Mikkelinpäivä on enkelien ja lasten juhlapyhä
Mikkelinpäivä on enkelien päivä. Mikkelinpäivänä kirkoissa vietetään usein perhemessuja.
Enkelit kuvataan Raamatussa Jumalan sanansaattajina, jotka suojelevat ja opastavat ihmistä. Ne ovat Jumalan luomia henkiolentoja.
Mikkelinpäivän evankeliumi asettaa uskon esikuvaksi lapsen ja kertoo, että lasten enkelit saavat taivaissa joka hetki katsella taivaallisen Isän kasvoja. Sanoma enkeleistä on tarkoitettu kuitenkin myös aikuisille. Päivän liturginen väri on valkoinen.
”Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. (Matt. 18:2-3)
Mikkelinpäivän keskushahmo on Raamatussa mainittu arkkienkeli Mikael. Hän tuo kirkon juhlakalenteriin muistutuksen siitä, että Jumala on luonut myös näkymättömän maailman. Mikaelin kunnioittaminen ja juhliminen alkoi jo 400-luvulla. Hänelle omistettu päivä oli jo tuolloin 29. syyskuuta.
Suomen luterilainen kirkko viettää mikkelinpäivää 29.9. seuraavana sunnuntaina. Mikkelinpäivä on muun muassa Mikaelin, Mikon, Miikan ja Mikaelan nimipäivä.
Enkelit esiintyvät kymmenissä virsiteksteissä ja kristillisessä taiteessa. Kristillisessä perinteessä myös Rafael ja Gabriel on luettu arkkienkeleiksi tai ylienkeleiksi, jota sanaa nykyinen raamatunkäännös käyttää. Luterilaisessa kirkossa lähes ainoaksi nimeltä tunnetuksi enkelihahmoksi on jäänyt arkkienkeli Mikael.
Koululaisistamme 40 % on joutunut tai joutuu koko ajan kiusatuksi ja 50 % on havainnut kuinka kaveria kiusataan. Mitä pienempiä ovat lapset sitä yleisempää on kiusaaminen, kirjoittaa Forssa Lehti. Samaan aikaan poliitikot virkamiehineen suunnittelevat suurempia kouluja, monitoimitaloja. Aikuisille paikkoja pelata pallopelejään. Mikä meitä oikein vaivaa? Lasten kirjoitustaitokin alkaa olla kadoksissa ja luetun ymmärtäminen mitä sattuu, kirjoitta tämän päivän Helsingin Sanomat Mikkelinpäivänä 2017.
Toinen keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen, Paavo Väyrysen ohella, kävi eilen Forssan torialla. Hänellä on siihen aikaa. Professorin pojalla jolla ei ole lapsia lainkaan. Narsismi ja suuri ego ei ole perheen huoltajan ja isän elämää. Myös Paavo Väyrynen on lapseton maailman kiertäjä. Sellaista egoa, vaikeasti perheyhteisön ymmärtävää, ei pidä palvoa medioissamme.
Pitkän linjan emeritus pääkirjoituskirjoittaja Reetta Meriläinen kertoi eilen kuinka toimittajilla on valtava ego, siis narsismin häiriö. Kun hissiin mahtuu 12 ihmistä, siihen mahtuu vain yksi toimittaja, kertoo Meriläinen. Yksi sellainen ego jäi Forssan Lehdestä eläkkeelle. Aikoo jatkaa toimittamista. Tällainen ego on korvaamaton ja Jumalasta seuraava.Taatusti ylöspäin.
Näiltä miehiltä puuttuu normisto, moraali ja varmasti myös käsitys uskosta ja Jumala, Raamattu normiston avaajana on jäänyt vieraaksi. Näin jäljelle jää vain oma ego ja narsismin häiriöt. Oikeus kiusata lehtensä kautta muita, koulussa kavereitaan ja töissä koko kansaa. Moraali kun ei periydy geeneissä vaan on opittu ja pitkän linjan ilmiö vaatien historiallisen taustansa ymmärrystä. Ajaton ja paikaton digiaika unohti tämän totuuden hetkessä. Alkoi syntyä ääriliikkeitä ja Saksassa syntyneinä ne pelottavat historiansa lukeneita.
Forssa on sama kuin turkulaisen professori Esko Aaltosen, sosiologin, yhteiskunnallinen kokeilu talousalueella, jonka hänen lehtensä myös rakensi. Sepitteellinen narratiivinen kertomus. Jossa lehti kirjoittaa runsaasti pilajuttuja ja pilkkaa ihmisiä, haukkuu kielteisillä kirjoituksillaan ja älämölöllään koko talousalueen ja vielä lyhyillä nimettömillä herjoilla yksityiset ihmisetkin.
Se opettaa, on opettanut kohta sata vuotta tavoille, jotka ovat aivan muuta kuin niissä yhteisöissä, joissa 90% eläjistä ei muuta minnekään ruotsinkielisillä alueillamme. Siellä kun normisto ja moraali, kasvatus ja toisen kunnioittaminen, sivistys suomeksi sanottuna, on kokonaan muuta kuin Forssan Lehden levikkialueella. Forssassa työpaikkaomaivaraisuus on 130 %. Forssassa käydään töissä mutta asutaan muualla. Eläkeiässä etenkin johtavassa asemassa olleet muuttavat välittömästi pois syntymäseuduilleen.
Normisto, moraali, kulttuuri kunnioittaa toista ihmistä, hyvät tavat ja käyttäytyminen eivät periydy geeneissämme. Ne opitaan. Maailma avautuu lapselle sellaisena kuin miltä lähiympäristö näyttää. Lähiympäristöä ovat vanhemmat, sisaret, kaverit, koulukaverit ja OPETTAJAT. Vastuun kanto tai sen pakoilu on yhteisön sisäinen asia eikä sitä saa ohjailla mediayhteiskunnan egojen ja häiriintyneitten narsistien ihailu ja idolit, väärät välineet netissä tai medioissamme, väärät mielikuvat ja roolimallit. Vasta kypsä aikuinen kykenee asettamaan ne oikeaan lokeroonsa. Aina ei hänkään, jos itsetunto on poljettu jo ala-asteella kiusaten tai kiusaajana muita alistaen.
Elämme mediayhteiskunnassa, jossa tämän päivän lapsi on sen median tulosta, jonka 1980-luvulla syntyneet ovat kokeneet ja kasvaneet. Digiaika syntyi silloin. Sotien jälkeen syntynyt elää väärää aikaa ja maailmaa. Sota-ajan ongelmat ovat muuta kuin 2000-luvun ongelmat. Siinä on viisi sukupolvea välissä. Suurten ikäluokkien viisaudet on aika haudata. Ne ovat traumoja ja usein epigeneettistä kerrontaa.
Sodan aiheuttamat pimeiksi menneet geenit periytyivät lapsille. Ei yksilöä voi syyllistää yhteisön ja yhdyskuntien, kansakunnan ongelmista, saati pimeistä geeneistä. Korjausliike on tämän vuosituhannen ilmiötä ja sitä tehdään tieteen eikä pimeitten geenien ohjaamana. Kolmas maailmansota on pimeitten perittyjen geenien tulosta myös Afrikassa. Sen väkiluku kasvaa miljardista moninkertaiseksi kahden sukupoven aikana. Se on hyvä tietää ja varautua siihen nyt.
Kun massoja liikuttelevat mediamme mekastavat lasten ympärillä ja myös heidän vanhempansa tärkeimpänä takaraivon rumpukalvoja soittavana välineenä, liskoaivojen tuotteenamme, otsalohkon järki ei ehdi suodattaa sitä lainkaan. Yksilön kyky kasvattaa lapsiaan on miljardien megafonien maailmassa luonnollisesti mahdotonta. Pohjois-Korea yrittää suljettuna valtiona. Se on totalitaarinen, eikä tule onnistumaan edes ydinaseilla uhaten.
Nämä totalitaaristen valtioitten yksilötason uhat ovat uhka koko maailman rauhalle, ei muuta. Sama pätee ääriliikkeisiin missä tahansa, etenkin Saksassa. Digiaivojen maailmassa yksilön vastuuta korostavat kun ovat juuri suuren egon hankkineita kiusaajia, narsismiltaan häiriintyneitä sairaita ihmisiä. Heillä on malli ja se malli on heidän korvien välissä. Ei muualla. Sitä taas kybermaailma pommittaa takaraivon tasolla ja otsalohko ei kulje mukana enää lainkaan. Se näkyy niin lasten kuin heidän vanhempiensa kirjoituksissa. Yhteisötason ymmärrys, normisto ja moraali on rapautunut. Individualismi on juuri tätä suurta häiriötä. Tätä aikaamme kuvataan individualismin aikana aivan kuten aina ennenkin ennen suuria sotiamme.
Toinen rapautumisen merkki on yhteisön ja yksilön historiattomuus. Historian tajua ei ole enää lainkaan. Sama pätee tulevaan. Tulevaisuus on täysin tuntematon. On vain ihmisiä, joille liike on kaikki kaikessa ja päämäärää ei ole lainkaan. On vain tämä hetki ja eksyksissä eläminen, kehää kiertävä ilman karttaa ja kompassia. He jopa uskovat valitsevansa oman tiensä vaikka tie on valinnut heidät. Oli kyseessä omat vanhemmat, kaverit, koulu, opettajat, kieli, kulttuuri jne. Eivät he niitä ole valinneet. Heillä on vain outoja harhoja, narsismin häiriöitä ja valtava ego, jota muiden olisi kumarrettava ja ymmärrettävä kohta 10 000 miljoonan ihmisen globaalissa maailmassa. Jonka Paavo Väyrynen kertoo jo menneen ohi siinä missä väitöskirjassaan Neuvostoliiton oleva ikuisen.