Hyvät, pahat ja rumat (The Good, the Bad and the Ugly) on vuonna 1966 ensi-iltaan tullut italialainen lännenelokuva, jonka ohjasi Sergio Leone. Elokuvan pääosissa esiintyvät Clint Eastwood, Eli Wallach ja Lee Van Cleef. Hyvät, pahat ja rumat on Leonen niin sanotun dollaritrilogian viimeinen osa. Elokuvaa pidetään jopa parhaana alansa teoksena ja se on listattu sadan onnistuneimman elokuva joukkoon. Elokuva ajoittuu, kuinkas muuten, Yhdysvaltain sisällissodan aikoihin. Oman sisällissotamme muistelot kaipaavat myös teatraalisen näytelmänsä politiikan näkyvimmissä kammareissamme ja mediankohun saattelemana.
Elokuvan alussa esitellään kolme päähenkilöä. Ensimmäinen päähenkilö on meksikolainen lainsuojaton Tuco Benedicto Pacifico Juan Maria Ramirez eli ”Tuco” (”Ruma”), joka hädin tuskin selviytyy palkkionmetsästäjien hyökkäyksestä. Toinen hahmo on kylmäverinen palkkamurhaaja ”Enkelisilmä” (”Paha”), joka tiedustelee Etelävaltioiden armeijalta varastettujen rahasäkkien kohtaloa köyhältä maanviljelijältä Stevensiltä, mutta lopulta hän tappaa viljelijän ja tämän vanhemman pojan. ”Enkelisilmä” rahastaa Stevensin palkkamurhan Bakerilta ja tappaa hänetkin Stevensin antamaa maksua vastaan. Kolmas hahmo on nimillä ”Mies vailla nimeä” ja ”Blondi” (”Hyvä”) tunnettu seikkailija Clint Eastwoodin hahmossa. Ei niin hirveän hyvä hänkään.
Suomessa populismin ensimmäinen aalto syntyi maalaisliiton kautta ja myöhemmin sen hajotessa vennamolaiseksi kansanliikkeeksi. Tarkoitus oli hyvä ja populismin synnyn taustalla etenkin karjalan evakkoja, unohdettuja pientalonpoikia ja myöhemmin myös korpi- ja teollisuuskommunistisilta alueilta tukensa saaneita poliitikkojamme. Se miten liike Suomessa menestyi ja kuinka se kaatui lopulta Kekkosen ajan ilmiöihimme, on osa historiaa, jonka seteliselkärankaiset ja Neuvostoliitosta haetut nootit kultasivat.
Hyvien jälkeen syntyi liike, jossa populismin juuret olivat puhtaasti muutaman narsistin saunareissussa ja laskelmallisessa tavassa hankkia EU-vastaisuudella ja epäpyhällä liitolla globaalia rasismia ja maahanmuuttovastaisuutta hyödyntäen vaalivoitto tavoitteena valta ja henkilökohtaiset etuudet. Populismi kansanliikkeenä joutui avoimesti laskelmallista mediakohua pitäneiden käsiin ja rakennuspalikat haettiin tuosta ensimmäisestä kansanliikkeestä ja sen jo iäkkäistä veteraaneista heitä näin pilkaten. Hillotolpan hankkiminen edellytti myös puolueen jakamista kahtia ja vertaamista sitä Juudas Iskariotin tekoon Raamatussa. Paha oli esiteltävä mahdollisimman näkyvällä ja oivallettavalla tavalla kirjoittaen Helsingin Sanomissa Messiaan kavalluksesta. Hyvän ja pahan ero oli kenen tahansa oivaltama kansanliikkeen synnyn ja synnyttäjien toimintaa esiteltäessä ja korosti juuri Sergio Leonen nimekkään elokuvan tapaa ihmisluonnon karikatyyrien esittelyssä. Pahuutta ei edes peitelty rapautettaessa kansanvallan arvokkaimmat osat hallitusta ja sen tekoja tukemassa.
Suomen lähihistorian kolmas populistinen liike syntyi hetkellä, jolloin kansakunta oli juuri juhlinut itsenäisyytensä juhlavuotta ja muisteli medioineen sitä seurannutta sisällissotaa. Kuten Sergio Leonen elokuvassa, juuri tämä vaihe sopi teatraaliseen elämään, avomeripurjehtimiseen ja Jokeripomon tapaan tutustua mieheen, jonka elämänkaari mediajohdosta SDP:n puoluesihteeriksi oli yhtä ruma kuin nämä miehenrumilukset habitukseltaankin ja elämänkokemuksiltaan. Tämä kolmas populistinen aalto alkoi ratsastaa kahden edellisen siivellä ja hakea talousliberaalia oikeistopopulistista aatetta keppihevosekseen, johon Sergio Leonen kuvauksessa sopi nyt juuri ruman toimintatavat ja motiivit. Liikkeen nimi haettiin toki toisesta jenkkileffasta ”Ilmestyskirja nyt” ja sen sisällöstä, moraalikadon täydellisestä rappiosta ja Marlon Brandon loistavasta näyttelijäsuorituksesta.
”Rumat nyt” liikkeen nimenä olisi ollut kuitenkin liian paljastava. Käytettiin nimeä ”Liike nyt”. Toki hymyillen tuolle Hollywood elämän esittelylle suomalaisessa poliittisten liikkeiden syvässä kriisissä ja pilkanteon kohteena kansalaiset (popula) ja heidän kuvitelmansa demokratian toimivuudesta kansanliikkeinä vielä vuonna 2018. Hyvät, pahat ja rumat oli saanut kolmannen näytöksensä. Oli ruman vuoro osoittaa oma osaamisensa, esitellä itsensä ja roolinsa, roolihahmoina ”Rumat nyt”.
Hyvät, pahat ja rumat ovat yhteiskuntamme kolme faktoria. Pääfaktoreitamme. Neljäs on nyt syntymässä. Hybridivaihe kertoo sen syntymän poltoista. Jotkut ovat sen jo havainneet ja ensimmäiset innovaattorit elävät sen sisällä. Tervetuloa mukaan neljänteen yhteiskunnalliseen suureen vaiheeseemme, neljänteen ulottuvuuteen. Aika ja paikka ovat olleet ihmisen keksinnöistä ne kaikkein kehnoimmat. Aika kulkee eteen ja taaksepäin, hidastuu ja pysähtyy. Paikan määrittäminen universumissa ei ole mielekästä sekään. Valon nopeudella me emme mittaa aikaa vaan matkaa.
Aika- ja paikkatieteet joutuivat uuden ajan syntyessä syvään kriisiin. Internet ja globalisaatio, sosiaalinen media olivat vain osa tätä suurta muutostamme. Totta kai samalla myös muut tieteemme ja yhteiskunnan koneistot, politiikka ja puolueet instituutionamme, media välineenämme joutuivat samaan kriisiin. Matka kohti neljättä yhteiskuntavaihetta on ollut kaiken aikaa tiedossa ja puhumme ja kirjoitamme siitä toisillemme. Se on hyvä merkki. Hybridivaihetta ei vain kestä määrättömiin sitäkään. Luonto ei kestä kohtuutonta viivyttelyämme. Puhumme tästä toisillemme joskus jopa tuskastuneina tekemättä sille mitään. Siirrämme vastuuta poliitikoillemme. Matti ja Liisa nousivat aikanaan Lapinlahdella junaan. Se on tehtävä jokaisen kohdallaan itse. Ei vain puhuttava tietävänsä, mistä on kyse ja miltä uusi aika näyttää.