niitä optimaalisesti lasketuilla kuntarajoilla?
Uuden kuntakartan valmistelussa on pohdittu, miten palvelut tulevaisuudessa hoidetaan. On myös mietitty tarkkaan, kuinka alue ja sen pinta-ala vaikuttavat ihmisten identiteettiin ja sen syntyyn sekä kykyyn ylläpitää yhteisöllisyyden tunnetta. Vai onko?
Kun uutta kuntakarttaa on hahmoteltu, ovat mittareina olleet pohdinta julkisen talouden tilasta, väestörakenteesta ja aluerakenteen vanhoista rajoistamme. On pohdittu kuntien ikärakennetta, huoltosuhteen kehitystä, asiointi- ja työssäkäyntialueita, liikeyhteyksiä. Vai onko?
Aivan uusia uudistustyön tuloksena syntyneet kuntarajat eivät kuitenkaan näytä olevan. Mukana ovat edelleen vanhat kuntien rajat, mutta nyt mukaillen vaikkapa pohjoisessa Posion ja Taivalkosken itärajaa Ranualle ja Pudasjärvelle satojen kilometrien matkalla.
Raja kulkee korvissa ja rämeiköissä. Se on se sama vanha, jonka synnystä ei ole oikein tietoa, kuka rajan piirsi ja milloin, miksi se asetettiin juuri tuohon kohtaan mutkittelemaan? Sama koskee toki mitä tahansa rajaa ja sen mielekkyyttä uudessa kuntakartassa.
Yhdenkään uuden kuntarajan kohdalla ei ole pohdittu uudestaan, miksi se kulkee juuri tuossa. Poikkeuksena valtion rajat ja ehkä jokien muodostamat luonnonmaantieteelliset rajat. Rajojen sijoittumisen mielekkyyttä ei ole pohdittu edes silloin, kun ne perustuvat muinaisiin erämaarajoihin, jotka ovat syntyneet jo kauan ennen omaa aikaamme.
Nämä muinaiset rajat ovat kaukana postmodernin ajan virtuaalimaailman ”rajoista” ja tietokoneajasta, jolloin ihanteelliset sijaintiehdot määrittelee tietokone, ei poliitikko.
Miksi vanhoja rajoja sitten jätettiin ylipäätään jäljelle, jos kuntauudistuksen on tarkoitus perustua toimintaan, talouteen ja palvelujen saatavuuteen? Miksi vanhoja rajoja ei hävitetty uudistuksessa kokonaan ja korvattu niitä uusilla, optimaalisesti lasketuilla kuntarajoilla?
Miksi jäätiin kiinni vanhoihin hallinnollisiin regionaalisiin rajoihin, kun käytössä ovat tietokoneet, tiede ja koulutetut asiantuntijat piirtämään uudet rajat optimaalisesti?
Oletan, että kuntia yhdisteli joukko keski-ikäisiä valmistelijoita, joista kenelläkään ei ollut alan viimeistä koulutusta, apuna ei käytetty tietokonetta saati sitten alan monitieteistä osaajajoukkoa.
Asiantuntija olisi nimittäin heti nostanut äläkän ja vaatinut niiden parametrien eli perustietojen esittämistä, joiden perusteella kuntien uudet rajat rakennettiin.
Rajojen piirtämisen apuna voidaan käyttää vaikkapa ruutuja tai ympyrän kehiä, mukana ovat tiedot kaikista alueen ihmisistä, talouksista ja palveluista. Lisäksi mukaan voidaan ottaa muita yhdessä sovittuja muuttujia, joiden avulla optimaaliset etäisyydet ja lokalisaatioehdot määritellään. Näitä tekijöitä voidaan myös yhdistellä, lokalisaatioteknologiaa on monenlaista ja karttoja voidaan käsitellä moniulotteisesti.
Jos uusinta tieteellistä osaamista olisi käytetty, ei kaikkea olisi tehty salaa ja pienellä joukolla. Yliopistot olisi otettu mukaan rajojen laskemiseen, ja tuloksena olisi ollut käytäntöä palvelevaa tieteen soveltamista.
Lopputuloksena olisi ollut kuntakartta, jossa rajoja ei missään tapauksessa olisi piirretty samojen parametrien perusteella Koillismaalle, Pohjois-Savoon, Etelä-Pohjanmaalle saatikka sitten Varsinais-Suomeen, Kanta-Hämeeseen, Etelä-Karjalaan sekä Uudenmaan ja Helsingin ympäristöön. Miksi meillä annetaan alan koulutusta ja tehdään korkeatasoista tutkimusta, tiedettä, jos sitä ei nyt hyödynnetty lainkaan?