Innovaatiopolitiikan vitkastelijat – sanomalehtikatsaus vuodelta 2006

Palaan jälleen kauas historiaa ja runsas kymmenen vuotta takaperin kirjoittamaani blogiin heinäkuussa 2006. Otsikolla: ”Kuka ostaisi paperilehden?” Sen jälkeen kun minua provosoitiin Helsingin Sanomissa artikkelilla: ”Kuka ostaisi luomulihaa?” Olin tehnyt juuri suurella vaivalla ja valtavilla aineistoilla toisen väitöskirjani juuri tästä aiheesta, joka käsitteli ekologista tuotantoa ja kiertotaloutta sekä verkostotaloutta, klustereita ja innovaatiopolitiikkaa. Aihe kun ei kiinnostanut tuon ajan mediaamme lainkaan. Se oli vuosikymmenen ajastaan jäljessä. Helsingin Sanomat jarrutteli digiaikaansa siirtymistä vuosikymmeniä siitä kun Savonlinnassa silloin vielä sukuni omistama ”Itä-Savo” otti ja muutti digiaikaan 1980-luvulla. Hesarin piti sitä painajaisena ja kielsi koko ilmiön olemassaolon. Jälleen kerran numeroin ja lihavoin tekstini, joka on tältä päivältä kommennetteja kirjoitukseeni vuodelta 2006. Sitä on luettu myös tänään runsaasti.

keskiviikko, heinäkuu 05, 2006

Kuka ostaisi paperilehden

Kuka ostaisi Paperilehden?

Tuo otsikko tuli mieleeni kun luin Helsingin Sanomien taloussivun. Sen pääotsikkona oli sivunmittainen juttu luomulihasta. Otsikkona ”Kuka ostaisi LUOMULIHAA?”

Laajassa artikkelissa kuvataan kuinka luomulihalla menee huonosti ja tulevaisuus on vielä synkempi. Tehdään tutkivaa journalismia. Kysellään ja kerrotaan mitä on kaupoissa vastattu. Luomulihaa kiikastaa hinta, saatavuus, kauppiaiden aktiivisuus, tai sen puute. Ongelmia ja pelkästään niitä sekä saannissa että myynnissä.

Kuinka tämä on mahdollista maassa, jossa minkä tahansa tuotteen saa hetkessä pöydälleen ja kyse on vuodesta 2006? Ei ajasta, jolloin näillä asenteilla ja otsikoilla tapettiin Suomessa yli 30 000 osuustoiminnallista liikettä ja elintarviketuotanto keskitettiin muutamiin käsiin.

1) Tänään sitten tiedämme, mitä on tapahtunut runsaan vuosikymmenen aikana. Helsingin Sanomat on lopulta sekin myös digiajassa elävä ja pohtii kuinka Eurooppa kamppailee sellaisten ongelmien kimpussa, joita Venäjä ja Kiina, Afrikka ja vanha Babylonia sille aiheuttavat, joista populismista ei tuolloin ollut medialla aavistustakaan. Sen syntyä ihmetellään. Obaman aika oli kohta alkamassa ja ”obamania” käynnistymässä. Arabi-islaminalinen vallankumous oli sekin vasta etäistä tulevaisuutta, saati pakoalisleirit, populismi globaalina ilmiönä ja sosiaalisen median toimittajat sekä pelkästään Facebookin kahden tuhannen miljoonan kaverit keskenään. Sitä perinteine media kutsui myöhemmin kuplaksi ja omaa mediaansa oikeaksi ja asiansa tietäväksi. Ei se nyt oikein siltä näytä edes vuosikymmenen perspektiivillä mediaamme seuraten. Valemedia olisi syytä sekin määritellä oikein. Eihän siellä ole mitään sellaista, joka menisi tähän päivään ja elämäämme vain muutama hassu vuosi ja yksi vuosikymmen myöhemmin. Mikä mediaamme vaivasi kymmenen vuotta takaperin?

Vastaavat otsikot ja yhtä kevyesti tehtyinä romahduttaisivat lehtimyynnin. Siitä tehtäisiin vaikeaa, mahdotonta ja lopulta kaikki kuluttajat olisivat vain verkostoissa operoivia sähköisen median käyttäjiä. Sellaista ei tietenkään voisi tapahtua. Luomu ja maaseutu eivät voi puolustautua.

Kun media saa tuotostaan valtaosan ilmoituksina ja mainostuloina, sen on elettävä näillä ehdoilla. Sama koskee myös tutkijaa, jos toimeentulo on pelkästään sponsoreiden varassa. Sen lauluja laulat jonka leipää syöt.

Tänään kun ilmoituksia on jo yli 60 % paperilehden sisällöstä ja lopusta yli 55 % kuvia, on mahdoton edes erottaa mikä on uutinen ja mikä ilmoitus tai mainoskuva. Jokaisen jutun täytyy olla tukemassa vieressä olevaa ilmoitusta ja mainoskuva on samalla sen sponsori.

2) Vuosikymmen takaperin tekemäni havainto on ikävällä tavalla taustoittava sitä tapahtumaketjua, jossa nyt elämme. Kun rahoittaja ilmoituksineen ja mainoksineen saneli ehdot niin medialle, tieteelle ja tutkimukselle, asiantuntijoiden koulutukselle, syntyi ilmiö, jonka satoa myöhemmin korjasimme syvän laman ja taantuman vuosina. Kun tähän puuttui silloin, rahoittaja nosti äläkän poliittisine virkamiehineen, josta tänään on vaiettava. Jo tuolloin olisi toki kuulunut tietää, mitä tapahtuu vuonna 2020 ja lukea vaikkapa kirjani Arctic Babylon ja tiivis kertomus sosiaalisen median taloudesta sekä strategiasta Suomessakin, hybridiyhteiskunnan ja kyberajan ilmiöistä ajoissa ja etukäteen. Ei myöhemmin niitä päivitellen ja vääristellen historiaamme sekä hävittäen nuo kirjat saksalaisen kustantajan toimesta ja suomalaisen tukiessa, jälleen kerran. Apu kun haetaan silloin sieltä mistä saadaan, ei sieltä mistä sitä ehkä luvataan mutta ei anneta. Syntyy ilmiöitä, jossa apua haetaan tavalla, joka on toki tiedossamme, eikä se johda aina likimainkaan parhaaseen mahdolliseen tulokseen.

Yleisradio on käynnistänyt kampanjan, jossa se myy ja mainosta itseään toimittajien ja pääjohtajan kuvilla ja suulla.. He kertovat olevansa sitoutuneita kuluttajaan. Vielä hetki sitten mainostelevision oli taisteltava uutisistaan. Kun kanavia on kohta määrätön määrä ja media verkottunut, paperimedia on todella kovilla. Luomulihasta tehdystä jutusta suoraan lainaten ”kilpailu tiskitilasta on todella kova”. Kun kilpailu kiristyy, jutut eivät ole enää eettisesti korkeita ja myynti perustuu viihteeseen, poleemiseen puntarointiin ja kuluttajien segmentoituun valintaan.

3) Näinhän siinä sitten kävi ja jutut eivät ole enää minkään arvoisia, kaikkea leimaa halpahintainen viihde ja egoismi, altruismia ei käsitteenä tunneta enää lainkaan. Vihapuhe ja itsensä esittely omituisilla ideologioilla, hinnalla millä hyvänsä ja häiriintyneen narsistin motiiveilla on oman aikamme tuotetta, valemediaa päivitellään ja täyttä roskaa kanavilta, joilla operoi rikolliset rinnan perinteisemmän mediatuotantomme. Monet innovaatioketjun avoinhahmot ovat hakeneet hekin apua tavalla, joka ei ole kenellekään hyväksi. Näin tapahtuu etenkin silloin, kun poliittisessa johdossa, omissa medioissamme, puuhastelee innovaatiorakenteen jälkiomaksujia ja lahjattomia, liki lukutaidottomia kansalaisia

Tutkija joutuu olemaan nykyisin varovainen seuratessaan mediaa. Sieltä saatava tieto on nyt aina kaupallista ja paperimedia vähemmän kuluttajaan suuntautuvaa ja siihen sitoutunutta kuin kaupan ketjuihin, ilmoittajiin ja mainostajaan. Se taas ei suosi uutta ja kovin työlästä lihatiskeilleen kun kyseessä on bulkkiluonteinen tavara, elintarvike tai kuluttaja, joka lukee jälkiomaksujalle tarkoitettua paperilehteä. Tai jonka osuudesta nyt kilpaillaan. Sille on tehtävä omat juttunsa ja siellä luomu on kallista, hankalaa massamyynnissä. Lehden jutut alkavat muistuttaa yhä enemmän alatyylisiä jälkiomaksujan lukemia lehtiä. Sen kuluttajakunnan kauppaketjut maksavat lehden mainokset.

Tutkimus ja tiede joutuu hakemaan usein ensimmäisen vaiheen kuluttajia, näiden medioita ja näitä tukevia ja rahoittavia lähteitä. Eettisyydestä ja innovatiivisuudesta ei sovi kuitenkaan tinkiä. Kiusaus sellaiseen on varmasti suuri. Innovatiivisin ja eettisin osa ei ole ollut aina tuottoisin. Ainakaan aluksi. Vasta kun tuote tulee kulutuksensa kolmanteen vaiheeseen. Luomun kohdalla näin tapahtuu varmasti, mutta maltillisen hitaasti ja osana rakenteellista muutosta. Se ei ole ”normaali” innovaatioprosessi ja sen diffuusio. Pikemminkin se muistuttaa korporatiivisen valtion tapaa toimia elintarviketuotannossaan.

4) Varotin tästä väitöskirjassani ja esitin malleja, jotka auttavat ulos tulossa olevasta syvästä kriisistämme. Innovaatiopolitiikka oli muuttumassa jo tuolloin reaaliaikaiseksi ja se tuli ottaa vastaan myös sellaisena, eikä hakea niiden hyväksyntää, jotka ovat vihoviimeisen diffuusioaallon jälkiomaksujien populistinen aalto. He eivät halua muuta kuin hidastaa ja estää uuden rakenteen sisäänajoa ja keräävät poliittista tukeakin tavalla, jonka tuleva uusi sosiaalinen mediamme heille tarjosi globaalina populisminamme. Siihen olisi tullut vastata välittömästi ja reaaliaikaisin välinein ja sen omilla kanavilla sekä uudella teknologialla, uusilla innovaatiopolitiikan poikkitieteisillä tai -taiteisilla rakenteilla myös teknisten innovaatioiden rinnalla. Tekninen innovaatio on vain pieni osa innovaatiopolitiikassamme.

Paperilehden kriisi ei ole maatalouden tai maaseudun kriisi. Se että paperilehtiä lukien saattaisi joskus siltä näyttää, johtuu vain näiden medioiden sisäisestä rajankäynnistä ja kilpailusta, jossa ”tiskitilaa” on nyt vähemmän. Näin myös elintarvikkeista ja maaseudusta, maataloudesta kertovat jutut alkavat muistuttaa kertojansa elintilasta ja paikasta mediamaailmassa. Niinpä se, minkä innovoivin osa yhteiskuntaa kuvaa voittona, sen jälkiomaksuja kuvaa tappiona. Sen analysointi ja osaaminen yhteiskunnallisena ilmiönä on välttämätöntä, eikä se kuulu pelkästään kuluttajatutkimukselle. Maaseutu ja sen luonnonvaratuottajat, palvelut ja kasvavat kvartaarielinkeinot, näiden sidokset kuvitteellisiin kaupungin ja maaseudun rajoihin ja vuorovaikutukseen, ovat tulevan tutkimuksen avainaloja. Tässä prosessissa poikkitieteisyyden osuus kasvaa luonnolliseksi yhteistyöksi, verkostot hävittävät lopullisesti rajat ja hierarkiat, innovaatioprosessit ovat osa jatkuvasti muuttuvaa tuottajan ja kuluttajan välistä vuoropuhelua.

5) Tänään kuka tahansa lapsikín oivaltaa mistä kirjotin runsas vuosikymmenen takaperin ja ennen Obaman tuloa valtaan Yhdysvalloissa. Kaikki tämä oli havaittavissa jo tuolloin ja väitöskirjani aineistokin oli hankittu jo edellisen vuosikymmenen aikana. Lehmätkin käyttivät meillä internetiä ja sitä kutsutiin 1980-luvu lopussa agronetiksi. Strategiaa agopolis -strategiaksi ennen ekopolista ja se levisi myös ympäri globaalia maailmaa, mutta ei toki Suomeen, vaikka kirjani ”Agropolis Strategy” oli täällä kirjoitettu sekin siinä missä klusteritaiteen manifesti ”The manifest of cluster art, art of clusters.” Ei taide toki poikkea mitenkään tieteestä poikkikulttuurisena ja antropologian strukturalismiin liittyvänä ilmiönämme ja innovaatiopolitiikan avaintehtävänämme. Uusi mediayhteiskunta alkoi kouristella väärin hoidetussa ilmapiirissä.

Repäisen irti Helsingin Sanoman luomulihasta kertovan sivun. Kuljetan sen salaa tietokonelaukkuni sisällä työhuoneeseeni. Koko lehden paperipinoa en kehtaa tuoda kollegojen katseiden alla työpaikalle. Ihmettelisivät. Miksi olen alkanut lukea taas paperilehteä?

Kertoisin kerääväni nostalgisia kertomuksia muinaise rakenteessa.n maaseudun historiasta otsikolla ”Pettuleivästä luomulihaan”. Tarvitsen paperilehden nostalgiasta kertovia liitteitä. Niitä löytyi Suomesta vielä vuonna 2006 ja luomua epäilevin sanakääntein. Se on jo kirjattavaa historiaa kaupungissa, jossa pääosa kuluttajista kertoo käyttävänä luomutuotteita säännöllisesti. Joku puhuu palturia.

6) Jos tätä kertomusta ei olisi dokumentoitu, kukaan ei sitä uskosi vuonna 2018. Nyt on sitten pakko.

Liitän jutun edellisen viikon Helsingin Sanomien tutkimusten joukkoon. Ensin kerrotaan kymmenestä maamme rikkaimmasta ja köyhimmästä postinumeroalueesta. On käytetty keskiarvoja. Ei mediaanilukuja. Tutkimani yläsavolainen kylä Vieremällä on varakkaimman kymmenen joukossa. Samoin hyvin tuntemani Somerolainen kylä. Molemmissa asuu yksi yli 3000 hehtaaria maata omistava manttaalimiljonääri. Mediaanitulon mukaan kumpikin kylä olisi aivan tavallisia suomalaisia maaseutukyliä ja se näkyy kun siellä kulkee. Ehkä vähän köyhempiäkin. Yhden omistama maa tekee muista vähemmän varakkaita.

Kun yhden kartanon miljoonat jakaa kaikille muutamalle kymmenelle savulle, lopputulos on lehden tekemää kriittistä journalistista tutkimusta. Syvätutkimusta, jossa käydään lopuksi paikan päällä. Haastatellaan kylän rikkainta ja syntyy uutinen, jossa kasvihuoneilmiö on pelkkää roskaa. Siitä tehdään kirjoitussarja. Samalla piipahdetaan Vieremältä Rasimäen kylässä tekemässä dokumentti, joka muistuttaa Sortavalan takaa tehtyjä kyläkuvauksia 1990-luvun alussa. Avustin niissä lehteä. Kirjoittajan juuretkin ovat sieltä lähtöisin.

7) Jos tätä en olisi dokumentoinut vuonna 2006 kuka uskosi sitä lukemalla eilisiä Helsingin Sanomia ja sen kertomusta Iisalmesta ja sen talousalueesta, Ylä-Savon kunnista ja erikseen Vieremän kunnasta ja sen teollisuudesta, koneista joiden käyttöä ei helsinkiläinen edes metsissämme tunnistaisi eikä susista erottaisi, kansainvälisestä ilmapiiristä ja viennistä, ainoasta olympiavoittajastamme aikoihin. Totuutta on pakko myös joskus lähestyä myös Helsingin Sanomissa tavalla, joka ei vain valehtele, kuten vuonna 2006 todellakin tapahtui ja aiheutettiin tarkoituksella maaseudun autioituminen ja poliittinen liike, jonka seurauksia nyt kauhistellaan samassa mediassamme. Itse sen aiheuttaen ja nyt sitä päivitellen ja kauhistellen ympäri Eurooppaa. Kun toimittaja kerää koko ajan jyviä ja akanoita, erottelee niitä ja esittelee lopuksi niistä akanat, syntyy valemediaa ja ilmapiiri, joka on vihamielinen ja negatiivinen ja jota sosiaalisen median itseoppineet päätoimittajat pitävät ainoana oikeana tapana leikkiä toimittajaa tai poliitikkonamme parlamentissa. Nyt näitä itse tehtyjä parlamentaarikkoja tapaa joka pitäjän kunnanvaltuustossa ja lautakunnissamme.

Suomi alkaa muistuttaa Laatokan-Karjalaa luomulihoineen tai Grönlantia juoppoineen. Kesäisen komeuden kruunaan Perttu Vartiaisen tarina metropoli Helsingistä. Puuttuu enää juttu leijonasta luonnossamme. Tai fiktiivinen kertomus sotavuosina syntyneille, jossa 50 vuotta vanha murhamysteeri selviää tekemällä syyllinen hengissä säilyneestä. Siinä täytyy olla jotain hämärää. Elääkin vielä rikkeettömästi sen jälkeen vuosikymmenet. Muistuttaa maan pääministeriä. Viikonvaihteen Hesarin mukaan sellainen ihminen on ”munaton”. Kun alkoholin ystäviä on suuresta ikäluokasta enemmistö, raittiin on tehtävä paljon työtä selitelläkseen outoa valintaansa. Demokratia on aina enemmistön niskalenkki vähemmistön oikeuksiin. Professori Matti Klinge sentään sai kuulla kuka on ja missä on oikea valta.

8) Tähän on hyvä lopettaa sanomalehtikatsaukseni vuodelta 2006. Lopuksi vielä lyhyt juttu paikallisesta mediasta, Forssan Lehdestä samalta päivältä.

Forssan lehden mukaan Salon terveyskeskus ja sairaala tekivät tutkimuksen ja puhalluttivat kaikki asiakkaansa. Juovuksissa asiakkaista oli yli 40 % ja törkeästi yli 20 %. Kuinkahan moni ”luova” lehtijuttu syntyy divergoiden juovuksissa?

5.6.2006
Matti Luostarinen

Lihavoitu ja numeroitu teksti 8.6. 2018

Sama