Susanna Huovinen luopui kansanedustajan paikastaan. Miksi niin moni luopuu? Tällä kaudella lähes kymmenkunta istuvaa edustajaamme. Samaan aikaan kokoomuksen ja demareitten ikiliikkujat pohtivat uutta poliittista liikettäkin. Valtameripurjehtija ja Jokeripomo on monessa mukana ollut ja rohkea yrittäjä siinä missä entinen mediajohtaja ja demareitten puoluesihteerikin. Yhdessä näiltä herroilta voi odottaa melkein mitä tahansa siinä missä Paavo Väyryseltä yksin.
Pitkäaikainen SDP:n kansanedustaja perustelee päätöstään politiikan muutoksella. Lähes kaksi vuosikymmentä kansanedustajana teki hänestä erittäin kokeneen ja etenkin sote-asiantuntemus oli vahvaa mutta jäi tällä vaalikaudella käyttämättä. Puolue nosti Krista Kiurun hänen ohitseen. Hän siis turhautui.
Lisäksi Huovinen mainitsee kuinka työ politiikassa on muuttunut yksilöiden tekemäksi. Ennen tehtiin yhdessä, kollektiivina ja verkostoissa, tiimityönä. Näin kertoo toimittajan kynä Hesarin pääkirjoitussivulla tänään 19.4. 2018. Politiikan kielessä taas ihmisiä vähätellään ja loukataan. Toimittajat eivät ole siinä enää yksin vaan mukana on nyt koko sosiaalisen median myllytys.
Leena Meri syyttelee siitä tietysti perussuomalaisia eikä demareita, jotka loikkasivat perussuomalaisiksi. Eihän perussuomalainen puolue ja jytky tyhjästä syntynyt vaan vanhoista puolueistamme, joista demarit on iältäänkin ja äänestäjäjoukoltaan vanhinta ja ”ruminta” kieltä käyttävää vanhusten tapaan eläen. Toki nuoretkin osaavat tämän vanhemmiltaan perimän kielen.
Konkari poliitikon viestin voi tulkita vakavaksi huoleksi kansavallan kehityksestä ja tilasta. Tosin on puolue toki edistynytkin ja pohtii myös tapahtumia vuosisata takaperin kapinavuosina ja sisällissotaa muistellen. Se taas oli turha retki kun puolue nousi heti sodan jälkeen eduskunnan suurimmaksi. Kun tämän kertoi britit tutkijoina jo vuosikymmeniä takaperin, se ei leviä Suomeen lainkaan.
Väinö Linnan kuvaus fiktiivisenä romaanina on se mitä Suomessa luettiin. Nykyisin se on rohjettu kyseenalaistaa ja on tuotu esille taustoja, jotka on syytä nekin tuntea. Niinpä myös Leena Meren päivitys on syytä pohtia myös tavalla, jossa perussuomalaisten synty toi politiikan takaisin politiikan sisälle ja sosiaalinen media muutti taas samaan aikaan median kielen populismin kaltaiseksi, kansan kieleksi muuttuen ja mediaa muokaten. Ne nyt vain osuivat samoille vuosille. Se taas ei ollut pelkkä vahinko. Tämä olisi ollut kohtuullista ymmärtää ja yhdistää medioissamme. Vaikka Timo Soini ei sosiaalista mediaa käyttänytkään. Se oli hänen virheensä. Ei ansio ensinkään. Se on tärkein syy puolueen hajoamisellekin. Jussi Halla-aho kun käytti koko ajan sosiaalista mediaa.
Kansalaismedia olisikin sille sopivampi nimitys ja välttää käsitettä ”sosiaalinen”, joka sotketaan meillä ikääntyvän kansakunnan kielessä yhtenään ”sosialistiseksi mediaksi”. Törmään tähän yhtenään tutkijana. Solisaliratti oli aiemmin demareitten nimi ja silläkin menestyi kohtuullisesti.
Käsite ”sosiaaliset suhteet” ei toimi lomakkeissa, koska vastaaja mieltää sen usein kokonaan väärin ja alkaa kirjoitella punavihreistä ja haukkua tai kiitellä median sijaan porvareita tai kommareita, punikkeja jne. Itse olen kirjoittanut demokratian ja puolueinstituutiomme kriisistä jo vuosikymmenet, siinä missä median kriisiytymisestäkin. Se että siitä on kirjoittanut on tutkimuksen tuomaa tulosta. Ei siitä pidä mieltään pahoittaa.
Kriisistä siksi, että se ymmärretään kielessämme tunnesanana paremmin kuin vaikkapa sellaiset käsitteet ja lainasanat, jotka paremmin kuvaavat sitä tiedekielenä tunnetussa englannin kielessä ja sieltä haetuista käsitteistämme käännettyinä. Kyse on siis ilmiön popularisoimisesta ja samalla tunnekielen painotuksistamme. Kansan käyttämänä se voi vaikuttaa joskus loukkaavalta ja rumaltakin. Kun sitä kieltä ei ole ennen kirjeissään nähnyt tai on elänyt suojatussa kuplassa. Populismi ei rakenna kuplia sosiaalisen median sisällä vaan puhkoo niitä sen minkä ehtii.
”Sosiaalisessa mediassa” käytetään kieltä, joka on lyhyttä ja usein etenkin Fb:n sisällä politiikan kielenä kirjeitä aiemmin lukeneelle varmasti loukkaavaa ja vähättelevääkin. Tämä vaihe on varmasti ohimenevää ja jo muuttunutkin muutamassa vuodessa melkoisesti. Popula (kansa) oppii nopeasti kielen joka on suurten massojen käyttämänä hyväksytyin. Ilmiö on normaali ja diffuusinen myös luokkarajoja ylittäessään.
Uudet ilmiöt kun hakevat muotojaan ja aikanaan ääniradio ja televisio olivat nekin syntyessään melkoisen erilainen ilmiö sosiaalisena ja kulttuurisena kokemuksena kuin missä me nyt elämme. Jossakin yhteisössä jopa paholaisen välineitä, siinä missä populistinen liike ja liikehdintä Veikko Vennamon synnyttämän kielen ja käsitteiden kautta sitä aikanaan tutkien. Kovin kesyä se oli tämän päivän jenkkityylin vaaleissa ja medioissa verraten. Toki Vennamo olisi ministerin arvonsa aikanaan ansainnut Ahtisaaren presidenttikauden aluksi. Niin monessa hän ehti olla mukana jo ennen täytettyään 30 vuotta.
Ikuinen kysymys, kanan ja munan välinen suhde, onko syy ja seuraus psykologinen, sosiologinen vai psykososiaalinen tai siis sosiaalipsykologiaa. Ainahan nämä ovat toisiinsa kytköksissä, oletamme. Ei se niin helppoa ole ja itsestään selvää etteikö sitä tulisi tutkia.
Vasemmiston vahvoina vuosikymmeninä painottuivat yhteiskunta- ja valtiotieteet, sosiologia, tänään taloustieteet Suomessa. Joka asiassa kuunnellaan pankin ja taloustutkimuksen edustajaa, yhä harvemmin, kuten takavuosina, sosiologeja ja yhteiskuntatieteilijöitä. Se on suuri virhe.
Biotieteitä ja luonnontieteitä kuunnellaan silloin, kun on varmasti PAKKO. Maantiede ja historiatieteet ovat nousussa globalisaation myötä siinä missä kulttuuritieteet ja humanismi (etenkin kielet). Taideaineet ja luovuus alkoivat kohota innovaatiopolitiikan myötä nekin.
Teknologia (ympäristöteknologia) ja soveltavat tieteet ovat aina pinnalla alkaen lääketieteestä (ympäristölääketiede). Ympäristöuhat tulivat vahvasti esille 1970-luvun aikana ympäristötieteissä, jossa ympäristölääketiede ja ympäristötalous ovat nyt jatkuvasti esillä ja nousussa ovat myös ympäristöjuridiikka ja ympäristötalous. Maantiede (ympäristö- ja luonnonmaantiede, aluesuunnittelu, suunnittelumaantiede) ja biotieteet ovat myös ympäristötieteitä luonnostaan mutta ilman markkinointia luonnontieteetkään eivät menesty mediamaailman kilpailussa. Tutkijan on yhä vaikeampi löytää itselleen ammattia olematta erityisen aktiivinen väittelyn jälkeenkin ja etenkin silloin.
Ympäristöpsykologialta ja -sosiologialta odotan Suomessa paljon enemmän kuin pelkkää viihdettä medioissamme. Poikkitieteisyys ja monitieteisyys ovat taas kulunut fraasi, jos alan koulutus tutkijoilta puuttuu kokonaan jos toinen väitöskirja jää tekemättä. Kuvitelma innovaatioista tieteitten rajapinnassa, luonnontieteitten ja ihmistieteitten välillä, jää kuvitelmaksi. Se ei ole kuvitelma vaan avattava itsestään selvyys. Kukaan ei taas ole väittänyt että uuden löytäminen olisi helppoa ja kävisi ilman uhrauksia tai pitkiä työpäiviä.