Leena Maija Brea os. Luostarinen syntyi 25.5.1924 Viipurissa, opiskeli maa- ja metsätieteitten maisteriksi Helsingissä ja avioitui argentiinalaisen diplomi-insinööri Horsaclon kanssa. Lapsista Mario Ilmari syntyi vuonna 1954, Christina 1956, Elena Angelica 1958 ja Marianne 1961. Lapsenlapsia hänellä on kuusi iältään 22-35 vuotiaita. Seuraava sukupolvi on elämänkaarensa alussa ja kaikki he asuvat Sveitsissä. Juuri nyt hautaamassa äitiään, isoäitiään Israelissa.
Maijan isä, Olli Ilmari Luostarinen, on isoisäni veli ja hyvin läheinen isoisäni kuoltua jo ennen syntymääni. Hänen vaimonsa oli syntyisin Pietarista, Lola Gabbe ja Venäjän juutalaisia. Heidät vihittiin vuonna 1922. Hän oli silloin 22 -vuotias morsian ja Olli Ilmari kuusi vuotta vanhempi.
Elettiin Suomen historian sähköisiä alkutaipaleita ja Ilmari tuolloin Enso Gutzeitin tarkastus- ja huoltotoimiston päällikkönä, hallintoneuvoston sihteerinä ja yhtiön lakimiehenä. Tuohon tehtävään hän siirtyi omasta lakitoimistostaan. Johtokunnan puheenjohtajaksi hän siirtyi myöhemmin ja samalla yhtiön johtoon. Eläkkeelle hän jäi kun olin 12 -vuotias ja kävin samaa Iisalmen lyseon keskikoulua, josta hän oli valmistunut ylioppilaaksi yhdessä häntä kuusi vuotta vanhemman veljensä Onnin Vilhon kanssa.
Onni jäi aikanaan eläkkeelle metsäneuvoksen arvon hankkineena ja sama suomalainen metsä ja luonnonvarat yhdisti kaikkia ”kantavanhempien” Olli Luostarisen ja Mari Mykkäsen aikuiseksi eläneitä kuutta lasta Lapinlahdella.
Ollin suku ja juuret olivat idästä ja hän pelastui kirkkoveneen hukkumiselta kiertäessään Kallavettä jalkaisin kymmenvuotiaana pojannaskalina ja Marin juuret olivat taas lännessä mukana mm. sukunimet Tawast, Pihlman, Ståhlberg, Berg. Siis kirkko- ja pappissukuja, sotilaita mutta Isak Pihlman tunnettuna etenkin professorina, pyhien kielien ja retoriikan opettajana. Hänestä oli tulla meidän ensimmäinen piispamme. Hän kuitenkin sairastui ja kuoli pois. Se on edelleenkin hyvin yleinen tapa päättää näyttäväkin elämänura.
Kokoonnumme kesäisin Lapinlahdella heidän, Ollin ja Marian, 1800-luvulla eläneiden jälkeläisinään, ja kun yksi meistä poistuu näyttämöltä, muut ovat siitä hyvin informoituja. Nyt myös sähköisesti ja sosiaalisen median kautta seuraten. Se on mahdottoman hieno asia ja kokonaan uuden sivun elämäämme avannut ilmiö, internet ja digikieli ihmeineen.
Maija peri isänsä ja äitinsä määrätietoisen luonteen. Lisäksi hän muistutti Mari Mykkästä, suomalaisen naisen stereotyyppiä, joka koulutti lapsensa Lapinlahdelta vaatturina Helsingin herroiksi. Toki myös sisaret tukivat toisiaan ja vielä lapsuudessani myös tapasivat toisiaan ja usein juuri kotonani maaseudulla Iisalmessa.
Niinpä juhannuksen aikoihin ja kokkotulilla kävi muitakin kuin Ruotsiin muuttaneita mutta yhteinen kieli kyllä löytyi omasta äidinkielestämme. Volvot ja Saabit olivat vain lapsen silmissä jotain vallan hienoa puhumattakaan Ilmarin mustanpuhuvasta virka-autosta ja sen kuljettajasta. Se oli amerikkalainen ja varmaan kymmenen metriä pitkä Crysler New Yorker.
Suomalaisten juuret ovat idästä ja lännestä mutta myös Lähi-idästä ja Etelä-Amerikasta Maijaa ja hänen juuriaan seuraten. Kun liikut kongresseissa ja pidät luentojasi tai esitelmiä yliopistoissa ympäri globaalia maailmaa, törmäät usein suomalaisiin ja heidän töihinsä.
Olen pitänyt kongressissa esitelmän St. Louisin länkikaarta muistuttavassa Gateway Archissa, sen sisään rakannetussa museossa, luennoiden Yhdysvaltain historiasta ja maantieteestä sosiaalimaantieteen näkökulmasta jenkeille ja pohtien yhdessä suunnittelumaantieteen metodiikkaa ja uusia aluesuunnittelun innovatiivisia välineitämme globaalina yhteistyönä maailmankonferenssin aiheena. Ihmiset Yhdysvalloissa liikkuvat ja tuntevat maataan ja sen osavaltioita yllättävän huonosti jos lainkaan. Eurooppaa ei ollenkaan. Venäläiset taas tuntevat Suomea usein paremmin kuin suomalaiset.
Se että tuo komea muistomerkki, suurten pilvenpiirtäjien keskelle piilotettu Gateway Arch, on suomalaisen arkkitehdin kynästä syntynyt, siinä missä välilaskupaikkana tutuksi tuleva Kennedyn lentokenttäkin, on mieluisaa mainittavaa. Museosta löytyy lisäksi paljon sellaista, joka on skandinaavista perua ja siirtynyt pohjoisen kulttuurin mukana, ei vain Yhdysvaltoihin ja Kanadaan, vaan myös Brasiliaan ja Etelä-Amerikkaan sekä nyt omana aikanamme myös Aasiaan.
Yleensä ne liittyvät luonnonvaroihin ja niiden käyttöön, tiedepuistojen kohdalla agro- ja biopolisten strategiaan tai uuteen teknologiaan. Niillä on pitkät juuret historiassamme. Usein tätä ei vain tunnisteta tai tunneta lainkaan. Se on sääli ja kertoo nuoren kansakunnan huonosta itsetunnostamme ja heikosta historian tuntemuksestamme maantieteen, talousmaantieteen, rinnalla.
Maijan ja hänen miehensä isovanhemmat elivät vielä 1800-luvulla liki viikinkimäistä elämää purjekuntineen ja maksaen metsistään ja pelloilta syntyvät tulot Pohjois-Savossa luostarilaitokselle sen lampuoiteina eläen. Kaskeamisen rinnalla tehtiin pitkiä matkoja ja viikinkiveneet olivat ammattimiesten työtä.
Järvi-Suomi oli oikeasti saaristo-Suomea ja jokainen mies halusi veneeseen aironpaikan maksaen sen työllään tai maatilansa tuotolla. Maailmalle ei lähdetty ilman aseita. Maata oli tuhansia hehtaareja ja pitihän sitä myös puolustaa. Suuria aarteita ei Suomesta löytynyt mutta orjaksi suomalaiset kelpasivat. Se oli ankaraa aikaa mutta ei nyt pelkkää jatkuvaa taistelua.
Onneton matka juhannuksena kirkkoveneellä hukutti kuitenkin tuon kulttuurin Kallaveteen ja se käynnisti uuden vaiheen kaskimaiden ja soiden, järvien ja vesireittien käytössä. Lapin koskisotia tutkiessani ja hakiessamme ratkaisua niiden lopettamiseen sekä matkailun käynnistämiseen Lapin pääelinkeinona, jota muut elinkeinot tukivat, törmäsin Pohjolan Voiman perustamisasiakirjaan, jonka oli laatinut nyt edesmenneen, sota-aikojen pikkulotan Maijan isä, Ilmari Luostarinen.
Toki Gutzeitin johtajalla oli etenkin tuolloin, jos on nytkin, lukematon määrä teollisuuden luottamustehtäviä, joista Maija sai kuulla päivittäin. Ilmari kun toimi mm. Suomen Työnantajain Keskusliiton hallituksessa yli vuosikymmenen, Puunjalostusteollisuuden Työnantajainliiton hallituksessa liki kaksi vuosikymmentä myös puheenjohtajana, Teollisuus- ja Eläke-Varman hallintoneuvostoissa ja luonnollisesti lukuisten yhtiöiden johtokunnissa.
Maija ei voinut millään tavalla välttyä alan maisterina törmäämättä tähän suomalaisen elinkeinoelämän ytimeen myös kotonaan Helsingissä ja Sveitsissä. Ilmari käytti häntä usein sihteerinään. Ilmari kun oli erityisen vahvasti ajamassa suomalaista sosiaalipolitiikkaa ja toimi Enso-Gutzeitin työntekijäin eläkesäätiön hallituksessa, Korvausosakkeiden Hallintoyhteisön valtuutettuna, Vuorineuvos Kotilaisen säätiön hallituksen puheenjohtajana sekä puheenjohtajana tai jäsenenä lukuisissa tuon ajan komiteoissamme.
Kuullessaan omasta valinnastani 1970-luvun alussa Oulun yliopiston opetusohjelmassa tavoitteena biologiset aineet ja maantiede, hän piti sitä hyvänä mutta huomautti samalla, kuinka edessäni on pitkä tie. Joudut ottamaan ihmistieteet mukaan, tokaisi. Lakiakin olisi hyvä lukea. Kun nyt oli itse juristi.
Luonnonvarat ja niiden suojelu, kiertotalous ja sen innovaatiot kun ei ollut tuolloin vielä edes lapsenkengissä, päinvastoin. Ympäristöhallintoa ei ollut lainkaan. Viemärivesiäkään ei puhdistettu ollenkaan. Liikenteessä mentiin ilman nopeusrajoituksia ja kuolleita sekä vammautuneita oli moninkertainen määrä nykyiseen verrattuna vaikka autokantaa ei ollut kuin nimeksi. Se oli sodan jälkeistä villiä aikaa villissä idässä. Luonto oli sekin villi ja tuli kesyttää. Suuret ikäluokat kapinoivat hekin.
Maija joutui tätä kautta, sotien myötä, mukaan myös vapaaehtoiseen kansalaistyöhön ja toimintaan Lotta Svärd hallinnon osaajana ja myös muuhun kansan terveyttä edistävään aina Suomen Ladun toimintaan saakka, jonka perustajana hänen isänsä oli ja myöhemmin myös puheenjohtajana.
Se mitä Suomessa tapahtui Urho Kekkosen kaudella, sekä sotien aikaan, ei jäänyt Maijalle vieraaksi. Sotien jälkeen kaikki oli rakennetta uudelleen ja samalla korjaten ne vahingot, joita syntyi luovutettujen alueitten, koskien ja teollisten laitosten menetyksistä sekä asutettaessa luovutettujen alueitten evakkoja sekä sotaveteraanejamme valtion ja samalla Gutzeitin maille. Tuon ajan poliitikot tulivat taatusti tutuiksi Maijalle jos minullekin.
Uutta energiaa oli saatava Lapista, Pohjolan Voima perustettava, vältettävä levottomuuksien syntyminen, asutettava ihmiset sitoen heidät maahan sekä käynnistettävä valtava rakennemuutos teollisen raaka-aineen tuotossa ja jalostuksessa koskien myös Pohjois- ja Itä-Suomea. Ayrshire karja siirrettiin Gutzeitin navetasta Ylä-Savoon Enson navetasta Imatralla. Sinne se oli tuotu Skotlannista.
Skottien kanssa yhteistyö jatkuu edelleen ja Tweedjoki on pantu kuntoon sekin yhdessä muiden eurooppalaisten jokiohjelmiemme kanssa. Nupopääkulttuuri pani luonnollisesti vastaan ja se kuuluu uuden innovaation leviämiseen aina. Ylä-Savo alkoi rikastu maidosta. Yksi ohjelma poikki kymmenen uutta ja yhteistyö laajeni Euroopasta Aasiaan ja Afrikkaan. Etelä-Amerikka oli jo entuudestaan tuttu.
Elettiin Gutzeitin miesten aikaa ja Lapissa puhuttiin Lapin markasta. Jälleenrakentaminen kun oli myös kansainvälinen ohjelma ja vain Gutzeitille oli käytettävissään liki sata agentuuria ja myyntipistettä ympäri maailmaa. On käytettävä valmiita verkostoja.
Tässä Maijan kielitaito ja kansainvälistyminen tapahtui suvun piirissä ja käyttäen koko ajan useita eri kieliä alkaen miehen puhumasta espanjasta ja Sveitsissä puhuen pääosin saksaa ja työkielenä englantia, äidin taitamaa venäjää ja isän suomea ja luonnollisesti myös ruotsia. Liki kaikki onnistuneet ja myös todella lahjakkaat Nobelistit tahtovat taas olla juutalaisia.
Sen seuraaminen oli lapsena yhtä kiehtovaa kuin pitäen Brasilian vuosijuhlassa sama esitelmä moneen eri kertaan ja alkaen aina kertomuksesta suomalaisten juurista ja historiasta, joka tulisi kirjoittaa oikein ja vastaten sitä todellisuutta, jota suomalaiset ovat eläneet, ei ruotsalaiset tai venäläiset ja vielä ruotsiksi kirjaten ja sieltä historiamme kirjoittaen.
Nämä ovat asioita, jotka Maija toi mukanaan ja kun siirryn sukupuuni seuraavaan oksaan, mukaan tulevat kuvataiteet ja musiikki, kulttuuri. Leena Luostarisen maalaukset ja ooppera, Itä-Savo ja Savonlinna. Näin se menee meillä suomalaisilla ja siihen on hyvä tutustua jokaisen kohdallaan. Se on uskomattoman rikas kokemus ja rikasta elämää myös suurine onnettomuuksineenkin. Ilman niitä emme olisi syntyneet. Siitä on osattava olla kaiken aikaa kiitollinen. Sen Maijan kaltaiset naiset opettivat ja opettavat edelleen.