Tarvitaan Dagens Nyheter ja New York Times ennen kuin suomalaisetkin alkavat ottaa kantaa Helsingin Sanomissa omituiseen historiaamme ja maantieteeseen, geopoliittisiin uniimme ja valtiotieteen sekä yhteiskuntatieteen fiktiivisiin satuihimme. Anteeksi nämä poliitikot ja tyhjänpuhujat tutkijoina eivät osaa pyyttä muuten kuin historian kautta tuomittuina.
Suomalainen tutkimus ja tiede on saanut vauhtia Dagens Nyheterissä käydystä keskustelusta. Olisiko jo aika hyväksyä 1970-luvun kriittisen maantieteen, yhteiskuntatieteen ja historiatieteen tutkijoiden kirjoitukset sekä tuomita ne noitavainot, joiden kohteeksi he aikanaan maassamme joutuivat?
Ei tämä ole ilkeilyä. Aihe on sen sama tuttu, josta kirjoitin vuosina 1978-82 ja joka tulee Dagens Nyheterin sivuille vuonna 2018 ja Helsingin Sanomiin sieltä kierrättäen. Veikko Vennamo kirjoitti lehteensä kuinka professoritkin tulevat jo ulos kuorestaan ja Matti Luostarinen kirjoittaa ”peitetyi sanakääntein” jne jne. Se tuntui nuoresta tohtorista tuolloin ihan hyvältä. Hyvä kun edes peitetyin sanakääntein. Sanokoot Vennamo sitten suoraan ja peittelemättä.
Elettiin pimeää aikaa kuten Yhdysvalloissa, josta näimme juuri elokuvan ”TRUMBO”, tosipohjaisen draaman käsikirjoittaja Dalton Trumbosta, joka joutui kommunistivainojen vuoksi Hollywoodin mustalle listalle, mutta jatkoi salanimien turvin sekä työskentelyään että taistelua kohtalotovereittensa oikeuksien puolesta. Suomessa sodat, sisällissota, talvi- ja toinen maailmansota, eivät olleet vaikeita aikoja.
Vaikeat ajat alkoivat niiden jälkeen. Se on ollut aikaa, jossa listat eivät ole vain mustia vaan paljon pahempaa. Valheessa eläminen ja totuuden kiertäminen, peitetyin sanakääntein itsensä pettäen, on ollut suomalaisen elämänmuodon pirullisin tapa selvitä yli niiden vuosien, vuosikymmenten, jossa yksinäiset tutkijat ja tiedemiehet sinnittelevät ikään kuin tappavan viruksen autioittamassa maassaan. Traumasta puhuminen on mahdotonta silloin, kun olet sen geeneihisi saanut, pimeänä sitä piilotellen kuin salattua kyttyrää.
Se että siitä kirjoitetaan tänään, liki puoli vuosisataa myöhemmin Dagens Nyheterissä, tarkoittaa kuinka se on Hämeessä ja Forssan lehdessä parhaassa tapauksessa jo seuraavan sukupolven ymmärtämänä vuonna 2050. Epigeneettinen pimeä kyttyrä on kadonnut. Mutta ei toki vielä tänään. Nyt se on siellä peitetyin sanakääntein, josta syvät pahoittelut. Se mikä on kirjoitettu Oulussa, Kalevassa, peitetyin sanakääntein 40 vuotta takaperin, on Hämeessä mahdollista kirjata vasta kolmannessa sukupolvessa, peitetyin sanakääntein ja hakien Dagens Nyheterin sivuilta sitä kierrättäen.
Oikein hyvää yötä ja kansainvälistä naisten päivää. Tätä ei tarvitse sentään sanoa enää peitetyin sanakääntein. Edes perussuomalaisessa puolueessamme. Tai ehkä juuri siellä sitä ei ole tarvis peitellä.. Kuten Veikko Vennamo opetti Timo Soinia. Aivan oikein Timo, mutta päinvastoin. Ikään kuin Iisalmessa, Koljonvirralla Sven Dufvaa opettaen. Käski oikeaan tai vasempaan, päinvastoin aina vaan.
Tai lainaten Dagens Nyheteriä ja Maria-Pia Boethiuksen vastausta kirjansa ”Vitt och rött” kritiikille Suomesta, joka ei ole vielä valmis kohtaamaan omaa historiaansa tai kasvutarinaansa. ”Kun Lauren väittää minun väärentävän Suomen historiaa, mieleeni tulee heti kysymys: mitä versioita siitä”, kirjoittaa Brothius. Ja minä vastaan. Sitä peitellyin sanakääntein kirjoitettua. Se on keino, jolla savolaiset ovat kielensä hoitaneet ja säästyneet hengissä kahden kulttuurin, kahden valtion aggressiota kaiken aikaa tunnustellen, vältellen ja varoen ärsyttämästä kumpaakaan. Oulussa, Ruotsin kuninkaan savolaisilla asuttamassa puolen Suomen pääkaupungissa, runoilija Aaro Hellaakoski kuvasi sen parhaiten runossaan hauen laulusta:
Kosteasta kodostaan
nous hauki puuhun laulamaan
kun puhki pilvien harmajain
jo himersi päivän kajo
ja järvelle heräsi nauravain
lainehitten ajo
nous hauki kuusen latvukseen
punaista käpyä purrakseen
lie nähnyt kuullut haistanut
tai kävyn päästä maistanut
sen aamun kasteenkostean
loiston sanomattoman
kun aukoellen
luista suutaan
longotellen
leukaluutaan
niin villin-raskaan
se virren veti
että vaikeni
linnut heti
kuin vetten paino
ois tullut yli
ja yksinäisyyden
kylmä syli.
-Aaro Hellaakoski-
Oikein hyvää kansainvälistä naistenpäivää. Toivon sen olevan joskus, ei vielä nyt, valoisampi kuin se päivä, jossa sodissa syntyneet suomalaiset poikalapset ovat viettäneet lapsuutensa, nuoruutensa, miehuutensa ja nyt jo ikääntyneenä vanhuuttaan. On parempi olla orja, jota halataan, kuin orja joka raiskataan.