Seuraan keskustelua tasavallan presidentistä tehdyistä kirjoistamme. Samaan aikaan tulvii uutisia Ruotsin tapahtumista ja oudosta väkivallasta, onnettomuuksista. Pohdimme myös vaaleja jo nyt ja sen asetelmia. Mieleen tulee kirjoitus, jonka luin täsmälleen vuosi takaperin. Se oli kirjoittajalta jota erityisesti arvostan. Olen hänen kanssaan samaa mieltä ja se on vastaus myös nyt käytävään keskusteluumme.
Yhteiskunnasta on syntymässä ”eriskunta” ja vielä eriskummallinen sellainen, kirjoittaa mainio ystäväni Juha Kuisma tämän päivän Hesarin luettavimman artikkeli (HS 15.8). Juha on nykyisin lempääläinen tietokirjailija. Viimeksi tapasin hänet maatalousmuseossa esittelemässä maaseudun innovaatioita.
Tiivistäen Kuisma kertoo, mikä ratkaisee jonkin alueen kehityksen, Asko Saatsin väitöskirjaa vuodelta 1996 lainaten, sekä lisäten siihen oman kokemuksensa. Oleellista kun on se, millaisia tarinoita, narratiivisia kertomuksia, alue pitää sisällään ikään kuin geeneinä tai yhteiskunnallisina meemeinämme.
Hän lainaa iisalmelaisia upeita tarinoita Olvista, Ponssesta ja Normetista, itse lisäisin forssalaiset tarinat, jotka ovat hieman vanhempia sekä Ounasjokilaakson kertomukset kohti Levin rinteitä ja Laatokan-Karjalan ja Kiteen kultaiset vuodet idän ihmeenä syväsatamineen.
Kertomukset sodista ovat näiden rinnalla synkkää tarinaa sankarihautoineen. Ei kukaan sotaan lähentynyt nuorena miehenä joutuakseen hautausmaalle. Se on väärä kertomus.
Suomen kertomukseen kuuluvat rauhan asian ja ajan hankalat ratkaisut. Siis se narratiivinen kertomus geeneistämme, jotka synnyttivät erilaiset yhteiskunnalliset instituutiot. Se on tosi iso tarina ja tuhansia pienempiä kertomuksia, siis diversiteettiä, moninaisuutta.
No mitä tällaiseen tarinaan voisi ottaa mukaan, kun ei puhuta pelkästään sodistamme, sivuutetaan ne kokonaan. Ne kun olivat virheitä meiltä ja muilta selittelemättä koko ajan tai tyytymällä ajopuuteoriaan. Sodan tarinat ovat voittajan kertomuksia ja sankarihautoja. Se joka voitti rauhan, kertoi lopulta sen oikean kertomuksen ja siihen on syytä myös panostaa.
Juha Kuisma aloittaa ihmisoikeuksistamme, kansanvallasta, oikeusvaltioista, kunnallisesta itsehallinnosta, kansakoulusta, sosiaaliturvasta. Eikä kaikki toki tullut Ruotsista. Ei Ruotsissa ole asunto-osakeyhtiöitä, eivät ymmärrä koko asiaa, ihmettelevät. On paljon muutakin ihmeteltävää. Eihän meillä ole kuningastakaan ja ruotsalaisilla presidenttiä. Ruotsin Lappikin alkaa jo Vaasan korkeudelta ja on liki suomalaisten aikanaan asuttamaakin. Ruotsin historia ja talousmaantiede on keskieurooppalaista perua jo sijainniltaankin.
Kuuluu tähän suomalaiseen kertomukseen myös yhtiömme, yksityiset ja valtionyhtiöt, koko maan kattava hajautettu yliopistolaitos, musiikkilaitokset, terveyskeskukset ja aluesairaalat, ei vain yliopistolliset sairaalat ja sote, kirjastot, Yleisradio ja maakuntalehdet, pitäjänmediat ja täysin omalaatuinen jokamiehenoikeus, jota moni vieras ei oivalla ollenkaan ja käyttää joskus myös väärin. Suomalaisten pyhätöt tahtovat olla metsässä ja järvien tuntumassa, tuhanten rantain partahilla.
Miten tämä sitten eroaa kapitalismista ja sen tämän ajan kriisistämme? Markkinavoimat eivät tuota julkishyödykettä (public good). Tästä keskusteltiin eilen Forssan kaupunginhallituksessa sairaalamme yhteydessä ja sen kohtaloa pohtien. Tämä on hankalaa Yhdysvalloissa ymmärtää monessakaan osavaltiossa eikä likimainkaan ympäri maailmaa kansakuntiin tutustuen. Se on yhteiskuntamme pysyvä ominaisuus, geneettinen koodisto, jota ei saa häiritä hätäisin toimin.
Julkishyödyke tuotetaan yhteisenä valintanamme, se on sosiaalista pääomaamme, muistia, ja samaan aikaan myös yhteinen valintamme. Se pysyy vain valtiollisilla säädöksillä ja sitä tuetaan perustuslailla, jonka oivaltaminen saattaa olla joskus vähän vaikeaa tehtäessä outoja muutoksiamme. Muutoksen pysyvyys ei tarkoita koko geenistön muuttamista edes paradigmaisena muutoksenamme.
Uhkaako sitten jokin tätä nyt ketomaani tiivistä narratiivista kertomusta, tarinaa? Onko Juha Kuisma niin ikään väärässä?
Kuisma varoittaa lukijaa yrittämästä kaataa kertomusta googlaten käsitteen ”julkishyödyke”, koska se on määritelty väärin. Se on olennaiselta osin vajaa. Pariin riviin tai yhteen sanaan et saa syntymään narratiivista kertomusta Suomen tai kuntasi, talousalueesi moniulotteisesta kertomuksesta. Sitä et voi twiitata sosiaalisen median sivuille. Eikä amerikkalainen tai venäläinen ymmärtäisi pitempääkään kertomusta. Eihän heillä olen meidän geenejämme, yhteiskunnallisia meemejämme.
Kuisma huomaa myös kuinka taloustieteilijät eivät paneudu todellisiin julkishyödykkeisiin. Primitiivisesti luotetaan, että markkinavoimat ja kilpailu ratkaisevat kaiken. Eivät ratkaise taatusti vaan syövät meiltä kuin syöpä koko kansallisen omaisuutemme erikoislaadun, hyvinvointiyhteiskunnan instituutiot.
Yhteiskuntamme, myös rakkaan Forssan ja Loimijokilaakson, Pohjois-Savon ja Iisalmen kohdalla on käymässä samalla tavalla. Kysymys julkisesta hyödykkeestä kun on saatu kuulostamaan jotenkin sosiaaliselta teemalta, jota se onkin siinä missä sosiaalinen media, kansalasimediamme. Kyse on modernin kansantaloustieteen tärkein käsite ISSUE. Käy googlaamassa ja lue mitä se tarkoittaa. Jotain vaivaa on sinunkin nähtävä kun rakennat omaa käsitystäsi kansakunnan kertomuksestasi.
Lämmin kiitos Juha Kuismalle. Modernin Suomen historia ja tämä päivä tulee kirjoittaa julkishyödykkeittemme kautta. Ei hakien kolmatta versioita maailmansodasta Suomen kohtalona. Kohtalomme kun on se, millaisia kertomuksia me kerromme tässä ja nyt sekä kouluissamme, yliopistoissa, kodissa ja kunnanvaltuustossa, eduskunnan istuntosalissa ja Shellin baarissa. Se kun on myös kansakuntamme ja talousalueen tulevaisuutta.