Epigeneettisesti periytyvät virheet
Ystävänpäivä periytyy kreikkalaisilta joilta se siirtyi roomalaisille. Roomalaiset nuoret teurastivat silloin karitsoja ja ehkä koiriakin. Tapana oli läimiä ohikulkijoita nahasta tehdyillä remmeillä. Uskokoon ken tahtoo.
Se jota rakastaa sitä myös kurittaa. Joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee. Joka vitsaa säästää se lastaa vihaa. Ystävät ja lapset ovat siis kurittamista varten, heille avataan tuskaisa sydän ja he ottavat vastaan ikävät kokemuksemme elämänsä rakennepuiksi. Ne ovat kuin helmiä, jotka ovat kasvaneet simpukan sisällä. Mutta ensin tarvitaan hiekanjyvänen ja biologinen prosessi sen eristämiseksi simpukan lihassa. Kovin monen sydänystäväksi ei pidä kenenkään antautua.
Edellinen juttuni liittyi epigeneettisiin ilmiöihin. Epigeneettinen ilmiö muistuttaa pimeiksi menneistä geeneistä. Ikään kuin ystävistä, joita ei enää ole. Hyvistä ystävistä, helmeä kantavista simpukoista, saa myöhemmin itselleen vannoutuneita vihamiehiä. Jokainen psykoanalyysiä tehnyt tietää mitä se tarkoittaa. Simpukan kaivaja on pelastanut yhden ihmispolon sielua vaivaavalta ja aina onnuttavalta kyttyrältä. Kun epigeneettinen ihminen alkaa taas nähdä, syy siirtyy pääsääntöisesti analyytikolle, tuskan tuottajalle.
Kunnallisalan asiamies ja Pohjois-Savon entinen maakuntajohtaja Antti Mykkänen tietää kertoa Helsingin Sanomissa (13.2) kuinka valta ja vallankäyttö on siirtymässä medioille. Mykkäsen mukaan parhaan esimerkin tarjoaa Helsingin Sanomat, joka toimii kuten poliittiset puolueemme. Samaa tautia Mykkänen on näkevinään myös maakuntalehdissä. Antti Mykkänen etsii syytä virkamiesten ja omalle epäonnistumiselleen sieltä, missä perinteisesti on löytynyt yhteiskunnallisen tiedon jakaja ja vahtikoira. SE joka läimii ystävänpäivänä lempeästi nahkaremmillään.
Mykkäsen mukaan lehti määrittelee kantansa muutamaan suureen isoon asiaan, kuten EU-jäsenyyteen, Nato-jäsenyyteen tai kunta- ja palvelurakenneuudistukseen, maaseutuun ja maatalouteen. Tämän jälkeen näitä median ohjelmia aletaan toteuttaa kyselyineen aivan kuten puolueet omiaan. Medialle puoluelaitos ei pärjää. Ei laadussa eikä määrässä.
Ennen Paras-hankkeen kunnollista käynnistymistä Helsingin Sanomat esitteli jo valmiit seutukuntien rajat ja uudet kuntamme sekä myöhemmin tavoitteensa toteutumisen rinnastaen nykytilannetta ja kuntaliitoskaavailuja tavoitteeseensa. Lehti moitti hidasta kehitystä. Sillä oli van yksi malli, suurkunnat. Totta kai Mykkänen on oikeassa ja luovi poliitikkona Savosta ministerin avustajana Helsinkiin ja uuteen poliittiseen virkaan. Mutta samalla hän unohtaa mitä puhui aiemmin ministerinsä suulla Tornionjoen suulta tullen kunnanjohtajan säestäessä. Hänellä oli silloin ministeri valtuudet. Lehti vain konkretisoi ja auttoi siinä missä ministeriö ei saanut piirrettyä seutukuntien rajoja edes kartalle. Ei muuta.
Reetta Meriläinen Helsingin Sanomien päätoimittajana kertoo, kuinka aiemmin medioiden tavoitteet olivat tältä osin kaukana innovatiivisista, mutta nyt on toisin. Kansalaismedia tuo Meriläisen mukaan jännitteitä toiminnalle.
Totta kai Meriläinenkin on oikeassa. Kansalaiset ovat uusmedian kautta toteuttamassa demokratiaa nettidemokratiana ja innovatiivisesti, evolutionarismin periaattein. Hitaamman perinteisen paperimedian on kuljettava uusmedian teitä kertoen mitä kansalaiset tekevät ja tahtovat, ovat jo usein toteuttaneet. Ei reaaliaikaisen prosessin kanssa voi olla eri mieltä myöhemmin. Takavuosina pienkunnissa kunnanhallituksen jäsen oli samalla pienen pitäjälehden päätoimittaja. On näitä toki vieläkin ja päättävät sukulaistensa asioista. Näitä kuntia voisi nyt vähentääkin. On niitä, joiden kohdalla kunnan rajat ovat jo kadonnet ja niitä, joiden kohdalla ne elävät vielä sata vuotta tämänkin ajan jälkeen. Maaseudulla törmää aina uuteen ja innovatiiviseen, mutta myös hyvin vanhaan ja perinteiseen. Toki myös kaupungeissa ja jopa suojeltuna. Epigeneettinen ihminen näkee vain haluamansa ja valikoiden. Mitä kokeneempi ja koulutetumpi ihminen, sitä enemmän maaseudun maisema hänelle toki kertoo.
Kuntarajat vain muuttuvat kartan piirtäjän pöydällä luvattoman hitaasti. Ilmiö on kuin Lapin tekoaltaat, jotka syntyivät kuusi vuotta aiemmin kuin eduskunnan laatima laki evakoiden asuttamisesta. Tai Lapin joet rakennettiin 30 vuotta ennen kuin korvattiin niiden aiheuttamat vahingot. Nyt vain ero toteutuneen ja kirjatun välillä on koko ajan olemassa ja joskus koominen seurattava. Ero innovaattoreiden ja viimeisten jälkiomaksujien välillä on kaiken aikaa kasvamassa. Media ja hallinto, monet laitokset rakentavat tätä varten jopa useita rinnakkaisia rakenteita. Samasta asiasta voidaan siten laskuttaa moneen kertaan. Yleisradio on tällainen media, mutta toki myös kaikki sähköiset ja paperilehdet samasta asiasta laskuttaen. Puolueiden on vaikeampi olla samaan aikaan sekä liberaaleja ja edistysmielisiä että konservatiivisia, taantumuksellisia. Toki jotkut osaavat senkin taidon, katto on korkealla, seinät kaukana toisistaan. Vallan tavoittelussa ei kysellä arvojen ja aatteiden perään poliittisissa marketeissamme. Ei ole kysytty enää vuosikymmeniin. Vain geneettinen muistimme palauttaa vanhan tradition vaalien lähestyessä. Kun se katoaa, katoaa myös puoluelaitos.
Sähköinen media on ohjaamassa myös vanhan median ja jälkiomaksujien elämää. Nämä vain elävät passiivisesti kuten puoluelaitos, jonka on kuunneltava suurta vaalikarjan enemmistöä. Se majailee aivan muualla kuin kansakunnan innovatiivisin kärki. Tutkija joutuu seuraamaan näitä molempia ja mediasta on tullut samalla myös tutkijan toimintaympäristö, vuorovaikutteinen prosessi. Rahoitus on vaikeinta kokonaan uuden ja innovatiivisen prosessin tuottamiselle tai tutkimukselle. Etenkin Suomessa suositaan diffuusisia ilmiöitä, jotka leviävät muualta. Talousalueet ja yrittäjät taas eivät voi menestyä ilman innovatiivisinta osaajaansa. Sen ylläpitämistä on kutsuttu joskus riskirahoitukseksi. Oikeammin sen unohtaminen on riskien maksimointia. Tiede ja tutkimus ovat Loimijokilaakson talouden tukipilari numero yksi. Siitä on tehtävä geneettisesti istuva ikimuistoinen ilmiö. Kävi kriisissä elävälle puoluelaitokselle tai kuntapuolueille, vanhalle medialle ja hierarkkiselle byrokratialle kuinka tahansa.
Uusdemokratia tai verkostodemokratia, kuinka vain, on toteutunut ja puoluelaitosta ei pidä sotkea siihen kuten Mykkänen ja Meriläinen tekevät. Elämä ei ole mediaa tai vanhaa puoluelaitosta vaan päinvastoin. Ne ovat sen sisällä toimivia apparaatteja. Ei häntä koiraa heiluta. Hallintomies ja toimittaja vain tahtovat nähdä maailman oman maailmankuvansa kautta ja väärästä suunnasta. Kun kumpikaan ei edusta välineellistä luonnontiedettä, ajattelussa ei ole deduktion tuomaa teoreettista varmuutta. Uusmedia ilman luonnontieteen perusteita on täynnä virheellisiä oivalluksia, joita tuputetaan totuutena. Yhteiskunnallinen innovaatio ilman talouden ja tekniikan liittoa, biologisia prosesseja, on kaukana kestävästä taloudesta.
Professori Matti Wiberg toteaa kuinka budjettivalta on mukamas eduskunnalla, mutta tosiasiassa valtiovarainministeriön virkamiehillä. Heillä on jopa palkka aivan toista luokkaa kuin muilla valtion hallinnon byrokraateilla. Se on hyvin ymmärrettävä ilmiö. Kehnoin palkka on ulkoministeriössä. Ulkomailla toimien polut tahtovat ruohottua kotimaassa. Edun valvojanakin ihminen on itsekäs biologinen eläin.
Kirjoitin Arctic Babylon -romaanissani genetiikan mukanaan tuomasta periytymästä. Väitin kuinka geenien toimintaohjeet voivat periytyä aina moraalia ja normeja myöten. Nyt se on todistettu monenkin tutkijan toimesta. Epigeneettiset mekanismit ohjaavat toimintaamme. Samalla lapsen on koettava luonto fyysisesti. Suora fyysinen yhteys on aivan muuta kuin luontodokumentti televisiosta. Syvä ymmärtäminen edellyttää elämyksellistä, kirjat eivät vielä riitä. Sama koskee kirjoja, sanoja ja niiden tunnesisältöä, niiden liittämistä kokemukseen. Tunnekieli on epigeneettinen ilmiö sekin. Samalla tavalla ikävät kokemukset tai ”pahat” sanat on mahdollista ”kesyttää”. Sillä voi välttää median manipuloinnin sanoilla tunnekielemme kautta. Käy se toki lääkkeeksi myös ihmissuhteisiimmekin. On parempi tehdä itse omat tunteensa.
Tein tuttuja lintuhavaintojani Helsingin Itärannassa. Kastemadot ovat pinnassa, alppiruusut nupuillaan, krookukset kukkivat ja kyhmyjoutsenia näin useitakin pareja. Pajunkissat alkoivat kukintansa jo aikoja. Keskimääräisenä talvena jäätä on Helsingin merialueilla helmikuun puolivälissä noin 30 senttiä. Maaliskuussa 2003 mitattiin Suomenlahden itärannalla liki metrin jääpeite. Arktinen Babylon etenee myös Jäämerellä ja Inarinjärvellä. Nykyisin saaristolaiset pääsevät liikkumaan veneillään sydäntalvellakin. Viime tammikuussa Hanasaaresta pääsi sentään vielä luistelemaan Suvisaaristoon. Tänä talvena meri on ollut koko ajan avoin. Arctic Babylon etenee nyt joka ikinen päivä. Nyt jos koska tarvitsemme viimeistä tietoa ja hyviä laboratorioita, yrittäjän ja tutkijan välistä yhteistyötä. Sekin on istutettava talousalueemme geneettiseen perimään.
Juhani Suomi haukkui Kalevi Sorsan ennen kirjansa julkistamista. Suomi osaa draaman tajun ja on oiva kirjojensa myyntimies. Helsingin Sanomien kulttuurisivulla Suomi saa liki sivun mittaisen ilmaisen mainoksen. Mauno Koiviston ensimmäisen kauden lopulla kaikki tehtiin Suomen mukaan väärin. Toimittajan mukaan kirja kuvastaa eniten historioitsijaa itseään. Se on ajan henki ja tulkinta sopii peilinä myös toimittajien työhön. Eniten Helsingin Sanomat muistuttaa toimittajien omia mieltymyksiä, ovat heidän näköisiään ja sähköinen versio on aina vähän edellä ja parempi. Toimittajien on vaikea siirtyä reaaliaikaisesta palvelemaan paperilehteään viiveellä jälkiomaksujille. Maatalous ja maaseutu on edelleen monelle epigeneettisesti mustaa aluetta, peritty trauma. Vähiten ongelmat näkyvät kulttuurisivuilla tai luonnosta ja tieteestä kerrottaessa. Sen sijaan uutissivut ovat vanhentuneita. Tieto Wahlroosin halusta ostaa Nordean osakkeita tulee hetkellä, jolloin Nodean osakkeet ovat jo edellisen vuorokauden aikana kohonneet liki kymmenen prosenttia. Vuoden alusta sulaneet prosentit ovat katoamassa.
Tutkimusten mukaan suomalaisista vain puolet osaa prosenttilaskuja ja tunnistaa siten mitä osakkeille on tapahtumassa. Pankin on hoidettava nämä asiakkaat ja heidän sijoituksensa. Tällainen asiakas ei ymmärrä, mitä prosentit oikeasti tarkoittavat hintojen alennuksissa, puolueiden kannatusluvuissa. Toivottavasti suurempi osa muistaa, mikä pankki Sampopankki ja Postipankki osana tanskalaista Danska Bankenia oikein on joskus ollut. Tai mikä on ruotsalainen Nordea osana suomalaista sinivalkoista pääomaa. Oikeammin KOP ja SYP ovat osa suomalaista sosiaalista pääomaa, monen tunneälyn ja elämyksellisen kokemuksen suurin muistikuva ja trauma, epigeneettinen musta aukko vain muutaman vuoden takaa. Ihmisten muisti on yleensä kourikaupoissakin lyhyt, mutta nälkä epigeneettisesti periytyvä siinä missä liikakilot tai hiiren värivirheet, apinan moraali.