Suuren rakennemuutoksen kourissa

Donald Trump on saanut aikaan uuden esityksen Obaman vanhan sotesopan hoitamiseen. Kevytversion tosin mutta kiusaa se on pienkin kiusa köyhälle ja sairaalle. Tosin he eivät sitä edes huomaa. Vain varakkaat ja terveet huomaavat kun etuja leikataan. Eivät sellaiset joilta on jo kaikki leikattukin. Tämä Trump kyllä ymmärtää. Ei hän miljardööri ja presidentti muuten olisikaan. Amputoitu kansanosa äänestää viimeistä vaihtoehtoa. Ihminen tulee uskoonkin yleensä vasta kun kaikki muut kortit on jo käytetty ja käännetty. Tällainen vaihe ilman uskoa on vaarallinen ja näkyy nykyisin vihapuheissa, terrorismissa, ikäihmisen ampuessa diapam -humalassa ja muutenkin jo tunnemaailmansa menettäneenä Yhdysvalloissa kasinoelämän pelureita itse siihen lopen kyllästyneenä ja väsyneenä..

Siinä sitten nuoremmat ihmettelevät mikä oli miehellä motiivina.. Mihin motiiviton ihminen ja ajelehtia sellaista tarvitsee?? Liike kaikki kaikessa päämäärästä ei väliä. Tähän viisauteen kaatui demareitten valtakausi Suomessa. Samalla presidentti menetti kaikki valtaoikeutensa paitsi mahdollisuuden siittää lapsia. Sekin varmaan jatkossa suurin varauksin ja varoen pilaamasta vaalejamme. Siinä homopari on turvallisempi vaihtoehto. Kertoo ääripää vasemmalta. Heillä on sitten upea ohjelma kansakunnalle. Äänestä nyt sitten heitä…Ihmettele miksi ehdokkaiden kannatus on pari prosenttia. Miksi ihmeessä se olisi enemmän?

Forssan talouden rakenteet ja maakunnan visiot yhteisiksi on tyypillinen ohjelma, jossa hyväksytään tosiasiat ja visiot muutetaan missioksi ja toiminnaksi. Ei siis pelkkää roskapuhetta ja Trumpin kaltaista populismia. Omat vahvuudet on ymmärrettävä vain ajoissa sekä esiteltävä oikeaan aikaan.

Soten ja maakuntahallinnon viimeisimmät vaiheet ovat muuttaneet radikaalilla tavalla Forssan talousalueen visiointia juuri nyt, jolloin Kanta-Hämeen maakunnan on kyettävä profiloitumaan kansallisessa kilpailussa ja myös globaalisti. Muutos koskee muutakin kuin kouluja ja sairaalaa, sotea. Rakennemuutos tulee olemaan toteutuessaan dramaattinen, jossa nopeat syövät hitaat. Takavuosina onnistuimme vastaavassa tilanteessa hankkimaan itsellemme osaamiskeskus statuksen kiitos MTT:n korkean osaamisen. Taakse jäi jopa Helsingin yliopisto. Maakunnan ja Forssan talousalueen yhteistyö toimi ja 1990-luvun lama voitettiin.

Forssan talousalueen on nyt syytä panostaa vahvasti yhteistyöhön maakunnan kanssa ja hakea luonnonvaraosaamiselleen ja kiertotaloudelle MTT:n, Metlan ja Rktl:n yhteisen Luken kautta yliopistotasoista profiilia maakunnalle. Se on kaikkien etu ja varmasti oivalletaan Hämeenlinnassa. Samoin etenkin Luken kohdalla ja sen yhteistyössä yliopistojen rinnalla ammattikorkeakoulujen kanssa sekä alan yrittäjyyden edistäjänä että oman osaamisensa levittäjänä.

Tämä tehtävä on maakunnassamme painottumassa Forssan talousalueelle, ei Hämeenlinnaan. Maakunta on kuitenkin yhteinen ja sen edunvalvonnasta vastaamme myös yhteisesti. Raha ja edunvalvonta ei voi liikkua vain yhteen ilmansuuntaan ja maakuntakeskuksiin ja sairaaloita palvoen.

Maakunnalle tämän nimekkään ja luonnonvaraosaajana myös maailmalla laadukkaan yliopiston statuksen hankinta tulee olla luonnollisesti kärjessä. Se on etenkin globaalissa yhteistyössä merkittävin lisä maakunnan taloudelle myös kansallisesti. Nyt kasvu on hyvässä käynnissä ja edellyttää Forssan talousalueella ja Kanta-Hämeessä kiirehtimistä yliopisto statuksen hankinnassa kansainvälisen kilpailumme veturina ja juuri luononvaroillemme. Kartanoalue on Jokioisissa jäämässä tyhjäksi ja oma ministerimme, Sanni Grahn-Laasonen, on taustaltaan sekä aiemmin ympäristö- että nyt sivistys- ja koulutusministerimme, yliopistojemme ministeri.

Päteviä opettajia Jokioisten kampusalue on tulvillaan. Olen työskennellyt siellä neljännesvuosisadan ja tunnen sen tason myös yliopistojemme professorina ja luonnon- sekä ihmistieteissä väitelleenä, myös dosentuuria hoitaen, korkeakouluneuvostossa hallitustemme työrukkasena toimien, IASP:n ja AURP:n maailmanjärjestöissä globaalia kehitystä seuraten ja Suomen Akatemiassa vuosikymmeniä istuen. Jo MTT:n aikana laitos oli maailmalla tunnettu ja Euroopan ehdotonta kärkeä. Tätä paikalliset päättäjämme eivät välttämättä tunne eivätkä huomaa mitä vaihetta nyt elämme. Maaseutua kun ei meillä mieleltä innovaatiopolitiikan toteuttajaksi. Se on perua menneen maailman historiastamme ja unohdettava Helsingissä eläen.

Kyse on lähinnä Harvardin ja MIT yliopistojen tapaisesta työskentelystä, jossa koulutus on pääosin jatko-opiskelua. Peruskoulutus tapahtuu muualla. Nobeleita nämä yliopistot ovat keränneet vajaan sata kappaletta. Tämä vuosi ei tehnyt poikkeusta. Oma nobelistimme Holmström on hänkin kyseisten yliopistojen tuotetta. Toki taustalla on suomalainen peruskoulutus ja kasvatus. Siihen on nyt panostettava ymmärtäen yliopiston kampusalueen maineen merkitys lapsillemme ja kasvaville uusille sukupolville. Paikallisten päättäjien on ymmärrettävä globaalin maailman ja innovaatiopolitiikan vaatimukset ja omat poikkeukselliset vahvuutemme.

Toinen vaihtoehto kun on supistumisilmiöiden noidankehämäinen syveneminen ja taantuma, pahimmillaan slummiutuminen. Helsingin, Tampereen, Turun ja Hämeenlinnan, Lahden puristuksessa ei voi menestyä muuten kuin joko luovuttaen ja hyväksyen maan hinnan aiheuttama slummiutuminen tai alettava taistella omin eväin ja vahvuuksin. Apu on haettava sieltä mistä sen saa, ei sieltä mistä sitä ehkä lupaillaan.

Huippuosaaminen kun edellyttää myös perustason koulutusta ja kasvatusta, joka on kansainvälistä kärkeä hakevaa. Ymmärrämme sen etenkin huippu-urheilun kohdalla mutta talouden innovaatiopolitiikassa se on usein vieraampaa. Lapsemme koulutetaan ulos talousalueeltamme eikä maakunta vedä nuoria vahvalla osaajastatuksellaan. Tiede ja innovaatiot ei tee tässä poikkeusta huippu-urheilun valmennukseen sitä rinnastettaessa. Lounais-Hämeessä talousalue on luonnonvaraosaamisen kansallisen ja kansainvälisen ydinosaajan kampusaluetta ja se on toki ymmärrettävä kuntapäättäjienkin. Paikallinen vastuu kun on nyt heillä. Sitä ei voi hoitaa Helsingistä eikä Hämeenlinnasta.

MTT:n suurmuutto Jokiosiin toi aikanaan tähän vaiheeseen kasvua ja myöhemmin sopeutumista talousalueelleen. Nyt on sitten uuden askelman paikka maakuntauudistuksen ja entistä vahvemman Luken synnyttyä ja luonnonvaraosaamisen kasvaessa myös Forssan talousalueen kärjeksi talouden ja koulutuksen, yrittäjyyden peruskivijalkana. Säästöjen rinnalla kun on juuri nyt osattava myös sijoittaa tulevaisuuteen ja luotava perusta lastemme ja opettajien, hallinnon ja yrittäjyyden yhteiselle kasvulle yliopiston kampusalueella.

Maakuntahallinto ja kuntien uudet tehtävät antavat tähän nyt sopivan sysäyksen, jolla poismuutto voidaan kääntää tulomuutoksi. Kyseessä on pitkä tie, sukupolvien mittainen, jonka valinta on oltava myös uskottava maailmalla. Toista vastaavaa talousaluetta kun ei maastamme löydy. Harvard ja MIT joutuivat aikanaan paljon vaativamman tehtävän eteen 1800-luvulla.

Joku ymmärtää heti, toinen ei koskaan. Pentti Holappa oli tyypillinen suomalainen, jonka kyky selvitä Suomessa hengissä kulki Ranskassa haetun henkisen tuen turvin. Hän aloitti lyyrikkona, muuttui prosaistiksi mutta parhaat työt tulivat myöhemmin ikääntyessä lyyrikkona. Käykö Jari Tervolle samoin? Koska Paavo Väyrysestä tulee lyyrikko tai istuvasta presidentistämme? Riittääkö siihen vaimon lahjat?

Kamelinvuodet päättyvät lopulta apinan vuosiin, jolloin Jörn Donner on kohta ainut, joka jaksaa kirjoittaa myös noina viimeisinä vuosinaankin. Se on komea saavutus ja elämänkaari alkaen riikinkukosta ja edeten leijonan vuosien kautta koiran ja käärmeen vuosiin, täyteen miehuuteen perustaen lopulta myös perhe ja huolehtien siitä isänä. Vähän myöhässä mutta kuitenkin.

Jos suomalaisella kirjailijalla, tiedemiehellä, luovan työn tekijällä tai innovaatioyrittäjällä ei ole tankkauspaikkaa Suomen ulkopuolella, Donnerilla useitakin, henkinen kantti ei kestä. Oli sitten Aleksis Kivi tai Mika Waltari.. Tässä Suomi ei ole muuttunut, pikemminkin taantunut. Me siis tarvitsemme näitä tankkauspaikkoja lapsillemme etenkin tulevaisuudessa ne jo nyt rakentaen. Muuallakin kun Helsingissä ja metamfetamiinilla tankaten, subuteksiin sortuen, kun isovanhemmat lukivat vielä Tex Willeriä tai heidän vanhempansa käyttivät omia piristeitään rintamaoloissa eläen.

Jos olet suuremman organisaation palvelussa nämä tankkauspaikat yleensä järjestetään avainhenkilöille. Jos nyt ylipäätään yrityksen johto heidät tunnistaa. Aina ei tunnista. Maaseudun kylärakenteissa hoitaa halolla päähän ja oksapuolella yhteisöksi sitä kutsuen. Samoin taantuvilla teollisilla paikkakunnillamme. Kaupungistumisen toinen aalto tyhjentää seutukaupungit ellei näillä ole kykyä hoitaa klusterirakenteensa kuntoon ja tunnistaa innovaatiopolitiikan vahvuutensa. Usein kyse on muutamasta avainhenkilöstä.

Forssan on vaikea tunnistaa Jokioisten kuntaa ja sen avainhenkilöitä. Sama pätee Tammelaan. Seutukaupunki on tässä umpisokea. Metropoli ei sitä ole. Kuntarajat ylittäviä maaseudun verkostoja ja oikeaoppisia klustereita ei ole olemassakaan. Vain ohjeet niiden laatimiseen. Mitä hyötyä on niitä tutkia ja käydä läpi 3000 yrittäjää jos näitä malleja ei hyödynnetä? Ei meillä tehdä suuritöisiä väitöskirjoja pelkästään maksaen siitä valtiolle tolkuttomat korvaukset ja yliopistolle 100 000 euron bonukset. Se on kallis hinta hatusta josta ei ole mitään käyttöä myöhemmin. Tohtoreita pelätään ja vältellään työelämässä ja kärkiosaajia kiusataan. On oltava tankkauspaikat ja ei vain rajojemme takana sinne piiloutuen ja paeten. Suomi suomalasille.

Tammelan johtavat luottamushenkilöt sulkevat puhelimensa, kirjoittaa Forssan Lehti. Saavat rumia soittoja. Se kertoo miten herkkähipiäisiä nämä päättäjät maaseutupitäjissämme nykyisin ovat. Rakennemuutos ravistelee ja päättäjät päättävät. Apu haetaan sieltä mistä saadaan. Ei sieltä mistä luvataan. Maakuntakeskuksesta luvataan, Forssasta ja Jokioisista saadaan ja mukana ovat myös Loimaan ja Someron talousalueet. Suomi suomalaisille ja Häme hämäläisille. Se on tervettä itsekkyyttä, jossa oma identiteetti tunnistetaan ja sitä myös tuetaan.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts