Kuka muistaa Pentti Haanpään mainion kertomuksen yhdeksän miehen saappaista. Saappaiden matkasta vääpeli Soron jaloista sotamies Lehtosen käyttöön. Miksi tätä kysyn? Sain lahjaksi tohtorinhatun. Se oli löytynyt netistä myytävien joukosta ja minulta tuo hattu puuttuu. Sille kun ei ole nykyisin käyttöä muuten kuin jos osallistut promootioon. Tai olet väitöstilaisuudessa kustoksena tai vastaväittäjänä. Silloin joudut kuljettamaan tuota silinterihattua käsivarrella. Päähäsi et laita sitä silloinkaan. Käytännössä se silloin lainataan.
Omalla kohdalla noita hattuja tulisi olla lisiksi kaksi kertaa väitelleenä useampia ja ne ovat turhan kalliita käyttöön, jota ei nykyisin ole enää lainkaan. Tohtoreita on alettu tuottaa liikaa ja niiden juhlava arvo on unohtunut sen myötä kokonaan. Ylioppilaslakkia sentään vielä käytetään vappuna. Se on hyvä perinne.
On silti omituista että joku kauppaa tohtorin hattuaan kirpputoreilla. Siihen liittyy mystiikkaa jonka päätin selvittää. Hattu kun oli selvästi iäkäs mutta jäljitettävissä. Sen mukana kun tuli hattuun kuuluva säilytyslaatikko ja siinä oli avainkoodeja. Samoin hatun sisällä nimikirjaimet ja luonnollisesti valmistaja.
Alkoi jäljitys joka toi mieleeni Pentti Haanpään yhdeksän miehen saappaat. Kerron tästä myöhemmin lisää. Kunhan saan hieman lihaa luitten ympärille. Kertomani tarina kun on tosi. Ei Haanpään tapaan fiktio. Todellisuus kun on tarua ihmeellisempi. Sitä on vain tapana piilotella.
Hatun alkuperäinen omistaja kun ei voi olla kuka tahansa eikä hänen sukunsakaan, tuohon aikaan hattu hankkien, mikä tahansa suku. Samalla kun vertailen noita suvun tarinoita Suomen historiaan, teen sen myös oman sukuni kohdalta ja hakien hämmentäviäkin yhtymäkohtia. Suomi on pieni maa ja akateemisia vähän siirryttäessä historiamme alkuhämäriin. Tapaan omia geneettisen perimäni esi-isiä mystisen hatun omistajan suvun esi-isien kanssa ja jopa samasta yliopistosta Turussa ja Helsingissä väitelleinä ja professuuria hoitaneina.
Mutta kuitenkin joudun kirjaamaan vain miehiä, en naisia. Lisäksi sukututkijat seuraavat usein juuri sukunimeä ja siis isän kautta periytyvää. Pelkän sukunimen seuraaminen ei ole mielestäni järkevää jos hakee geneettisiä juuriaan. Ne kun kertautuvat sukuniminä tuplautuen jokaisen sukupolven kohdalla aina kaksinkertaiseksi ja jo 1500 -luvulle tultaessa sukunimiä on yli tuhat ja monet alkavat kertautua moneen kertaan etenkin suljettujen yhteisöjen sisällä. Se selittää vaikkapa erikoiset sairautemme. Saamme ne sukulaisiltamme.
Pentti Haanpää ei olisi voinut tätä työtä tehdä. Miksi? Häneltä olisivat puuttuneet oman aikamme välineet ja eväät. Ja vaikka hänellä olisi ollut käytössä oman aikamme teknologia ja tapa hankkia tietoa helposti, tuskin häntä olisi kiinnostanut aihe, joka liittyy akateemiseen Suomeen. Oli ja on edelleen muodissa kuvata sota rintamaoloissa ja jermujen kautta, ei niinkään esikuntataisteluna.
Toki tätä aikanaan paheksuttiinkin Väinö Linnan sotakirjan ilmestyessä. Nykyisin on muodissa kuvata sankaritaruja, jossa yksi mies hävittää kulkiessaan vihollisen armeijakunnan ja kotiinsa palattuaan vielä Stallonen tapaan väärällä tavalla miestä kohdelleet poliisit kylineen ja pikkukaupunkeineen. Väkivalta viihteenä ja kehnot geenit kuuluvat yhteen siinä missä vihapuhe ja valemediamme, kiusaamiskulttuurimme.
Mystinen tohtorinhattu, lahjaksi saatu, näytti rasioineen rispaantuneelta. Sitä oli selvästi käytetty paljon toisin kuin tänään. Hattu toi mieleen Tapio Rautavaaran balladin isoisän olkihatusta tai Suomi filmin nuoret miehet ylioppilaslakkeineen heinäpellolla nuoria naisia naurattamassa. Varmaan mystiseen hattuun, silkkipyttyyn, liittyi herrojen tansseja ja eiköhän vain myös romanttisia muistoja, ehkä tieteen rinnalla myös romanssi.
Hattu on filosofisen tiedekunnan käyttämä myös tänään ulkoasultaan ja lyyra paljasti sekin tiedekunnan. Kun väittelin ensimmäisen kerran se tapahtui juuri tuossa tiedekunnassa Oulun yliopistossa. Tämä hattu on vain yli vuosisadan iäkkäämpi.
Kun itse väittelin Oulussa, meitä oli silloin Suomessa noin 70 sinä vuonna tohtorin tutkinnon suorittaneita, jättäen luvusta pois lääkärit. Nykyisin lähestytään 2000 tohtoria. Tuon hatun kohdalla sen hankkineita ko. vuonna oli vain kourallinen. Filosofisessa tiedekunnassa yksin kappalein. Ei toki joka vuosi Suomessa väitelty. Mihin näitä tohtoreita olisi tarvittu? Suomihan oli vasta itsenäistymässä.
Agraari valtio, jolla oli edessään sisällissota ja talvisota, jatkosota. Naiset eivät väitelleet ja hyvin harva sukunimeltään suomalainen. Salapoliisityö alkoi näin helpottua hatun omistajaa haettaessa. Hatun tekijä taas aloitti työnsä 1900-luvun alussa. Hattu ei voi olla vanhempi kuin hatuntekijä. Hatun omistaja on syntynyt todennäköisesti 1800-luvun jälkipuoliskolla.
Nimikirjaimet hatun sisällä ja tiedot hatturasiassa kertovat kenestä voisi olla kyse. Yliopiston matrikkelit kertovat lisää. On aika avata myös hatun kantajan sukua ja sukupuuta.
Suomalaiset kiinnostuivat sukupuustaan 1970-luvulla. Alex Haley julkaisi kirjansa ”Juuret”, orjaksi joutuneen Kunta Kinten suvun tarinan. Sen jälkeen kun se oli sarjana televisiossa, neekeriorjien tarina alkoi kiehtoa myös suomalaisia. Mistä me tulemme ja ketä me oikein olemme.
Ensimmäinen väitöskirjani liittyi Lapin koskisotiin ja rajaten sen etenkin Sompion allasevakkoihin. Tuohon aikaan väitöskirja oli tehtävä Oulun yliopistossa monografiana. Muuten olisi tehnyt sen tämän päivän tapaan nippuna ja väitellyt vuosia aikaisemmin. Lisäksi silloin vaadittiin myös sivuaineen laudatur ja samalla lisensiaattioppimäärä tutkielmineen. Näin työmäärä oli nykyiseen verrattuna moninkertainen.
Lisäksi väittelyyn kuului peli, jossa mukana oli tiedepolitiikan sijasta puoluepolitiikkaa ja tapa varmistaa oman puolueen väittelijä ehdolle myös seuraavan professorin viran täytössä. Toki tätä peliä oli jo 1900-luvun alussa mutta vain muutaman akateemisen suvun sisällä. Tohtorit saivat valita lopulta virkansa tai virka valitsi heidät, kuinka vaan. Aihe tuli tutuksi maailmaa kiertäen jo paljon enne toisen väitöskirjani syntymistä. Jotkut ovat ikuisia väittelijöitä ja toiset niiden ohjaajia. Opettajat eivät tahdo olla erityisen hyviä tieteen tekijöinä. Hallintoon siirrettävät ovat kehnoja kummassakin.
Toinen väitös oli tieteen konventiota vaihtava ja monitieteisempi, poikkitieteinen. Siinä tutkittiin ekologista yrittäjyyttä ja innovaatiopolitiikkaa, annettiin samalla malli kuinka toimia. Toki jo ensimmäisen väitöskirjan yhteydessä taustalla olivat psykologiset ja sosiaaliset kokemukset, globaalit pakkomuutot ja valtavat tekoaltaat etenkin Afrikassa, Voltan ja Kariban kaltaiset sisämaan meret.
Ihminen ei tahdo selvitä hengissä tuollaisesta kokemuksesta, jossa koko fyysinen ja henkinen maailma ja sen jumalhengetkin jäävät veden alle. Kunta Kintelle kävi orjana näin mutta hän selvisi hengissä. Hän saattoi kuvitella palaavansa joskus kotiinsa. Veden alle jäävät juuret ovat ikuisesti ulottumattomissa. Globaalit kulttuurit oli tunnettava ja niiden tapa käyttää geenejään, salattua kieltä, joka oli syvemmällä kuin mihin verbaalinen ymmärryksemme yltää. Innovaatiopolitiikka ja sen luovuus alkoi avautua jo varhain. Tieteitten rajapinnat ja poikkitieteisyys syntyy tavalla, joka on rohjettava itse kokea tai tyydyttävä monitieteiseen verkostoon.
Pääotsikko omassa väitöskirjassani viittasi liki 30 julkaisuun koskien Lapin vesirakennushankkeita: ”A Social Geography of Hydro-Electric power projects in Northern Finland” ja alaotsikko sen rajaukseen ”Personal spatial identity in the face of environmental changes”. Käsite paikkaleimautumisesta ja sen ympäristöpsykologiseen ”spatiaaliseen identiteettiin” tuli tätä kautta käyttöön erotuksena sepitteellisestä alueellisesta ja ”regionaalisesta identiteetistä”, jonka hankimme oppimalla ja verbaalisen kielen hermeneutiikan tuotteena. Se ei oli sisään rakennettu ja geneettinen ilmiö ensinkään.
Samalla mentaalinen alue ja sen tutkimus yleistyi maantieteessä ja käsitteet regionaalinen ja spatiaalinen tulivat kieleemme. Sillä on erityistä merkitystä nyt kun puhumme kyläkouluista, suuremmista koulukeskuksista, kyläyhteisöstä erotuksena kunnat ja maakunnat, sote- ja maakuntamalleista sekä EU:n yhteistyöstä, globalisaatiosta kirjoittaessamme tai maaseutu- ja metropolipolitiikastamme.
Puhumattakaan pakkomuuttajista ja heidän sopeutumisestaan, valtavista pakolaisvirroistamme. Tätä samaa asiaa kun tutki myös tohtorinhatun omistaja tai oikeammin hänen isänsä mutta myös suvun mieshenkilöt etenkin historian ja talousmaantieteen tutkijoina, joku jopa lääkärinä ja sotilaana. Kun niitä töitä luki, ne vaikuttivat harhailulta vailla päämäärää. Kuten bernstainilainen politiikka, jossa liike on kaikki kaikessa eikä päämäärä kiinnosta lainkaan.
Tohtorinhatun omistaja isä oli syntynyt vuonna 1862 ja kuollut samana vuonna kun minä synnyin 1951. Hän oli suomalaisen historian tutkija. Vai olisiko kirjoitettava suomalainen historiantutkija, Skandinavian historian ylimääräinen professori. Suomen kaupunkilaitoksen historia tuntee hänet ja hänen ansiotaan on pitkälti se, että Ahvenanmaan katsottiin kuuluvan Suomeen. Hän siis tutki kaupunkeja kuten minä maaseutua ja kaupunkeja maantieteilijänä. Välineet ovat muuttuneet ja tapa hankkia myös aineistonsa jota analysoida mutta kohteet ovat samoja. Sateliittikuvia ei toki ollut, ei tietokoneita ja megadatan tulkitsijaa, digiajan kujeita ja GIS-teknologiaa. Hybridiyhteiskunta tuli sekin paljon myöhemmin kybersotineen.
Valtiopäivillä hän edusti aatelissäätyä ja oli jäsen kymmenissä komiteoissa ja toimikunnissa ja seuroissa myös myöhemmin kunniajäsen. Hän kuunteli Yrjö Sakari Yrjö-Koskista mutta oli mieleltään liberaalimpi. Ernst Palmen oli hänen pikkuserkkunsa. Miesten välille syntyi myöhemmin kielipoliittisia eroja. On näitä eroja edelleenkin ja populistista liikehdintääkin. Nyt niitä vasta tutkitaankin ja pohditaan kuinka globaali maailma asettuu uuteen maailmanjärjestelmään.
Skandinavian historiaa tutkinut professori tutki myös taloushistoriaamme. Samoin hänen poikansa. Suku on tulvillaan lääkäreitä ja yhteiskuntaamme vaikuttaneita tiedemiehiä. Joku on ollut myös innokas fennomaani. Ei sentään minun tapaan perussuomalainen. Varmaan olisikin nyt jos eläisi.
Läänityslaitos on kiinnostanut hatun omistajan sukua siinä missä verotulojen kertymät aluerakenteen muuttuessa. Gustaf Mauritz Armfelt sai heiltä neliosasien elämänkertansa. Myöhemmin myös Nokia, Nokian kaupunki, lukuisat suuret teolliset yhtiömme ja niiden historiikit ovat ko. suvun kirjoittamia. Oma isosisäni ja hänen veljensä olivat Gutzeitin miehiä, metsänhoitajia ja pääjohtajia, juristeja. Oma isäni ja vanhempani kuitenkin päätyivät maanviljelijöiksi ja siirsivät Gutzeitin navetasta Ayrshire karjan Ylä-Savoon. Nupopääkulttuuri sai väistyä.
Vuosisatoja aiemmin Isak Pihlman ja Ståhlberg, rouva Berg, olivat kirkkosuvun edustajia mutta samalla myös kielitieteilijöitä ja professoreja myös retoriikassa. Joku naisista sai isättömän lapsen ja joutui kirkon kiroihin. Nuoret naiset kuolivat sisarineen keuhkotautiin.
Toinen kasvatti pojistaan Helsingin herroja vaatettaen lapinlahtelaisia. Idästä tuli enemmän talonpoikia ja luostarisuvun tilusten olikin olla mittavia, tuhansia hehtaareja. Poltettiin kaskea mutta vielä tavallisempaa oli liikkua järvillä ja myös merellä, saada osuus purjekunnan airon paikkana ja suomalaisena viikinkinä.
Juhannuskirkosta palaten vene hukkui myrskyssä ja liki puolensataa ihmistä sen mukana. Maitse kiertänyt polvenkorkuinen poika pelastui. Elämä jatkui mutta uudessa ammatissa. Lännestä tuli vaimo, joka oli akateemisen kirkkosuvun jälkeläisiä.
Käymme vuosittain Lapinlahdella muistelemassa Olli Luostarisen ja Mari Mykkäsen jälkeläisinä tuota suurta tapahtumaa ja sen kaiken muuttanutta onnettomuutta vai oliko sittenkin kahden veneen ankara ja verinen yhteenotto. Elettiin rauhattomia aikoja. Tosi rauhattomat ajat olivat kuitenkin vasta tulossa.
Hatun omistajan suku aateloitiin jo 1800-luvun alussa ja ensimmäinen arkkiartrimmekin on tämän tunnetun suomenruotsalaisen kulttuurisuvun kasvatteja. Hyvinkin saattoi tavata kielitieteilijän ja kirkkosuvun edustajan yliopistollaan. Ja jos ei siellä niin viimeistään kirkossa.
Anto Leikola, luonnontieteilijä ja tohtori vuodelta 1963, loistava luennoija ja monialainen myös aate- ja oppihistorian professorina Oulussa esiintynyt, Aleksis Kiven Seuran puheenjohtaja, on tämän suvun kasvatteja äitinsä puolelta. Esseet, pakinat, oppikirjat ja lehtiartikkelit ovat jokaisen tuntemia. Toki minä hänet Oulun ajoiltani muistan, siinä missä hän on hyvinkin voinut lukea kirjoituksiani Kalevasta. Ettei vaan olisi niitä lainannutkin.
Professori Holmström, kaikkien arvostama Nobelistimme, oli töissä yhtiössä, jossa myös omat esi-isämme tekivät töitä ja sukunimi tuli tutuksi lapsena ikävästä surmatyöstä. Siitä näki painajaisiakin. Saman sukunimen sisään mahtuu monenlaista. Oman vaimoni sisar surmatiin nuorena tyttönä Helsingissä ja siitä mysteeristä tehtiin sekä kirja että elokuva, dokumentti. Saman suvun kaksi poikaa hukkui jokeen korvossa seilaten vain hetki tästä. Suru oli kylässä sota-ajan jälkeen sietämätön. Surmatun lapsen äiti kuuli tuon surmauutisen Iisalmen aluesairaalassa radiosta synnytysosastolla. Jumalat pelaavat peliä jota on joskus vaikea ymmärtää.
Lahjaksi saamani tohtorinhattu on 1900-luvun alusta ja kuulunut von Bonsdorff -suvun jäsenelle. Miekka, cluster art -sivustoni taidesivuilla kuvattuna, on taas perinteinen tohtorinmiekka, lahjana sekin saatu, mutta poikkeaa kahden yliopiston ja tiedekunnan tunnuksellaan. Kahta tohtorinhattua en toki ole itselleni hankkinut mutta nyt täytyy sitäkin harkita.
Kuvan hattu on filosofisen tiedekunnan. Omat väitöskirjani ovat filosofisesta eli nykyisestä luonnontieteellisestä tiedekunnasta Oulun yliopistosta ja valtio- tai yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta Turun yliopistosta. Pari vuosikymmentä olen viettänyt myös luonnonvarojamme tutkivan tutkimuslaitoksen erikoistutkijana ja projektipäällikkönä, tutkimusjohtajana. Sen tutkijat oli siirretty aiemmin Helsingistä maaseudulle Hämeeseen. Tutkija sitäkin tuli ja selvittää mitä muutossa tapahtui.
Tärkeintä oli kuitenkin saada toimiva yhteys kuntiin, maakuntiin, yrittäjiin, opettajiin ja kouluttajiin, hallintoon sekä sopeutettava talo EU-kauteemme ja sen innovaatiopolitiikkaan. Agropolis-strategia ja ekologinen klusteri oli saatava yhteen digiajan ja sosiaalisen median välineiden kanssa tavallisen kansan luettavaksi ja ymmärrettäväksikin.
Sadas kirjani monografisena oli tämän ajan tuotetta ”Finland’s big history – Suomi 100”. Sata esseetä tai lastua sadasta kirjasta itse kirja myös kuvittaen. Mukana oli niin oman opettajan Eino Säisän kukkivia roudanmaita kuin yläsavolaisen Juhani Ahon lastuja, nyt vain blogeinamme ja ympäri globaalia maailmaa ne levittäen.
Nyt lukijoita on jo liki kolme miljoonaa vuosittain kun vastaava luku kaikilla liki viidelläkymmenellä tiedemaailman lehtisellämme on sähköisissä medioissa yhteensäkin alle kymmenesosa tästä. Tieteen popularisointi ei ole helppoa ensikään nyt kun oma kielemme, onomatopoeettinen ja luontoa matkiva, ei oikein ole tiedekieli ensikään.
Bonsdorff-suku on Suomen tunnetuimpia sivistyssukuja. Suvun jäsenistä löytyy luonnontieteiden harjoittajia ja erityisen nimekkäitä lääkäreitä. Suvun jäsenet ovat lähes katkeamattomana nauhana vaikuttaneet 250 vuoden ajan yliopiston professoreina ja muina opettajina.
Suvun ensimmäinen tunnettu jäsen saapui Saksasta Turkuun 1630-luvulla. Suvun yksi haara aateloitiin Suomen suuriruhtinaskunnassa ja introdusoitiin Suomen Ritarihuoneeseen aatelisena sukuna numero 181, nimellä ’von Bonsdorff’. Eräs aatelissuvun haara on korotettu vapaaherralliseen säätyyn, ja introdusoitu vapaaherrallisena sukuna numero 49.
Von Bonsdorff -suku on hallinnut Kakskerran saarella sijaitsevaa Brinkhallin kartanoa.
Lopuksi
Kun seuraat sukututkimusta ja Bonsdorff sukua seuraat sukunimen periytymistä. Se periytyy miehen kautta. Naiset ja heidän geeninsä unohtuvat perimässä. Kun meihin vaikuttavat geenit, ei sukunimi, silloin on seurattava myös äitilinjaa. Anto Leikolan äiti on Bonsdorff.
Lisäksi on muistettava että ensin meillä on kaksi vanhempaa, joihin emme voi vaikuttaa, valita vanhempiamme, kieltä, sukua, kansakuntaa, opettajiemme, kulttuuria, lähiyhteisö, sitten neljä isovanhempaa, kahdeksan heidän vanhempiaan, kuusitoista, 32,64,128,256,412,1024 sukua ja sukunimeä.. Vain yksi niistä on nykyinen sukunimesi.
Sen seuraaminen sukututkimusta tehden ei kerro noista 1024 muusta suvusta yhtään mitään jo kymmenennen sukupolven kohdalla ja olemme vasta noin 1500 -luvun puolella. Samalla samat sukunimet alkavat toistua etenkin suljetuissa yhteisöissä. Samoin samat ammatit ja elinympäristöt sekä myös lopulta periytyvät suomalaiset taudit jne. Et sinä tietäsi valitse vaan tie valitsee sinut.
Samalla kun käyn läpi omaa sukupuutani, joka on tehty toisin kuin sukunimeä seuraten, kerron kuinka jo melko varhain myös nämä yliopistosuvut tulevat myös omaan perintööni lännestä ja idästä taas kokonaan toisen tyyppinen perimä.
Luostarilaitos kun piti yllä omia yliopistojaan ja tutkimuslaitoksiaan ja verot maksoi luostarille sen omat läänitykset suurina tiloina ja tuloina. Mukana oli talonpoikia lampuoiteina, kaikkea mahdollista osaamista, purjekuntia viikinkiveneineen jne. jne.
Jesuiitat ja dominikaanimunkit pitävät tänäänkin todella arvovaltaisia yliopistojaan. Olen luennoinutkin Yhdysvalloissa sellaisessa. Moni on ne siellä kuullut mutta vielä paljon lukuisampi joukko hakien medioista kirjoitukseni. Se kuka hakee ja mitä, mihin tarkoitukseen, on mahdollista seurata. Kun nämä ovat teräväpäisiä ja valikoitunutta joukkoa opettajineen, tieto menee varmasti oikeaan maaperään reaaliaikaisesti ajattomassa ja paikattomassa maailmassa. Kuka sytyttää valon ja ketkä vain työskentelevät tässä valossa on sekin mahdollista paljastaa.
Tärkeimmät tutkijalle, siis digiajan menetelmiä käyttävän työn avainhenkilöt, kouluttavat myös nuorempia katolisissa maissa ja etenkin naiset, siis nunnat. Ne ovat arvostettuja kouluja. On syytä tuntea näiden kulttuuria, jolloin avautuu myös se, miksi EU on monesti niin kirottu ja jopa halveksittu tapa muuttaa näitä alueitten Euroopan kulttuurisia rakenteitamme.
Se ei ole populismia alkuunkaan. Se on liki kääntöpuoli tälle medioittemme syöttämälle roskalle. Reetta Meriläinen, Hesarin emeritus pääkirjoitustoimittaja, kirjoittaa tänään kuinka toimittajan ego on valtava. Hissiin johon mahtuu 12 ihmistä mahtuu vain yksi toimittaja, hän kirjoittaa. Tämä on totta. Sukuni on omistanut kirjapainon Savonlinnassa, maakuntalehden. Ensimmäisen digiaikaan muutetun maakuntalehtemme jo 1980-luvulla. Helsingin Sanomat tuli paljon jäljessä. Olen työskennellyt Kalevan talon tiloissa Oulussa yli kymmenen vuotta. Tämän minä tunnen. Narsismin ja sen häiriöt sekä kyvyn käyttää näitä häiriöitä innovaation diffuusiossa, uuden tiedon levityksessä.