Maakuntahallinto on syntymässä tavalla, jossa se on aiemman lääninhallinnon tapaan riippuvainen valtiosta ilman verotusoikeuttaan. Sille jää lopulta vain kyky karsia menoja ja nuivaksi muuttuva tapa vartioida valtion taloutta maakunnassaan.
Vastaavasti rinnalle on syntymässä kaupunkiverkosto, joka käyttää valtaa mennen tullen ohi maakuntahallinnon. Pormestarin valta on Helsingissä aivan muuta kuin kuvitteellisen maakunnan jossa sielläkin valtaa käyttää valtio ja viimekädessä pormestari.
Kuka tai ketkä huolehtivat niistä alueista, jotka eivät ole edustettuna maakunnassa käytännössä lainkaan ja jotka eivät ole suuria kaupunkikuntiamme? Suuret sairaalatkin kun maakuntajohtajineen (sotejohtajineen) ovat muutamassa suuressa kaupungissamme.
Valtaosa suomalaisista jää tämän uuden valtarakenteen ulkopuolelle. He eivät saa edes nimellistä edustustaan maakuntiimme. Samalla valtaosa maasta on ulkona uuden vallankäytön tuomasta hyvinvoinnista, verkostoista ja talouden klustereista, keskittymistämme.
Kuntien kohdalla valta kaventuu kunnan vaakunan kiillotukseen ja sellaisiin perustehtäviin, joita enää lähipalvelut edustavat. Perinteinen koulu ja lapset sekä vanhukset ovat tätä tehtävää. Pelkän vapaa-ajan palvelujen ja viihteen varaan ei voi rakentaa sellaista uskottavaa organisaatiota, joka ei purkaisi samalla kaikki vuosisataiset kuntarakenteen kautta hankitut ja usein piilossa olleet sosiaalisen pääoman ja kuntakulttuurin tuottamat palvelut ja paikallishallinnon monenkirjavan yrittäjyyden ja toiminta-aktiviteetin.
Valtaosa vauraistakin kunnistamme joutuvat karsimaan peruspalvelujaan ja varautumaan velkaantumiseen tai keskittymään toimintojensa hallittuun tai kaoottiseen alasajoon. Ei tämä koske vain sosiaali- ja terveyspalvelujamme vaan myös koulutusta- ja sivistyspalveluja sekä lopulta myös maankäytön säätelyä. Pelkästään kaavamonopolilla ei maata rakenneta kuntataloudessamme. Kunnille kun jää edelleenkin liki tuhat lainsäädöllistä tehtävää hoidettavaksi.
Kunnilla on periteisesti ollut monenlaista vallankäyttöä lainsäädännön kautta syntyneenä ja poliittisen vallan rinnalla. Tämän legitiimin vallan ohittaminen todennäköisesti jatkossa lisääntyy. Kunnilla kun tahtoo olla omia kuntakulttuuriksi kutsuttuja vallankäytön rakenteita jotka eivät sovellu muun yhteiskunnan pelisääntöihin ja tällaiset kunnat ajautuvat paitsioon, väki vähenee ja ihmiset etsivät työtä muualta kuin suljetun kuntakulttuurin sisältä, jossa mukana vallankäytössä voi olla keskiaikaista nepotismia, intressikonfliktisia ryhmiä kuten pankki tai suuri työnantaja, kuntapuolue, jossa kunnan työntekijät käyttävät valtaa ohi linjajohdon ja vaaleissa valittujen päättäjien, yksi puolue joka on ollut vallassa vuosikymmenet ja toteuttaa omaa agendaansa tai vain muutaman henkilön agendaa.
Etenkin syvän maaseudun kunnat ovat tukeutuneet monessa keskusalueen ja pienen tai keskisuuren kaupungin tarjoamaan tukeen talousalueen reunalla ja kaukana vallankäytön ydinalueilta, suurista kaupungeistamme ja yliopistollisista sairaaloistamme, sotekeskuksistamme ja uudesta metropolipolitiikastamme, maakunnan ydinkaupungista.
Maaseutupolitiikasta ei voi enää edes puhua. Enintään luonnonvarapolitiikasta joka viittaa jo lähelle mennen maailman imperialismia emämaan hakiessa oikeuksia luonnonvaroihimme EU:n tasolla liikkuen ja seuraten Suomessa paikallisella tasolla tapahtuvaa taantumaa. Eniten tämän tulisi aiheuttaa huolta etenkin EU-alueen ytimessä, jossa haetaan yhä enemmän valtuuksia Euroopan reuna-alueiden luonnonvaroihimme.
Malaga on ollut tyypillinen saari joka elää turismistaan. Myös siellä on herätty turismin aiheuttamiin ongelmiin ja paikallisen kulttuurin katoamiseen. Tämä on oire joka on syytä oivaltaa myös Suomessa ja ajoissa. Nyt alkaa olla viimeinen hetki syvän maaseutumme osalta.
Yhteisöllisyys tuo mukanaan ilmiöitä jotka ovat yllättäviäkin. Ne luovat turvaa ja ovat pääsääntöisesti suotavia, välttämättömiäkin, mutta ne kykenevät myös salaamaan tai toimimaan myös julmasti. Toki samaa tapaa myös hierakisissa asiaorganisaatioissamme. Jos hierarkian huipulla on vaikkapa kovin häiriintynyt narsisti johtajana. Henkilösuhteisiin ja luottamukseen perustuvat vaikkapa Italian mafiatyyppiset organisaatiot ja ovat hyvin suljettuja, tehokkaita mutta vaarallisia.
Se kehitys, jota nyt ruokitaan metropolien kautta, on aiheuttamassa mahdollisesti sellaista liikehdintää, johon ei nyt ole varauduttu lainkaan. Malaga on saari joka suosii kyllä siirtolaisia mutta on hätyyttelemässä turistit samalla ulos saareltaan (HS 18.9). Se millaista siirtolaisuutta Malaga hakee on yhtä ongelmallinen kuin brittien tapa oireilla omalla saarellaan mutta paljon suuremmalla. Kun omat meppimme äänestivät omista metsistämme, koko pieni joukko hajosi kahteen ääripäähän kuin varusparvi puolueistaan piittaamatta. Ilmiö on koko ajan yleistymässä ja yksi eurooppalaisista oireistamme jotka ovat jatkuneet jo kauan alueittemme Euroopassa, liittovaltioissa ja näiden sisällä.
Asiaorganisaatiot ja myöhemmin syntyneet oman aikamme verkostot ja klusterirakenteet, projektiorganisaatiot, eivät toimi lainkaan samoilla pelisäännöillä kuin perinteiset ja nyt turhautuvat yhteisölliset yhdessäolo-organisaatiomme. Ne ovat ajautumassa yhä syvempää kriisiin Malagan tapaan ja hakevat turvaa hybridiyhteiskunnan jopa kyberrakenteista. Ilmiö on välimereinen, metropolialueiden sisäinen, mutta mahdollista myös myöhemmin Suomessa kuten terrori-iskut osoittavat.
Verkottuneet organisaatiot ovat usein asiantuntijapainotteisia ja niitä tapaa täällä uuden median sisällä ja toki myös projektiluonteisissa ja lyhytkestoisissa nopeaan tulokseen pyrkivissä työkulttuureissamme jo vuosikymmenten ajan. Ne purkautuvat kun tehtävä on suoritettu. Perinteinen organisaatio ei toimi näin ja yhdessäolo-organisaatiomme yhteisönä oireilevat koko ajan etsien paikkaansa paradigmaisesti (maailmankuvallisesti) muuttuvassa maailmassa ja kouristelevassa hybridiyhteiskunnassamme. Oma sopeutumisemme tähän ei ole yhtään sen joustavampi kuin vaikkapa Afrikan kriisialueilla tai Malagassa.
Jossakin päin Suomea oli veikattu sopimusluonteisesti pallopeliä ja pelattiin sopupelejä jotka pystyttiin salaamaan. Suurikin organisaatiokulttuuri kykenee vilppiin ja salattuun petokseen Saksassa vaikkapa autoteollisuudessa tai myyden kirjoja maksamatta kirjailijapalkkiota. Kunnissa on puolueita, syvän maaseudun lisäksi myös kaupungeissamme, jotka salaavat toisiltaan ja salaaminen rajoittuu usein vielä kunnan rajoihin. Ilmiö ei oikein toimi kun kuntien tulisi verkostoitua keskenään ja menestyä myös muualla kuin paikallisesti. Uusi teknologia ei tätä salailua siedä ja syntyy konflikti, jonka hybridiyhteiskunnan rakenteet tunnistavat helposti.
Usein nämä konfliktien aiheuttajat ovat nykyisin muualla kuin perinteisen yhdessäolo-organisaation sisällä. Niitä on mahdollista myös provosoida ulkopuolelta. Yhdysvaltain vaalien yhteydessä epäiltiin näin käyneen ja juuri syrjäisillä äänestysalueilla. Kun asiaa ei tunneta, vanhat rakenteet ovat rapautuneet, metropolit ja maakunnat alkaneet hoitaa omia prosessejaan, oman aikamme hybridi- ja kyberrakenteet alkavat korvata nämä lähiyhteisömme avustajan tehtävät ja sellainen ei ole kenenkään kokemana turvallisuuttamme lisäävä ilmiö.
Pormestari kun ei yliopistollisen sairaalan avustamana niitä hoida saati presidentin kanslia pyytäen kansaltaan tolkun ihmisen käyttäytymistä yhteisönä, jossa yhteisöllä ymmärretään vaikkapa käsitettä ”Kolkun tontti, kohminen intti”, kääntäen presidentin tolkun ihminen yhteisön ymmärtämälle kontinkielelle. Kolkun kylä kun on yhdessäolo-organisaatio ja eroaa täysin intin ja armeijan organisaatiostamme, sen usein kohmiseksi ja jäykäksi kutsutusta komentotaloudestamme (Gemainschaft/Gesellschaft, Commulan society/ associational society) ja joita ravistelevat uudet organisaatiorakenteet sekä tätä konfliktia hyväksikäyttävät hybridiyhteiskunnan kyberturvallisuuttamme vaarantaneet ilmiöt, terrorismi ja sen monet kasvot.